Muusikko, miksaaja ja äänisuunnittelija Mauri Mikael Reinonpoika Siirala kuoli nopeasti edenneeseen vaikeaan sairauteen 20. helmikuuta 2023 Helsingissä. Hän oli 68-vuotias, syntynyt Helsingissä 7. huhtikuuta 1954.
Lapsuudenkoti Helsingin Lauttasaaressa kasvatti Siiralaa sekä lähimmäisenrakkauteen että itsenäisyyteen. Musiikki ja bassonsoitto olivat ensimmäiset instrumenttinsa omilla säästöillään hankkineen pojan intohimo.
Keskikoulun jälkeen teini-ikäinen Maukka Siirala pääsi Harri Saksalan johtamaan Nälkä-yhtyeeseen. Se ei ehtinyt levyttää, mutta osasta yhtyeen soittajia, kuten kitaristi Rekku Rechardtista, tuli sukupolvensa keskeisiä huippumuusikkoja.
Siiralan musiikkiopinnot jatkuivat kontrabasistina Helsingin konservatoriossa mm. Teppo Hauta-ahon opissa, mutta ura eteni rockbändien sähköbasistina.
Muska Babitzinin yhtyeen jälkeen vakiintui yhteistyö kitaristi Dave Lindholmin kanssa. Trio-kokoonpano Pen Lee levytti tupla-albumin Catlook Gypsies (1977), ja yhtye laajeni Albert Järvisen myötä kvartetiksi, jonka kanssa syntyi merkkilevy Nouveau (1978) ja tehtiin ulkomaankeikkoja.
Toisen niin ikään Hurriganes-soittajana suureen suosioon nousseen kitaristin Ile Kallion kanssa Siiralalla oli bändi (Pera &) The Dogs, joka levytti albumit Dogfood (1979) ja The Radiator (1980).
Järvisen kanssa Siirala musisoi jälleen kokoonpanossa The Quips, ja hän soitti myös Freemanin, Timo Kojon, Calle Lindholmin ja Riki Sorsan levyillä tai yhtyeissä. Satunnaisesti häntä nähtiin bassokeikoilla vielä aivan viime vuosina.
Äänentoistoa Siirala alkoi opiskella 1980-luvulla alan kotimaisen pioneerin Matti Sarapaltion opissa ja tämän MS Audiotron -yhtiön leivissä. Siiralasta kehittyi kysytty ja arvostettu keikkamiksaaja ja äänisuunnittelija.
Eritoten hän teki äänitöitä eri jazzkokoonpanoille ja toimi pitkään mm. Umon ja lukuisten jazzfestivaalien miksaajana. Äänilaitteistojen hankkijana ja äänisuunnittelijana Siirala on toiminut mm. Stoassa, Kanneltalossa, Malmitalossa, Kiasmassa ja Kulttuurikeskus Caisassa.
Teatteri- ja elokuvatyöt täydensivät Siiralan toimenkuvaa. Hän toimi myös Valo- ja äänisuunnittelijoiden liiton hallituksessa.
Vankka osaaminen ja rauhallinen, mistään hermostumaton luonne tekivät sosiaalisesta Siiralasta pidetyn ja arvostetun työtoverin. Hänellä oli laaja ja monipuolinen ystäväpiiri.
Eläkkeelle Maukka jäi vuonna 2017 Helsingin Kaupunginteatterin suunnittelevan äänimestarin virasta. Viime vuotensa hän asui musiikkialan ammattilaisten kansoittamassa Jallukassa.
Siiralalta jäi neljä aikuista poikaa ja neljä lastenlasta, jotka toivat hänen elämäänsä paljon iloa.
Arto Pajukallio