Maksullinen koulutus ei edistä tasa-arvoa, vaikka jotkut niin väittävät

Monet maksuttoman koulutuksen aiheuttamasta epäoikeudenmukaisuudesta pauhaavat eivät yleensä ole järin huolissaan tulonjaosta tai eriarvoisuudesta, kirjoittaa Lauri Holappa.

Viime aikoina Suomessa on innostuttu korkeakouluopiskelun tekemisestä maksulliseksi.

Maksullista korkeakoulutusta on perusteltu ensisijaisesti oikeudenmukaisuudella.

Tässä ajattelussa koulutus nähdään investointina, joka muutaman vuoden kituuttamisen jälkeen tuottaa hyvätuloisen työpaikan. Maksullisen koulutuksen kannattajien mielestä maksuttomuus johtaakin tilanteeseen, jossa tulevien rikkaiden koulutusinvestointia rahoittavat verovaroista myös vain vähän koulutusta saaneet pienituloiset duunarit.

Väite on siinä mielessä totta, että koulutuksen ja tulotason välillä on selvä yhteys: keskimäärin korkeakoulutetut tienaavat paremmin kuin vähemmän koulutetut.

Siitä huolimatta ajatus maksullisesta koulutuksesta tasa-arvopolitiikan välineenä on kummallinen.

Ensinnäkin eri korkeakoulualojen väliset erot ovat huimat. Siinä missä vaikkapa lääkärin koulutus antaa käytännössä oikeuden painaa rahaa (mediaanipalkka vuonna 2014 noin 6 900 euroa kuukaudessa), ei taas kirjaston- ja arkistonhoitajien sekä museoalan erityisasiantuntijoiden tulotasoa voida pitää aivan tähtitieteellisenä (mediaanipalkka 2 800 euroa kuukaudessa).

Monen korkeakoulutetun tulot tosin jäävät kauaksi näistäkin lukemista. Esimerkiksi taiteilijoiden kuukausittaiset mediaanitulot olivat vuonna 2010 vain 2 500 euroa.

Monilla aloilla korkeakouluopintoja on siis vaikea nähdä taloudellisena investointina. Näillä aloilla opinnot eivät todennäköisesti tuota valmistumisen jälkeen järin korkeaa tulotasoa.

Moni maksullisen koulutuksen kannattaja on sitä mieltä, että opiskelijoiden hakeutuminen taloudellisesti heikosti tuottaville aloille on nimenomaan osa ongelmaa. Toisaalta joku huuhelo voisi myös ajatella, että mielekäs yhteiskunta tarvitsee niin kirjastonhoitajia, lastentarhanopettajia kuin taiteilijoitakin.

Lukiolaisteinin voi olla myös toisinaan vaikea ennustaa, miten työmarkkinat eri aloilla kehittyvät seuraavien 50 vuoden aikana. Vielä jokunen vuosi sitten esimerkiksi toimittajan työtä pidettiin turvallisena ja vakaana, nyt lähinnä pitkälle kehittyneen masokismin muotona.

Toiseksi lukukausimaksut eivät ole erityisen hyvä tapa estää tilannetta, jossa kouluttamattomat pienituloiset rahoittavat tulevien rikkaiden koulutusinvestointia. Perinteisesti Pohjoismaissa on ajateltu, että progressiivinen verotus on vastaus tähän ongelmaan.

Progressiivisessa verojärjestelmässä veroprosentti kasvaa tulojen kasvaessa. Näin ollen suurituloiset maksavat koulutusinvestointinsa takaisin korkeampien verojen muodossa.

Tässä vaiheessa maksullisen koulutuksen kannattajat saattavat muistuttaa, että Suomessa verotus ei kokonaisuudessa tarkasteltuna ole enää erityisen progressiivista. Se ei kuitenkaan kerro tarpeesta tehdä korkeakoulutuksesta maksullista, vaan tarpeesta vahvistaa verojärjestelmän progressiivisuutta.

Ainoa ryhmä, joka saattaa näennäisesti hävitä progressiiviseen verotukseen perustuvassa rahoitusmallissa on vähän koulutusta saaneiden mutta vaurastumaan päässeiden self-made manien porukka.

Näidenkin yrittäjäsankarien menestys on kuitenkin lähes poikkeuksetta mahdollista vain teknologisen kehityksen, osaavan työvoiman ja muiden korkeakoulutuksen tuottamien hyötyjen ansiosta. Ei ole siis epäoikeudenmukaista, että myös he maksavat laadukkaasta koulutusjärjestelmästä.

Oikeudenmukaisuuteen vetoaminen on maksullisen koulutuksen kannattajille houkutteleva strategia, koska juuri tasa-arvoisten koulutusmahdollisuuksien ja säätykierron turvaaminen ovat maksuttoman koulutuksen puolustajien keskeisimpiä argumentteja.

Tosin strategian uskottavuutta nakertaa hiukan se, että monet maksuttoman koulutuksen aiheuttamasta epäoikeudenmukaisuudesta pauhaavat eivät yleensä ole järin huolissaan tulonjaosta tai eriarvoisuudesta.

Maksulliselle koulutukselle voidaan esittää erilaisia ymmärrettäviä perusteita. Lukukausimaksuilla voidaan esimerkiksi rajoittaa opintoaikoja tai yleisesti tukea markkinaehtoisempaa yhteiskunnallista kehitystä jos niin halutaan.

Sen sijaan ajatukseen maksullisesta koulutuksesta tasa-arvopolitiikan välineenä on syytä suhtautua vähintäänkin skeptisesti.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?
Nyt.fi luetuimmat
  1. 1

    Näin voit juhlia ilman krapulaa, ehkä – Kaikissa maailmankolkissa bilettänyt Madventures-kaksikko jakaa vinkkinsä uutuuskirjassa

  2. 2

    Nyt puhuu Ensitreffit alttarilla -asiantuntija, joka myöntää mokanneensa eikä usko sen oikean löytämiseen: Miksi täydellisten parien muodostaminen on niin vaikeaa?

  3. 3

    Tällaista oli entisajan Lapinlahden mielisairaalassa, jossa potilaiden kasvoille levitettiin paiseita nostattavaa elohopeaa – Tutustuimme Helsingin kävelykierroksiin

  4. 4

    Facebookin Messenger haluaa, että tunnemme itsemme hylätyiksi – Tämän takia nähtyyn viestiin vastaamatta jättäminen satuttaa

  5. 5

    Tämä nainen kirjoittaa Ensitreffit alttarilla -sarjaan draaman ja kertoo nyt, miten sellaiset sarjat koukuttavat sinut

  6. 6

    Tätä on seksuaalinen häirintä, ja tämän sille voi tehdä – Kaikki, mitä asiasta pitää tietää

  7. 7

    Nuoret suomalaismiehet fanittavat 27-vuotiaan opiskelijan tekemää tv-sarjaa, vaikka sen ei pitänyt olla enää mahdollista – Näin ärsyttävästä nörtistä tuli nettisuosikki

  8. 8

    Naisten kohtaamasta vihapuheesta on tullut niin normaalia, että poliisikaan ei tunnista normaalin nettikeskustelun rajaa – Siksi Suomessa tehtiin sarjakuva, joka tarjoaa uhreille selviytymiskeinoja

  9. 9

    Sushibuffetit valtasivat Helsingin – Testasimme neljä lounasbuffettia

    Tilaajille
  10. 10

    ”Valkoisella heteromiehellä ei ole oikeutta olemassaoloon”, sanoo elokuvaohjaaja Wille Hyvönen, joka ohjasi elokuvan uudenlaisen Tuntemattoman sotilaan tekemisestä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Näin voit juhlia ilman krapulaa, ehkä – Kaikissa maailmankolkissa bilettänyt Madventures-kaksikko jakaa vinkkinsä uutuuskirjassa

  2. 2

    Nyt puhuu Ensitreffit alttarilla -asiantuntija, joka myöntää mokanneensa eikä usko sen oikean löytämiseen: Miksi täydellisten parien muodostaminen on niin vaikeaa?

  3. 3

    Facebookin Messenger haluaa, että tunnemme itsemme hylätyiksi – Tämän takia nähtyyn viestiin vastaamatta jättäminen satuttaa

  4. 4

    Tällaista oli entisajan Lapinlahden mielisairaalassa, jossa potilaiden kasvoille levitettiin paiseita nostattavaa elohopeaa – Tutustuimme Helsingin kävelykierroksiin

  5. 5

    Nuoret suomalaismiehet fanittavat 27-vuotiaan opiskelijan tekemää tv-sarjaa, vaikka sen ei pitänyt olla enää mahdollista – Näin ärsyttävästä nörtistä tuli nettisuosikki

  6. 6

    Laulaja Tomi Metsäketo kirjoittaa itseensä kohdistuneista häirintäsyytöksistä, mutta kiertää keskustelun seksuaalisesta häirinnästä – Tästä on kyse

  7. 7

    Festivaali itähelsinkiläisessä hotellissa on Paola Suhosen uusi aluevaltaus: Superwoodissa esiintyy MC Taakibörsta ja muita kovia kotimaisia

  8. 8

    Tätä on seksuaalinen häirintä, ja tämän sille voi tehdä – Kaikki, mitä asiasta pitää tietää

  9. 9

    Tämäkin on mahdollista: hevostapahtuman hevoset tuottavat itse kaiken tapahtumaan tarvittavan energian omalla lannallaan

  10. 10

    Pornoa kuvataan salaa, kömpelösti ja surkeissa olosuhteissa – Tästä HBO:n uutuussarjasta puhutaan juuri nyt, koska se kertoo, miten pornosta tuli jättibisnes

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Laulaja Tomi Metsäketo kirjoittaa itseensä kohdistuneista häirintäsyytöksistä, mutta kiertää keskustelun seksuaalisesta häirinnästä – Tästä on kyse

  2. 2

    Tätä on seksuaalinen häirintä, ja tämän sille voi tehdä – Kaikki, mitä asiasta pitää tietää

  3. 3

    Nyt puhuu Ensitreffit alttarilla -asiantuntija, joka myöntää mokanneensa eikä usko sen oikean löytämiseen: Miksi täydellisten parien muodostaminen on niin vaikeaa?

  4. 4

    Naisten kohtaamasta vihapuheesta on tullut niin normaalia, että poliisikaan ei tunnista normaalin nettikeskustelun rajaa – Siksi Suomessa tehtiin sarjakuva, joka tarjoaa uhreille selviytymiskeinoja

  5. 5

    Nuoret suomalaismiehet fanittavat 27-vuotiaan opiskelijan tekemää tv-sarjaa, vaikka sen ei pitänyt olla enää mahdollista – Näin ärsyttävästä nörtistä tuli nettisuosikki

  6. 6

    Amerikkalaisnäyttelijä kehotti kaikkia seksuaalista häirintää kokeneita jakamaan kokemuksensa – Some täyttyi sadoistatuhansista ”Minä myös” -viesteistä

  7. 7

    Facebookin Messenger haluaa, että tunnemme itsemme hylätyiksi – Tämän takia nähtyyn viestiin vastaamatta jättäminen satuttaa

  8. 8

    Matti Vanhasen vaalivideolla ajetaan väärällä kaistalla ja pysäköidään kevyen liikenteen väylälle – Soitimme ja kysyimme, miksi ihmeessä

  9. 9

    Internet ei saa tästä tarpeekseen: saman kuvan Instagramissa aivan eri kuvateksteillä jakavat pariskunnat

  10. 10

    Näin voit juhlia ilman krapulaa, ehkä – Kaikissa maailmankolkissa bilettänyt Madventures-kaksikko jakaa vinkkinsä uutuuskirjassa

  11. Näytä lisää
Luetuimmat
  1. 1

    Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

    Tilaajille
  2. 2

    Luokka oli villi, vaikea ja välitunneilla jopa tapeltiin – sitten opettaja kyllästyi häiriköiviin oppilaisiin ja teki keksinnön

  3. 3

    Kuvia Suomesta 22: Emilia Kangasluoma kuvasi isoäitinsä arkea palvelutalossa

  4. 4

    ”Seksuaalinen ahdistelu on ihanaa”, sanoi venäläinen näyttelijätär – naisten oikeuksien puolustaminen ei ole muotia Venäjällä

  5. 5

    Unkari sulkee kaikki turvapaikan­hakijat piikki­lankojen taakse – HS kuvasi helikopterilla parakki­leirit ja selvitti, mitä leireillä tapahtuu

  6. 6

    ”Ideologisesti” työtön Ossi Nyman aiheutti kohun kieltäytymällä ”typeristä” hommista – mutta entä jos työ on ihmisen oikeus eikä vain pakko?

  7. 7

    Lauri Markkanen iski toisessa NBA-pelissään tupla-tuplan – ”Hänellä on mahdollisuus tulla todella, todella isoksi tässä liigassa”

  8. 8

    Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

    Tilaajille
  9. 9

    Amfetamiinista tuli nopeasti Joukon lempihuume, ja sen jälkeen huuruista elämää kesti yli 20 vuotta – tällainen oli 1970-luvun huume-Helsinki

    Tilaajille
  10. 10

    Yksitoista kertaa vankilaan joutunut Tommi koki ennen olevansa ”aikuisten lastentarhassa” – Vankien olot muuttuvat yhä vapaammiksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Michael Monroe käyttäytyi 30-vuotisjuhlakeikallaan taas sopimattomasti, ja hyvä niin – Illan erikoisvieraat olivat todellinen antikliimaksi

  2. 2

    Laulaja Tomi Metsäketo sai potkut Tähdet, tähdet -ohjelmasta häirintäkohun takia – Pyytää anteeksi ”typerää käytöstä” ja vetoaa omaan vauhtisokeuteensa

  3. 3

    Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

    Tilaajille
  4. 4

    ”Enää ei ole yhdentekevää, minkä näköisissä vaatteissa lapsi kulkee päiväkodissa”, sanoo menestyvän lastenvaatebrändin luonut Marjut Rahkola

  5. 5

    Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

    Tilaajille
  6. 6

    Luokka oli villi, vaikea ja välitunneilla jopa tapeltiin – sitten opettaja kyllästyi häiriköiviin oppilaisiin ja teki keksinnön

  7. 7

    Poliisi otti neljä ihmistä kiinni mielen­osoituksissa Tampereella – uusnatseja ja poliisia kohti heitettiin paukkupommeja

  8. 8

    Haaveeni olisi tehdä työtä, hankkia asunto ja perustaa perhe, mutta tähän Suomi ei anna mahdollisuutta

  9. 9

    Kuvia Suomesta 22: Emilia Kangasluoma kuvasi isoäitinsä arkea palvelutalossa

  10. 10

    Ensimmäinen merkki kansan­murhasta on se, että ihmisiä aletaan kutsua eläimiksi – nyt niin tapahtuu Myanmarissa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

    Tilaajille
  2. 2

    Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

    Tilaajille
  3. 3

    Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

  4. 4

    ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

  5. 5

    ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

  6. 6

    Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

  7. 7

    Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

    Tilaajille
  8. 8

    Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

  9. 9

    Michael Monroe käyttäytyi 30-vuotisjuhlakeikallaan taas sopimattomasti, ja hyvä niin – Illan erikoisvieraat olivat todellinen antikliimaksi

  10. 10

    Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”Talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

  11. Näytä lisää