Viulisti-kapellimestari Ylermi Poijärvi kuoli 12. tammikuuta Espoossa 80-vuotiaana. Hän oli syntynyt 8. joulukuuta 1942 Helsingissä.
Poijärvi oli tulisieluisen musiikkiperheen kuopus. Vanhemmat olivat leipätyönsä ohella konserttitason muusikoita: Aune-äiti lauloi, Arvi-isä toimi säestäjänä ja johti kuoroja. Kaikki kuusi sisarusta perivät vanhempiensa musikaalisuuden.
Poijärven opinahjo Helsingin Suomalainen Yhteiskoulu (SYK) lujitti musiikkiperinnettä osaltaan. Poijärvi tutustui tulevaan aviopuolisoonsa Ristaan jo koulussa. Pariskunta sai kaksi lasta, jotka kumpikin päätyivät vanhempiensa tapaan musiikkiuralle.
Poijärvi oli sisaruksista ainoa, jolle musiikista tuli koko perheen jakama leipäpuu, kun se taas pysyi muilla harrastuksena. Hän soitti aluksi viulua, mutta vaihtoi jo koulupoikana sujuvasti alttoviuluun, jos sellaista tarvittiin. Molemmat soittimet pysyivät käsissä loppuun asti, joskin altto veti pitemmän korren sekä orkesterissa että Suhonen-kvartetissa, jonka altistina hän soitti läpi yhtyeen maineikkaan uran.
Työn ohessa suoritettu ankara opiskeluponnistus toi Poijärvelle laivanrakennuksen diplomi-insinöörin paperit, joiden arvostelusta hän kertoi herkullisen tositarinan. Professori ei arvostanut diplomityön betonista sisävesilaivaa ja epäili töiden löytymistä, jos arvosana olisi huono.
Kun professori kysyi, onko Poijärvellä työpaikkaa, tämä vastasi: ”Soitan Kansallisoopperassa. Siirryn kyllä syksyllä HKO:hon.” Sen jälkeen professori ei enää pidätellyt nihkeyttään, mutta se ei haitannut Poijärveä, joka ei ikinä tehnyt päivääkään insinöörin töitä.
Rakkaitakin teekkarimuistoja jäi: Polyteknikkojen Orkesterin jäsenyys ja johtaminen sekä Retuperän WBK, joka kutsui Poijärven ikuiseksi koejäsenekseen. Orkesterin johtaminen ”puraisi”, ja diplomi jäi Sibelius-Akatemian kapellimestariluokalla viuludiplomin tapaan vain jonkin sivuaineen päähän. Musisointikipinän hehkua se vain lietsoi – sen saivat kollegat, oppilaat ja ystäväpiiri kokea.
Ylermi ”Ylle” Poijärvi vierasti virkamiesmäisyyttä, ja niinpä orkesterisoiton tiukat puitteet johtivat osaltaan hänen antautumiseensa vapaalle opetustyölle. Aikaa jäi siten monen orkesterin johtamisen lisäksi kamarimusiikille, jota Ylle piti seurustelun ylimpänä muotona. Hän koki nuo työympäristöt orkesterisoittoa herkempänä kaikupohjana ihmisten väliselle vuoropuhelulle.
Musisointikipinä levisi erityisesti amatööriorkestereissa ja musiikkileireillä, joiden piiristä musiikkielämämme sai Yllen innostavassa ohjauksessa motivoituneita soittajia niin orkestereihin ja oppilaitoksiin kuin kamariyhtyeisiinkin. Musiikin terapeuttinen aspekti avautui Yllelle vuosien mittaan yhä laajempana tarjoten apua monille ja lujittaen entisestään yhteistä kieltä, jonka säilymisestä ystävillä on onni iloita Yllen omaisten kanssa.
Iiro Hirvensalo
Kirjoittaja on Ylermi Poijärven luokkatoveri ja perheystävä.