Heljo Julkunen 1927–2022

Professori

Heljo Julkunen

19.1. 2:00

Sisätautien ja reumasairauksien erikoislääkäri professori Heljo Julkunen kuoli 19. marraskuuta 2022 Helsingissä 94-vuotiaana. Hän oli syntynyt Kuhmossa 14. joulukuuta 1927.

Itärajan läheisyys ja Kainuun luonto värittivät lapsuutta ja nuoruutta. Apteekkarin perheessä oli kolme poikaa, joista Julkunen oli nuorin. Vanhin poika kuoli tuberkuloosiin 16-vuotiaana, ja tämä oli suuri suru koko perheelle. Kotina toiminut Kuhmon apteekki paloi talvisodan pommituksissa. Uusi talo valmistui jatkosodan aikana 1944.

Kansakoulun Julkunen kävi Kuhmossa ja oppikoulun Kajaanin yhteislyseossa. Keväällä 1944 lukion 16–17-vuotiaat pojat saivat ilmatorjuntakoulutuksen ja turvasivat Kajaanin kaupungin pohjoispuolella ollutta rautatiesiltaa. Sodan jälkeen koulu jatkui.

Julkunen valmistui lääketieteen lisensiaatiksi 1954. Ensimmäisten työjaksojen jälkeen hän siirtyi Heinolan reumasäätiön sairaalaan, joka tuohon aikaan oli reumatautien hoidon ja tutkimuksen maailmanlaajuisestikin merkittävä keskus. Väitöskirja valmistui selkärankareuman ja nivelreuman erilaisesta taudinkuvasta. Tutkimustyö jatkui Helsingissä, missä hän erikoistui HYKS II sisätautien klinikassa ja toimi Töölön sairaalan sisätautilääkärinä vuodesta 1966 aina eläköitymiseensä asti.

Julkunen toimi reumatologiyhdistyksen hallituksessa eri tehtävissä 1967–1980. Hän edusti Suomea Euroopan reumaliigan koulutuskomiteassa 14 vuoden ajan ja toimi Helsingissä 1975 järjestetyn Eurooppalaisen reumakongressin sihteerinä. Stipendiaattimatkat suuntautuivat ulkomaisiin reumatautien tutkimuskeskuksiin. Professorin arvonimen hän sai vuonna 1988.

Heljo ja ”jumpan tyttö” Lia (os. Cederberg) tapasivat Ostrobotnian osakunnan juhlissa ja menivät naimisiin 1952. Siitä alkoi läpi elämän kestänyt avioliitto aina Lian kuolemaan asti. Perheeseen syntyi kaksi poikaa. Lapsenlapsia ja lapsenlapsenlapsia on 18.

Heljo oli innokas kalamies. Lukuisat olivat nuoruuden kalaretket Kainuun vesillä. Saalit olivat tuohon aikaan runsaita; tuli järvilohta, siikaa ja ahvenia. Retkiä tehtiin myös luokkatoveri Veikko Huovisen kanssa, joka asui apteekissa toimiessaan Kuhmon alueella metsänhoitajana ennen vapaaksi kirjailijaksi ryhtymistään. Näin Lentuan maisemat tulivat tutuiksi myös Konsta Pylkkäselle.

Kalastusharrastus jatkui Porvoon saaristossa Emäsalon mökillä 1960-luvulta alkaen. Muikku vaihtui silakkaan. Verkoilla tuli kuhaa, heittämällä haukia ja pitkällä siimalla ankeriaita. Suolapulssin aikana saatiin turskaa. Lastenlasten ollessa pieniä oli mökkielämä kesäisin varsin vilkasta.

Kotiseutu säilyi mielessä ja elämässä loppuun saakka. Viimeinen matka Kainuuseen tehtiin 2016, jolloin kierrettiin tutut paikat ja hillasuot. Kuhmon kaupunki oli muuttunut mutta maisemat eivät. Lapsuuden ja nuoruuden ystävät oli aika jo jättänyt.

Heikki Julkunen

Ilkka Julkunen

Kirjoittajat ovat Heljo Julkusen poikia.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Uusimmat muistokirjoitukset