Kari Jalonen 1943–2022

Kustannustoimittaja, kääntäjä, kriitikko

Kari Jalonen

20.9. 2:00

Kulttuurivaikuttaja, kustannustoimittaja, kriitikko ja kääntäjä Kari Jalonen kuoli 9. heinäkuuta 2022 Hämeenlinnassa 78-vuotiaana. Hän oli syntynyt Turussa 25. syyskuuta 1943 seitsemän minuuttia kaksossisarensa jälkeen. Kätilön sanat ”täällä on vielä toinen” tulivat yllätyksenä sekä äidille että rintamalla olleelle isälle.

Perhe muutti Hämeenlinnaan 1950-luvulla. Jalonen jatkoi koulunkäyntiä Hämeenlinnan lyseossa Irwinin, Fredin, Kai Hyttisen, Vexi Salmen ja Markku Veijalaisen aikakaudella.

Hän työskenteli Karistolla kustannustoimittajana ja kirjoitti kritiikkejä Hämeen Sanomiin, kunnes muutti takaisin Turkuun suorittamaan pohjoismaisen filologian ja kirjallisuuden HuK-tutkintoa.

Opintojensa ohella Jalonen toimi ylioppilaslehti Argumentin päätoimittajana ja kirjoitti kritiikkejä sekä Turun että Hämeen Sanomiin. Kesätyöstä 1970 alkanut pesti Turun kaupungilla kesti lähes kymmenen vuotta. Jalonen toimi Ruisrockin ja Turun musiikkijuhlien musiikkisihteerinä ja lopulta toiminnanjohtajana, Turun kaupunginorkesterin intendenttinä, Turun ja Porin läänin taidetoimikunnan puheenjohtajana sekä harrastuksenaan Lounais-Suomen kirjailijayhdistyksen puheenjohtajana.

Hän käänsi yhteensä 23 kirjaa, mm. seitsemän Sjöwallin ja Wahlöön kymmenestä alkuperäisestä komisario Beck -dekkarista sekä Sivar Ahlrudin Etsiväkaksoset-nuortensarjaa.

Ouluun Jalonen muutti 1979 saatuaan Oulun kaupunginorkesterin intendentin viran. Hän vaikutti Madetojan salin rakentamiseen ja toimi Madetojan viikon toiminnanjohtajana, Oulun kaupungin kulttuuritiedottajana, Pohjola Nordenin Oulun piirin toiminnanjohtajana sekä oopperayhdistyksen toiminnanjohtajana. Jalonen toimitti Kaiku-radiolle noin 300 ohjelmaa ja kirjoitti Oulu-lehteen noin 250 kolumnia.

Kariston toimistolla työskennelleestä Ritva Lehtovirrasta tuli Jaloselle elämänikäinen puoliso, vaikka Lehtovirran työ oli Hämeenlinnassa ja Jalosen Turussa ja Oulussa. Vasta 2003, kun Jalonen jäi eläkkeelle, he pääsivät Hämeenlinnaan yhteiseen kotiin. Eläkkeellä Jalonen jatkoi Larin Kyösti -seuran sihteerinä, Pohjola-Nordenissa, Suomen arvostelijain liitossa, Sanataiteen yhdistyksessä, Sibelius-seurassa sekä vuonna 1966 perustamansa Vana-66 -kirjoittajayhdistyksen pitkäaikaisena puheenjohtajana. Hänelle myönnettiin valtion taiteilija-apuraha kriitikon työstä sekä Turun kaupungin tunnustuspalkinto.

Jalosella oli erillinen kaksio kirjoille, papereille ja lukuisille yhdistysten kokouksille ja tapaamisille. Hän rohkaisi aloittelevia kirjoittajia hieman rahisevalla bassoäänellään, jonka sanottiin itkettävän mummoja, etenkin kun Jalonen lausui runoja. Häneltä itseltään jäi pöytälaatikkoon romaanikäsikirjoitus.

Jalonen muistetaan empaattisena, avuliaana, vieraanvaraisena ja toiset huomioivana persoonana, jolla oli aina aikaa kohtaamiselle.

Pia Kaulio

Aino Krohn

Anneli Jalonen

Kirjoittajat ovat Kari Jalosen yhdistyskumppaneita ja sisko.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Uusimmat muistokirjoitukset