Sakari Kiuru 1926–2022

Yleisradion pääjohtaja

Sakari Kiuru

6.12.2022 2:00

Yleisradion entinen pääjohtaja Sakari Kiuru kuoli 11. marraskuuta 2022 kotonaan Helsingissä 96-vuotiaana. Hän oli syntynyt Kauhajoella 18. huhtikuuta 1926.

Kiuru on kertonut saaneensa jo armeijassa tartunnan sosiaalidemokratiaan, mikä ei ollut eteläpohjalaiselle nuorelle miehelle tyypillinen valinta. Hän valmistui Helsingin yliopistosta 1951 pääaineenaan sosiaalipolitiikka. Samana vuonna hän tapasi Norjassa tulevan vaimonsa Reidunn Bergerin. Pari avioitui ja sai kaksi tytärtä ja yhden pojan.

Kiuru muistetaan Yleisradiota määrätietoisesti kehittäneenä ja järkähtämättömästi puolustaneena pääjohtajana, mutta helposti unohtuu, että se oli jatketta hänen pitkälle uralleen edistysmielisenä kansansivistäjänä.

Hän työskenteli jo 1950-luvulla Pohjolan Opiston rehtorina ja Työväen Sivistysliiton opintosihteerinä sekä sittemmin liiton pitkäaikaisena puheenjohtajana. Kulutusosuuskuntien Keskusliitossa Kiuru työskenteli pitkään johtotehtävissä vastuullaan valistustoiminta. Hän toimi myös Työväen Akatemian esimiehenä ja Suomen Unesco-toimikunnan puheenjohtajana.

Jäsenkirja oli tarpeen, kun hänet valittiin jokseenkin yllättäen Yleisradion TV1:n johtajaksi vuonna 1975. Toimittajakokemusta Kiurulla ei juuri ollut, mutta sopuisaksi tunnettuna hän kelpasi myös muille puolueille toisin kuin sosiaalidemokraattien alkuperäinen ehdokas, kirjailija Pentti Holappa.

1970-luvun Yleisradio oli puoluepolitisoitunut toimituksia myöten, mutta Kiuru pyrki toiminnallaan tuulettamaan asetelmia. Hän julisti Eino S. Revon aikakaudelta periytyneen informatiivisen ohjelmapolitiikan tulleen tiensä päähän. Sen tilalle hän ajoi empaattista eli myötäelävää tapaa tehdä ohjelmia.

Kun Kiuru valittiin Yleisradion pääjohtajaksi 1980, hän tarttui toimeen edeltäjäänsä Erkki Raatikaista aktiivisemmalla otteella.

Hänen kymmenvuotisen johtajakautensa aikana Yleisradio kohtasi valtavia kilpailuhaasteita. MTV sai uutisensa, koettiin satelliittikanavien rynnistys ja kaupalliset paikallisradiot aloittivat. Kiuru ei juuttunut vanhaan vaan näki kilpailun yleisradiotoiminnassa väistämättömänä. Yleisradion tuli vain sopeutua siihen mutta samalla pitää puolensa ja petrata omaa toimintaansa.

Erityisesti Kolmostelevision Kiuru näki keskeisenä itsepuolustuskeinona, jolla padottiin niin kaapeli- ja satelliittikanavien uhkaa kuin lehtitalojen yritystä tunkeutua televisiotoimintaan. Uutta tv-kanavaa pyörittänyt yhtiö perustettiin 1986, ja Yleisradio oli alkuun sen pääomistaja MTV:n ja Nokian rinnalla.

Kiurun kaudella ehdittiin sopia myös vuoden 1993 kanavauudistuksesta, jossa kolmas kanava siirtyi kokonaan MTV:n haltuun ja alalle vakiintui julkisen palvelun ja kaupallisen yleisradiotoiminnan rinnakkaiselo.

Patoamisessa Kiuru onnistui myös, kun milloin presidentti, milloin maan hallitus, milloin hänen oma puolueensa pyrkivät vaikuttamaan Yleisradion uutistyöhön. Kuuluisin tapauksista on vuoden 1985 sitaattikiista.

Se puhkesi, kun presidentti Mauno Koivisto suivaantui siitä, että hänen aiempaa haastattelulausuntoaan oli käytetty yhteydessä, johon se ei presidentin mielestä kuulunut. Koivisto halusi kieltää lausuntojensa jälkikäytön ilman lupaa. Kiuru näki, ettei Yleisradio voinut alistua presidentin ennakkosensuuriin, ja onnistui sovittelemaan tilanteen mallikkaasti niin, että journalismi säilytti integriteettinsä.

Kiuru kirjoitti useita kirjoja, muun muassa elämäkerralliset teokset kahdesta sosiaalidemokraattisesta vaikuttajasta sekä muistelmateoksia. Yleisradio-aikaansa hän tarkasteli teoksissa Sähköiset suhteeni (1992) ja Valta ja viesti (2010).

Pääjohtajakauteen osui myös Kiurun varmasti suurin henkilökohtainen tragedia, pojan itsemurha. Poikansa kohtaloa hän käsitteli yhdessä psykologivaimonsa kanssa kirjoittamassaan kirjassa Kaarnalaiva (1995).

Sakari Kiuru seurasi maailman ja media-alan myrskyjä aktiivisesti loppuun saakka ja kirjasi huomioitaan päiväkirjaansa.

Heikki Hellman

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Uusimmat muistokirjoitukset