Pekka Mäenpää 1939–2022

Professori

Pekka Mäenpää

16.9. 2:00

Professori Pekka Mäenpää kuoli 83-vuotiaana 2. elokuuta 2022 Forssassa. Hän oli 83-vuotias, syntynyt Tampereella 6. kesäkuuta 1939.

Mäenpää valmistui lääketieteen lisensiaatiksi 1966 ja lääketieteen tohtoriksi 1968 Helsingin yliopistosta. Hänet nimitettiin biokemian professoriksi vasta aloittaneeseen Kuopion korkeakouluun 1974. Tässä tehtävässä hän teki vaikuttavan elämäntyön eläkkeelle siirtymiseensä saakka.

Biokemian laitoksen yhtäjaksoinen, yli 40 vuotta kestänyt johtajan rooli antoi Mäenpäälle erinomaisen mahdollisuuden biolääketieteellisen koulutuksen ja tutkimuksen kehittämiseen.

Muistamme Mäenpään aktiivisena, aloitteellisena ja innovatiivisena kehittäjänä. Hänellä oli yliopisto-organisaation uudistamisesta selkeitä visioita, jotka kuitenkin toteutuivat vasta myöhemmin 2000-luvulla. Mäenpään johdolla rakentui kliinisanalyyttinen biokemian koulutusohjelma, jonka sisällössä yhdistyi ennakkoluulottomalla tavalla ihmisen biologia ja biokemiallinen metodologia sekä diagnostiikka.

1980-luvulla koulutusta suunnattiin bioteknologiaan, millä vastattiin molekyylibiologian osaajien kasvavaan tarpeeseen. Tänä päivänä ympyrä on sulkeutunut, kun vahvasti ihmisen biologiaan nojaavaa biolääketieteen ja molekyylilääketieteen koulutusta järjestetään lääketieteen laitoksella Itä-Suomen yliopistossa Kuopiossa.

Tutkijana Mäenpää oli laaja-alaisesti kiinnostunut biolääketieteellisistä kysymyksistä. Hänen akateemista tutkijauraansa siivittivät vahvasti yhteensä yli kolme vuotta kestäneet tutkijavierailut Stanfordin yliopistoon Yhdysvaltoihin 1960- ja 1970-lukujen taitteessa. Tuosta ajasta Pekan raamikkaaseen hämäläisyyteen jäi ripaus ajan San Franciscon henkeä, Santana-yhtyeen ensimmäisten albumien rytmiikkaa ja aurinkoa.

Viimeisien työvuosien tutkimuksessa hän paneutui perimän proteiinikoostumukseen ja D-vitamiinin sekä luuston aineenvaihduntaan. Osaan tutkimuksistaan hän yhdisti mielenkiintoisella tavalla hevosharrastuksensa.

Pekka oli spontaanisti innostuva ja innostava tutkija, joka kannusti tohtorikoulutettaviensa oma-aloitteisuutta kasvattaen heistä itsenäisiä asiantuntijoita.

Hän rohkaisi oppilaitaan kansainvälisyyteen, ulkomailla työskentelyyn, tutkimusvierailuihin ja tieteellisiin kokouksiin osallistumiseen. Näillä matkoilla saadut ajatukset alati uudistivat myös hänen omaa tieteellistä toimintaansa.

Pekka Mäenpää kuului Kuopion yliopiston perustajaprofessoreihin, joiden voimakkaiden näkemysten ansiosta yliopisto löysi suuntansa. Joskus hieman kuivakankin, Clint Eastwood -tyyppisen huumorintajun omaavan biokemian professorin jäyhän julkisivun takana sykki lämmin sydän.

Tämän tunteen jakavat hänen lukuisat oppilaansa.

Jorma Palvimo

Anitta Mahonen

Kirjoittajat ovat Pekka Mäenpään oppilaita.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Uusimmat muistokirjoitukset