Lääketieteen lisensiaatti Eero Antero Saarela kuoli Oulun kaupunginsairaalassa 80-vuotiaana 1. huhtikuuta 2023 pitkäaikaissairauteen. Hän oli syntynyt Helsingissä 30. marraskuuta 1942.
Saarela valmistui ylioppilaaksi 1962 Oulun lyseosta, lääketieteen lisensiaatiksi Helsingin yliopistosta 1969 ja naistentautien ja synnytysten erikoislääkäriksi 1975 Oulun yliopistosta. Hän valmistui lääketieteen lisensiaatiksi etuajassa, koska ahkerana opiskelijana ”loikkasi” ylemmälle kurssille.
Varsinaisen pitkän elämäntyönsä Saarela teki Savonlinnan keskussairaalan naistentautien ja synnytysten ylilääkärinä tai osastonylilääkärinä 1977–2007. Hän oli taitava kliinikko ja taitava operatööri, joka hoiti naistentautipotilaita ja synnytyksiä sekä myös sairaalapäivystyksiä aina eläköitymiseensä saakka 2007.
Eläkkeelle jäätyään Saarela piti Savonlinnassa ja Oulussa yksityispraktiikkaa usean vuoden ajan, kunnes jäi viettämään eläkepäiviään Ouluun.
Saarelan erityisosaamista oli kivunhoito, erityisesti gynekologiset kiputilat. Hänen vastaanotolleen hakeutui ongelmapotilaita, jotka eivät olleet saaneet apua muualta ja joille Saarela oli ns. viimeinen toivo. Yksi aikaisemmin huonosti tunnettu kiputila on nimetty ”Saarelan taudiksi” Eero Saarelan mukaan. Kyseessä on krooninen kiputila, joka tavataan muutamalla prosentilla kohdunpoistoleikkauksen läpikäyneistä potilaista. Kiputila invalidisoi, heikentää elämänlaatua ja tekee potilaista helposti terveyspalvelujen suurkuluttajia.
Saarela toimi Duodecim-seuran puheenjohtajana usean vuoden ajan ja toimi aktiivisesti Oulun lyseon kirjallisuuskerhossa sekä seniorigynekologeissa Helsingin Suomalaisella Klubilla. Sotilasarvoltaan hän oli lääkintäluutnantti.
Eeron tärkein harrastus oli lentäminen. Lentolupakirjan hän suoritti jo 1969, 27-vuotiaana. Lentotunteja kertyi lähes tuhat. Kesäisin ohjelmaan kuuluivat matkalennot sekä ns. palolennot Savonlinnan ja koko Etelä-Savon alueella. Eero oli myös Savonlinnan pursiseuran jäsen 40 vuoden ajan.
Suurena oopperan ystävänä Eero seurasi kaikki Savonlinnan oopperajuhlien teokset neljännesvuosisadan aikana. Oopperajuhlilla hän toimi vuosia oopperahenkilökunnan päivystävänä lääkärinä. Oopperaharrastus jatkui myös eläkepäivinä.
Muita harrastuksia olivat pianonsoitto sekä sotahistoria ja siihen liittyen retket itärajan taakse aina Murmanskista Aunukseen. Kesäpaikat Valkiaisjärvellä ja Lemmenjoella olivat tärkeitä puuhastelupaikkoja ja myös pakopaikkoja koronavuosina.
Viimeisen haastattelun Eero antoi Seurakuntalehdelle vain muutamaa päivää ennen poisnukkumistaan. Hänen lähipiiriinsä kuuluvat vaimo Tuulikki ja tyttäret puolisoineen.
Jorma Paavonen
Martti Merilä
Seppo Pajari
Kirjoittajat ovat Eero Saarelan kollegoita ja ystäviä.