emäntä Hellä Kaihlaniemi (o.s. Kelloniemi) kuoli Keuruulla 9. huhtikuuta 2023. Hän oli 100-vuotias, syntynyt Keuruulla 2. elokuuta 1922.
Kaihlaniemi oli maatalon toinen tytär, ja poikien puuttuessa hän opetteli Kalle-isänsä kärsivällisellä opastuksella kaikki maatalon ylläpitoon ja maatalouteen liittyvät asiat. Sota-aikana hän toimi lottana, mutta näihin muistoihin hän ei koskaan halunnut palata.
Sodan jälkeen Hellä rakastui ja meni naimisiin oman kylän pojan, Väinön, kanssa. Väinö muutti Hellän kotitilaa Viinalahtea viljelemään. Valitettavasti poliopandemia koetteli maailmaa ja ensin sairastui isosisko Aune ja vuosi häiden jälkeen myös Hellä. Hellä liikkui tästä eteenpäin kävelykepin varassa.
Suurperheen taloudessa riitti työsarkaa työtä pelkäämättömälle emännälle, jolla oli huollettavanaan seitsemän lasta, pyörätuoliin sidottu isosisko, oma äiti ja isä, sekä täti ja maatila eläimineen. Kaikki talouteen kuuluneet vanhemmat sukulaiset Hellä Kaihlaniemi hoiti kotitilallaan aina hautaan asti.
Ihmisenä Hellä Kaihlaniemi oli positiivinen ja avoin tulevaisuuden, uusien asioiden ja keksintöjen suhteen. Vielä viimeisinä vuosinaan hän opetteli kännykän käyttöä ja suuresti ihmetellen ihaili maailman kehitystä. Myös koulutus oli hänelle tärkeää. Hän kannusti lapsiaan ja lapsenlapsiaan koulutiellä tietäen, ettei kotitila tarjoaisi tulevaisuudessa töitä.
Matkustelu toi vaihtelua arkeen, Väinön sisaruksia asui Englannissa ja USA:ssa, joita käytiin ajoittain tervehtimässä. Yhdessä kävimme mm. Israelissa, ja Kaisa-tyttären kanssa tehdyistä matkoista Hellä kirjoitteli minulle elävän tuntuisia, rikkaita kertomuksia, paljastaen näiden matkojen olleen hänelle hyvin antoisia.
Hellä muisteli usein lämmöllä aikaa, kun omat lapset olivat jo kasvaneet ja lapsenlapset tulivat Viinalahteen ”mummun hupulaisiksi”. Hellä oli mitä rakastavin mummu ja pidän suurena etuoikeutena, että pääsin lapsena loma-aikoina nauttimaan mummun ja papan seurasta maalla
Rakas Väinö nukkui pois 2007. Hellä asui yksin kotonaan vielä yli kymmenen vuotta ennen pääsyä hoitokotiin. Pitkän elämän ohjenuorana hän piti Kalle-isänsä neuvoa: murheita ei pidä penkoa eikä päästää päällimmäisiksi. Kuulen vieläkin Hellän naurun hänen sanoessaan nämä sanat.
Hellän tuleville sukupolville upean esimerkin antava elämä palkittiin myös Valkoisen Ruusun Ritarikunnan 1. luokan mitalin kultaristillä äitienpäivänä 1994.
Mari Sepäntalo
Kirjoittaja on Hellä Kaihlaniemen lapsenlapsi.