Lauri Viljanmaa 1931–2023

Kouluneuvos

Lauri Viljanmaa

Filosofian maisteri Lauri Viljanmaa kuoli Tampereella 11. huhtikuuta 2023. Hän oli 91-vuotias, syntynyt Jalasjärvellä 16. syyskuuta 1931.

Sota-aikojen pidennettyjen kesälomien aikana Viljanmaa otti vastuuta isoisänsä maatilan töistä. Sota-ajan kokemukset synnyttivät Viljanmaassa elinikäisen kiinnostuksen historiaan, erityisesti sotahistoriaan, ja arvostuksen maanpuolustusta kohtaan.

Viljanmaa kirjoitti ylioppilaaksi Lapualla 1952. Armeijan jälkeen hän aloitti fysiikan opinnot Turun yliopistossa. Ammattiopintojen rinnalla hän opiskeli filosofiaa Åbo Akademissa. Aikaa jäi myös ylioppilaskunnan työhön, ja siellä hän ”kulttuuriministerinä” onnistui saamaan akateemikot Rolf Nevanlinnan, Eino Kailan ja V.A. Koskenniemen esiintymään yliopiston Studia Generalia -sarjassa.

Opetusharjoittelija-aikanaan Seinäjoen lyseossa Viljanmaa tapasi opetusharjoittelija Susanna Koivusalon. He avioituivat vuonna 1957, ja yhteinen työpaikka nuorelle parille löytyi 1958 Tampereelta, juuri valmistuneesta Pirkanmaan yhteiskoulusta.

Lauri Viljanmaa nimitettiin koulun (vuodesta 1976 Hatanpään lukio) rehtoriksi 1966, missä virassa hän toimi eläköitymiseensä, vuoteen 1992 saakka. Rehtorina hän johti taitavasti koulua, ja Susanna-puoliso loi opettajainhuoneeseen miellyttävän ilmapiirin, jossa jokainen kollega otettiin huomioon.

Pirkanmaan yhteiskoulun ensimmäiset ylioppilaat vuosilta 1965–1966 pitivät Lauriin aktiivista yhteyttä aina hänen kuolemaansa saakka.

Koulutyön ohella Viljanmaa toimi koulutoimen tarkastajana vuosina 1969 ja 1972–1974. Tarkastajan toimessaan hän toimi konsultoiden ja pyrki yhteistyössä ratkomaan ongelmia koulun ja oppilaiden edun mukaisesti. Hän toimi myös matemaattisten aineiden liiton hallituksen puheenjohtajana. Monipuolista tehtäväkenttää kuvaa se, että Viljanmaa oli kääntäjiä kouluttavan Tampereen kieli-instituutin pitkäaikainen puheenjohtaja.

Päätyönsä ohella Viljanmaa teki toisen työuran tietokirjailijana. Pääosa kirjoista tehtiin tekijäryhmillä Nikkola-Viljanmaa-Virtanen (fysiikka) ja Haavisto-Nikkola-Viljanmaa (kemia). Oppikirjat saavuttivat selkeinä ja aikaansa seuraavina pitkäaikaisen markkinajohtajan aseman. Ura kirjantekijänä jatkui aina 2000-luvulle saakka tuottaen kaikkiaan yli 30 oppikirjaa.

Lauri Viljanmaalle myönnettiin Suomen Valkoisen Ruusun ansioristi vuonna 1986, ja kouluneuvokseksi hänet nimitettiin 1993. Ansioistaan kirjantekijänä hänet palkittiin Warelius-palkinnolla vuonna 2004.

Puolisonsa Susannan kanssa Lauri vietti aktiivista elämää, he matkustivat paljon ja harrastivat monipuolisesti kulttuuria. Yhteistä aikaa kesti vuoteen 2015, jolloin puoliso nukkui pois. Lauri ja Susanna saivat kolme lasta ja yhdeksän lastenlasta, joiden kanssa Lauri vietti paljon aikaa.

Ystävät muistavat Laurin taitavana tarinankertojana, huomaavaisena isäntänä sekä tarkkamuistisena ja viisaana keskustelijana. Lauri säilytti uteliaan, optimistisen ja eteenpäin katsovan asenteen viimeiseen hetkeensä saakka.

Mikko Viljanmaa

Sirkka Juva

Kirjoittajat ovat Lauri Viljanmaan poika sekä ystävä ja kollega.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Uusimmat muistokirjoitukset