Metsänhoitaja, opetusneuvos Timo Ilmari Lilja kuoli 27. maaliskuuta 2023 Helsingissä. Hän oli 87-vuotias, syntynyt Helsingissä 6. huhtikuuta1935.
Hammaslääkäri Elli Liljan ja metsäneuvos Viljo Liljan esikoispoika koki Helsingin pommitukset Pakilassa ja oli sen jälkeen sotaa paossa Vesilahdella. Hän valmistui ylioppilaaksi Oulunkylän yhteiskoulusta 1955 ja läksi isänsä tavoin opiskelemaan metsätieteitä Helsingin yliopistoon, josta valmistui metsänhoitajaksi 1961.
Lilja teki työuransa nuorison parissa, aluksi Maatalouskerholiitossa ja sen jälkeen Vallinkorvan metsäkoulun johtajana. Vuonna 1969 hänet valittiin Suomen 4H-liiton toiminnanjohtajaksi, jossa tehtävässä hän toimi vuoteen 1999 saakka. Työ sopi hänen arvomaailmaansa, olivathan hänen isovanhempansa tutustuneet Jyväskylän seminaarissa ja perustaneet Pohjois-Pirkkalaan kansakoulun jo 1800-luvun lopussa.
Lilja oli visionäärinen johtaja, joka arvosti perinteiden kunnioittamista, kansankulttuuria ja tapakulttuuria 4H-ohjelmissa. Kansainvälisissä nuorisotapahtumissa tehtiin tuohisormuksia, kukkaseppeleitä, vihtoja ja linnunpönttöjä sekä laulettiin. Suomalaista maa- ja metsätalousosaamista vietiin myös Tansaniaan.
Myös höyrylaivoista tuli osa Timon elämää. Hänen ystävänsä Pentti Roitto tutustutti Timon höyrylaivojen kiehtovaan maailmaan vuonna 1970. Roiton kuoltua perustettiin hänen nimeään kantava säätiö, jonka hallituksessa Timo toimi pitkään, aluksi jäsenenä, sitten puheenjohtajana.
Säätiön tarkoituksena on höyrylaivakulttuurin vaaliminen. Se myös omistaa puolet 107-vuotiaasta höyrylaivasta Kalle Tihveräisestä Saimaalla. Laivasta ehti tulla niin Timon kuin etenkin hänen perheensä toinen kesäkoti Myrskylän kesämökin ohella.
Timo ehti kajahduttaa Tihveräisen Kallen kannella monet kerrat suosikkilaulujaan yksin tai sekakuoron avustamana. Hänhän oli musiikki- ja ennen kaikkea laulumiehiä, joka jaksoi ilahduttaa ystäviä ja vähän vieraitakin laulullaan monissa tilaisuuksissa. Vielä tammikuussa Timo yhtyi ystäväjoukkonsa laulamaan Satumaahan kauniilla baritonillaan.
Timo uskalsi osoittaa inhimillisiä piirteitä ja kohdata aidosti ihmisen. Hän arvosti kauneutta, kotia ja perhettä. Hän luki ja seurasi maailmanpolitiikkaa aivan loppuun asti sekä muisti aina kannustaa lapsiaan ja lapsenlapsiaan.
Timo sai elää lähes loppuun asti kotonaan Veräjämäessä Siru-vaimonsa kanssa.
Saara Lilja
Esko Pakkanen
Kirjoittajat ovat Timo Liljan tytär ja ystävä.