44 vuotta vanhan elokuvaklassikon raiskauskohtaus järkyttää maailmaa – Miksi vasta nyt?
Elokuvahistorian klassikoihin lukeutuvassa Viimeinen tango Pariisissa -elokuvassa nähtävä raiskauskohtaus kuvattiin näyttelijälle yllätyksenä. Kysyimme aihetta omassa näytelmässään käsitelleeltä Anna Paavilaiselta, mistä se kertoo.
Nyt.fi
44 vuotta vanhan elokuvaklassikon raiskauskohtaus järkyttää maailmaa – Miksi vasta nyt?
Viikonloppuna netissä levisi järkyttävä uutinen: elokuvahistorian klassikoihin lukeutuvassa Viimeinen tango Pariisissa -elokuvassa nähtävä raiskauskohtaus kuvattiin näyttelijälle yllätyksenä.
”He had to rape her in a way”, Bertolucci sanoo videolla, joka lähti viime viikolla kiertoon netissä uudelleen.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY
”I think she hated me and also Marlon because we didn’t tell her. ”
Viimeinen tango Pariisissa (1972) oli pitkässä syöksykierteessä olleen Brandon paluuelokuvia, valtavan skandaalin seksuaalikuvastollaan aiheuttanut tapaus, joka toi näyttelijälle myös Oscar-ehdokkuuden.
Elokuvassa Brandon esittämä amerikkalaisleski Paul tapaa Schneiderin esittämän Jeannen ja he aloittavat anonyymin seksisuhteen. Kuuluisimmasssa kohtauksessa Brandon esittämä Paul yllättää Schneiderin esittämän Jeannen hyökkäämällä tämän päälle ja raiskaamalla tämän anaaliyhdynnässä. Paul käyttää voita liukasteena.
Kohtaus kestää elokuvassa yli kaksi minuuttia. Brando oli elokuvan kuvausten aikaan 48, Schneider 19.
Viikonloppuna useat Hollywoodin vaikutusvaltaiset toimijat ilmaisivat järkytyksensä siitä, miten Schneideria oli kohdeltu.
To all the people that love this film- you're watching a 19yr old get raped by a 48yr old man. The director planned her attack. I feel sick. https://t.co/qVDom2gYf6https://t.co/qVDom2gYf6
Pitch Perfect -lauluelokuvissa näytellyt
Anna Kendrickhttps://www.hs.fi/haku/?query=anna+kendrick huomautti Chris Evansille, että Maria Schneider oli kertonut asiasta jo vuosia sitten ja kun Kendrick oli ottanut asian esille, miespuoliset tuttavat olivat vain pyöritelleet silmiään:
Näin on: Maria Schneider kertoi vuonna 2007 antamassaan haastattelussa, miten kohtaus oli pilannut hänen koko elämänsä:
”--- during the scene, even though what Marlon was doing wasn't real, I was crying real tears.”
”I felt very sad because I was treated like a sex symbol — I wanted to be recognized as an actress and the whole scandal and aftermath of the film turned me a little crazy and I had a breakdown.”
”I felt humiliated and to be honest, I felt a little raped, both by Marlon and by Bertolucci.”
Viime vuosien järisyttävimpiin teatteriteoksiin kuuluvassa Play Rapessa näyttelijä Anna Paavilainen käsitteli samaa aihetta. Siksi soitimme Paavilaiselle:
Paavilaisen tekemä, ylistetty monologinäytelmä
Play Rape käsittelee sitä, millaista naisnäyttelijän on näytellä raiskauksen uhria toistuvasti. Ja millä tavalla reagoidaan, jos näyttelijä uskaltaa kyseenalaistaa tämän.
Paavilainen on seurannut
Viimeinen tango Pariisissa -uutisointia ja näkee tapahtuman oireena samasta ”raiskauskulttuurista” kuin mitä hän on itse käsitellyt:
”Voi olla onnellinen, että tästä nyt puhutaan ja siihen suhtaudutaan asiaankuuluvalla vakavuudella”, hän aloittaa.
”Schneider kuitenkin sanoi tämän ääneen jo vuosia sitten mutta vasta nyt kun joku ukkeli sen sanoo, se otetaan tosissaan.”
Schneiderin kommentit tuomittiin Paavilaisen arvion mukaan aiemmin ”akkain valitukseksi”, vähän samaan tapaan kuin Paavilaisen oma raiskausroolien kyseenalaistaminen. Pelin henki on hänen mukaansa se, että naisnäyttelijän on uhrauduttava taiteen edessä.
Paavilainen näkee, että Schneiderin kohtalo liittyy vahvasti miesneron ja taiteilijaneron kulttiin. Ajatellaan, että taide on täysin irti kaikesta muusta todellisuudesta, sen nimissä voi tehdä mitä vain.
”Se on sitä, että Jumala puhuu meille miehen kautta ja sitten pitää vain toteuttaa se, mitä hän sanoo.”
Netissä kiertävässä klipissä Bernardo Bertolucci toteaakin haastattelijalle, ettei hän kadu tekemäänsä, vaikka tunteekin syyllisyyttä:
”To make movies, to obtain something, you have to be completely free. I didn’t want Maria to act her humiliation and rage, I wanted Maria to feel the humiliation and rage. She hated me her whole life.”
Viimeinen tango Pariisissa on tästä jälleen yksi esimerkki.
”Schneiderhan on aika torkeällä tavalla esineellistetty tässä elokuvassa. Hänen taiteilijuudestaan ei kauheasti puhuta, vaan hän on ollut hyvää lihaa siellä miesnerojen valtakunnassa”, Paavilainen sanoo.
Olennaista on myös Schneiderin ikä ja asema.
”On aika helppo sanoa jälkikäteen, että milloin voi sanoa ei ja viheltää pelin poikki. Schneider on ollut 19 ja vastassa on ollut kaksi miestä, joilla on kauheasti valtaa.”
”Osa raiskauksen uhreista ei osaa sitä raiskaukseksi kutsua. On täysin ymmärrettävää, että Schneider puhuu asiasta noin, mutta jos se tuntui raiskaukselta, se oli raiskaus”, Paavilainen sanoo.
Anna Paavilainen muistaa, miten Suomessakin kulttuurialalla keskusteltiin Schneiderin kommenteista jo tuolloin vuonna 2007 kun ne tulivat julki. Keskustelukulttuuri on onneksi muuttunut kymmenessä vuodessa.
”Silloin jotenkin tuntui, että se toi lisäarvoa leffalle, teki siitä kiinnostavamman ja lisäsi markkina-arvoa.”
Nyt Schneiderin kohtelu on tuomittu laajalti. Näyttelijä Maria Schneider kuoli vuonna 2011.
Muuttaako tällainen kohu elokuvan katsomista? Viekö se klassikolta klassikon statuksen? Anna Paavilainen ei usko mihinkään boikotteihin, vaan toivoo, että
Viimeinen tango Pariisissa laitettaisiin esimerkiksi televisiosta näytettäessä tämän keskustelun kontekstiin.
”Tämähän on oiva esimerkki naisiin kohdistuvasta väkivallasta monella tasolla. Jos joku Yle päättää sen esittää, sen ympärille voisi hyvin laittaa keskustelun aiheesta”, hän sanoo.
Paavilaisen mukaan menneeseen ei kannata liikaa jäädä vaan asioita on muutettava tässä hetkessä.
”Ei ajateltaisi, että tuo on jotain vanhaa, kauhisteltaisi sitä yksi viikonloppu ja jatkettaisiin, vaan katsottaisiin oikeasti, millaisia juttuja nyt tehdään ja millaista kulttuuria tulevaisuudessa synnytetään.”
