Kasvatustieteen tohtori Oili Irmeli Parjo kuoli hoitokodissa Helsingissä 28. joulukuuta 2022. Hän oli 88-vuotias, syntynyt Sortavalan maalaiskunnassa Karjalassa 2. tammikuuta 1934.
Parjo muisti evakkoajan Seinäjoella 1940–1942. Perhe palasi Sortavalaan vielä, mutta uusi evakkomatka oli pian edessä. Uusia asuinpaikkoja kertyi useita ennen Helsinkiä vuonna 1950 ja myöhemmin Vantaan Myyrmäkeä.
Karjalaisuus ja Oili Parjo olivat erottamaton pari. Silloin sanottiinkin, että vaikka Karjala oli jätetty, oli Karjalaa silti aina mukana.
Entisen työtoverin mukaan Parjolle tyypillistä oli nopeus ja näppäryys. Usein sattui, että hän ennätti tehdä itse työt, jotka oli jo jakanut muille. Sellainen Parjo oli viimeisiin vuosiinsa saakka: ideoita pursuava, kannustava ja mukaansa tempaava, mutta suorapuheinen. Älykäs, tarmokas, joskus jopa hiukan pelottava.
Oppiminen ja opiskelu olivat toinen osa Parjon elämää. Olga-äidin mielestä tyttöjen oli opiskeltava. Tämä oli silloin vielä harvinaista.
Parjo kirjoitti työn ohessa ylioppilaaksi iltaoppikoulusta 1958. Hän valmistui filosofian kandidaatiksi 1966 Helsingin yliopistossa. Eläkkeellä hän väitteli 2003 Helsingin yliopistossa aiheesta Koti on Kansan sydän. Kotikasvatusyhdistyksen perustaminen ja toiminta 1907–1917. Iloa himmensi varjon häive – äiti ei ehtinyt nähdä suurta päivää.
Parjon työura alkoi 1963 Opintotoiminnan Keskusliitossa ja jatkui vuoteen 1987. Liiton historiikin mukaan Parjo on ollut liiton pitkäaikaisin toiminnanjohtaja. Toinen ura oli Karjalan Liitossa, kulttuurijohtajana 1987–1991 ja toiminnanjohtajana 1991–1997. Helsingin Sanomat sanoi 1991 haastattelussa Parjoa ”karjalaisjupiksi”. Hän oli liiton ensimmäinen naistoiminnanjohtaja.
Karjalaisuuden vaalinta jatkui eläkkeellä mm. Vantaan Karjala-seurassa, Sortavala-seurassa, Helsingin karjalaisten Pääsky-yhdistyksessä ja Karjala-lukupiirin vetäjänä. Piiraitten saloihin Oili vihki nuorempia vielä viime vuosina. Leivottaessa pohdittiin, onko päät rypytettävä. Oili jätti ne auki.
Äidin, Sirkka-siskon ja Oilin koti ja kesämökki olivat ystävien kokoontumispaikkoja. Hyvänä pitäminen on jäänyt vieraiden mieleen. Karjalan muistoista saattoi johtua, että puolalaisten ystävien maapaikassa Masuriassa vierailtiin aina silloin, kun sireenit kukkivat.
Ystävien lapsista Oili ja Sirkka pitivät mökillä huolta. Aina ei ollut yhteistä kieltä, paitsi jäätelö ja letut. Oili opetti lapset uistelemaan.
Vielä runsas vuosi sitten luki Oili iltaisin englannin sanakirjaa. Laiskuustauti eli völötuhkuri ei vaivannut.
Vanhat sanonnat kulkivat mukana. Oilille oli mieleen tämä: ”No se leikki puoltatoista, vaikkei olt yhtäkään.” Saattoiko selvemmin sanoa, jos joku hehkutti suotta saavutuksiaan.
Mariola Gasiorowska-Siudzinska
Marita Luoma
Jukka Luoma
Kirjoittajat ovat Oili Parjon ystäviä.