Fok_itin piirtäjä pääsi tekemään levynkannen suositulle jenkkiräppärille, koska piirsi tästä fanikuvan Instagramiin

Nytin rakastetun Fok_it -sarjakuvan tekijä Joonas Rinta-Kanto on tehnyt ensimmäisen levynkantensa.

Nytin rakastetun Fok_it -sarjakuvan tekijä Joonas Rinta-Kanto on tehnyt ensimmäisen levynkantensa.

Eikä ihan minkä tahansa: levy on amerikkalaisräppäri Sage Francisin uusi single. Francis on arvostettu hip hop -ja spoken word -artisti, jonka albumit ovat saaneet kehuja kriitikoilta ja suosiotakin riittää – siitä kertovat esimerkiksi listasijoitukset Yhdysvalloissa ja yli 120 000 Facebook-fania.

Ja: Rinta-Kanto sai homman, koska uskaltautui lähestymään fanittamaansa Francisia Instagramissa. Asiasta kertoi hiljattain myös Rumba verkkosivuillaan.

Rinta-Kannon taiteilema kuva on Francisin 16. huhtikuuta julkaistavan Shit Brick House -vinyylisinkun kansi. Se on Record Store Day -päivän kunniaksi tehty erikoisjulkaisu, josta otetaan vain 1 000 kappaleen painos. Tältä se näyttää:

Rinta-Kanto kertoo kuunnelleensa Francisin musaa jo toistakymmentä vuotta.

Hän oli menossa Francisin Helsingin-keikalle marraskuussa 2014 ja päätti sen kunniaksi piirtää artistista muotokuvan.

”Tein sen ihan läpällä Instagramiin ja tägäsin Francisin siihen. Hän kommentoi innostuneesti kuvaa ja jakoi sen eteenpäin”, Rinta-Kanto kertoo.

Keikan jälkeen Francis tuli yleisöön juttelemaan ihmisten kanssa. Rinta-Kanto meni sanomaan hänelle olevansa se muotokuvan piirtänyt tyyppi.

Francis halusi Rinta-Kannon lähettävän kuvan tälle postitse. Niin piirtäjä tekikin, ja sen kaksikko jatkoi yhteydenpitoa meilitse.

”Hän diggasi mun piirrostyylistä ja alkoi pian puhua, että olisi siisti tehdä jotain yhteistyötä.”

Rinta-Kanto alkoi piirrellä huvikseen kuvia Francisin biisien lyriikoiden pohjalta ja julkaisi niitä Instagramissa. Francis kommentoi ja jakoi monia niistä. Alla muutama esimerkki:

"Sun Vs Moon" lyric interpretation by @fjontos. #AHealthyDistrust

Kuva, jonka Sage Francis (@sagefrancissfr) julkaisi

"Waterline" lyric art by @fjontos. #HumanTheDeathDance

Kuva, jonka Sage Francis (@sagefrancissfr) julkaisi

#FanArtFriday by @fjontos based on "Crumble" lyrics. #AHealthyDistrust

Kuva, jonka Sage Francis (@sagefrancissfr) julkaisi

Sitten Francis kertoi Rinta-Kannolle tulevasta erikoissinkustaan ja kysyi, kiinnostaisiko häntä piirtää siihen jotakin. ”Totta helvetissä”, oli vastaus.

Työn pohjaksi Rinta-Kanto sai biisin ja lyriikat. Kansikuvan lisäksi hän piisi kannen sisuksiin muutaman lisäkuvan säkeistöjen pätkien perusteella.

Koska single julkaistaan levykauppojen tueksi lanseerattuna Record Store Dayna, sitä ei voi tilata netistä. Rinta-Kannon mukaan on kuitenkin ollut puhetta, jos joku helsinkiläinen levykauppa ottaisi pienen erän lättyä valikoimiinsa.

Rinta-Kanto saanee myös oman kappaleensa sinkusta.

”Lopullisesti uskon koko jutun sitten, kun saan levyn käsiini”, hän naurahtaa.

Yhteistyökuvio sai Rinta-Kannon ihmettelemään sosiaalisen median voimaa: vaikka hän on ammattipiirtäjä, Francisiin hän lähti ottamaan yhteyttä silkkana fanina – ja pääsi tekemään töitä oman idolinsa kanssa.

Eli nyt kaikki suomalaiset piirtäjät lähettelemään kuvia fanittamilleen muusikoille?

”Riippuu tietysti vastaanottajasta. Mutta nyt ainakin kävi hyvin.”

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Taide
  • Musiikki
  • Fok_it
Nyt.fi luetuimmat
  1. 1

    Retkeilevä japanilaissiili on yli 100 000 seuraajallaan internetin uusi suosikki, ja erittäin hyvästä syystä

  2. 2

    Tätä on seksuaalinen häirintä, ja tämän sille voi tehdä – Kaikki, mitä asiasta pitää tietää

  3. 3

    Internet ei saa tästä tarpeekseen: saman kuvan Instagramissa aivan eri kuvateksteillä jakavat pariskunnat

  4. 4

    ”Ruokasuhdettani eivät trendit heiluta”, sanoo keittoruuista pitävä tanssija-koreografi Jorma Uotinen

  5. 5

    Uudessa Star Trekissä käydään sotaan kulttuurien sulauttamista vastaan – Tällainen on hehkutettu ja synkkä Star Trek: Discovery, joka uudistaa vanhan sarjan

  6. 6

    Gladiaattorit, Napakymppi, Onnenpyörä... Televisio on juuri nyt täynnä 1990-luvun ohjelmia – Soitimme televisiopomoille ja kysyimme, miksi

  7. 7

    Karjala kuuluisi Suomeen, jos Mannerheim olisi uinut ja saunonut enemmän – näin vihjailee merikylpylän mainos Financial Timesin sivuilla

  8. 8

    Pikatestasimme villiruokaa designkaupan nurkassa tarjoavan kahvila Wildin

  9. 9

    Naisten kohtaamasta vihapuheesta on tullut niin normaalia, että poliisikaan ei tunnista normaalin nettikeskustelun rajaa – Siksi Suomessa tehtiin sarjakuva, joka tarjoaa uhreille selviytymiskeinoja

  10. 10

    Amerikkalaisnäyttelijä kehotti kaikkia seksuaalista häirintää kokeneita jakamaan kokemuksensa – Some täyttyi sadoistatuhansista ”Minä myös” -viesteistä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tätä on seksuaalinen häirintä, ja tämän sille voi tehdä – Kaikki, mitä asiasta pitää tietää

  2. 2

    Internet ei saa tästä tarpeekseen: saman kuvan Instagramissa aivan eri kuvateksteillä jakavat pariskunnat

  3. 3

    Naisten kohtaamasta vihapuheesta on tullut niin normaalia, että poliisikaan ei tunnista normaalin nettikeskustelun rajaa – Siksi Suomessa tehtiin sarjakuva, joka tarjoaa uhreille selviytymiskeinoja

  4. 4

    Uudessa Star Trekissä käydään sotaan kulttuurien sulauttamista vastaan – Tällainen on hehkutettu ja synkkä Star Trek: Discovery, joka uudistaa vanhan sarjan

  5. 5

    Amerikkalaisnäyttelijä kehotti kaikkia seksuaalista häirintää kokeneita jakamaan kokemuksensa – Some täyttyi sadoistatuhansista ”Minä myös” -viesteistä

  6. 6

    Näin voit juhlia ilman krapulaa, ehkä – Kaikissa maailmankolkissa bilettänyt Madventures-kaksikko jakaa vinkkinsä uutuuskirjassa

  7. 7

    Gladiaattorit, Napakymppi, Onnenpyörä... Televisio on juuri nyt täynnä 1990-luvun ohjelmia – Soitimme televisiopomoille ja kysyimme, miksi

  8. 8

    Karjala kuuluisi Suomeen, jos Mannerheim olisi uinut ja saunonut enemmän – näin vihjailee merikylpylän mainos Financial Timesin sivuilla

  9. 9

    Matti Vanhasen vaalivideolla ajetaan väärällä kaistalla ja pysäköidään kevyen liikenteen väylälle – Soitimme ja kysyimme, miksi ihmeessä

  10. 10

    Internet ei saa tästä tarpeekseen: täydellisesti toistensa sisään sujahtavat asiat -porno

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Koko some kuohuu, sillä Pressiklubin juontaja Sanna Ukkolalle ehdotettiin erikeeperiä päähän, tämä kanteli ehdottajan pomolle ja myrsky oli valmis – tästä on kyse

  2. 2

    Ei, liian seksikkäitä naisia syyllistänyt muotisuunnittelija Donna Karan, raiskatuksi joutuminen ei edelleenkään ole naisten oma syy, kuten tämä nerokas miesanalogia osoittaa

  3. 3

    Tätä on seksuaalinen häirintä, ja tämän sille voi tehdä – Kaikki, mitä asiasta pitää tietää

  4. 4

    Kaikki alkoi yksinäisten miesten masturbointilakosta, mutta jotenkin hyvätkin ideat näyttävät lopulta johtavan natsien kanssa marssimiseen – tätä on Proud Boys

  5. 5

    Arnold Schwarzenegger tunnustaa jekuttaneensa vihamiehensä Sylvester Stallonen tähdittämään elokuvaa, jota Syltty pitää nyt koko aurinkokunnan surkeimpana

  6. 6

    Australiassa bongattiin järjettömän bodattu kenguru, joka näyttää ihan Vladimir Putinilta – Ja kyllä, yhtäläisyys paidatta kalastavaan presidenttiin on ilmeinen

  7. 7

    Naisten kohtaamasta vihapuheesta on tullut niin normaalia, että poliisikaan ei tunnista normaalin nettikeskustelun rajaa – Siksi Suomessa tehtiin sarjakuva, joka tarjoaa uhreille selviytymiskeinoja

  8. 8

    Amerikkalaisnäyttelijä kehotti kaikkia seksuaalista häirintää kokeneita jakamaan kokemuksensa – Some täyttyi sadoistatuhansista ”Minä myös” -viesteistä

  9. 9

    Matti Vanhasen vaalivideolla ajetaan väärällä kaistalla ja pysäköidään kevyen liikenteen väylälle – Soitimme ja kysyimme, miksi ihmeessä

  10. 10

    Anteeksi punaviherkupla, mutta Sampo Terho on oikeassa: Lenininpuiston nimi pitää vaihtaa, koska Amerikassakin vedetään rasistien patsaat mutaan

  11. Näytä lisää
Luetuimmat
  1. 1

    Stalinin alkuperäiset dokumentit lopettavat turhan arvuuttelun – nyt tiedetään luotettavasti, mitä Moskova suunnitteli Suomen varalle

  2. 2

    Pienet synttärit riistäytyivät täysin käsistä Helsingin Käpylässä – 40 kuokkavierasta, pahoinpitely ja varastelua

  3. 3

    Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

    Tilaajille
  4. 4

    Mikko Andelin, 41, nukkui kuukausikaupalla vain kolme tuntia yössä – sitten järvenpääläislääkäri puuttui asiaan ja tarjosi lääkkeetöntä hoitoa

    Tilaajille
  5. 5

    19-vuotias sai elinkautisen Nokian teippimurhasta

  6. 6

    Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

  7. 7

    ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

  8. 8

    Petteri Orpo: Hallitus pääsi sopuun terveydenhuollon valinnanvapaudesta – kiista kärjisti puolueiden välit

  9. 9

    Kuokkavieraat varastivat useilta ihmisiltä omaisuutta juhlissa Suomenlinnassa – tallentuivat vieraiden ottamille videoille

  10. 10

    Retkeilevä japanilaissiili on yli 100 000 seuraajallaan internetin uusi suosikki, ja erittäin hyvästä syystä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

  2. 2

    Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

  3. 3

    Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

  4. 4

    Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

    Tilaajille
  5. 5

    Autokoulunopettaja näytti, miten vaihteita vaihdetaan – Miksi tuntuu paremmalta olla hiljaa ahdistelusta?

  6. 6

    Mikko Andelin, 41, nukkui kuukausikaupalla vain kolme tuntia yössä – sitten järvenpääläislääkäri puuttui asiaan ja tarjosi lääkkeetöntä hoitoa

    Tilaajille
  7. 7

    Tätä on seksuaalinen häirintä, ja tämän sille voi tehdä – Kaikki, mitä asiasta pitää tietää

  8. 8

    Taloyhtiöriita sai uskomattomat mittasuhteet Helsingin Kruununhaassa: oikeudenkäyntikulut jo 50 000 euroa – eikä loppua vielä näy

  9. 9

    Myös monet työssä käyvät välttelevät työntekoa

  10. 10

    Sote-ratkaisu horjuu jälleen – asiantuntijat laidasta laitaan varoittavat viemästä tuoreinta versiota eteenpäin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Ossi Nyman ei tee töitä ja sanoo, että työvoimatoimisto on ihmisoikeusloukkaus – näin ”ideologisesti työtön” taktikoi itselleen yhteiskunnan tuet

    Tilaajille
  2. 2

    ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

    Tilaajille
  3. 3

    Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

  4. 4

    ”Sinun hiljaisuutesi on valanut sementtiin itätytön stereotypian, ja se myy lisää poikamiesmatkoja”, kirjoittaa kirjailija Sofi Oksanen avoimessa kirjeessään Melania Trumpille

  5. 5

    ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

  6. 6

    Kirjailija kertoi olevansa ”ideologisesti” työtön ja kikkailevansa tukia – TE-toimisto katkaisee tuet ja aloittaa poikkeuksellisen selvityksen

  7. 7

    Kiusaajat voittivat Niklas Herlinin

    Tilaajille
  8. 8

    Trumpin lähipiiri pelkää presidentin olevan ”hajoamassa” – avustajat yrittävät pitää presidentin aisoissa, kun hän saapuu toimistolle kiihdyksissään

  9. 9

    Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

  10. 10

    Teollisuuden ja median suuromistaja Niklas Herlin on kuollut

  11. Näytä lisää