Crystal Nuuttila 1960–2022

Päiväkodinjohtaja

Crystal Nuuttila

7.8. 2:00

Mäntsälän englanninkielisen Montessorileikkikoulun päiväkodinjohtaja Crystal Nuuttila kuoli pitkälliseen sairauteen 30. toukokuuta 2022 Mäntsälässä 61-vuotiaana. Crystal Annette Coberly Nuuttila syntyi 7. kesäkuuta vuonna 1960 Kaliforniassa Solvangin tanskalaiskylässä.

Vuonna 1984 hän tapasi Los Angelesin olympialaisten aikaan urheiluvalmentaja Seppo ”Nitti” Nuuttilan. Tämän kohtaamisen myötä Crystal muutti ja juurtui Suomeen ja Mäntsälään.

Crystal Nuuttila toimi vuodesta 1998 Mäntsälän englanninkielisen Montessorileikkikoulun johtajana aina kesään 2021 saakka, jolloin hän joutui luopumaan tehtävästään sairauden takia. Leikkikoulu oli syvällä Nuuttilan sydämessä. Hän nautti suunnattomasti opettamisesta ja lasten kanssa työskentelystä.

Nuuttilasta tuli leikkikoulun sielu. Koulun opetusohjelma, joka painottuu montessoripedagogiikkaan sekä englannin kieleen toisena kielenä, on pitkälti hänen käsialaansa. Leikkikoulun yhteisöllisyys ja yhteistyö henkilökunnan, perheiden ja kannatusyhdistyksen hallituksen kesken oli hänelle erittäin tärkeää.

Nuuttilalla oli ilmiömäinen psykologinen ymmärrys toisia ihmisiä kohtaan. Tämä taito teki hänestä loistavan esimiehen ja päiväkodinjohtajan.

Crystal Nuuttila näki montessoripedagogiikan menetelmien voivan auttaa ja kantaa ihmistä läpi koko elämän. Viime vuosina hän kiinnostui tuomaan montessoripedagogiikkaa muistisairaiden hoitamiseen, auttamaan heitä pysymään aktiivisina. Hän oli mukana perustamassa Muistimontessori-työryhmää.

Vaikka Crystal oli vakavasti sairas viimeiset seitsemän vuotta, hän pysyi aivan viimeisiin päiviin saakka positiivisena. Sairaus ei ollut hänelle taistelua, se oli jotain, minkä kanssa hän oppi elämään. Crystalille elämä oli kiehtova seikkailu ja hän oli kiitollinen kaikesta, mitä elämä oli hänen eteensä tuonut. Hieman ennen kuolemaansa hän kirjoitti: ”Love is love, it just takes you where it takes you.”

Crystalin suuresta sydämestä kertoo se, että Sepon jouduttua Alzheimerin taudin vuoksi hoivakotiin, Crystal piti avioerosta huolimatta huolta Seposta tämän kuolemaan saakka. Vielä viimeisinä vuosinaan Crystal oli onnekas löytäessään sielunkumppanikseen Scott Remingtonin Iowasta. Scott menehtyi äkillisesti syksyllä 2020.

Crystal jää muistoihimme ystävänä, jonka positiivinen elämänasenne toi valoa myös hänen ympärillään oleville ihmisille niin leikkikoulussa, Suomen urheilumaailmassa kuin Yhdysvalloissa. Hän oli päiväkodinjohtaja ja opettaja sekä laajan ystäväpiirin omaava maailmankansalainen, mutta ennen kaikkea rakastava äiti kahdelle pojalleen, Sakarille ja Simolle.

Tiina Ahlqvist

Maria Kämppi

Matti Kankkunen

Kirjoittajat ovat Crystal Nuuttilan ystäviä ja työtovereita.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Uusimmat muistokirjoitukset