Sakari Arkio 1943–2023

Hallitusneuvos

Sakari Arkio

Hallitusneuvos Sakari Arkio kuoli 15. helmikuuta 2023 kotonaan Helsingissä 79-vuotiaana. Hän oli syntynyt Helsingissä 28. lokakuuta 1943.

Arkio pääsi ylioppilaaksi Oulunkylän yhteiskoulusta 1962, suoritti oikeustieteen kandidaatin tutkinnon Helsingin yliopistossa 1969 ja aloitti virkauransa esittelijänä asuntohallituksessa ja sen jälkeen asuntosihteerinä ja toimistopäällikkönä keskusviraston hallinnollisessa toimistossa.

Vuonna 1973 hän siirtyi kauppa- ja teollisuusministeriöön, josta jäi eläkkeelle hallitusneuvoksena 34 vuotta myöhemmin.

Koska Arkio oli kauppa- ja teollisuusministeriön yrityskehitysrahaston (YKOS) ainoa juristi, hänen tehtävänsä olivat monipuoliset. Keskeisen osan tehtävistä muodostivat yritysrahoitukseen liittyvä säädösvalmistelu sekä yritysrahoituksen valvontaan ja takaisinperintään liittyvät juridiset asiat. Hän valmisteli myös alueellisen yrityspalvelun kehittämispalveluun ja hallintoon liittyviä säädöksiä.

Arkio perehtyi huolellisesti asioihin, oli ammattitaitoinen ja työteliäs. Työtoverina hän oli ystävällinen ja huumorintajuinen. Hän oli kiinnostunut taiteesta, mitä tuki vaimon keskeinen rooli taidehistorian asiantuntijana ja taidemuseoiden johtajana.

Arkio toimi 1992 perustetun Lasten syöpäsäätiö Väreen hallituksen puheenjohtajana ja asiamiehenä aina vuoteen 2018 saakka. Säätiön tehtävänä on edistää lasten vaikealaatuisten syöpien tutkimista.

Säätiö on myöntänyt tutkimusapurahoja suurelle joukolle nuoria tutkijoita, jotka paneutuvat veritautien syntymekanismeihin ja hoitojen kehittämiseen. Työ säätiössä oli Arkiolle antoisaa, ja hän jatkoi sitä vielä monia vuosia eläkkeelle jäätyään.

Arkio toimi myös Suomen kulttuuriperinnön säätiön hallituksen jäsenenä 2007–2022. Hänen osaamisensa ja neuvottelutaitonsa olivat säätiölle monissa sen vaiheissa ratkaisevan tärkeitä. Erityisen suuriarvoisen panoksen hän antoi arvokkaita kulttuuriperintökohteita vaalivan säätiön talouden vahvistamiseen. Hänen läsnä oleva ja lämmin tyylinsä teki vaikutuksen kaikkiin säätiön piirissä toimineisiin.

Arkion elämänpituinen harrastus oli tennis. Vuotuiset matkat keväisin Kilpisjärvelle hiihtämään ja kesäiset matkat Kuhmon kamarimusiikkifestivaaleille ystävien kanssa olivat tärkeä henkireikä niin hänelle kuin puolisolle. Myöhempinä vuosina koko perhe vietti useaan otteeseen lastenlasten kanssa pitkiä lomia Ranskassa ja Italiassa. Tärkeä yhteinen kokoontumispaikka perheelle oli rakas kesäpaikka Vihdin Majalammella.

Sakari teki puolisoineen lukuisia matkoja myös ystävien kanssa. Matkat suuntautuivat mm. Baltiaan, Tverin ja Vienan Karjalaan sekä vielä yli 70-vuotiaana kiinteäksi muodostuneen ”Sixpackin” kera neljälle interrail-matkalle Eurooppaan. Sakari oli verraton matkatoveri ja ystävä.

Maunu Harmo

Ilkka Haavisto

Pekka Pesonen

Kirjoittajat ovat Sakari Arkion kollegoita sekä ystävä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Uusimmat muistokirjoitukset