Nyt.fi    |   Nyt.fi

Hitin anatomia: Cheekin ja Elastisen (eli Profeettojen) uusi yhteisbiisi on tuttua uhoa, mutta asenne on nyt yllättävän tyly

Superbändi tai superyhtye.

Sellaisiksi on yleensä kutsuttu kenties jo parhaat päivänsä nähneistä rock-ryhmistä koottuja pumppuja, jotka yrittävät luoda jotakin uutta jo näyttävän uran tehneiden yksilöiden yhteispelillä.

Onnistumisia on, mutta useammin kuin harvoin tulokset jäävät keskinkertaisiksi.

Elähtäneistä tähdistä sen sijaan ei voi puhua Elastisen ja Cheekin uuden yhteisprojekin kohdalla. Kaksikko on Suomi-räpin kovinta yleisökärkeä ja eittämättä Suomen suurimpia sooloartisteja. On vainelämäätä, stadionkeikkaa ja meriittejä vaikka muille jakaa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Tätä taustaa vasten projektin nimen, Profeetat, ymmärtää.

Nimi on peräisin kaksikon aiemmasta yhteiskokeiluna tehdystä biisistä, mutta se asettuu mukavasti Suomi-rockin jatkumoon. On nimenkin tasolla pantava entistä paremmaksi kuin edeltä menneet superyhtyeet: Pave, Kirka, Hector ja Pepe olivat vuonna 1999 Mestarit. Mestareiden kykyä tehdä kokonainen areenakiertue pidettiin aikanaan isona saavutuksena.

Mutta nyt tulevat Profeetat!

Cheekin ja Elastisen projektin ensimmäinen varsinainen single on nyt julkaistu, ja se on nimeltään Sinuhe.

Suurmiehen titteli yhtyeen nimessä, kuvitteellinen suurmies kappaleen nimessä. Vähän kuin Jay Z ja Kanye West ja muutaman vuoden takainen yhteislevy.

Kappale kärkkyy hitiksi, ja avaa lähtölaskennan kaksikon tulevaan kahden areenan (Turku ja Helsinki) keikkaspektaakkeliin, joka lienee Suomen kevään pääasiallisia keikkatapahtumia.

Näin Sinuhe soi:



Sinuhen käynnistää Cheekin tuttu mörähdys: ”jee”.

”Niin on aina oleva, ja niin on aina oleva, mä seison omieni puolella”, lauletaan.

Sen jälkeen seuraa litania uhoa, joka on kovin tuttua erityisesti Cheekin tuotannosta. Kaksikko julistaa säkeestä toiseen, kuinka suuria he ovat, ja kuinka suuri on uusi kokoonpano. Viittaukset ovat suoria:

”Ilman muut taas tultiin muuttamaan hommat / Taas uus tapa buustata tää isommaks / Sylkee hikee ja muita eritteit / Statsit on taululla tsekkaa meriittei”. Teema pysyy samana. Mitään ei tarvitse enää kysyä keneltäkään. Kaksikon työ sai ”biblikaaliset mittasuhteet”.

Ollaan veljeksiä, ollaanhan ”keikkoi rokattu, samoi lukuja porattu, samoi tsubuja, samoil räätäleillä räätälöity linnanjuhlan pukuja”.

Hyvä, kyseessä on siis Profeettojen taistelujulistus ja tarina veljeydestä.

Aina selkä vasten selkää.

Cheek ja Elastinen ovat Vain elämää -ajan sankareita. Siis television perheystävällisen mankelin läpikäyneitä koko kansan viihdyttäjiä, joiden voisi olettaa rahan perässä pyrkivän kohti hajutonta keskitietä.

Erityisesti Elastinen on erityisesti viime vuosina tunnettu julkisuudessa lähinnä iloisesti hymyilevänä Nauravan kulkurin tulkitsijana, ei naisseikkailuistaan räppäävänänä tylyttäjänä. Keväällä Elastinen isännöi omaa Elastinen feat -tv-ohjelmaansa, jossa tehtiin biisejä yhdessä muiden eturivin artistien kanssa. Suupielet ylöspäin, julistaa Elastinen Eteen ja ylös -hitissään.

Tästä ei ainakaan Profeetoissa vaikuta olevan kyse.

Ainakin Sinuhe näet on tässä suhteessa haastajia kohtaan ehkä yllättävänkin tyly. Tämä ei ole naminamia.

”Voitte toistaa perässä / papukaijat”, julistetaan.

”Saatte todistaa päälliköiden palaverii”, kerrotaan.

”Me tuodaan valtavat lavat / sä kelpaat kantamaan kamat”, sanotaan.

Asennetta siis on, runsaasti.

Sinuhe nousee luultavasti hitiksi pelkästään tekijöiden nimien avulla, mutta ikivihreää vähän junnaavasta julistuksesta tuskin saadaan.

Vähintään avaus kuitenkin herättää mielenkiinnon tulevaa kiertuetta kohtaan: Onko luvassa tiukkaa menoa, jossa koko kansan Elastinen ja pehmenemään päin ollut Cheek panevatkin haisemaan? Onko väliprojektissa enemmän uhoa kuin keskitien suuntaan siirtyneissä soolourissa?

Jos niin on, luvassa on ainakin jotakin ihan muuta kuin ehtoopuolelle kääntyvän uran kunniakierrosta aikanaan aloitelleilla Mestareilla.

Profeetat Pe 28.4.2017 Turku, Gatorade Center ja La 29.4.2017 Helsinki, Hartwall Arena.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Musiikki
Nyt.fi luetuimmat
  1. 1

    Emojit, aikamme vitsaus! Tässä 20 suomennosta ennen kuin viestimme ovat pelkkää kuvakirjoitusta

  2. 2

    Tästä on kyse Harry Potter -kohussa, jossa J.K. Rowling on puolustanut Johnny Deppiä ja saanut Deppin ex-puolison Amber Heardin sekä satojen fanien vihat niskaansa

  3. 3

    Japanilaisessa tv-ohjelmassa ihastellaan kuopiolaiskoulua – Katsoimme japaniksi dubatun ohjelman Youtuben suomitekstityksillä ja emme ymmärtäneet mitään

  4. 4

    Tämä mies piirsi puistossa työttömänä ukkelin, tuli siitä maankuuluksi ja valloittaa nyt Japania Windows 95 -miehenä

  5. 5

    The Punisher on ensimmäinen Marvel-sarja, jossa todellinen politiikka on sarjan ytimessä – ja siksi se on Netflixin parhaita Marvel-sarjoja

  6. 6

    Helsinkiinkin suunniteltu "pro-raiskaustapahtuma" peruttiin – tästä on kyse liikkeessä, jota ajaa netin tunnetuin naisvihaaja

  7. 7

    Helsingin joulukadulle avautuu yli 300 neliön pop-up-tila, jossa voi vaikka pelata pingistä

    Tilaajille
  8. 8

    New York Times: Trump herää puoli kuudelta katsomaan televisiota ja katsoo sitä neljästä kahdeksaan tuntia päivässä

  9. 9

    Suomalaismies otti kuvaa Schwarzenegger-seinämaalauksesta, kun tämä ilmestyikin paikalle – Kuva julkaistiin Redditissä, aiheutti raivoa ja lopulta Arska itse ilmestyi nettiin kertomaan, mistä on kyse

  10. 10

    Nämä seikat erottavat We Jazzin muista jazzfestivaaleista, kertoivat kansainväliset toimittajat

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tästä on kyse Harry Potter -kohussa, jossa J.K. Rowling on puolustanut Johnny Deppiä ja saanut Deppin ex-puolison Amber Heardin sekä satojen fanien vihat niskaansa

  2. 2

    Emojit, aikamme vitsaus! Tässä 20 suomennosta ennen kuin viestimme ovat pelkkää kuvakirjoitusta

  3. 3

    Japanilaisessa tv-ohjelmassa ihastellaan kuopiolaiskoulua – Katsoimme japaniksi dubatun ohjelman Youtuben suomitekstityksillä ja emme ymmärtäneet mitään

  4. 4

    New York Times: Trump herää puoli kuudelta katsomaan televisiota ja katsoo sitä neljästä kahdeksaan tuntia päivässä

  5. 5

    The Punisher on ensimmäinen Marvel-sarja, jossa todellinen politiikka on sarjan ytimessä – ja siksi se on Netflixin parhaita Marvel-sarjoja

  6. 6

    Naisten kohtaamasta vihapuheesta on tullut niin normaalia, että poliisikaan ei tunnista normaalin nettikeskustelun rajaa – Siksi Suomessa tehtiin sarjakuva, joka tarjoaa uhreille selviytymiskeinoja

  7. 7

    Tuleeko ihmiselle kylmä ennen kuolemaa? Tässä ovat elokuvaväkivallan 7 kliseetä, lääkäri kertoo, mitkä ovat totta

  8. 8

    Sanna Klemetti tutki gradussaan miten indiepiirejä puhutellaan, teki levyn ja nousi indiepiirien tähdeksi – onko Litku Klemetti aito vai huijari?

  9. 9

    ”Kerroin, että haluaisin harrastaa merirosvoseksiä” – Vääriin numeroihin lähetetyt tekstiviestit aiheuttivat kiusallisia tilanteita, koostimme parhaat tekstarimuistot

  10. 10

    Nämä seikat erottavat We Jazzin muista jazzfestivaaleista, kertoivat kansainväliset toimittajat

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

  2. 2

    Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

  3. 3

    Suomalaismies otti kuvaa Schwarzenegger-seinämaalauksesta, kun tämä ilmestyikin paikalle – Kuva julkaistiin Redditissä, aiheutti raivoa ja lopulta Arska itse ilmestyi nettiin kertomaan, mistä on kyse

  4. 4

    New York Times: Trump herää puoli kuudelta katsomaan televisiota ja katsoo sitä neljästä kahdeksaan tuntia päivässä

  5. 5

    Kolumni: Öyhöttäjät arvelivat alpakoiden olleen salaliitto natseja vastaan, mutta natseja vastaan on olemassa vain liitto, ja sen nimi on yhteiskunta

  6. 6

    Tästä on kyse Harry Potter -kohussa, jossa J.K. Rowling on puolustanut Johnny Deppiä ja saanut Deppin ex-puolison Amber Heardin sekä satojen fanien vihat niskaansa

  7. 7

    ”Kerroin, että haluaisin harrastaa merirosvoseksiä” – Vääriin numeroihin lähetetyt tekstiviestit aiheuttivat kiusallisia tilanteita, koostimme parhaat tekstarimuistot

  8. 8

    Sanna Klemetti tutki gradussaan miten indiepiirejä puhutellaan, teki levyn ja nousi indiepiirien tähdeksi – onko Litku Klemetti aito vai huijari?

  9. 9

    Tekstiviesti täytti 25 vuotta – paras tekstiviesti valittiin Nyt-liitteessä jo vuonna 1998, ja se on tämä: 777255277778266 #777744466882

  10. 10

    Emojit, aikamme vitsaus! Tässä 20 suomennosta ennen kuin viestimme ovat pelkkää kuvakirjoitusta

  11. Näytä lisää
Luetuimmat
  1. 1

    Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin

    Tilaajille
  2. 2

    Nainen muutti vuokra-asuntoon Espoon Laajalahteen, joutui tietämättään keskelle räjäytystyömaata – Sato vaatii täyttä vuokraa

  3. 3

    Kolme samanaikaista tulipaloa Espoossa, epäillään tuhopoltoiksi – Palomestari: ”En muista 30 vuoden uraltani vastaavaa”

  4. 4

    Emojit, aikamme vitsaus! Tässä 20 suomennosta ennen kuin viestimme ovat pelkkää kuvakirjoitusta

  5. 5

    Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

  6. 6

    Republikaanien sisällissodan ensimmäinen taistelu käydään tänään Alabamassa – ja se kertoo, miten sekaisin Amerikan politiikka on, kirjoittaa HS:n Saska Saarikoski

    Tilaajille
  7. 7

    Pitkittynyt stressi syö parisuhdetta kun kotona ei osata tehdä enää muuta kuin riidellä – Onneksi tulehtunutta tilannetta voi hoitaa

  8. 8

    Kiinalainen ”mopotäkki” voisi olla hitti Suomessakin, vinkkaa Pekingissä päivittäin mopoileva Minna Mustonen – kypärää hän ei käytä ”turvallisuussyistä”

  9. 9

    Ahdistelijoista puhuneet naiset ovat saaneet vaientamiskirjeitä – Rikosoikeuden professori: ”Tuollaiset kirjeethän ovat puolittain uhkauksiakin”

  10. 10

    Vantaa alkaa maksaa lastensuojelun työntekijöille liki 5 000 euron ”tulospalkkioita” – ja poliitikot rajaisivat yhden työntekijän vastuulle korkeintaan 30 lasta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

  2. 2

    Ahdistelijoista puhuneet naiset ovat saaneet vaientamiskirjeitä – Rikosoikeuden professori: ”Tuollaiset kirjeethän ovat puolittain uhkauksiakin”

  3. 3

    Riisitauti ei ole historian mörkö, vaan se vaanii sinua ja lastasi – d-vitamiinin laiminlyönti altistaa kohtalokkaille sairauksille, mutta ylärajatkin täytyy tuntea

    Tilaajille
  4. 4

    Kiinalainen ”mopotäkki” voisi olla hitti Suomessakin, vinkkaa Pekingissä päivittäin mopoileva Minna Mustonen – kypärää hän ei käytä ”turvallisuussyistä”

  5. 5

    Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

  6. 6

    Suomi on Euroopan syrjivimpiä maita, osoittaa tuore EU-raportti – ”Tulos on selvä vahvistus siitä, että Suomessa on paljon rasismia”, sanoo yhdenvertaisuus­valtuutettu

  7. 7

    Tästä on kyse Harry Potter -kohussa, jossa J.K. Rowling on puolustanut Johnny Deppiä ja saanut Deppin ex-puolison Amber Heardin sekä satojen fanien vihat niskaansa

  8. 8

    Alaikäinen poika joutui ryöstön uhriksi keskellä päivää Helsingin rautatieasemalla – ryöstäjä sai ensin pelkkiä kolikoita

  9. 9

    Lääkäriksi opiskelu on monille stressiä ja kovaa kilpailua, mutta paineista ei silti puhuta avoimesti – ”Moni vaatii itseltään paljon”

  10. 10

    Putkipommi räjähti Manhattanilla: Yksi otettiin kiinni, kaksi muuta loukkaantui – pormestarin mukaan kyseessä oli terrori-iskun yritys

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

  2. 2

    Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

  3. 3

    Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

    Tilaajille
  4. 4

    Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

    Tilaajille
  5. 5

    Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

    Tilaajille
  6. 6

    Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

  7. 7

    Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

  8. 8

    HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

  9. 9

    Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

  10. 10

    Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

    Tilaajille
  11. Näytä lisää
Uusimmat
  1. Juuri nyt
  2. Uusi-Seelanti aikoo hävittää rotat ja kärpät vuoteen 2050 mennessä suojellakseen omia eläinlajejaan – Vieraspetojen yksilöt voisi muuntaa geenitekniikalla uroksiksi
  3. Markkanen huilasi selkäkramppien takia – Chicagolle kolmas perättäinen voitto
  4. Pitkittynyt stressi syö parisuhdetta kun kotona ei osata tehdä enää muuta kuin riidellä – Onneksi tulehtunutta tilannetta voi hoitaa
  5. Virolaiset ovat ottaneet ällistyttävällä tavalla ilon irti Suomen 100-vuotisjuhlasta – koulussakin tanssittiin letkajenkkaa
  6. Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin Tilaajille
  7. Nopeasti kasvava Helsinki verkottuu raiteiden varsille Tilaajille
  8. Kaupat povaavat inter­aktiivisista poneista ja älyroboteista joulun hittileluja – silti myös Afrikan tähti löytyy tuhansista lahjapaketeista
  9. Lakiehdotuksessa piilee ongelmallinen maininta – väkivallaton vanhempi ei saa joutua vastuuseen toisen vanhemman väkivallasta
  10. Robert Manner on yksinäisinä hetkinä keksinyt puunkanto­panssarivaunun ja dinosaurusrobotin – Lepsämän Pelle Peloton toivoo, että löytäisi vierelleen omistautuneen keksijän Tilaajille
  11. Republikaanien sisällissodan ensimmäinen taistelu käydään tänään Alabamassa – ja se kertoo, miten sekaisin Amerikan politiikka on, kirjoittaa HS:n Saska Saarikoski Tilaajille
  12. Näytä lisää