Muotielokuvia Orionissa: Tämä riikinkukkoviitta toi puvustajatähdelle yhden kahdeksasta Oscarista

Orionissa hemmotellaan muodinystäviä elokuvilla, jotka on puvustanut Edith Head.

Elokuvateatteri Orion hemmottelee tänä keväänä muodin ystäviä Fashion Film Festival Vintage -elokuvasarjalla.

Se tekee kunniaa etenkin kahdeksalla Oscarilla palkitulle puvustajalle Edith Headille (1897–1981).

Kaikkiaan 35 Oscar-ehdokkuutta uransa aikana napannut Head tunnetaan muun muassa Alfred Hitchcockin elokuvien luottopuvustajana. Head olikin mukana 11 Hitchcock-tuotannossa, muun muassa Orionin festivaaleilla nähtävässä Linnut-elokuvassa.

Myös viisi Jussi-palkintoa saanut suomalaispuvustaja Tiina Kaukanen tietää Edith Headin tyylin.

”Headin kädenjälki on tuttu Hitchcockin kautta. Olen nähnyt Linnut monta kertaa ja aion mennä katsomaan sen nytkin.”

Linnut on draama eikä pukudraama, joten puvustus on onnistunut, kun se ei vie huomiota tapahtumista. Toki katsoja voi ihastella vaatteiden leikkauksia ja materiaaleja, mutta tärkeintä on, että huomio pysyy elokuvassa”, sanoo Kaukanen.

Linnuissa Head puki pääosanesittäjä Tippi Hedrenin kellertävänvihreään, eau de nil -sävyiseen kävelypukuun.

Hedrenin elegantti olemus vuonna 1963 ilmestyneessä elokuvassa innoitti muotisuunnittelijoita vielä uudella vuosituhannellakin: muotitalo Gallianon silloinen suunnittelija Bill Gaytten nimesi Linnut vuonna 2012 suunnittelemansa kokoelman inspiraatioksi.

Edith Head tosin oli puuhastellut lintujen kanssa jo ennen Hitchcockia. Kun hän puvusti Cecil B. DeMillen raamattuspektaakkelin Simson ja Delilan vuonna 1949, Delilaa esittäneen Hedy Lamarrin yllä nähtiin komea riikinkukkoviitta. Viitan sulat oli kerätty ohjaajan maatilan riikinkukoilta sulkasadon aikaan.

Se oli Edith Headilta Oscarin arvoinen suoritus.

Fashion Film Festival Vintage -elokuvasarja Orionissa 9.3.–29.4. Linnut ti 15.3. klo 21 ja su 20.3. klo 17.45. Simson ja Delila ti 22.3. klo 20.40 ja pe 25.3. klo 19.45. Liput 6,50 e.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Elokuvat
  • Muoti
Nyt.fi luetuimmat
  1. 1

    Nyt.fi kommentti: Ylen A-teema osoitti jälleen, kuinka surkea konsepti sillä on – Ohjelmassa piti keskustella seksuaalisesta häirinnästä, mutta siellä keskusteltiin siitä, miten voi flirttailla

  2. 2

    Kukaan ei pelasta sinua täältä, sanoi ”lääkäri”, riisui toimittajan ja aloitti tutkimuksen – Kokeilimme, miltä tuntuu osallistua seksuaalisia fantasioita toteuttavaan esitykseen

  3. 3

    Miksi vaikutusvaltaiset miehet panevat naiset katsomaan masturbointiaan? Asiantuntija vastaa

  4. 4

    Tätä on seksuaalinen häirintä, ja tämän sille voi tehdä – Kaikki, mitä asiasta pitää tietää

  5. 5

    Uuvuttaako keskustelu seksuaalisesta häirinnästä jo? Suomessa käytiin myös toinen pitkä, syyllistävä keskustelu – ja se lopulta auttoi

  6. 6

    Mikä hirvitys? Pikku Kakkosessa esiintyy jopa Morsoa pelottavampi hahmo, joka on kuin suoraan kauhuleffasta – Soitimme ja kysyimme, mistä näitä kumpuaa

  7. 7

    Suomi mainittu! Jenkkilehti ylistää Hanoi Rocksia ja muistelee kuinka radikaali se oli: ”Jos näit bändin 1983 tai 1984, koit tietynlaisen jumalan”

  8. 8

    Helsinkiläisellä teatterifestivaalilla järjestetään esitys, jossa liikutaan seksuaalisuuden ja teatterin rajalla – oikeusoppineen mukaan ”ei missään tapauksessa riskitöntä toimintaa”

  9. 9

    Trumpin valinta presidentiksi on tragedia Yhdysvalloille, sanoo Mikko Alanne, joka lähti 1990-luvulta Espoosta Hollywoodiin ja on luonut 171 maassa esitettävän tv-sarjan

  10. 10

    Slangilaulujen jäljillä – Kallio kipinöi -festivaaleilla kuullaan laulava luento helsinkiläisten kansanlaulujen keräämisestä

  11. Näytä lisää

    Tässä 10 kovaa musiikkitapausta Helsingissä juuri nyt – Yksi niistä on brittibändi The Horrors, jonka syntysijoilla kävimme

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Miksi vaikutusvaltaiset miehet panevat naiset katsomaan masturbointiaan? Asiantuntija vastaa

  2. 2

    Helsinkiläiset jonottavat päivä toisensa perään Taco Belliin, ja se sai ihmettelemään, että ”kuka väitti, ettei kaupunkilaiset oo juntteja?”– Tässä lisää hämmästelyn aihetta

  3. 3

    Nyt.fi kommentti: Ylen A-teema osoitti jälleen, kuinka surkea konsepti sillä on – Ohjelmassa piti keskustella seksuaalisesta häirinnästä, mutta siellä keskusteltiin siitä, miten voi flirttailla

  4. 4

    Presidentti­ehdokas Laura Huhtasaari hehkutti Puolan äärioikeiston järjestämää itsenäisyys­marssia, arvostelijat ja CNN mokasivat, maahanmuutto­vastaiset riemastuivat – tästä on kyse

  5. 5

    Trollit ja automatisoidut videotehtaat tuottavat lapsia traumatisoivia videoita Youtubeen, eikä vanhemmilla ole välttämättä edes hajua, mitä lapset palvelussa katsovat

  6. 6

    Jari Sinkkonen arvosteli sukupuolierojen hämärtämistä, Mauri Pekkarinen kiitti häntä ”höpö höpö”-puheen osoittamisesta – Nyt Twitterissä vitsaillaan #Sinkkoselle

  7. 7

    Kukaan ei pelasta sinua täältä, sanoi ”lääkäri”, riisui toimittajan ja aloitti tutkimuksen – Kokeilimme, miltä tuntuu osallistua seksuaalisia fantasioita toteuttavaan esitykseen

  8. 8

    Anna Abreu tyhjensi Instagram-tilinsä ja vaihtoi artistinimensä – Sometempaukset ovat muusikoille varma tapa huomion keräämiseen

  9. 9

    Porilainen Atte Timonen twiittasi supersankarielokuvan naiskuvastoa arvostelevan kuvaparin, iso amerikkalainen viihdelehti teki jutun hänen twiitistään – Soitimme

  10. 10

    Näistä poliisi ei varoittanut: Jos vanhemman älypuhelimesta löytyy joku näistä sovelluksista, voi olla aika keskustella

  11. Näytä lisää
Luetuimmat
  1. 1

    Suora lähetys länsimetron avajaispäivästä: ensimmäinen metrojuna lähti liikkeelle kello 5.09 – ”Vastaavaa tunnelmaa ei ole ennen nähty suomalaisessa joukkoliikenteessä”

  2. 2

    Metrojuhlia ei järjestänyt kukaan, joten ihmiset tekivät ne itse – HS oli ensimmäisen Espoon-metron kyydissä, ja tältä vaunussa näytti

  3. 3

    Riskit kasvavat asuntomarkkinoilla, ja nyt alkaa olla aika huolestua

    Tilaajille
  4. 4

    Juhana Vartiainen: Suomen työttömistä vain 40 000 pystyy oikeasti työllistymään – ”Se on ihan eri koko­luokka kuin nämä sadat­tuhannet, joista on tapana puhua”

  5. 5

    Kun junalipun ostaminen kännykällä ei onnistunut, konduktöörit poistivat matkustajan pimeään yöhön

  6. 6

    Valtio luopuu Salpalinjan viimeisistä bunkkereista – HS:n verkkokartta näyttää ainutlaatuisen linnoitusketjun, jolle rakennettiin 728 betonikorsua ja 350 kilometriä taisteluhautaa

  7. 7

    En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt

  8. 8

    Uusi suomalaistähti on syttynyt NHL:ssä –”Pinnoja pitääkin tulla”

  9. 9

    Nyt.fi kommentti: Ylen A-teema osoitti jälleen, kuinka surkea konsepti sillä on – Ohjelmassa piti keskustella seksuaalisesta häirinnästä, mutta siellä keskusteltiin siitä, miten voi flirttailla

  10. 10

    Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    Sexpon puheenjohtaja ja seksityöntekijä kertoo, millaisia ovat ihmisten noloimmat seksikysymykset: ”Nykyään asiakkaat kyllä pyytävät huomattavan reippaasti”

  4. 4

    Jätkäsaaren homehtuneen Wood Cityn suunnittelussa tehtiin virhe, tunnustaa Stora Enso – SRV myöntää, että puu­kerros­taloon hulahti rakennus­aikana runsaasti vettä

  5. 5

    ”Mökki tärisi niin kovasti, että sen täytyi tulla tähän lähelle” – kolme videota Lappia hämmästyttäneestä meteorista

  6. 6

    Kukaan ei pelasta sinua täältä, sanoi ”lääkäri”, riisui toimittajan ja aloitti tutkimuksen – Kokeilimme, miltä tuntuu osallistua seksuaalisia fantasioita toteuttavaan esitykseen

  7. 7

    Kone-nimensä vuoksi vankilaan joutunut suomalaismies vapautui syytteistä – aikoo haastaa Bulgarian EU-oikeuteen

  8. 8

    Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

    Tilaajille
  9. 9

    Nuorisojengi tehtaili Helsingissä muutamassa kuukaudessa 13 ryöstöä – Uhrin kurkulle painettiin tikari Malmilla, myyjää hakattiin lonkerotölkeillä Mellunkylässä

  10. 10

    Varaslähtö länsi­metroon: astu kyytiin ja kiidä tunnelissa 36 kilometriä idästä länteen – verkko­retki kuvaa reitin kuljettajan silmin ja esittelee jokaisen aseman 360-kuvalla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hätähuuto ihmiskunnan tulevaisuuden puolesta, 15 000 tieteentekijää varoittaa joukkotuhosta – ”Pitkään jatkunut nopea väestönkasvu on syy moniin ekologisiin ja jopa yhteiskunnallisiin uhkiin”

  2. 2

    ”Kukaan älykäs ja kaunis nainen ei halua seurustella työttömän, kouluttamattoman miehen kanssa” – 28-vuotias Valtteri ja 26-vuotias Kharouf kertovat tarinansa syrjäytymisestä

    Tilaajille
  3. 3

    Kolmevuotiaan lapsensa puukotuksesta epäillyn isän kuulustelut alkavat tiistaina, miehellä aiempaa rikostaustaa – Poliisi henkirikoksesta: ”Tapahtumia, joita ihmismieli ei meinaa käsittää”

  4. 4

    Joukossamme elää ihmisiä, joilla on pedon luonne – näin psykopaatti lipuu toisen ihmisen lähelle ja tekee tuhojaan

    Tilaajille
  5. 5

    Varaslähtö länsi­metroon: astu kyytiin ja kiidä tunnelissa 36 kilometriä idästä länteen – verkko­retki kuvaa reitin kuljettajan silmin ja esittelee jokaisen aseman 360-kuvalla

  6. 6

    Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

    Tilaajille
  7. 7

    Turvapaikkapäätöstä odottava Sharif Qaderi potkaistiin ulos ryhmäkodista kun hän täytti 18 vuotta – Sitten itähelsinkiläinen lapsiperhe otti hänet luokseen asumaan

  8. 8

    Eräänä kesäiltana Seppo kaatui ja kuoli – se oli vakava paikka, sillä tämä raivokas nero yksin tiesi kaiken siitä, miten Suomen ydin­jäte haudataan turvallisesti

    Tilaajille
  9. 9

    Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

  10. 10

    Miksi vaikutusvaltaiset miehet panevat naiset katsomaan masturbointiaan? Asiantuntija vastaa

  11. Näytä lisää
Uusimmat
  1. Juuri nyt
  2. Suora lähetys länsimetron avajaispäivästä: ensimmäinen metrojuna lähti liikkeelle kello 5.09 – ”Vastaavaa tunnelmaa ei ole ennen nähty suomalaisessa joukkoliikenteessä”
  3. Valtio luopuu Salpalinjan viimeisistä bunkkereista – HS:n verkkokartta näyttää ainutlaatuisen linnoitusketjun, jolle rakennettiin 728 betonikorsua ja 350 kilometriä taisteluhautaa
  4. Metrojuhlia ei järjestänyt kukaan, joten ihmiset tekivät ne itse – HS oli ensimmäisen Espoon-metron kyydissä, ja tältä vaunussa näytti
  5. Uusi suomalaistähti on syttynyt NHL:ssä –”Pinnoja pitääkin tulla”
  6. HS Kirjaston viikon kirja hyytää Koutokeinon pimeydessä – Lars Pettersonin trilleri on nyt luettavissa maksutta
  7. Tunti sitten
  8. Kun junalipun ostaminen kännykällä ei onnistunut, konduktöörit poistivat matkustajan pimeään yöhön
  9. Jos asuntolainan koron haluaa suojata, se kannattaa tehdä nyt – pitkät korot ovat vielä matalia ja suojan saa siksi halvalla
  10. Chicago voitti vihdoin – Markkanen nousi ratkaisijaksi viime sekunneilla
  11. 2 tuntia sitten
  12. 53-vuotias Ann-Christine Stenfors aloitti jää­kiekon ja pääsi heti Esa Tikkasen oppiin – keski-ikäinen jää­kiekkoilija, jalka­palloilija ja skeittari kertovat, miltä tuntuu aloittaa liikunta­harrastus vanhemmalla iällä Tilaajille
  13. En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt
  14. Näytä lisää