Kalevi Suojanen 1944–2023

Kauppatieteiden maisteri

Kalevi Suojanen

Kauppatieteiden maisteri, yliopettaja ja tietokirjailija Kalevi Suojanen kuoli lyhyen saattohoitojakson jälkeen Pirkkalan terveyskeskuksessa 3. maaliskuuta 2023. Hän oli 78-vuotias, syntynyt Taivassalossa 1. syyskuuta 1944.

Suojanen suuntasi Turun kauppakorkeakoulussa suoritettujen opintojen jälkeen ensin pankkialalle ja työskenteli 1960-luvun loppupuolella Turun ja Parkanon Säästöpankeissa. Varsinaisen kutsumusammattinsa hän löysi kuitenkin 1970-luvun alussa aloittaessaan työskentelyn kauppaoikeuden opettajana Forssassa Lounais-Hämeen kauppaoppilaitoksessa.

Opettajan ja kouluttajan tehtävät jatkuivat Helsingissä neljännesvuosisadan ajan Suomen Liikemiesten kauppaopistossa ja sittemmin Haaga-Helia ammattikorkeakoulussa, josta hän jäi eläkkeelle 2012.

Merkonomi- ja tradenomiopiskelijoiden opettamisen lisäksi Suojanen toimi vuosien ajan myös kauppaoppilaitosten oikeusopin opetusharjoittelijoiden valtakunnallisena ohjaajana.

Suojanen kirjoitti ja kustansi vuosien saatossa suuren määrän kauppaopisto- ja ammattikorkeakouluopiskelijoille suunnattuja oppikirjoja. Tietokirjojen lisäksi Suojanen kirjoitti ajatuksiaan elämästä ja sen ihmeistä Niilo Narjus -nimellä ja lapsuudenaikaisella kotimurteella nimimerkillä Vähäpoik. Papan pakinoista, päiväkirjamerkinnöistä ja blogiteksteistä on koostettu monia kirjoja.

1980-luvulla Suojanen oli aktiivisesti mukana Helsingin kauppakamarin ja Helsingin nuorkauppakamarin toiminnassa. Lisäksi hän oli mm. Suomen tietokirjailijat ry:n, Birgittalaissisarten ystävät ry:n, Pirkkalan sotaveteraanit ry:n ja Suomen posetiivarit ry:n jäsen.

Eläkkeelle jäämisen jälkeen Kalevi toteutti yli 60 vuotta kyteneen haaveensa, kun rakkaus posetiivimusiikkiin johti lopulta oman digi-Hofbauerin hankkimiseen. Hän esiintyi nimellä Sir Väinämö ja pyöritti posetiiviaan erilaisissa tapahtumissa keräten samalla soitollaan rahaa Muistiliitto ry:lle.

Kalevi oli hyväsydäminen ihminen, jonka oli lähes mahdotonta kieltäytyä avunpyynnöistä, jotka koskivat usein erilaisten oikeudellisten asioiden hoitamista ja asiakirjojen laatimista. Monesti hän kantoi muiden suruja kuin omiaan ja hoiti toisten asioita myös oman jaksamisensa kustannuksella. Silti hän jaksoi aina tuttuja – ja tuntemattomiakin – kohdatessaan toivottaa: ”Tsemppiä ja myönteistä mieltä!”

Maiju Tuominen

Kirjoittaja on Kalevi Suojasen tytär.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Uusimmat muistokirjoitukset