Sakari Valli 1936–2022

Kunnallisneuvos, rovasti

Sakari Valli

31.3. 2:00

Kunnallisneuvos, rovasti Sakari Valli kuoli Kajaanissa 9. maaliskuuta 2022. Hän oli 85-vuotias, syntynyt Oulussa 11. toukokuuta 1936.

Vallin lapsuus oli niukkaa isän kuoltua, kun Valli oli 9-vuotias. Terävää oppilasta ja kirjaston ahkeraa lukijaa kannustettiin oppikouluun. Valli pääsi ylioppilaaksi Raudaskylän lukiosta. Sieltä löytyi myös elinikäinen puoliso, saksan ja ruotsin kielen lehtorina sittemmin toiminut Elvi Valli.

Äidin kuolema juuri ennen lakkiaisjuhlia, suvun körttitausta ja jääminen kahdestaan pikkuveljen kanssa saivat Vallissa aikaan uskonnollisen herätyksen. Opiskelupaikka vaihtui lääketieteellisestä teologiseen. Teologian maisterin tutkinnon lisäksi hän opiskeli humanististen tieteiden kandidaatiksi.

Valli toimi pappina muutaman vuoden mutta vaihtoi sitten opetustehtäviin tehden päätyönsä Vuohengin lukion uskonnon, psykologian ja filosofian lehtorina. Opettajana hän haastoi keskustelemaan ja herätti oppilaansa miettimään ja perustelemaan valintojaan. Monen oppilaan kanssa yhteys jatkui viimeisiin vuosiin saakka.

Peruskoulu-uudistus ajoi Vallin kunnallisiin luottamustoimiin, joissa hän toimi yli 30 vuotta. Valli valittiin kokoomuksen kansanedustajaksi vuosina 1983–1992. Hän tuli tunnetuksi politiikassa viiltävistä analyyseistä ja kielikuvista.

Kajaanin seurakunnassa Valli toimi luottamustoimessa lähes 40 vuotta. Sen ohella hän jatkoi pappina todeten usein, että hänen tehtävänään on vihkiä oppilaitaan ja ystäviään sekä kastaa heidän lapsensa sekä lopuksi myös siunata heidät. Hän kannatti naispappeutta tutustuessaan jo opiskeluaikoina naispappien työhön DDR:ssä. Hän kirjoitti myös lukion kirkkohistorian oppikirjan.

Opettajana ja pappina Sakari korosti elämää arvojen pohjalta. Arvot näkyivät myös hänen toiminnassaan politiikassa. Hänelle myönnettiin sekä kunnallisneuvoksen että rovastin arvonimet.

Kirjat ja luonto olivat Sakarin lempiharrastuksia, ja hän oli kirjaston ahkerimpia käyttäjiä. Saksan kieli ja kulttuuri olivat hänelle tärkeitä. Hän toimi lisäksi mm. Kotilieden kolumnistina ja Ylen radion ohjelmaneuvoston puheenjohtajana. Ihmisenä hän oli utelias, olipa sitten kysymys elokuvasta tai ompelukoneen käytöstä.

Sakari jätti jäljen myös perheeseensä. Hän oli isä, joka kannusti opiskelemaan ja löytämään oman paikkansa. Ukki, joka paini ja peuhasi lapsenlapsiensa kanssa.

Hän oli myös puoliso, joka tasa-arvoisesti kantoi vastuunsa perheen arjesta ja osoitti 67 vuotta sitten alkaneen rakkautensa vielä dementian sumentaessa mielen.

Auli Valli-Lintu

Eero Suutari

Kirjoittajat ovat Sakari Vallin tytär sekä ystävä ja entinen oppilas.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Uusimmat muistokirjoitukset