Samuli Saura 1927–2022

Diplomi-insinööri

Samuli Saura

20.6. 2:00

Diplomi-insinööri Samuli Saura kuoli 27. toukokuuta 2022 Turussa lyhyen saattohoitojakson jälkeen. Hän oli 97-vuotias, syntynyt Pöytyän Riihikoskella 17. marraskuuta 1927.

Sauran ikäluokka oli sotaan osallistumattomista vanhin, mutta talvisota vaikutti Saurankin elämään henkilökohtaisesti, sillä hän oli sotalapsena Ruotsin Iggesundissa vuonna 1940. Tänä aikana hänestä kehittyi aktiivinen radion kuuntelija, sillä uutiset Suomesta kiinnostivatluonnollisesti paljon. Kokemus johti siihen, että hänestä virittyi myöhemmin aktiivinen radioamatööri (OH1OH).

Kahdesta isoveljestään ja pikkusisarestaan poiketen Saura ei jatkanut suvun maanviljelysperinteitä. Ylioppilaskirjoitusten jälkeen Saura jatkoi opintoja Helsingin Teknillisessä Korkeakoulussa sähköosastolla valmistuen diplomi-insinööriksi vuonna 1954.

Samuli Sauran merkitys Suomen radio- ja televisiotekniikan kehittymiselle oli monitahoinen ja liittyi myös maanpuolustukseen, sillä Saura oli aloittanut jo vuonna 1953 työskentelyn Pääesikunnassa tutkaverkoston luomiseksi. Tänä aikana hän suoritti jälki-RUK:n ja vajaa kuukausi ennen ensimmäistä TV-lähetystä Suomessa vuonna 1955 Saura ylennettiin insinöörikapteeniksi.

Samana vuonna Saura avioitui vaimonsa Ilonan kanssa. Aviopari muutti vuonna 1956 Turkuun ja Sauran ensimmäiseksi pysyväksi siviilityöpaikaksi muodostui Asa Radio Oy. Perheeseen syntyi kaksi lasta, tytär ja poika.

Heti tv-lähetyksien aloittamisen jälkeen Suomessa käynnistyi myös televisiovastaanottimien tuotanto. Sauran suunnittelema ensimmäinen suomalainen televisiovastaanotin sai päivänvalon 1956. Mustavalkovastaanottimien kehitys huipentui vuoteen 1969, kun 110 asteen kuvaputken ympärille märästä sanomalehdestä ja kipsistä muotoiltu vastaanottimen aihio ideoitui kesämökin rinnepihassa Paraisten saaristossa.

Uusimmalla transistoritekniikalla ja futuristisella muotoilulla sekä trumpettijalalla seisova Asa Futura on edelleenkin nähtävänä monissa muotoilualan museoissa eri puolilla maailmaa.

Saura jatkoi Asa Radio Oy:n palveluksessa vuoteen 1977 asti, jolloin hän siirtyi teknisen johtajan tehtävästä valtiollisen kuvaputkitehtaan Valcon palvelukseen. Vuodesta 1981 Valcon tehtaan sulkemisen jälkeen hän toimi vuoden 1987 loppupuolelle saakka osastonjohtajana Ammattienedistämislaitoksessa pääkaupunkiseudulla.

Samuli oli hengeltään merenkävijä ja hänen vaikutuksestaan veneily on siirtynyt harrastuksena myös perheen nuoremmille sukupolville. Hänen lähipiiriinsä kuuluivat tytär ja poika, kuusi lastenlasta ja viisi lastenlastenlasta, jotka kaikki olivat erittäin tärkeitä Samulille hänen elämänsä loppuun asti.

Henrik Snellman

Kirjoittaja on Samuli Sauran ystävä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Uusimmat muistokirjoitukset