Näin tunnistat valejutun

Kun törmäät netissä vähänkään epäilyttävään juttuun, käy läpi nämä viisi kohtaa.

Tilaajille

Käynnistämme Nytissä uuden juttusarjan nimeltä Viraalivahti. Sen puitteissa selvitämme, onko netissä leviävä epäilyttävä juttu totta, puolitotta vai täyttä potaskaa.

Kysymme asiasta asiantuntijoilta, selvitämme lähteet ja kerromme tulokset teille. Tavoitteena on hidastaa väärän tiedon leviämistä internetissä – edes yksi linkki kerrallaan.

Kun törmäät netissä arveluttavaan juttuun, käy läpi nämä viisi kohtaa:

1. Ovatko muut uutissivustot uutisoineet aiheesta?

Jos et löydä muita lähteitä tiedolle, suhtaudu siihen skeptisesti. Tarkista myös, ovatko muut asiasta kertovat lähteet luotettavia. Tarkista esimerkiksi haulla, onko kyseessä jo aiemmin kiertänyt väärä tieto.

2. Onko juttu verkkosivulla, joka on aiemmin julkaissut satiirisia tai parodisia, uutisia esittäviä juttuja?

Esimerkkejä feikkiuutissivustoista ovat amerikkalaiset The Onion ja National Report sekä suomalaiset Lehti sekä Kasper Diem -blogi.

Satiirisivustoja on maailmalla runsaasti, ja osaa niistä julkaistaan myös osana tunnettuja mediabrändejä. Uutissatiirista on tullut eräänlainen nettiajan pakina. Tästä esimerkki on arvostetun New Yorker -lehden julkaisema Borowitz report, jonka julkaisema juttu Vladimir Putinin Netflix-tilin sulkemisesta otettiin maailmalla todesta. Myös Nyt julkaisee humoristista materiaalia, mutta merkitsemme jutut aina selkeästi huumoriksi.

Jos et ole varma, onko sivusto parodiaa vai ei, etsi merkkejä sivustolta itseltään. Useimmilla parodiasivuilla kerrotaan vähintään alalaidassa pienellä tekstillä juttujen olevan parodiaa.

3. Onko jutun verkko-osoite outo tai imitoiko se jotain luotettua sivustoa?

Esimerkiksi viime kuussa kiertänyt uutinen näyttelijä Macaulay Culkinin kuolemasta oli tehty tutulta kalskahtavalle nettisivulle msnbc.website, joka ei johda mihinkään. Verkko-osoite imitoi yhdysvaltalaisen uutiskanava msnbc:n kotisivuja. Kannattaa myös muistaa, että myös luotetuille uutissivustoille sattuu virheitä: niillä tosin oikaisuista kerrotaan yleensä avoimesti esimerkiksi jutun lopussa.

4. Onko uutinen vahvasti ristiriidassa vallitsevan tieteellisen tiedon kanssa?

Jos uutisessa tai blogikirjoituksessa esitetään huikeasti esimerkiksi koulutiedosta poikkeavia näkemyksiä, suhtaudu siihen epäillen. Erityisesti tällöin on syytä tarkistaa kirjoittajan lähteet ja se, onko asiasta kirjoitettu muualla.
Mitä huikeampi väite on, sitä epäilevämmin siihen kannattaa suhtautua: ihmiset kirjoittavat internetiin soopaa trollatakseen tai vain koska eivät ymmärrä tarpeeksi asiasta, josta puhuvat.

5. Jos juttu leviää sosiaalisessa mediassa, kuten Facebookissa, onko sen levittäjällä osoittaa jutulle todisteita, jotka ovat nähtävillä muualla verkossa?

Onko jutulla muita todistajia kuin vain uutista levittävä henkilö? Onko tiedon kertova ihminen sinulle tuttu tai muuten tunnettu alansa asiantuntija?
Haulla voit myös tarkistaa, onko kyseessä kiertokirje tai muu tasaisin väliajoin toistuva huhu. Erityisesti julkkisten kuolemasta kertovat huijausviestit ovat yleisiä, eikä niitä kannata levittää eteenpäin ennenkuin on varmistanut, että ne ovat varmasti totta.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Internet
Nyt.fi luetuimmat
  1. 1

    Äärimmäisen vaikean My Summer Car -pelin suomalainen tekijä ansaitsi yli puoli miljoonaa euroa – Hittipeli on ”käytännössä tyhmää sekoilua kännissä”

  2. 2

    Huono huumoriräppi on Suomen kovinta hittimusiikkia, vaikka yli 30-vuotiaat eivät tajua siitä mitään – Lajin ykkösnimen Slim Millin mukaan nykyräppi on tylsää

  3. 3

    Kaarina Hazard nauraa asianajajan välityksellä uhkailevalle miehelle #MeToo-keskustelussa – ”Kasvoton valta yrittää sabotoida naisten järjestäytymis­yritykset”

  4. 4

    Keskiviikkona elokuviin tulee uusi Star Wars ja tämä kaikki sinun tulee tietää ennen joulun megahitin katsomista

  5. 5

    Mies huijasi koko internetiä ja nosti takapihan varastonsa Lontoon 18 149 ravintolasta ykköseksi – vaikka tarjoili pelkkiä pakaste-eineksiä

  6. 6

    Emojit, aikamme vitsaus! Tässä 20 suomennosta ennen kuin viestimme ovat pelkkää kuvakirjoitusta

  7. 7

    Amerikkalaisäiti julkaisi koulukiusatusta pojastaan videon, joka keräsi miljoonia katsojia ja julkkisten sympatiat, mutta tapaus ei ole niin yksinkertainen kuin ensin näytti

  8. 8

    Tästä on kyse Harry Potter -kohussa, jossa J.K. Rowling on puolustanut Johnny Deppiä ja saanut Deppin ex-puolison Amber Heardin sekä satojen fanien vihat niskaansa

  9. 9

    Kritiikki tulkitaan nyt yritykseksi vaientaa puhuja ja se on pöljää

  10. 10

    Ison Roobertinkadun McDonald’sin tilalle on auennut pelkkää kasvisruokaa myyvä ravintola, jonka ruokalistalla näkyvät kansainväliset vaikutteet

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Mies huijasi koko internetiä ja nosti takapihan varastonsa Lontoon 18 149 ravintolasta ykköseksi – vaikka tarjoili pelkkiä pakaste-eineksiä

  2. 2

    Huono huumoriräppi on Suomen kovinta hittimusiikkia, vaikka yli 30-vuotiaat eivät tajua siitä mitään – Lajin ykkösnimen Slim Millin mukaan nykyräppi on tylsää

  3. 3

    Emojit, aikamme vitsaus! Tässä 20 suomennosta ennen kuin viestimme ovat pelkkää kuvakirjoitusta

  4. 4

    Kaarina Hazard nauraa asianajajan välityksellä uhkailevalle miehelle #MeToo-keskustelussa – ”Kasvoton valta yrittää sabotoida naisten järjestäytymis­yritykset”

  5. 5

    Tästä on kyse Harry Potter -kohussa, jossa J.K. Rowling on puolustanut Johnny Deppiä ja saanut Deppin ex-puolison Amber Heardin sekä satojen fanien vihat niskaansa

  6. 6

    Amerikkalaisäiti julkaisi koulukiusatusta pojastaan videon, joka keräsi miljoonia katsojia ja julkkisten sympatiat, mutta tapaus ei ole niin yksinkertainen kuin ensin näytti

  7. 7

    Keskiviikkona elokuviin tulee uusi Star Wars ja tämä kaikki sinun tulee tietää ennen joulun megahitin katsomista

  8. 8

    Äärimmäisen vaikean My Summer Car -pelin suomalainen tekijä ansaitsi yli puoli miljoonaa euroa – Hittipeli on ”käytännössä tyhmää sekoilua kännissä”

  9. 9

    Japanilaisessa tv-ohjelmassa ihastellaan kuopiolaiskoulua – Katsoimme japaniksi dubatun ohjelman Youtuben suomitekstityksillä ja emme ymmärtäneet mitään

  10. 10

    Ravintoloitsija Ilja Björs kertoo tärkeimmät jouluruokatrendit: Perinteitä uudella tavalla – eikä kaikkea tarvitse tehdä itse

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

  2. 2

    Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

  3. 3

    New York Times: Trump herää puoli kuudelta katsomaan televisiota ja katsoo sitä neljästä kahdeksaan tuntia päivässä

  4. 4

    Tästä on kyse Harry Potter -kohussa, jossa J.K. Rowling on puolustanut Johnny Deppiä ja saanut Deppin ex-puolison Amber Heardin sekä satojen fanien vihat niskaansa

  5. 5

    Suomalaismies otti kuvaa Schwarzenegger-seinämaalauksesta, kun tämä ilmestyikin paikalle – Kuva julkaistiin Redditissä, aiheutti raivoa ja lopulta Arska itse ilmestyi nettiin kertomaan, mistä on kyse

  6. 6

    Emojit, aikamme vitsaus! Tässä 20 suomennosta ennen kuin viestimme ovat pelkkää kuvakirjoitusta

  7. 7

    Mies huijasi koko internetiä ja nosti takapihan varastonsa Lontoon 18 149 ravintolasta ykköseksi – vaikka tarjoili pelkkiä pakaste-eineksiä

  8. 8

    Huono huumoriräppi on Suomen kovinta hittimusiikkia, vaikka yli 30-vuotiaat eivät tajua siitä mitään – Lajin ykkösnimen Slim Millin mukaan nykyräppi on tylsää

  9. 9

    ”Kerroin, että haluaisin harrastaa merirosvoseksiä” – Vääriin numeroihin lähetetyt tekstiviestit aiheuttivat kiusallisia tilanteita, koostimme parhaat tekstarimuistot

  10. 10

    Sanna Klemetti tutki gradussaan miten indiepiirejä puhutellaan, teki levyn ja nousi indiepiirien tähdeksi – onko Litku Klemetti aito vai huijari?

  11. Näytä lisää
Luetuimmat
  1. 1

    Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

  2. 2

    Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

  3. 3

    Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

    Tilaajille
  4. 4

    Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

  5. 5

    Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

  6. 6

    Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

  7. 7

    Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

  8. 8

    Äärimmäisen vaikean My Summer Car -pelin suomalainen tekijä ansaitsi yli puoli miljoonaa euroa – Hittipeli on ”käytännössä tyhmää sekoilua kännissä”

  9. 9

    Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

  10. 10

    Paloasema ilman sähköä Espoossa – Helsingissä piti tarkistaa, onko ratikka vielä kiskoilla vai ei

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

  2. 2

    #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

  3. 3

    Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

    Tilaajille
  4. 4

    Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

  5. 5

    Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

  6. 6

    Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

  7. 7

    Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

    Tilaajille
  8. 8

    Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

  9. 9

    Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

  10. 10

    Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

  2. 2

    Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

  3. 3

    Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

    Tilaajille
  4. 4

    Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

    Tilaajille
  5. 5

    Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

  6. 6

    HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

  7. 7

    Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

  8. 8

    Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

    Tilaajille
  9. 9

    Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

  10. 10

    Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

    Tilaajille
  11. Näytä lisää