Paavo Joensalo 1942–2022

Arkkitehti, säveltäjä, kulttuurivaikuttaja

Paavo Joensalo

21.1. 2:00

Arkkitehti, säveltäjä ja kulttuurivaikuttaja Paavo Joensalo kuoli äkilliseen sairauskohtaukseen Kuopiossa 26. marraskuuta 2022. Hän oli 80-vuotias, syntynyt 23. tammikuuta 1942 Kauhavalla.

Joensalo syntyi suistamolaiseen Härkösten runolaulajasukuun ja oli tavallaan viidennen polven laulaja.

Hän aloitti soittoharjoittelun jo kolmevuotiaana kouluharmonilla ja opiskeli sittemmin yksityisesti pianonsoittoa. Opiskeluaikana hän toimi Polyteknikkojen kuorossa laulajana, solistina ja varalaulunjohtajana. Kesätyö vuonna 1976 Savonlinnan oopperakuorossa kirvoitti säveltäjän lahjat, ja ensimmäiset liedit syntyivät jo samana syksynä.

Lauluja ehti syntyä sen jälkeen pitkälti toistasataa. Niistä alkoi 1990-luvulla kehkeytyä myös musiikkidraamoja, joihin Joensalo säveltäjänä laati käsikirjoitukset. Draamojen määrä lähentelee kahtakymmentä. Teoksia on esitetty Suomessa, Irlannissa ja Karjalan tasavallassa Eettisesti Innovatiiviset Kulttuurin Uudistajat Eiku ry:n tuottamana.

Joensalo toimi perustamansa Eiku ry:n toiminnanjohtajana vuodesta 2007 lähtien kuolemaansa saakka. Toiminnan tarkoitus on ollut nostaa lupaavia kulttuurikykyjä siivilleen. Siinä onkin onnistuttu hienosti. 15 vuoden aikana tehtyä työtä ja kesken jääneitä projekteja jatkaa ammattiartistien joukko.

Karjalan kieli oli Paavolle läheinen ja tärkeä, ja useat hänen produktionsa tehtiin karjalaksi. Vuonna 2013 ensi-iltansa sai Paavon eteläkarjalan murteella käsikirjoittama ja säveltämä Eigu-lastenooppera, joka kantaesitettiin Petroskoissa Kansallisessa teatterissa sekä myöhemmin Veskelyksen karjalaiskylässä.

Vuonna 2016 käynnistyi kolmivuotinen yhteishanke Runojahdi – Pajon mahdi Petroskoissa toimivan Kansallisten kulttuurien keskuksen kanssa. Karjalan tasavallassa oli tunnistettu tarve kehittää karjalankielistä akateemista mieskuorolaulua. Karjalan sivistysseura kutsui hankkeen suomalaiseksi johtajaksi Paavo Joensalon. Venäjän puolella yhteistyökumppanina toimi Petroskoin akateeminen mieskuoro ja sen johtaja Aleksei Umnov.

Yhteishankkeessa sävellettiin ja sovitettiin lähes 40 uutta karjalankielistä mieskuorolaulua pääosin uusiin runoihin ja osin myös vanhoihin perinnerunoihin.

Kolmen polven kirkonrakentajista kertova ooppera Tolpon tarina esitettiin viidessä Tolpojen rakentamassa kirkossa elokuussa 2022. Oopperan valmistuminen oli yksi Joensalon toiveiden täyttymyksistä.

Karjalan Sivistysseura palkitsi Paavo Joensalon vuonna 2019 ansiomerkillä kiitoksena mittavasta panoksestaan karjalaisen kulttuurin edistämiseksi.

Eeva-Kaisa Linna

Antti Pakkanen

Kirjoittajat ovat Paavo Joensalon pitkäaikaisia yhteistyökumppaneita.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Uusimmat muistokirjoitukset