Erkki Järvenpää 1930–2022

Varatuomari, asianajaja

Erkki Järvenpää

30.9. 2:00

Varatuomari, asianajaja Erkki Järvenpää kuoli 30. elokuuta 2022 Sastamalassa. Hän oli 92-vuotias, syntynyt Suodenniemellä 19. kesäkuuta 1930.

Järvenpää varttui Suodenniemellä Pyykoskenmaan kylässä tätinsä Amalian ja tämän aviomiehen Johannes Järvenpään maatilalla ottolapsena. Hänen isänsä Lauri Kiviniemi oli kaatunut talvisodassa 1940 vain viikkoa ennen rauhan saapumista.

Jo nuorena Järvenpää kiinnostui lainopista seurattuaan maanviljelijöiden riitoja, ja ottovanhempien toive papin virasta sai siten siirtyä oikeustieteiden opintojen tieltä. Hän valmistui Helsingin yliopistosta oikeustieteiden kandidaatiksi 1956, sai varatuomarin arvonimen 1960 ja hyväksyttiin asianajajaksi 1962.

Toimittuaan ensin osakkaana hän perusti Poriin 1968 oman asianajotoimistonsa, joka kasvoi kahden kollegan myötä Järvenpää & Hellberg & Knuutila Ky:ksi vuonna 1985. Järvenpää toimi Suomen asianajajaliiton hallituksen jäsenenä vuosina 1980–1988 oltuaan paikallisosaston puheenjohtajana 1974–1980.

Eri luottamustehtävät pitivät yhteiskunnallisista asioista kiinnostuneen, sosiaalisesti aktiivisen ja laajasti verkostoituneen Järvenpään kiireisenä. Hän toimi Porin kaupunginhallituksessa, keskustapuolueen puoluehallituksessa ja vielä eläkepäivilläänkin Suodenniemen kunnanvaltuustossa. Hän oli Lions Club Pori Linnan perustajajäsen ja toimi aktiivisesti eri yhdistyksissä.

Työelämän ohella Järvenpään elämän keskiössä oli Suodenniemen perintötila, jossa hän osallistui maanviljelykseen ja metsänhoitoon ja jonne hän perheensä kanssa suuntasi kaikkina vapaa-aikoina. Olivat kyseessä sitten Lions-veljien syystalkoot, omat merkkipäivät, perhejuhlat tai luokkakokoukset, Pyykoskenmaalle kokoonnuttiin sankoin joukoin pitkienkin matkojen takaa.

Eläkkeelle siirryttyään Erkki rakensi tilalle uudisrakennuksen, josta käsin hän teki vaimonsa Sinikan kanssa retkiä metsäjärville ja jossa hän luki kirjoja laajasta kirjastostaan ja vietti aikaa lasten ja lastenlastensa kanssa. Perhe oli Erkille kaikkein tärkein, ja suvun historian vaiheita muisteltiin yhdessä suurella rakkaudella. Väinämöisen kesäasu oli kaikille tuttu.

Pasi Järvenpää

Anne Järvenpää

Kirjoittajat ovat Erkki Järvenpään lapsia.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Uusimmat muistokirjoitukset