Tanssinopettaja Mikko Hartwig kuoli 94-vuotiaana Järvenpäässä 26. maaliskuuta 2023. Hän oli syntynyt Terijoella 31. joulukuuta 1928.
Hartwigin äiti oli puolalainen ja isä tsaarin armeijan upseeri, joka omisti suuren kenkätehtaan Pietarissa Venäjän vallankumoukseen asti. Perhe salakuljetettiin emigrantteina kesäpaikkaansa Suomeen.
Hartwig oli yksi suomalaisen kilpa- ja seuratanssin suuria nimiä. Hän oli vahvasti vaikuttamassa siihen, että kilpatanssi käynnistyi Suomessa sotien jälkeen. Hartwig oli mukana perustamassa Tanssiklubi Staria vuonna 1968 ja toimi aktiivisesti hajanaisen kilpatanssikentän yhdistämisessä. Seuran toiminnan yhtenä johtoajatuksena oli luoda puitteet, joissa niin amatöörit kuin ammattilaisetkin harjoittaisivat tanssia tasavertaisina sen kaikissa muodoissa mahdollisimman vapaassa ja pakottomassa ilmapiirissä. Hartwig oli vaimonsa Wilman kanssa ensimmäisiä opettajia, jotka aloittivat tavoitteellisen lasten ja juniorien valmentamisen. Heidän kolme omaa lastaan Rita, Anne ja Peter olivat myös tanssivalmennuksessa, Anne pisimpään kilpaparketeilla.
Hartwig tanssi ensimmäisen paritanssinsa 12-vuotiaana Thompsonin tanssikoulussa ja jatkoi sen jälkeen Åke Blomqvistin opissa. Hän liittyi Suomen Tanssinopettajain liiton jäseneksi 1953 ja toimi vuoteen 2012 asti aktiivisesti liiton hallituksessa. Hän oli liiton kunniajäsen.
Hartwig valittiin Vuoden tanssinopettajaksi 2010. Hän toimi 40 vuoden ajan kansainvälisenä tuomarina ja valmensi kilpatanssipareja Venäjällä ja useissa Baltian maissa ja on näin ollut vaikuttamassa merkittävästi myös kilpatanssin kansainväliseen kehitykseen.
Hartwigin aktiiviuran aikana kilpatanssia opetettiin tanssiseuroissa pääasiassa palkatta ja elanto tanssinopettajana ansaittiin iltaisin opettamalla seuratanssia omilla kursseilla ja kouluissa.
Tanssin opettamisessa Hartwig korosti hyvää perustekniikkaa. Hän ei pitänyt ”kävelemisestä”, vaan liikkeen tuli olla yhtenäinen koko vartalossa, niin että varsinainen tanssi tapahtuu askelten välissä. Jokainen askel pitää tanssia eikä vain astua. Seuratanssin saralla Mikko arvosti hyvää ja selkeää tanssimusiikkia ja jakoi kiitosta niille orkestereille, jotka tämän täyttivät.
Mikko kävi tanssimassa useita kertoja viikossa viimeisiin vuosiinsa saakka. Vasta koronasulku uuvutti pitkän linjan tanssivaikuttajan.
Liisa Kontturi-Paasikko
Kirjoittaja on Mikko Hartwigin kollega.