Urho Hiekka 1956–2023

Taidemaalari

Urho Hiekka

Taidemaalari Urho Hiekka kuoli 14. maaliskuuta 2023 Helsingissä. Hän oli 66-vuotias, syntynyt Haapavedellä 15. maaliskuuta 1956.

Hiekan lapsuudenperheessä oli kuusitoista lasta. Läheiset muistavat hänet kädentaidoista. Hän oli puusepäntarkka työnsä jäljestä, ja taiteellisuus ilmeni jo nuorena.

Hiekka valmistui Kuvataideakatemiasta vuonna 1990. Maalaustaiteen ohessa hän opiskeli myös grafiikkaa ja keramiikkaa. Hän osallistui moniin yhteisnäyttelyihin kotimaassa sekä Saksassa, Hollannissa ja Ruotsissa. Hiekalla oli myös lukuisia yksityisnäyttelyitä. Hänen teoksiaan on yksityisomistuksessa ja julkisissa tiloissa Suomen valtion kokoelmissa, Pohjola-yhtiössä sekä Lieksan ja Haapaveden kaupunkien kokoelmissa.

Hiekan monissa töissä on unenomainen tunnelma, toisissa taas otetaan kantaa merkityksellisiin asioihin. Hän ei pelännyt viitata uskontoon ja politiikkaan. Kodittomuus Hiekalle tärkeänä avustuskohteena näkyi linnunpönttöjen luomisena Koti särkyneelle mielelle -kampanjassa.

Työssään Hiekka käytti pääasiassa öljyä, akryylia ja temperaa. Teokset ovat sekä esittäviä että abstrakteja. Keramiikkateoksissa on usein paikka kynttilälle, joka valaisee teoksen tilaan moninkertaisena, muuttuvana ja elävänä.

Hiekan töissä toistuvat pyrkimykset yhteyteen ja toiseen maailmaan. Hyksin Korvaklinikan tilaustyöt Kaikukallio ja Ikkuna merelle ehkä yhteyteen, ja Peijaksen sairaalakappelin Vaeltavat tomumajat ehkä toiseen maailmaan.

Urho oli notkea ja vahva, eikä häntä nuorena olisi kylällä voittanut käsillä kävelyssä juuri kukaan. Hänen huumorinsa oli hereää, luovaa ja kekseliästä, niin kuin taiteensakin. Viimeisten vuosien tekstiilityöt jäivät lämmittämään laajaa perhepiiriä ja ystäviä.

Hellen Hiekka

Kirsti Hiekka

Einari Heinonen

Kirjoittajat ovat Urho Hiekan sisaria ja ystävä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Uusimmat muistokirjoitukset