Tällaisia ovat suositut tytöt, tavikset ja ei-suositut – tutkija kertoo, miten kaverisuosio jakaa tytöt

Tiedättehän ne teinielokuvat, joissa tyttöjen maailma on suhdekoukeroita, juonittelua ja kisaamista söpöjen poikien huomiosta? Sosiologi Taru Kulmalainen tietää, hyvin.

Tiedättehän ne teinielokuvat, joissa tyttöjen maailma on suhdekoukeroita, juonittelua ja kisaamista söpöjen poikien huomiosta?

Sosiologi Taru Kulmalainen tietää, hyvin. Hän nimittäin seurasi väitöskirjaansa varten seiskaluokkalaisia tyttöjä yhden lukuvuoden ajan.

Selvisi, että hittileffoissa on tiettyä perää: tytöt jakautuvat selkeästi kolmeen eri ryhmään sen perusteella, kuinka suosittuja he ovat.

Näillä ryhmillä on kaikilla on keskinäinen asemansa ja suosiolla selkeät mittarit.

Kulmalainen nimittää tutkimaansa järjestelmää kaverisuosioksi, ja näin se toimii:

Suositut

Suositut tytöt ovat koulun pihan kingejä. He täyttävät Kulmalaisen mukaan kolme kriteeriä: he ovat sosiaalisia, poikien suosiossa ja hyvännäköisiä.

Tärkein ominaisuus eli sosiaalisuus on melko yksiselitteinen asia: kuinka moni tuntee sinut, kuinka monet sinä tunnet ja miten ulospäin suuntautunut olet.

Suhde poikiin liittyy nimenomaan suosituimpiin poikiin, heiltä saatuun huomioon ja hyväksyntään: he haluavat hengailla kanssasi.

”Seiskaluokalla ei vielä seurustelua juuri ole, vaan enemmän sitä kaverihengailua. Suositut tytöt hengailivat enemmän sekaporukassa suosittujen poikien kanssa”, Kulmalainen sanoo.

Ulkonäön suhteen suositut tytöt pystyi monesti tunnistamaan siitä, että he käyttivät merkkivaatteita, meikkasivat ja pukeutuivat korostetun naisellisesti. Haastatellut myös luettelivat aina saman litanian piirteitä, joita suosituilta tytöiltä vaaditaan:

”Pitää olla nätti ja laiha, hyvännäköinen ja hyvännäköiset hiukset”, Kulmalainen sanoo.

Silti suositut tytöt erotti muista nimenomaan se, että he pystyivät halutessaan pukeutumaan ja käyttäytymään paljon muita ryhmiä vapaammin. Suosittuun ryhmään kuuluminen toi siis liikkumavaraa.

Suosittu tyttö voi olla poikamaisesti pukeutuva, meikitön ja lenkkarityttö, eikä siitä tehty mitään numeroa, Kulmalainen sanoo.

Positiivisen kääntöpuolena suositut tytöt kokivat myös eniten painetta ryhmässä pysymisestä ja pelkäsivät, milloin heidät ”pudotetaan” ja joku toinen ”nostetaan” tilalle.

Näitä tunteita ei koettu niinkään muissa ryhmissä.

Ei-suositut

Ei-suositut ovat se jengi, joka on koulun pihalla omissa oloissaan. Nimensä mukaisesti ryhmä määrittyy suhteessa suosittuihin tyttöihin: heillä ei ole yhtä selkeästi laajaa kaveripiiriä, poikia kavereina tai naisellista tyyliä.

Tähän ryhmään joutuvat helposti silmätikuiksi, joihin suositut tytöt haluavat ottaa etäisyyttä, joten ei-suosituksi ei erityisemmin haluta.

Se ei tarkoita, etteikö ryhmän sisällä voisi solmia oikeita ystävyyksiä.

”Hirveästi puhuttiin myös lojaalisuudesta ja aidosta ystävyydestä”, Kulmalainen sanoo.

Tavikset

Suosittujen ja ei-suosittujen ryhmien välistä erottui selkeästi kolmas ryhmä, tavikset. Tähän ryhmään kuuluvat eivät herättäneet suurempaa huomiota itseensä eivätkä halunneet herättää sitä.

He korostivat itse tavallisuuttaan ja ottivat näin etäisyyttä suosittujen ja ei-suosittujen väliseen peliin.

Tämän ovat huomanneet nuorisotutkijat jo aiemminkin, sanoo Kulmalainen. Kyse on ihan pohjoismaisesta ilmiöstä: ”Yleisesti tavallisuus on jotain positiivista ja tavoiteltavaa. Se on sosiaalisesti järkevä strategia.”

Tämän näki siitäkin, että kun Kulmalainen kysyi haastattelemiltaan tytöiltä, miten he kuvailisivat omaa tyyliään, hyvin usein kaikki sanoivat ”ihan tavallinen” – riippumatta siitä, kuuluivatko he taviksiin, suosittuihin tai ei-suosittuihin.

Kun heitä pyysi tarkentamaan, mitä se ”tavallinen” omalla kohdalla tarkoitti, sai ihan erilaisia vastauksia riippuen siitä, mihin ryhmään tyttö kuului.

Taru Kulmalainen muistaa itse, millaista oli olla koulussa ”tuikitavallinen”.

”Se oli vähän sellaista tasapainoilua. Mietin usein aamulla, että voinko laittaa tämän paidan, että onko se hyvä vai huono juttu.”

Mitä tämä tarkoittaa:

Tyttöjen tutkiminen alkoi Suomessa vasta 1990-luvulla, paljon poikia myöhemmin. Kulmalainen ymmärsi jo alakoulutyttöjä koskevaa gradua tehdessään, että kyseessä on hyvin latautunut aihe, josta on vaikea kirjoittaa.

”Tutkijana täytyy ottaa huomioon eettisyys, ettei uusinna niitä ennakkoluuloja, mitä tässä olisi tarkoitus purkaa.”

Tutkimuksessa kävi hyvin selkeästi ilmi, että pojat pystyvät vaikuttamaan todella suuresti tyttöjen asemaan: jos söpö ja suosittu poika juttelee kanssasi, olet erittäin hyvässä asemassa pääsemään suosituksi tytöksi. Ilman tätä huomionosoitusta on vaikea tulla suosituksi.

Kiinnostavasti tytöt olivat tästä ilmiöstä hyvin tietoisia ja pitivät sitä ongelmallisena.

”Haastatteluissa tytöt itse ihmettelivät, että miten ne pojat voivatkin vaikuttaa niin paljon!”

Kun tytöiltä kysyttiin, mikä ero on suosituilla ja ei-suosituilla tytöillä, vastaus oli, että ensin mainitut hengailevat poikien kanssa. Ulkopuolelta tuleva paine kiinnostua vastakkaisesta sukupuolesta romanttisesti ja pariutua olivat vahvoja siis jo seiskaluokalla.

Kulmalaisella on ilmiöön hyvin ristiriitainen suhde.

”Se ehkä myös ärsytti minua tosi paljon, se, miten paljon poikien huomio vaikuttaa vielä tänäkin päivänä tyttöjen välisiin suhteisiin.”

”Se liittyy myös ajatukseen siitä, että miessukupuoli on arvostetumpi kuin naissukupuoli.”

Kolmen ydinryhmän ulkopuolelle jäi kuitenkin vielä hahmottumaton neljäs ryhmä, johon kuuluvat usein vähälukuiset alakulttuurit, kuten tummiinpukeutuvat metallifanit, animeintoilijat tai larppaajat.

Tähän ryhmään kuuluvat eivät lähde mukaan ulkonäön korostamiseen ja ottavat näin etäisyyttä tai irtisanoutuvat koko suosiojärjestelmästä.

Näin he saavat olla samaan tapaan rauhassa koulun pihalla kuin taviksetkin.

Kaverisuosion jakautumisesta selkeästi kolmeen ryhmään voi Kulmalaisen mukaan päätellä, että se on ihan oikea suosiojärjestelmä, jolle ei ole yhtä syytä.

Kaverisuosio tekee tietyllä tavalla samaa kuin koululaitoskin: luokittelee ihmisiä ja laittaa heitä paremmuusjärjestykseen.

Kouluista puhutaan usein yhteisöinä, mutta yhteisöllisyys ei lähtökohtaisesti tarkoita pelkästään positiivisia juttuja, Kulmalainen muistuttaa.

”Siihen liittyy aina ulossulkemista.”

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kotimaa
Nyt.fi luetuimmat
  1. 1

    Tämä yksi hovioikeuden lause on kuin väärältä planeetalta – ja somessa kuohuvan raivon ydin

  2. 2

    Game of Thrones -tähti Emilia Clarke kyllästyi katsojiin, jotka kauhistelevat sarjassa näkyvää seksiä ja alastomuutta ja kehottaa heitä kasvamaan aikuisiksi

  3. 3

    Suomalaiset teinitytöt pelaavat nyt mobiilipeliä, jossa selvitetään, mitä vuonna 1917 elänyt tubettaja Olivia tekee, kun kaveri pettää tai kun ensimmäinen seksikerta lähestyy

  4. 4

    Tällainen on Netflixin uusi, 1980-luvun leffaklassikoita kierrättävä Stranger Things -kauhusarja, josta kaikki nyt puhuvat

  5. 5

    Prinsessa Leian korua valmistava Lapponia: ”Olemme varautuneet siihen, että lisäkysyntää tulee”

    Tilaajille
  6. 6

    Elisa julkaisi meksikolaisilla stereotypioilla ratsastaneen mainoksen, joka suututti jopa suurlähettilään – Nyt mainos on poistettu, eikä yhtiö halua enää edes puhua siitä

  7. 7

    Idän pikajunan arvoitusta markkinoidaan maailman pisimmällä pakohuoneella – osallistujat suorittavat tehtäviä 13 tuntia putkeen liikkuvassa junassa Helsingistä Rovaniemelle

  8. 8

    Räppäri Nikke Ankara on parissa vuodessa kadonnut, lopettanut uransa, noussut taas huipulle ja suututtanut ihmiset tv:ssä – ”Yhtäkkiä mä olinkin mukamas perverssi”

  9. 9

    Paskalampi, Homeperseensuo, Kiimakallio – Tästä syystä Suomessa on niin paljon rivoja paikannimiä

    Tilaajille
  10. 10

    Hans Välimäki avaa uuden kolmikerroksisen ravintolan Eteläesplanadille kesällä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tämä yksi hovioikeuden lause on kuin väärältä planeetalta – ja somessa kuohuvan raivon ydin

  2. 2

    Nykyisen internetin tärkeimpiin kuuluva periaate ollaan tuhoamassa Yhdysvalloissa – miltä kuulostaisi maksaa Netflixistä nelinkertaista hintaa?

  3. 3

    Räppäri Nikke Ankara on parissa vuodessa kadonnut, lopettanut uransa, noussut taas huipulle ja suututtanut ihmiset tv:ssä – ”Yhtäkkiä mä olinkin mukamas perverssi”

  4. 4

    Game of Thrones -tähti Emilia Clarke kyllästyi katsojiin, jotka kauhistelevat sarjassa näkyvää seksiä ja alastomuutta ja kehottaa heitä kasvamaan aikuisiksi

  5. 5

    Idän pikajunan arvoitusta markkinoidaan maailman pisimmällä pakohuoneella – osallistujat suorittavat tehtäviä 13 tuntia putkeen liikkuvassa junassa Helsingistä Rovaniemelle

  6. 6

    Suomalaiset teinitytöt pelaavat nyt mobiilipeliä, jossa selvitetään, mitä vuonna 1917 elänyt tubettaja Olivia tekee, kun kaveri pettää tai kun ensimmäinen seksikerta lähestyy

  7. 7

    ”Valkoisella heteromiehellä ei ole oikeutta olemassaoloon”, sanoo elokuvaohjaaja Wille Hyvönen, joka ohjasi elokuvan uudenlaisen Tuntemattoman sotilaan tekemisestä

  8. 8

    Ruotsalainen indiebändi käänsi kappaleensa kolmelle eri kielelle Google-kääntäjällä ja tekee ”Käännöskiertueen” Euroopassa – Olisiko suomalaisista hittibiiseistä samaan? Kokeilimme

  9. 9

    Arnold Schwarzeneggerin Commando on maailman älyttömimpiä ja viihdyttävimpiä kasaritoimintaleffoja – nyt sen voi nähdä Helsingissä valkokankaalla, ja ohjaajakin on paikalla

  10. 10

    Instagram-suosikkitili julkaisee oppilaiden saamat pahimmat Wilma-huomautukset – Soitimme Wilma-viestien asiantuntijalle ja kysyimme, pitääkö tästä olla huolissaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Arabimiehet eivät tasa-arvosta välitä, sanoi tutkimus ja riemastutti maahanmuuton vastustajat – mutta yksi arabimaa on poikkeus ja osoittaa, kuinka monimutkaista kaikki on

  2. 2

    Nyt.fi kommentti: Ylen A-teema osoitti jälleen, kuinka surkea konsepti sillä on – Ohjelmassa piti keskustella seksuaalisesta häirinnästä, mutta siellä keskusteltiin siitä, miten voi flirttailla

  3. 3

    Instagram-suosikkitili julkaisee oppilaiden saamat pahimmat Wilma-huomautukset – Soitimme Wilma-viestien asiantuntijalle ja kysyimme, pitääkö tästä olla huolissaan

  4. 4

    Tämä yksi hovioikeuden lause on kuin väärältä planeetalta – ja somessa kuohuvan raivon ydin

  5. 5

    Kukaan ei pelasta sinua täältä, sanoi ”lääkäri”, riisui toimittajan ja aloitti tutkimuksen – Kokeilimme, miltä tuntuu osallistua seksuaalisia fantasioita toteuttavaan esitykseen

  6. 6

    Nykyisen internetin tärkeimpiin kuuluva periaate ollaan tuhoamassa Yhdysvalloissa – miltä kuulostaisi maksaa Netflixistä nelinkertaista hintaa?

  7. 7

    Girls-sarjan luoja Lena Dunham puolusti työkaveriaan Murray Milleriä raiskaussyytteeltä väittämällä syytösten olevan valetta ja söi samalla omat sanansa

  8. 8

    Räppäri Nikke Ankara on parissa vuodessa kadonnut, lopettanut uransa, noussut taas huipulle ja suututtanut ihmiset tv:ssä – ”Yhtäkkiä mä olinkin mukamas perverssi”

  9. 9

    Uuvuttaako keskustelu seksuaalisesta häirinnästä jo? Suomessa käytiin myös toinen pitkä, syyllistävä keskustelu – ja se lopulta auttoi

  10. 10

    Juha Sipilä julkaisi Twitterissä kaavion jossa eriarvoisuutta torjutaan kävelemällä siltaa ja kiipeilemällä narua – internet korvasi tekstit hallituksen kannatuksella, oluella, ja muulla nerokkaalla

  11. Näytä lisää
Luetuimmat
  1. 1

    Tämä yksi hovioikeuden lause on kuin väärältä planeetalta – ja somessa kuohuvan raivon ydin

  2. 2

    Poikani kävi yhdeksän vuotta kouluhelvettiä

  3. 3

    Tutkijat löysivät arkistosta sokeriteollisuuden vuosikymmeniksi pimittämät tutkimustulokset, jotka linkittävät sokerin kohonneeseen syöpäriskiin

  4. 4

    Suomalaismies lähti Syyriaan sota-alueelle 2013, ja nyt hän on siellä jumissa kolmevuotiaan lapsensa kanssa – ”Olen nähnyt kaikenlaista”

  5. 5

    ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

    Tilaajille
  6. 6

    Miksi pojat alisuoriutuvat? Vanhempien ”luokkashoppailu” saattaa vauhdittaa sukupuolten oppimiseroja, tutkijat sanovat

  7. 7

    Pieni lipsahdus 1,2 miljardin länsimetrossa: kuljettajille jäi rakentamatta vessat asemille – ”Meillä testataan kuljettajien rakon kestävyyttä”

  8. 8

    Syytteen hylkääminen kymmenvuotiaan raiskauksesta sotii monen oikeustajua vastaan – kahdeksan kysymystä ja vastausta kohutusta ratkaisusta

  9. 9

    ”Laitetaan pornografinen kuva itsestä Instagramiin ja saadaan tuntemattomilta miehiltä kehuja” – Psykiatrin mukaan tuhansien nuorten identiteetti on niin hauras, että elämä romahtaa, kun tykkäykset hiipuvat

    Tilaajille
  10. 10

    Ryanairin matkustamohenkilöstölle tiukka kirje: Saat ikäviä työvuoroja, ellei hajuveden myynti parane

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Melkein varma työpaikka ja lähes 3 500 euron palkka kenelle tahansa – Mikä estää suomalaisia työttömiä ryntäämästä Norjaan?

  2. 2

    Tutkijat löysivät arkistosta sokeriteollisuuden vuosikymmeniksi pimittämät tutkimustulokset, jotka linkittävät sokerin kohonneeseen syöpäriskiin

  3. 3

    ”Laitetaan pornografinen kuva itsestä Instagramiin ja saadaan tuntemattomilta miehiltä kehuja” – Psykiatrin mukaan tuhansien nuorten identiteetti on niin hauras, että elämä romahtaa, kun tykkäykset hiipuvat

    Tilaajille
  4. 4

    Pieni lipsahdus 1,2 miljardin länsimetrossa: kuljettajille jäi rakentamatta vessat asemille – ”Meillä testataan kuljettajien rakon kestävyyttä”

  5. 5

    Saako painopeiton alla paremmin unta? Toimittaja testasi maailmalta Suomeen saapuneen villityksen – Unitutkijan mukaan peitto ei ole ”missään nimessä humpuukiosastoa”

    Tilaajille
  6. 6

    Olen kiitollinen Jari Sinkkosen ”munat ja pimppi”-kommentista, sillä se herätteli tärkeää keskustelua – ja muistutti, että tarvitaan myös #vaihtoehtojarille

  7. 7

    Tämä yksi hovioikeuden lause on kuin väärältä planeetalta – ja somessa kuohuvan raivon ydin

  8. 8

    Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asian­tuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset

  9. 9

    ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

    Tilaajille
  10. 10

    Taksikuski raiskasi illan viimeisen asiakkaan Helsingin Suutarilassa ja valitti tuomiostaan – hovioikeus piti tuomion ennallaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

    Tilaajille
  2. 2

    Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

  3. 3

    Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asian­tuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset

  4. 4

    Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

  5. 5

    Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

  6. 6

    Espoolaiset Vaahtorannat rohkaistuivat rakentamaan kotiinsa valtavan näköalaikkunan – sitten huippupoliitikko puuttui peliin, ja ikkunan alle saatetaan raivata luontopolku

  7. 7

    ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

    Tilaajille
  8. 8

    Moni nainen muuttuu ikääntyessään tai lihoessaan toisille näkymättömäksi – sen huomaa, kun kävelee rautatie­asemalla väistämättä ketään

  9. 9

    Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ruokapaikoissa pääkaupunkiseudulla – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

  10. 10

    Melkein varma työpaikka ja lähes 3 500 euron palkka kenelle tahansa – Mikä estää suomalaisia työttömiä ryntäämästä Norjaan?

  11. Näytä lisää