Risto Niemelä 1951–2022

Markkinointijohtaja

Risto Niemelä

26.4. 2:00

Markkinointijohtaja Risto Kalevi Niemelä kuoli 20. maaliskuuta 2022 Helsingissä 70-vuotiaana. Hän oli syntynyt Asikkalassa 9. lokakuuta 1951.

Niemelän pitkä ura S-ryhmän palveluksessa alkoi jo opintojen aikana Osuuskauppa Suur-Lapissa myymälänhoitajan kesälomittajana. Innostus lähteä Lappiin töihin johtui retkeily- ja kalastusharrastuksesta. Tunturit ja purot kalastuspaikkoineen olivat tulleet tutuiksi jo nuoruuden retkillä.

Liikkeenjohdollinen kenttäkoulutus, tavaratalonjohdon täydennyskoulutus ja Jyväskylän yliopiston MBA-tutkinto siivittivät Niemelän uraa aina eteenpäin. Työssä saavutetut onnistumiset lisäsivät vastuuta ja toivat uusia vaativia tehtäviä.

Vuodet tavaratalonjohtajana Turussa, Suomen suurimman Sokos-tavaratalon apulaisjohtajana Tampereella ja tavaratalonjohtajana Porissa ja Tapiolassa toivat sitä osaamista, mitä tarvittiin Jollas Instituutin koulutuspäällikkönä. Vuonna 1995 Niemelä valittiin SOK:n markkinointijohtajaksi, ja hän toimi tässä tehtävässä vuoteen 2012.

Työstään Niemelä oli aina innostunut, ja toimintojen kehittäminen ja uuden luominen olivat tyypillistä jokaisessa työssä. Ohjenuoraksi hän oli ottanut ajatuksen, että tavaratalon tai S-ryhmän tulee olla paras niissä asioissa, joita yrityksessä pidetään tärkeinä.

Markkinointijohtajana hänen vastuualueensa oli laaja ja monipuolinen. Keskeisinä alueina olivat markkinointiviestinnän ja mainonnan tuotanto, asiakasomistajajärjestelmän uudistus ja kehittäminen, säästökassatoiminnot, S-ryhmän partneritoiminnan kehittäminen, asiakkuustiedon tuottaminen ja asiakasomistajapalvelujen johtaminen. Moni on ollut mukana myös S-eturisteilyllä. S-ryhmän bonusjärjestelmän menestys toi hänelle lempinimen Herra Vihreäkortti.

S-ryhmä valittiin vuoden asiakkuusmarkkinoijaksi 2007, Risto Niemelä valittiin vuoden markkinointi-tekijäksi vuosina 2006 ja 2010.

Yhdeksän maratonjuoksua, joiden joukossa myös alkuperäinen Ateenan maraton, loivat pohjan kuntoiluun. Kalastus säilyi Riston tärkeänä harrastuksena, ja suurten kalojen saaminen innosti rakentamaan oman bungalowin Indonesiaan. Aasian kalastusmatkoja kertyi perheen ja ystävien kanssa kolmisenkymmentä.

Vapaa-ajan asunto ja kalastus Imatran Immalanjärvellä toivat halun vaalia järven puhtautta. Pro Immalanjärvi ry:n perustajana ja puheenjohtajana Imatran seudun ympäristötoimi valitsi Riston vuoden 2017 vesiensuojelijaksi, ja Suomen luonnonsuojeluliiton Etelä-Karjalan piiri myönsi Pro Immalanjärvelle ympäristöpalkinnon 2021 pitkäjänteisestä ja määrätietoisesta työstä Immalanjärven hyväksi.

Riston elämän kulmakiviä olivat oikeudenmukaisuus, rehellisyys, ystävällisyys, muiden auttaminen ja kannustaminen.

Perheeseen kuuluu puoliso, kolme poikaa ja näiden puolisot. Isoisän parhaita kavereita olivat kolme lastenlasta. Koko perheen kanssa yhdessä vietetyt lomat, juhlat ja matkat jättivät kaikille paljon hienoja muistoja.

Raija Niemelä

Kirjoittaja on Risto Niemelän puoliso.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Uusimmat muistokirjoitukset