Aaro Haverinen 1935–2023

Diplomi-insinööri

Aaro Haverinen

Diplomi-insinööri Aaro Haverinen kuoli Lohjalla 87-vuotiaana 6. maaliskuuta 2023. Hän oli syntynyt Utajärvellä 17. syyskuuta 1935.

Haverisen koulutie alkoi vähän kangerrellen, sillä ensimmäiset koulupäivät hän jäi viettämään metsään, kun pitkästyi odottamaan venekyyditystä koululle Oulujoen yli. Koulupäivän jälkeen hän palasi kotiin muina miehinä. Näin ehti vierähtää muutama päivä ennen kuin asia huomattiin. Niinpä Haverisen koulun aloitusta päädyttiin siirtämään vuodella. Kun koulunkäynti vihdoin pääsi alkuun, se sujui hyvin.

Kirjoitettuaan ylioppilaaksi Oulun lyseosta vuonna 1955 Haverinen kävi armeijan ja lähti sitten opiskelemaan maa- ja vesirakennustekniikkaa Teknilliseen korkeakouluun. Kiinnostukseen vesiasioihin saattoi vaikuttaa se, että hänen lapsuutensa ja nuoruutensa aikana Oulujoki valjastettiin ja lähellä kotia oli Utasen voimalaitostyömaa.

Haverinen aloitti työuransa Maatilahallituksessa ja jatkoi Vesihallituksessa. Eläkkeelle hän jäi vuonna 1998 Maa- ja metsätalousministeriöstä vesihallintojohtajan virasta. Haverinen teki pitkään kansainvälistä yhteistyötä virkatehtävissään mm. Itämerikomissiossa, Suomenlahtityöryhmässä ja Torniojoen rajajokikomissioissa.

Jo opiskeluaikanaan Haverinen oli tutustunut tulevaan vaimoonsa Liisaan (o.s. Lannetta), jonka kanssa hän ehti olla naimisissa kuusikymmentä vuotta. Perheeseen syntyi kaksi poikaa ja tytär. 1970-luvun alussa perhe asettui Espoon Lipparinteelle. Aaron ja Liisan koti oli aina avoin myös sukulaisille, ja siellä asuikin Aaron sukulaisten lapsia lyhyitä aikoja ennen asunnon löytymistä muualta pääkaupunkiseudulta.

Haverisen perheen jokavuotinen kesälomamatka suuntautui Utajärvelle Aaron lapsuudenkotiin, jossa heinätyöt odottivat hankomiestä. Iltaisin kyläiltiin Aaron laajan sukulaispiirin taloissa ja kesämökeillä. Aaron perheen tulo Keskitaloon oli kesän odotettu kohokohta.

Vapaa-aikaansa Aaro vietti perheensä kanssa kesämökillään Sammatissa. Sammatti on Liisan syntymäpitäjä, ja siitä muodostui koko perheelle tärkeä kiinnekohta. Eläkkeellä ollessaan Aaro ja Liisa ostivat Sammatin keskustasta talon, johon muuttivat kymmenisen vuotta sitten.

Yhteydet Utajärvelle säilyivät loppuun saakka, sillä syntymäkoti Keskitalo jäi lopulta Aaron omistukseen. Aaron aina vieraanvaraista, keskustelevaa ja hyväntahtoista olemusta muistamme lämmöllä.

Kirsti Joki-Tokola

Juha Haverinen

Kirjoittajat ovat Aaro Haverisen sisarentytär ja poika.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Uusimmat muistokirjoitukset