"Espoon Barbie" haluaa olla seksikäs, muttei tyhjäpää

Kun espoolainen perheenäiti haluaa pukeutua ja meikata itsensä Barbieksi, hänellä luulisi olevan lapsuudessaan joitakin voimakkaista kokemuksia maailman kuuluisimmasta muovinukesta. Väärin.

Tilaajille

Kun espoolainen tradenomi-koulutuksen saanut perheenäiti haluaa pukeutua ja meikata itsensä arkielämässään Barbieksi, hänellä luulisi olevan lapsuudessaan joitakin voimakkaista kokemuksia maailman kuuluisimmasta muovinukesta.

Väärin. Barbielle Manson -taiteilijanimellä esiintyvä nainen ei ole leikkinyt nukella lainkaan.

"Minulla ei ole Barbie-menneisyyttä lapsuudessani", hän sanoo. 

"Pidin enemmän ulkona leikkimisestä ja pehmoeläimistä."

Barbielle alkoi kiinnostua Barbie-estetiikasta vasta teini-ikäisenä, kun sai toistuvasti kommentteja "nukennäköisyydestään". Meikkipöydän ääressä hän alkoi korostaa silmiään, ja vähitellen oma Barbie-look alkoi löytyä.

Hän päätti aloittaa "taideprojektin" yhdessä valokuvaajaystävänsä kanssa.

"Otimme kuvia, jossa esiinnyin Barbiena erilaisissa teemoissa. Siitä se sitten alkoi."

Barbiellen kanssasisaret löytyvät ulkomailla, ja esimerkiksi Yhdysvalloissa "Real-life Barbie" –ilmiötä on seurattu jo useamman vuoden ajan. Maailman kuuluisin Barbie lienee ukrainalaismalli Valeria Lukyanova, joka Huffington Post -lehden mukaan on käyttänyt yli 600 000 euroa kauneusleikkauksiin.

Lukvanova tosin on kiistänyt väitteen.

Ilmiölle on tietysti vastineensa myös miesmaailmassa. Amerikkalainen Justin Jedlica on tiettävästi käynyt läpi liki noin sata kauneusleikkausta näyttääkseen Barbien miesvastine Keniltä.

"Espoon Barbien" oma Ken löytyy kotipuolesta. Toimistotyötä ammatikseen tekevän Barbiellan mukaan mies ymmärtää hänen harrastustaan.

"Hän tietää, että tämä on minulle tärkeää itseilmaisua. Töissä en tietenkään käytä yhtä seksikkäitä asuja kuin arkielämässä, ja meikkikin on hillitympi. Mutta vapaa-aikana toteutan kyllä täysillä barbie-estetiikkaa."

The Silicone Barbie –blogia pitävä Barbielle korostaa rohkeutta, mutta hän  haluaa myös varjella yksityisyyttään. Hän ei esiinny blogissa eikä tättä jutussa nimellään ja iäksikin riittää "yli kaksikymppinen."

Sanoma on kuitenkin selvillä.

"Haluan tuottaa iloa maailmaan."

 

"Espoon Barbien" ihanteet:

Naisihanne

Naisihanteeni on vahva ja rohkea nainen, joka tekee itsenäisiä päätöksiä. Hän tietää kuka on. Itse koen olevani vahva juuri sen tähden, että uskallan edustaa tällaista ristiriitaista ja heikkonakin pidettyä naiskuvaa.

Vartaloihanne

Olen suurennuttanut rintani, mutta muuten en koe tarvetta leikellä itseäni. Barbin vartalo on esteettinen, mutta itse en pysty koskaan saavuttamaan sellaista. Minulla on jo yksi synnytyskin takana. Minusta barbius ei ole vartalosta vaan asenteesta kiinni.

Kauneusihanne

En yritäkään olla kaunis perusstandardien mukaan. Haluan olla ulkonäköni suhteen rohkean kokeileva. Tavoitteeni on elää joka päivä itseni näköistä elämää.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Jussi Lehmusvesi
Nyt.fi luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Nuoret ovat siirtyneet käyttämään ääniviestejä tekstailun sijaan – moni vanhempi ei tiedä tätä helppoa kikkaa, millä viestit voi kuunnella

  2. 2

    Tokmanni myy juhannustorttua, joka näyttää aivan runebergintortulta – soitimme, ja sitten paljastui jotain vielä järkyttävämpää

  3. 3

    Turkuun piti tulla havainnekuvan mukaan suorastaan taiteellinen funikulaari, mutta toisin kävi – lopputulos on malliesimerkki maailman vanhimmasta meemistä

  4. 4

    Tämä Nytin Game of Thrones -jaksoarvioita parodioiva Pipsa Possu -analyysikirjoitus on parasta internetissä juuri nyt

  5. 5

    Mitä netin käyttäjänimesi kertoo sinusta? Tutkijan mukaan nimi ilmaisee identiteettiä ja sitä olisi hyvä miettiä tarkoin

  6. 6

    ”Voi poika- ja tyttöoletetut”, hehkutti Ruisrock mainoksessaan, aiheutti somekuohunnan ja pyysi anteeksi: ”Asia on vakava”

  7. 7

    Sikke Sumarin ravintolassa salin tunnelma on huomaavainen ja lautaselta voi löytyä vaikka voikukkaa ja silakoita

  8. 8

    Gohan ihastutti neljän tähden verran, eikä kriitikko olisi malttanut lähteä ravintolasta kotiin

  9. 9

    Netflixin hittisarjan uusi kausi on armoton pettymys, josta puuttuvat uudet ideat – näin kulttisuosikki Black Mirror menetti otteensa

  10. 10

    Kaikki puhuvat Netflixin uudesta hittielokuvasta The Perfectionista, mutta siihen tiivistyvät Netflix-elokuvien suurimmat ongelmat

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tokmanni myy juhannustorttua, joka näyttää aivan runebergintortulta – soitimme, ja sitten paljastui jotain vielä järkyttävämpää

  2. 2

    Nuoret ovat siirtyneet käyttämään ääniviestejä tekstailun sijaan – moni vanhempi ei tiedä tätä helppoa kikkaa, millä viestit voi kuunnella

  3. 3

    Sikke Sumarin ravintolassa salin tunnelma on huomaavainen ja lautaselta voi löytyä vaikka voikukkaa ja silakoita

  4. 4

    Tämä uusi emoji hämmentää nyt ihmisiä, koska kukaan ei tiedä, mitä sillä pitäisi oikein ilmaista

  5. 5

    Kallioon avasi sympaattinen alakulttuurikeidas Loukko, jossa lounas on edullinen eikä ostopakkoa ole

  6. 6

    Lapin erämaassa asuvasta nuoresta naisesta otetut valokuvat herättävät huomiota maailmalla

  7. 7

    Helsinkiin aukesi lippakioski Kekri, joka tekee kekseliästä ja kunnianhimoista Suomi-katuruokaa

  8. 8

    Mitä netin käyttäjänimesi kertoo sinusta? Tutkijan mukaan nimi ilmaisee identiteettiä ja sitä olisi hyvä miettiä tarkoin

  9. 9

    Kolumni: Some on myrkkyä, mutta sen käytön lopettaminen on typerää moraalisen paremmuuden hakemista

  10. 10

    Kirjailija Juha Kauppinen eli kaksi vuotta ilman Facebookia, ja näin se muutti hänen elämänsä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tokmanni myy juhannustorttua, joka näyttää aivan runebergintortulta – soitimme, ja sitten paljastui jotain vielä järkyttävämpää

  2. 2

    Nike sijoitti urheilumuoti­kauppaansa realistisen näköisen nais­malli­nuken, ja vihan, ilkeilyn ja kommentoinnin määrä kasvoi käsittämättömäksi

  3. 3

    Kaikki puhuvat Netflixin uudesta hittielokuvasta The Perfectionista, mutta siihen tiivistyvät Netflix-elokuvien suurimmat ongelmat

  4. 4

    Perus­suomalaisten kansan­edustaja yhdisti vieras­lajien torjunnan turvapaikan­hakijoihin – soitimme

  5. 5

    Kirjailija Juha Kauppinen eli kaksi vuotta ilman Facebookia, ja näin se muutti hänen elämänsä

  6. 6

    Miestenlehti teki jutun yritysjohtajista: julkaisi ryhmäkuvan 15 miehestä ja 2 naisesta, mutta naiset oli photoshopattu mukaan

  7. 7

    Tänään on internetin kullannupun piristyspäivä – Keanu Reeves on liian hyvä tälle maailmalle, kuten koostamistamme esimerkeistä kiistattomasti voi nähdä

  8. 8

    Viikonloppuna alkanut jääprinsessa-kohu huipentui toimittajan ja kansanedustajan väittelyyn aamu-tv:ssä – tässä keskustelun parhaat palat giffeinä

  9. 9

    Tämä Nytin Game of Thrones -jaksoarvioita parodioiva Pipsa Possu -analyysikirjoitus on parasta internetissä juuri nyt

  10. 10

    Nuoret ovat siirtyneet käyttämään ääniviestejä tekstailun sijaan – moni vanhempi ei tiedä tätä helppoa kikkaa, millä viestit voi kuunnella

  11. Näytä lisää
Luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Yhtäkkiä puhekyky katosi, hermosto petti ja keho lakkasi toimimasta – Touko Aalto kertoo hetkestä, jolloin särkynyt mieli lopulta hajosi

    Tilaajille
  2. 2

    Pitääkö Isis-leirin suomalaisia auttaa? Oikeustieteilijöiden mukaan vastaus on täysin selvä, terrorismitutkija varoittaa riskeistä

  3. 3

    Vuonna 1970 Suomi sai lahjan, josta on vuosien varrella tullut mittaamattoman arvokas aarre

    Tilaajille
  4. 4

    Pyörälenkillä ollut triathlonisti sai häntä kolhineen autoilijan kiinni, nappasi kuvat ja teki rikosilmoituksen – törmäys tallentui videolle

  5. 5

    Heta Ravolainen-Rinne on entinen rauhanturvaaja, joka viihtyy ralliautossa ja teatterin lavalla – HS tapasi pääministerin ja hänen sanavalmiin vaimonsa Kesärannassa

    Tilaajille
  6. 6

    Kaikille tästä ei tule valon kesä: Ole itsellesi armollinen juuri nyt

  7. 7

    Lukijat kertovat karmeimmasta mökkilomastaan: ”Kyy hiplasi peppua”, ”Tarja ei tarjonnut ruokaa”, ”Minipossu Lyydia oli tukehtua kabanossiin”, ”Kummitäti löi turpaan”

    Tilaajille
  8. 8

    Jesse Puljujärvi lähdössä Edmonton Oilersista

  9. 9

    Pekka Haavistolla ministerien suurin velka 530 000 euroa – ministereistä vauraimmalla Timo Harakalla 609 000 euron sijoitusomaisuus

  10. 10

    Kymmenen katsotuimman HBO-dokumentin lista tekee surulliseksi: Eikö kukaan halua katsoa tarinaa ihmisestä, joka ei halua tappaa tai raiskata ketään?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Konkurssiin menneen Kone­pajan Brunon omistajat haukkuvat Bruce Oreckin toiminnan

  2. 2

    Tokmanni myy juhannustorttua, joka näyttää aivan runebergintortulta – soitimme, ja sitten paljastui jotain vielä järkyttävämpää

  3. 3

    Pyörälenkillä ollut triathlonisti sai häntä kolhineen autoilijan kiinni, nappasi kuvat ja teki rikosilmoituksen – törmäys tallentui videolle

  4. 4

    Miksi yksi tienaa toista enemmän? Tutkimusten mukaan tulo­erot selittyvät suurelta osin geeneillä, eikä lasta voi kasvattaa menestyjäksi

    Tilaajille
  5. 5

    Kaikille tästä ei tule valon kesä: Ole itsellesi armollinen juuri nyt

  6. 6

    Duunariperheen tytöstä tuli professori, joka puolustaa työläisiä – Suomessa on paljon sairaaksi tekevää työtä, sanoo Anne Kouvonen

    Tilaajille
  7. 7

    Raportti: Matkustajat olivat vaarassa imeytyä lentokoneen moottoriin evakuoinnin aikana Helsinki-Vantaalla

  8. 8

    EU-tuomioistuin mitätöi Adidaksen kolmiraitaisen tavaramerkin

  9. 9

    Uniasentosi voi paljastaa, oletko introvertti – Viisi faktaa nukkuma-asennoista

  10. 10

    Väestöliitto jakoi ihmiset kahteen tyyppiin sen mukaan, kuinka he käyttäytyvät parisuhteessa – Testaa, kumpaan ryhmään kuulut

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tokmanni myy juhannustorttua, joka näyttää aivan runebergintortulta – soitimme, ja sitten paljastui jotain vielä järkyttävämpää

  2. 2

    Mummotunnelissa pariudutaan perinteisellä tyylillä

    Tilaajille
  3. 3

    JVG:n jättihitti näkyy yhä somepäivityksissä, vaikka sen sanoitus on vuosien ajan ymmärretty väärin – VilleGalle paljastaa salaisuuden Häissä-kappaleen menestyksen taustalta

    Tilaajille
  4. 4

    Psykologi Pertti Hakkarainen on kohdannut satoja raiskaajia ja sanoo, että monilla on heistä väärä käsitys – Siksi uhri ei voi tunnistaa tekijää etukäteen

    Tilaajille
  5. 5

    Nike sijoitti urheilumuoti­kauppaansa realistisen näköisen nais­malli­nuken, ja vihan, ilkeilyn ja kommentoinnin määrä kasvoi käsittämättömäksi

  6. 6

    Ennennäkemätön romahdus yhdessä Suomen parhaista lukioista: 35 opiskelupaikkaa täyttämättä, sisään jopa 7,0:n keskiarvolla

  7. 7

    Onko toivo jo mennyt? HS:n erikoisartikkeli vie Amazoniaan, missä maailman keuhkot yskivät uhkaavasti

    Tilaajille
  8. 8

    Väestöliitto jakoi ihmiset kahteen tyyppiin sen mukaan, kuinka he käyttäytyvät parisuhteessa – Testaa, kumpaan ryhmään kuulut

  9. 9

    Tyhjenevä saksalais­kaupunki houkuttelee uusia asukkaita ilmaisella asumisella: Suomalainen pariskunta tarttui tarjoukseen

    Tilaajille
  10. 10

    Maailman parhaaksi valittua suomalaista tv-sarjaa on pidetty kommunistien propagandana ja suuruudenhulluuden huipentumana

    Tilaajille
  11. Näytä lisää