Marita Torsti-Hagman 1935–2023

Psykoanalyytikko, psykiatri

Marita Torsti-Hagman

Psykoanalyytikko, psykiatri Marita Torsti-Hagman (o.s. Aarto) kuoli 16. huhtikuuta 2023 Vantaalla. Hän oli 87-vuotias, syntynyt Ruokolahdella 27. heinäkuuta 1935.

Lääkärinura oli Torsti-Hagmanille selvää jo lapsena, ja hän valmistui lääkäriksi Helsingin yliopistosta 1961 ja psykiatriksi 1967, jonka jälkeen hän toimi uransa loppuun asti yksityispraktikkona.

Torsti-Hagman kiinnostui jo varhain psykoanalyyttisesta ajattelusta ja teoriasta, ja kun koulutus Suomessa alkoi, hän aloitti sen ensimmäisten joukossa 1969. Kurssitoverinsa Vilja Hägglundin kanssa he alkoivat ensimmäisinä psykoanalyytikkoina Suomessa kyseenalaistamaan siihen asti vallitsevaa käsitystä naisen psykoseksuaalisesta kehityksestä ja sisätilan merkityksestä sekä äitiydestä.

Torsti-Hagman oli myös jo psykiatrin työssään kiinnostunut psykosomatiikan ongelmista ja kehollisuuden tärkeydestä myös psykoterapeuttisessa työssä.

Kun Torsti-Hagman sai tietää häntä uhkaavasta kuulon pysyvästä heikkenemisestä, hän suuntautui – psykoanalyytikon työnsä ohella – äiti-lapsisuhteen tutkimiseen. Hän aloitti 1990-luvun alussa vuosia kestäneen projektin, jossa hän seurasi useissa perheissä äiti-lapsisuhteen kehitystä vauvasta kouluikään. Tutkimuksen myötä hän oivalsi naisen sisätilan suuren merkityksen tytön kehityksessä naiseksi. Hän tutki myös kateuden merkitystä ja naiseuden integroitumisen pulmia.

Torsti-Hagman piti näistä aiheista lukuisia esityksiä ja julkaisi artikkeleita arvostetuissa kansainvälisissä lehdissä. Hän kokosi artikkelit esseekirjaksi Vapaan assosiaation paluu (2001), joka käännettiin pian englanniksi ja ruotsiksi.

Torsti-Hagman oli aktiivinen keskustelija ja toi tinkimättömästi näkemyksiään esille. Häntä ilahdutti suuresti, kun vuonna 2014 Ranskassa toimitettiin ensyklopedia Le Dictionnaire universel des créatrices, johon oli koottu 12 000 maailmanhistorian merkittävän naisen henkilöesittelyt. Marita oli siinä tiedenaiset-otsikon alla psykoanalyytikkotutkijana.

Liikuntakykynsä heikkenemisen vuoksi Marita joutui runsaat kymmenen vuotta sitten turvautumaan pyörätuoliin, mutta tämä ei estänyt hänen aktiivista elämäänsä. Nuorena hän oli ollut kansallisen tason tenniksen pelaaja, ja tennistä hän harrasti vielä pyörätuolistakin.

Hän oli myös laajasti kiinnostunut niin klassisesta musiikista, kirjallisuudesta kuin taiteestakin. Luonto oli hänelle rakas, ja erityisesti hän seurasi lintujen elämää olematta varsinainen ornitologi.

Viime vuonna Marita menetti Gösta-puolisonsa yli kahdenkymmenen yhteisen vuoden jälkeen. Hänen lähipiiriinsä kuuluvat lapset ja lapsenlapset.

Ilpo Lahti

Milla Tamminen

Kirjoittajat ovat Marita Torsti-Hagmanin ystäviä ja kollegoja.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Uusimmat muistokirjoitukset