Nyt.fi    |   Uutisraportti

Sipilän jääviyskriisi oli koko ajan Sipilän ja median kriisi

Tämän viikon jaksossa pääministeri Juha Sipilän ja tämän sukulaisten bisneskuviot Kainuun sysimetsissä, Kelan uuden pääjohtajan Elli Aaltosen kovat lausunnot suomalaisesta sosiaalituesta sekä työttömien tilanne ja tukijärjestelmät Suomessa.

Tällä viikolla pääministeri Juha Sipilä ja Yleisradio ajautuivat yhteenottoon, kun aluksi Kansan Uutiset ja sen perään Yleisradio uutisoi Sipilän sukulaisten osasta Talvivaaran kaivoksen alihankkijana. Pinnalta katsoen kyse on jääviyssäännöistä – pääministerin mahdollisesta esteellisyydestä asioissa, jotka saattavat hyödyntää hänen sukulaisiaan.

Marko Junkkari, Tuomas Peltomäki ja Anna-Sofia Berner analysoivat tilannetta ja päätyivät siihen tulokseen että jääviyttä enemmän kyse on kriisistä Sipilän ja median välillä.

Podcast nauhoitettiin tiistaina, mutta keskiviikon Suomen Kuvalehden juttu osoitti että juuri tästä on kyse.

Lisäksi jaksossa käsitellään Kelan uuden pääjohtajan Elli Aaltosen lausuntoja sosiaalitukien kannustinloukuista ja suomalaisesta työkkärisysteemistä.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Lopuksi Tuomas, Marko ja Sohvi antavat hyviä keskustelunavauksia esimerkiksi perjantain after workeille. Marko ehtii intoilla Slushista ennen kuin poistuu sinne, Sohvi kehuu elokuvaa I, Daniel Blake ja Tuomas kiihkoilee (intellektuellilla tavalla) Britannian uudesta pornosensuurilaista.

Uutisraportti podcast on äänimuotoinen keskusteluohjelma, jossa ajankohtaiset aiheet käydään läpi turhia pönöttämättä mutta vankkaan tietopohjaan perustuen. Voit kuunnella keskusteluohjelman yläpuolisesta soittimesta, tai vielä näppärämmin asentamalla puhelimeesi Supla -sovelluksen ( Google Play, App Store) ja tilaamalla Uutisraportti podcastin siihen. Sovelluksella saat uusimman jakson kuunneltavaksesi heti kun se ilmestyy.

Aiemmat podcast-jaksot ja lauantain Uutisraportit löydät tästä.
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Uutisraportti
  • Juha Sipilä
Nyt.fi luetuimmat
  1. 1

    Tällaista oli entisajan Lapinlahden mielisairaalassa, jossa potilaiden kasvoille levitettiin paiseita nostattavaa elohopeaa – Tutustuimme Helsingin kävelykierroksiin

  2. 2

    Nyt puhuu Ensitreffit alttarilla -asiantuntija, joka myöntää mokanneensa eikä usko sen oikean löytämiseen: Miksi täydellisten parien muodostaminen on niin vaikeaa?

  3. 3

    Tämä nainen kirjoittaa Ensitreffit alttarilla -sarjaan draaman ja kertoo nyt, miten sellaiset sarjat koukuttavat sinut

  4. 4

    Festivaali itähelsinkiläisessä hotellissa on Paola Suhosen uusi aluevaltaus: Superwoodissa esiintyy MC Taakibörsta ja muita kovia kotimaisia

  5. 5

    Facebookin Messenger haluaa, että tunnemme itsemme hylätyiksi – Tämän takia nähtyyn viestiin vastaamatta jättäminen satuttaa

  6. 6

    Suomalainen jätkätrio alkoi tehdä itse biisejä, nousi suosioon rälläysvideoillaan ja jyrää nyt listoilla

  7. 7

    Tätä on seksuaalinen häirintä, ja tämän sille voi tehdä – Kaikki, mitä asiasta pitää tietää

  8. 8

    Tämäkin on mahdollista: hevostapahtuman hevoset tuottavat itse kaiken tapahtumaan tarvittavan energian omalla lannallaan

  9. 9

    Toiveuusinta: KukaNyt-haastattelu, jota Michael Flatley ei kestänyt loppuun asti

    Tilaajille
  10. 10

    Nuoret suomalaismiehet fanittavat 27-vuotiaan opiskelijan tekemää tv-sarjaa, vaikka sen ei pitänyt olla enää mahdollista – Näin ärsyttävästä nörtistä tuli nettisuosikki

  1. 1

    Nyt puhuu Ensitreffit alttarilla -asiantuntija, joka myöntää mokanneensa eikä usko sen oikean löytämiseen: Miksi täydellisten parien muodostaminen on niin vaikeaa?

  2. 2

    Facebookin Messenger haluaa, että tunnemme itsemme hylätyiksi – Tämän takia nähtyyn viestiin vastaamatta jättäminen satuttaa

  3. 3

    Laulaja Tomi Metsäketo kirjoittaa itseensä kohdistuneista häirintäsyytöksistä, mutta kiertää keskustelun seksuaalisesta häirinnästä – Tästä on kyse

  4. 4

    Tällaista oli entisajan Lapinlahden mielisairaalassa, jossa potilaiden kasvoille levitettiin paiseita nostattavaa elohopeaa – Tutustuimme Helsingin kävelykierroksiin

  5. 5

    Nuoret suomalaismiehet fanittavat 27-vuotiaan opiskelijan tekemää tv-sarjaa, vaikka sen ei pitänyt olla enää mahdollista – Näin ärsyttävästä nörtistä tuli nettisuosikki

  6. 6

    Tämä nainen kirjoittaa Ensitreffit alttarilla -sarjaan draaman ja kertoo nyt, miten sellaiset sarjat koukuttavat sinut

  7. 7

    Apartheidin vastustamista, Michael Monroe -nukkeja Japanissa ja selkkaus levy-yhtiön kanssa – Monroen soolouran alkuvuodet olivat hurmosta kunnes tuli stoppi

  8. 8

    Festivaali itähelsinkiläisessä hotellissa on Paola Suhosen uusi aluevaltaus: Superwoodissa esiintyy MC Taakibörsta ja muita kovia kotimaisia

  9. 9

    Tästä on kyse nettideittailun uudessa tindstagrammaus-ilmiössä: Tinderissä hylätyksi tulleet käyttäjät siirtävät häiriköintinsä Instagramin yksityisviesteihin

  10. 10

    Pornoa kuvataan salaa, kömpelösti ja surkeissa olosuhteissa – Tästä HBO:n uutuussarjasta puhutaan juuri nyt, koska se kertoo, miten pornosta tuli jättibisnes

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Laulaja Tomi Metsäketo kirjoittaa itseensä kohdistuneista häirintäsyytöksistä, mutta kiertää keskustelun seksuaalisesta häirinnästä – Tästä on kyse

  2. 2

    Tätä on seksuaalinen häirintä, ja tämän sille voi tehdä – Kaikki, mitä asiasta pitää tietää

  3. 3

    Naisten kohtaamasta vihapuheesta on tullut niin normaalia, että poliisikaan ei tunnista normaalin nettikeskustelun rajaa – Siksi Suomessa tehtiin sarjakuva, joka tarjoaa uhreille selviytymiskeinoja

  4. 4

    Nyt puhuu Ensitreffit alttarilla -asiantuntija, joka myöntää mokanneensa eikä usko sen oikean löytämiseen: Miksi täydellisten parien muodostaminen on niin vaikeaa?

  5. 5

    Amerikkalaisnäyttelijä kehotti kaikkia seksuaalista häirintää kokeneita jakamaan kokemuksensa – Some täyttyi sadoistatuhansista ”Minä myös” -viesteistä

  6. 6

    Nuoret suomalaismiehet fanittavat 27-vuotiaan opiskelijan tekemää tv-sarjaa, vaikka sen ei pitänyt olla enää mahdollista – Näin ärsyttävästä nörtistä tuli nettisuosikki

  7. 7

    Matti Vanhasen vaalivideolla ajetaan väärällä kaistalla ja pysäköidään kevyen liikenteen väylälle – Soitimme ja kysyimme, miksi ihmeessä

  8. 8

    Facebookin Messenger haluaa, että tunnemme itsemme hylätyiksi – Tämän takia nähtyyn viestiin vastaamatta jättäminen satuttaa

  9. 9

    Internet ei saa tästä tarpeekseen: saman kuvan Instagramissa aivan eri kuvateksteillä jakavat pariskunnat

  10. 10

    Pornoa kuvataan salaa, kömpelösti ja surkeissa olosuhteissa – Tästä HBO:n uutuussarjasta puhutaan juuri nyt, koska se kertoo, miten pornosta tuli jättibisnes

  11. Näytä lisää
Luetuimmat
  1. 1

    Haaveeni olisi tehdä työtä, hankkia asunto ja perustaa perhe, mutta tähän Suomi ei anna mahdollisuutta

  2. 2

    Kittilän käsissä on satojen miljoonien eurojen bisnes, joka syöksi lappilaiskunnan kriisiin – ”Miten poromiehen ammatissa toimiva valtuutettu voisi tuntea lakipykäliä?”

    Tilaajille
  3. 3

    Valeruokamyrkytykset vaivaavat Espanjaa: Poliisi tunnistanut jopa 800 huijauksesta epäiltyä brittituristia

  4. 4

    Kokoomuksen suosio kasvaa, keskustan alamäki jyrkkenee – myös vihreiden ennätyssuosio hiipuu

  5. 5

    Suomessa myytävä jugurtti ja limsa eivät ole yhtä hedelmäisiä kuin Italiassa ja ikoninen tee on aromikkaampaa Britanniassa – Suomalaisten maku on tällainen, perustelevat yritykset

  6. 6

    Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

  7. 7

    Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

    Tilaajille
  8. 8

    Miksi pieneen palkkaan tyytyvät työntekijät kannattelevat kuolevia firmoja? Ay-johtaja Ann Selin nostaisi palkkoja, vaikka yritykset kaatuisivat

  9. 9

    Uuden Tuntematon sotilas -elokuvan tekijätiimi ottaa kantaa #metoo-keskusteluun ja puolustaa Paula Vesalaa

  10. 10

    Suomalaistutkija ratkaisi ongelman, jota fyysikot ovat pähkäilleet 200 vuotta: Miksi vesipisara ei heti valu kaltevalla pinnalla?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

    Tilaajille
  2. 2

    Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

  3. 3

    Uuden Tuntematon sotilas -elokuvan tekijätiimi ottaa kantaa #metoo-keskusteluun ja puolustaa Paula Vesalaa

  4. 4

    Onko se hyvä, jos syysloman jälkeen ash? Testaa, ymmärrätkö, mitä lapsesi sinulle sanovat (ja mitä he sinusta ihan oikeasti ajattelevat)

  5. 5

    Suomen 100-vuotis­juhlan suurin päätös: Edus­kunta antaa 50 miljoonaa euroa tuntemattomalle pikku­säätiölle, jolla ei ole yhtään vakituista työntekijää

  6. 6

    Patjasta löytyi jopa 20 miljoonaa: Pyramidihuijauksen rahanpesusta epäilty tunnusti viimein torstaina

  7. 7

    20 vuotta sitten aamuyöllä tanskalainen vankikarkuri Steen Christensen saapui hotelli Palaceen ja nosti aseen kohti yöportieeri Mikko Tähtisen kasvoja – 30 minuuttia myöhemmin kaksi poliisia makasi teloitettuna kadulla

    Tilaajille
  8. 8

    Suomalaistutkija ratkaisi ongelman, jota fyysikot ovat pähkäilleet 200 vuotta: Miksi vesipisara ei heti valu kaltevalla pinnalla?

  9. 9

    Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”Talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

  10. 10

    Nyt puhuu Ensitreffit alttarilla -asiantuntija, joka myöntää mokanneensa eikä usko sen oikean löytämiseen: Miksi täydellisten parien muodostaminen on niin vaikeaa?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

    Tilaajille
  2. 2

    Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

  3. 3

    ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

  4. 4

    ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

  5. 5

    Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

    Tilaajille
  6. 6

    Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

  7. 7

    Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

    Tilaajille
  8. 8

    Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”Talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

  9. 9

    Seuraan lyöttäytynyt kaksikko repi suomalaiselta hopeakorun Firenzessä – mies hermostui ja taltutti ryöstäjät pystypainin jälkeen: ”Poliisi sanoi, että aika harvoin käy näin”

  10. 10

    ”Ideologisesti työtön” Ossi Nyman kuuli tukiensa katkaisemisesta Hesarista ja sai haastattelustaan palautevyöryn – ”Ei voi sanoa ääneen, että on tyytyväinen työttömänä”

  11. Näytä lisää