Kun julistetaan, että olet upea miltä tahansa näytätkin, osaa ärsyttää – Mistä se johtuu?

Viime viikolla somessa alkoi levitä hashtag #mermaidthighs, suomeksi #merenneitoreidet.

Viime viikolla somessa alkoi levitä hashtag #mermaidthighs, suomeksi #merenneitoreidet. Ihmiset eri puolilla maailmaa julkaisivat ylpeinä kuvia erikokoisista- ja värisistä reisistään: tässä ne nyt ovat, yksilölliset ja ikiomat!

Kirjoitimme aiheesta jutun, jota luettiin ja jaettiin somessa innolla. Merenneitoreisien tarkoitus tuntui olevan yleisen kehopositiivisuuden lisääminen, että kenenkään ei tarvitse olla laiha tai timmi ollakseen hyväksytty tai kaunis. Viesti innoitti: Kaikenlaiset reidet näkyville nettiin nyt!

Joitakin juttu myös ärsytti. Facebookissa käytiin keskustelua, jossa todettiin, että kehopositiivisuus on jo mennyt liian pitkälle, koska siinä pistetään alas nyt hyväkuntoisia ja hoikkia ihmisiä.

Tämä ei ollut ensimmäinen kerta vaan aiemminkin, kun olemme kirjoittaneet kehopositiivisuudesta, koko aatteen ”positiivisuus” on kyseenalaistettu.

Oliko kehopositiivisuudessa kyse siis sittenkin joidenkin toisten ihmisten tuomitsemisesta? Ja miksi ylipäätään kiinnittää huomiota ihmisten reisiin tai mihinkään muuhunkaan vartalonosaan?

Nämä kysymykset askarruttivat minua, joten lähdin selvittämään, mistä merenneitoreisiliike ja kehopositiivisuus oikein tulivat.

Alun perin merenneitoreidet syntyi vastareaktiona reisivako-ihanteelle, joka nousi pari vuotta sitten fitnessbuumin myötä. ”Reisivako”(eng. ”thigh gap”) tarkoittaa, etteivät naisen reidet kosketa toisiaan kun hän seisoo jalkaterät yhdessä, vaan niiden väliin jää rako.

Instagramissa ja Twitterissä jaetuissa, merenneitoaiheisissa meemikuvissa näpäytettiin reisivakobuumia, sanoilla: ”Jos reitesi koskettavat toisiaan, olet yhden askeleen lähempänä merenneitoa, eli kuka onkaan se todellinen voittaja?”

Laajemmin liike sai alkunsa jo vuonna 1996 kun amerikkalaiset Connie Sobczak ja Elizabeth Scott perustivat feministisen järjestön. Järjestön nimi oli Body Positivity Movement ja sen tarkoitus auttaa ihmisiä rakastamaan omaa vartaloaan ja olemaan itselleen armollisempia.

Sobczakilla oli omakohtaista kokemusta syömishäiriöistä. Scott taas erikoistui psykoterapeuttina nimenomaan syömishäiriöihin.

Kahdessa vuosikymmenessä kehopositiivisuusliike on laajentunut ja levinnyt ympäri maailmaa. Kritiikkiä oli ollut ennenkin, mutta Sobczakin ja Scottin aloittamana liike sai nimen.

Kehopositiivisuusliikkeeseen ovat vaikuttaneet suuresti erityisesti Fat Acceptance -aktivistit, jotka kampanjoivat nimenomaan ei-laihojen yhteiskunnallisen näkyvyyden ja heidän hyväksymisensä puolesta.

Mukana on myös vahva mainoskuvaston yksipuolisuuden kritiikki: jos ihmiset näkisivät itsensä näköisiä ihmisiä mediassa, mainoksissa, elokuvissa, politiikassa, ylipäätään kaikkialla yhteiskunnassa, he hyväksyisivät itsensä ja toisetkin helpommin.

Viimeisen vuoden aikana kehopositiivisuus on alkanut toden teolla lyödä läpi:

Joulukuussa 2015 rengasvalmistaja Pirelli pudotti pommin: se julkaisi ensimmäisen alastontyttökalenterinsa, jonka mallit eivät olleet yksinomaan laihoja, timmejä, nuoria – tai edes alasti.

Linja jatkuu: Pirelli julkisti sunnuntaina kulissien takana -materiaalia uudesta, vuoden 2017 kalenteristaan, joka jatkaa viime vuoden linjaa: mukana on eri-ikäisiä ja -näköisiä naisia, suurin osa taitavia näyttelijöitä Lupita Nyong’osta ja brittiläisestä Helen Mirrenistä Kiinan supertähteen Zhang Ziyiin.

Kalenterin tehnyt valokuvaaja Peter Lindbergh kommentoi murskattavia kauneusihanteita haastattelussa näin:

”Sinun pitää olla täydellinen, sinun pitää olla laiha, sinun pitää olla nuori – sinun täytyy olla kaikkea tätä, ja se on paskapuhetta.”

Helmikuussa malli Ashley Graham poseerasi ensimmäisenä plus-koon mallina Sports Illustrated -lehden legendaarisen uimapukunumeron kannessa.

Naisille suunnattu Refinery29-sivusto tas julisti koko kesän kestävässä #TakeBackTheBeach -haasteessaan, että kesä ja rantaelämä kuuluvat kaikille, eivät vain timmeille ja hoikille.

Kuulostaa hyvältä periaatteelta.

Miksi sitten kehopositiivisuus voi myös ärsyttää?

Kirjoitin kehopositiivisuudesta aiemmin huhtikuussa. Tuolloin haastattelin Ruskeat tytöt -bloggaaja Koko Hubaraa, jonka teksti otsikolla ”Haluan olla ylipainoinen” osui hermoon. Tekstissä Hubara kertoi kamppailustaan, jota hän oli käynyt hyväksyäkseen itsensä ja vapautuakseen laihtumispaineista. Hän oli löytänyt onnen, juuri sellaisena kuin oli.

Väestöliiton nuorisolääkäri Miila Halonen, joka vastaa työkseen alle 25-vuotiaiden nuorten terveyttä vastaaviin kysymyksiin, kyseenalaisti kehopositiivisuuden herättämää haloota, koska puhe on itse asiassa ”täysin normaaleista kehon malleista”.

”Kun näissä jutuissa pohditaan, pitäisikö enemmänkin olla pyöreitä ihmisiä näkyvissä, hämärtyy ymmärrys siitä, että aika iso osa maailman ihmisistä kuuluu heihin”, Halonen sanoi.

Soitan Haloselle ja kysyn, miksi kehopositiivisuus, joka kuulostaa lähtökohtaisesti niin positiiviselta jutulta, voi myös ärsyttää tai ahdistaa.

”Koska meidät on kasvatettu siihen, että terve keho näyttää juuri tietynlaiselta ja terveet elämäntavat ovat tietynlaisia. Kehon tulee täyttää tietyt kriteerit ollakseen terve, ja tämän täytyy olla yksi elämän tavoitteista”, Halonen sanoo.

Kun kehopositiivisuusliikkeessä tätä vartalon ihannetta yritetään avartaa, se sotii pienestä pitäen joka puolelta opittua arvomaailmaa vastaan.

”Se on ehkä pelottavin asia, että ihminen joka ei täytä niitä perinteisiä terveyskriteerejä, on iloinen ja onnellinen kehonsa kanssa”, Halonen analysoi.

”Niin pitkään meille on toitotettu, että se onnistuisi vain hyvin hoikalla ja trimmatulla keholla.”

Eli juuri kun luulit, että olet täydellinen ja hyväksytty, tuleekin uusi ihanne, joka on aivan erilainen, ja se tuntuu uhkaavalta.

Usein kehopositiivisuus on vaikeinta nimenomaan silloin kun sille olisi suurin tarve: teini-iässä, jolloin kavereiden ja median luoma paine on suurimmillaan. Se on voimakasta hakemisen aikaa, jolloin moni kyselee omiin kehon osiinsa liittyen: Onko kaikki kuten kuuluukin? Kelpaanko sellaisena kuin olen? Löydänkö koskaan seurustelukumppania?

Tässä vaiheessa monenlaisten kehojen näkeminen auttaisi sietämään sitä, ettei ole ihan samannäköinen kuin oma idolinsa, joihin moni itseään vertaa. Kyseessä on jatkuva prosessi, jossa näköaistiamme on haastettava uudelleen ja uudelleen.

Siksi Koko Hubaran, bikimalli Ashley Grahamin tai Girls-sarjasta tutun aktivisti Lena Dunhamin kaltaisten ihmisten näkeminen tekemässä, puhumassa ja vain ylipäätään näkymässä yhteiskunnassa on niin tärkeää.

Miila Halonen innostui itsekin #merenneitoreidet -villitykseen ja julkaisi kuvan omista reisistään. Hän ymmärtää silti hyvin, miksi tällaiset vartalosometrendit voivat ahdistaa, perustellusti.

”Jos tällainen trendi lähtee liikkeelle, eikä sieltä löydy omaa paikkaa, pitää vain yrittää pitää omassa mielessä, että minun reiteni ovat silti hyvät, uniikit ja ainutlaatuiset”, hän sanoo.

Sen vuoksi tarvitaan vain lisää erilaisia someilmiöitä.

”Mä toivoisin myös, että jo vuosia ollutta reisivakoilmiötä ja näitä merenneitoreisiä ei asetettaisi vastakkain ja nähtäisi kilpailevina vaihtoehtoina vaan skaalana erilaisia kehoja ja erilaisia tapoja olla olemassa.”

Eli sen sijaan, että uusi ihanne on uhka, sen voisi nähdä mahdollisuutena: kaikilla voi olla hyväksytympi ja parempi olla ilman, että se on itseltä pois.

Mutta mitä jos haluaisi päästä ulkonäköihanteiden tuolle puolen?

Miksi ihmisiä arvotetaan ylipäätään ulkonäön perusteella? Emmeko voisi olla vain kaikki ihmisiä, vapaita ja tasavertaisia, ilman, että meidän pitäisi hahmottaa itseämme kaunis-ruma-asteikolla?

Näin miettivät yhä useammat, sanoo Miila Halonen.

Yksittäiset ihmiset voivat hyvin valita, etteivät he halua elää elämäänsä kauneusoletusten mukaisesti, ja elää toisin: Silti yhteiskunnassa oletukset silti vaikuttavat ja niitä on vaikea paeta.

Tutkimusten mukaan esimerkiksi lihavuus heikentää merkittävästi palkkaa ja työelämässä menestymistä.

Tätä voidaan muuttaa vain vain tuomalla erinäköisiä ihmisiä joka puolella esiin.

”Mitä enemmän meillä on moninaisia ihmisiä esillä mediassa ja kuvissa kaikkialla, sitä moninaisemmaksi meidän ajattelumme muuttuu ja sitä normaalimpana näemme ihmiset, emme vain joidenkin elämäntapojen uhreina”, Halonen sanoo.

Viime vuosiin saakka mainosmaailma on näyttänyt ihmisiä vain hyvin kapeasta skaalasta.

Silloin me lähdemme helpommin arvottamaan, mikä on tavallista ja oikein, sanoo Halonen.

”Jos kuvamaailma on rikas, meidän on helpompi hyväksyä se tosiasia, että meitä on niin monenlaisia.”

Nyt.fi luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Nuoret ovat siirtyneet käyttämään ääniviestejä tekstailun sijaan – moni vanhempi ei tiedä tätä helppoa kikkaa, millä viestit voi kuunnella

  2. 2

    Tokmanni myy juhannustorttua, joka näyttää aivan runebergintortulta – soitimme, ja sitten paljastui jotain vielä järkyttävämpää

  3. 3

    Kallioon avasi sympaattinen alakulttuurikeidas Loukko, jossa lounas on edullinen eikä ostopakkoa ole

  4. 4

    Valkoisuus on pelkkä valhe, vaikka ”etnonationalistit” kuinka muuta väittäisivät – Eurooppa ei ollut lähimainkaan sitä mitä kuvitellaan, sanoo historiantutkija

  5. 5

    Sikke Sumarin ravintolassa salin tunnelma on huomaavainen ja lautaselta voi löytyä vaikka voikukkaa ja silakoita

  6. 6

    Tämä Nytin Game of Thrones -jaksoarvioita parodioiva Pipsa Possu -analyysikirjoitus on parasta internetissä juuri nyt

  7. 7

    Kirjailija Juha Kauppinen eli kaksi vuotta ilman Facebookia, ja näin se muutti hänen elämänsä

  8. 8

    Nike sijoitti urheilumuoti­kauppaansa realistisen näköisen nais­malli­nuken, ja vihan, ilkeilyn ja kommentoinnin määrä kasvoi käsittämättömäksi

  9. 9

    Ajattelet sosiaalista mediaa väärin, sanoo Piilaakson pioneeri – rahaa ei tehdä mainostamisella vaan käytöksemme kokonaisvaltaisella muokkaamisella

  10. 10

    Helsinkiin aukesi lippakioski Kekri, joka tekee kekseliästä ja kunnianhimoista Suomi-katuruokaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tokmanni myy juhannustorttua, joka näyttää aivan runebergintortulta – soitimme, ja sitten paljastui jotain vielä järkyttävämpää

  2. 2

    Nuoret ovat siirtyneet käyttämään ääniviestejä tekstailun sijaan – moni vanhempi ei tiedä tätä helppoa kikkaa, millä viestit voi kuunnella

  3. 3

    Sikke Sumarin ravintolassa salin tunnelma on huomaavainen ja lautaselta voi löytyä vaikka voikukkaa ja silakoita

  4. 4

    Tämä uusi emoji hämmentää nyt ihmisiä, koska kukaan ei tiedä, mitä sillä pitäisi oikein ilmaista

  5. 5

    Kallioon avasi sympaattinen alakulttuurikeidas Loukko, jossa lounas on edullinen eikä ostopakkoa ole

  6. 6

    Lapin erämaassa asuvasta nuoresta naisesta otetut valokuvat herättävät huomiota maailmalla

  7. 7

    Helsinkiin aukesi lippakioski Kekri, joka tekee kekseliästä ja kunnianhimoista Suomi-katuruokaa

  8. 8

    Mitä netin käyttäjänimesi kertoo sinusta? Tutkijan mukaan nimi ilmaisee identiteettiä ja sitä olisi hyvä miettiä tarkoin

  9. 9

    Kirjailija Juha Kauppinen eli kaksi vuotta ilman Facebookia, ja näin se muutti hänen elämänsä

  10. 10

    Nike sijoitti urheilumuoti­kauppaansa realistisen näköisen nais­malli­nuken, ja vihan, ilkeilyn ja kommentoinnin määrä kasvoi käsittämättömäksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tokmanni myy juhannustorttua, joka näyttää aivan runebergintortulta – soitimme, ja sitten paljastui jotain vielä järkyttävämpää

  2. 2

    Nike sijoitti urheilumuoti­kauppaansa realistisen näköisen nais­malli­nuken, ja vihan, ilkeilyn ja kommentoinnin määrä kasvoi käsittämättömäksi

  3. 3

    Viikonloppuna alkanut jääprinsessa-kohu huipentui toimittajan ja kansanedustajan väittelyyn aamu-tv:ssä – tässä keskustelun parhaat palat giffeinä

  4. 4

    Kaikki puhuvat Netflixin uudesta hittielokuvasta The Perfectionista, mutta siihen tiivistyvät Netflix-elokuvien suurimmat ongelmat

  5. 5

    Perus­suomalaisten kansan­edustaja yhdisti vieras­lajien torjunnan turvapaikan­hakijoihin – soitimme

  6. 6

    HBO:n hehkutetun Tšernobyl-sarjan käsikirjoittaja turhautui ydin­katastrofi­alueella poseeraaviin Instagram-turisteihin

  7. 7

    Valkoisuus on pelkkä valhe, vaikka ”etnonationalistit” kuinka muuta väittäisivät – Eurooppa ei ollut lähimainkaan sitä mitä kuvitellaan, sanoo historiantutkija

  8. 8

    Donald Trump päivitteli maajusseille kuinka heidän traktoreissaan ei ole edes nettiä – Fox News katkaisi puheen äkillisesti, ja internet alkoi pilkata Trumpia, vaikka huoli on oikea

  9. 9

    Kirjailija Juha Kauppinen eli kaksi vuotta ilman Facebookia, ja näin se muutti hänen elämänsä

  10. 10

    Miestenlehti teki jutun yritysjohtajista: julkaisi ryhmäkuvan 15 miehestä ja 2 naisesta, mutta naiset oli photoshopattu mukaan

  11. Näytä lisää
Luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Uniasentosi voi paljastaa, oletko introvertti – Viisi faktaa nukkuma-asennoista

  2. 2

    Pyörälenkillä ollut triathlonisti sai häntä kolhineen autoilijan kiinni, nappasi kuvat ja teki rikosilmoituksen – törmäys tallentui videolle

  3. 3

    Duunariperheen tytöstä tuli professori, joka puolustaa työläisiä – Suomessa on paljon sairaaksi tekevää työtä, sanoo Anne Kouvonen

    Tilaajille
  4. 4

    Miksi yksi tienaa toista enemmän? Tutkimusten mukaan tulo­erot selittyvät suurelta osin geeneillä, eikä lasta voi kasvattaa menestyjäksi

    Tilaajille
  5. 5

    EU-tuomioistuin mitätöi Adidaksen kolmiraitaisen tavaramerkin

  6. 6

    Britannian poliisi pidätti miehen jalkapalloilija Emiliano Salan taposta epäiltynä

  7. 7

    Nuoret ovat siirtyneet käyttämään ääniviestejä tekstailun sijaan – moni vanhempi ei tiedä tätä helppoa kikkaa, millä viestit voi kuunnella

  8. 8

    Raportti: Matkustajat olivat vaarassa imeytyä lentokoneen moottoriin evakuoinnin aikana Helsinki-Vantaalla

  9. 9

    Väestöliitto jakoi ihmiset kahteen tyyppiin sen mukaan, kuinka he käyttäytyvät parisuhteessa – Testaa, kumpaan ryhmään kuulut

  10. 10

    Konkurssiin menneen Kone­pajan Brunon omistajat haukkuvat Bruce Oreckin toiminnan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Konkurssiin menneen Kone­pajan Brunon omistajat haukkuvat Bruce Oreckin toiminnan

  2. 2

    Tokmanni myy juhannustorttua, joka näyttää aivan runebergintortulta – soitimme, ja sitten paljastui jotain vielä järkyttävämpää

  3. 3

    Miksi yksi tienaa toista enemmän? Tutkimusten mukaan tulo­erot selittyvät suurelta osin geeneillä, eikä lasta voi kasvattaa menestyjäksi

    Tilaajille
  4. 4

    Pyörälenkillä ollut triathlonisti sai häntä kolhineen autoilijan kiinni, nappasi kuvat ja teki rikosilmoituksen – törmäys tallentui videolle

  5. 5

    Kaikille tästä ei tule valon kesä: Ole itsellesi armollinen juuri nyt

  6. 6

    Duunariperheen tytöstä tuli professori, joka puolustaa työläisiä – Suomessa on paljon sairaaksi tekevää työtä, sanoo Anne Kouvonen

    Tilaajille
  7. 7

    Poliisit tutkivat tunteja kuolleen vauvan tapausta New Yorkissa, ensi­hoitajat totesivat lapsen jo kuolleeksi – vasta oikeus­lääkäri tajusi, että kyseessä oli nukke

  8. 8

    Raportti: Matkustajat olivat vaarassa imeytyä lentokoneen moottoriin evakuoinnin aikana Helsinki-Vantaalla

  9. 9

    EU-tuomioistuin mitätöi Adidaksen kolmiraitaisen tavaramerkin

  10. 10

    Väestöliitto jakoi ihmiset kahteen tyyppiin sen mukaan, kuinka he käyttäytyvät parisuhteessa – Testaa, kumpaan ryhmään kuulut

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tokmanni myy juhannustorttua, joka näyttää aivan runebergintortulta – soitimme, ja sitten paljastui jotain vielä järkyttävämpää

  2. 2

    Mummotunnelissa pariudutaan perinteisellä tyylillä

    Tilaajille
  3. 3

    JVG:n jättihitti näkyy yhä somepäivityksissä, vaikka sen sanoitus on vuosien ajan ymmärretty väärin – VilleGalle paljastaa salaisuuden Häissä-kappaleen menestyksen taustalta

    Tilaajille
  4. 4

    Psykologi Pertti Hakkarainen on kohdannut satoja raiskaajia ja sanoo, että monilla on heistä väärä käsitys – Siksi uhri ei voi tunnistaa tekijää etukäteen

    Tilaajille
  5. 5

    1950-luvulla keksittiin poltto­moottori, joka olisi voinut leikata suuren osan autojen päästöistä, mutta sitä ei koskaan otettu laajasti käyttöön

    Tilaajille
  6. 6

    Nike sijoitti urheilumuoti­kauppaansa realistisen näköisen nais­malli­nuken, ja vihan, ilkeilyn ja kommentoinnin määrä kasvoi käsittämättömäksi

  7. 7

    Ennennäkemätön romahdus yhdessä Suomen parhaista lukioista: 35 opiskelupaikkaa täyttämättä, sisään jopa 7,0:n keskiarvolla

  8. 8

    Onko toivo jo mennyt? HS:n erikoisartikkeli vie Amazoniaan, missä maailman keuhkot yskivät uhkaavasti

    Tilaajille
  9. 9

    Väestöliitto jakoi ihmiset kahteen tyyppiin sen mukaan, kuinka he käyttäytyvät parisuhteessa – Testaa, kumpaan ryhmään kuulut

  10. 10

    MTV:n entinen päällikkö joutuu käräjille epäiltynä seksikumppaneiden salakuvaamisesta

  11. Näytä lisää