Riihimäen kaupunginhallitus kehottaa koko ihmiskuntaa viettämään hyvää pääsiäisjuhlaa – Näin suomalaiskaupunki haluaa taas pääsiäisenä puhutella ihan koko maailmaa

Pääsiäinen on täällä, ja sen kunniaksi pääsiäiskaupunki Riihimäki julistaa pääsiäissanoman Suomen kansalle. Ja koko ihmiskunnalle.

Ai mitä? Et tiennyt, että Riihimäki on virallisesti pääsiäiskaupunki? Kyllä näin on, ja ollut jo 20 vuotta.

Koko konseptin isä on Riihimäen kaupunginpuutarhuri Tero Westerlund. Hän sai idean kaupungin omasta pääsiäistapahtumasta 1997.

”Riihimäen keskellä on sellainen kolmiopuisto, ja joulun pyhiksi se aina koristeltiin. Jouluyönä lyhtyä katsellessani välähti, että pitäisihän puisto koristella pääsiäiseksikin”, kertoo pari vuotta sitten eläkkeelle jäänyt Westerlund, 67.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

”Kun sitä alkoi enemmän miettiä, huomasi että aineksia olisi isompaankin pääsiäistapahtumaan. Siitä se lähti.”

Parissa kuukaudessa tapahtuma saatiin kaupunginhallituksen tuella kasaan. Westerlund keksi tapahtumalle omat maskotitkin: Eko-Riksu- ja Lilja-Aurora-nimiset jänikset.

Jäniksen nimi Eko-Riksu tuli uusyrittäjyyttä luoneesta ympäristöalan EKO 2000 -projektista, jota Riihimäki edisti 1990-luvulla. Lilja-Aurora taas tuli Riihimäen nimikkokukasta värililjasta ja auroraperhosesta, Riihimäellä kun on ollut pitkään myös perhospuisto.

Ohjelmassa oli muun muassa eläinten taputtelua ja Kinder-munien jakoa.

”Riihimäellä ei ollut sitä ennen minkäänlaisia pääsiäisperinteitä ja monella oli sanomista, että mitenkäs nyt tämmöistä kehitellään”, Westerlund kertoo.

Ensimmäinen Riihimäen pääsiäisen oli joka tapauksessa Westerlundin mukaan menestys ja ihmisiä kävi paikalla monta tuhatta.

Sattumalta samana vuonna Varsinais-Suomessa sijaitseva Laitilan kaupunki yritti myös julistautua viralliseksi pääsiäiskaupungiksi.

Laitilassa perusteltiin nimikettä sillä, että kaupunki on Suomen kananmunantuotannon keskus. Muutaman vuoden molemmat kaupungit pitivät omia virallisia pääsiäiskaupunkijuhliaan, mutta Laitilassa ne hiipuivat pois 2000-luvulle mentäessä.

”Heillä se keskittyi enemmän muniin, meillä oli jänispariskunta. Meilläkin on tulevaisuudessa tarkoitus satsata enemmän munapuoleen”, kertoi toiminnanjohtaja Kari Nieminen Riihimäen pääsiäiskaupunkiudesta Helsingin Sanomien reportaasissa 2005.

Vuonna 2011 Riihimäki linjasi, ettei se on yhä pääsiäiskaupunki, muttei enää markkinoi itseään Suomen pääsiäiskaupunkina.

Riihimäen pääsiäisperinteet ovat pysyneet, vaikka muutoksiakin tapahtunut. Esimerkiksi tänä vuonna Eko-Riksu ja Lilja-Aurora -parivaljakon sijaan maskottina toimii Eko-Riksu jr -jänis. Mutta esimerkiksi pääsiäissanoman julistus on kuultu Riihimäellä lähes joka vuosi, ja kuullaan nytkin.

Niin, se julistus. Mistä idea sille?

”Ajateltiin, että kun Turussa on joulurauhan julistus, niin meillä on sitten pääsiäissanoman julistus”, Westerlund kertoo.

Julistus on tehty yhteistyössä Riihimäen seurakunnan kanssa. Westerlundin mukaan sen on kirjoittanut suurimmaksi osaksi entinen pastori, nykyinen Kirkkoherra Sirpa Viherä.

Julistus pysyy tekstinsä puolesta samana eri vuosina, vuosiluku vaihtuu. Tänä vuonna julistajana on tapahtuman 20-vuotisjuhlan kunniaksi Tero Westerlund.

Ja alta voit lukea sen kokonaisuudessaan. Eli hyvää pääsiäistä, koko ihmiskunta, toivoo Riihimäen kaupunginhallitus!

Pääsiäissanoma Suomen kansalle

Yhä lisääntyvä valo ja lämpö valtaavat tilaa pimeydeltä ja kylmyydeltä myös täältä Pohjolassa. Talven jäljiltä virkoava luonto puhuu omaa, selvää kieltään elämän voimasta ja voitosta: pajunkissat puhkeavat Pohjolan kevään ensimmäisinä airueina täyteen kukoistukseensa ja maan paljastuessa lumen ja jään alta nousevat pian ensimmäiset liljat ja narsissit.

Heräävän kevään keskelle saapuu myös kristikunnan juhlista suurin – pääsiäinen – jonka riemullinen sanoma julistaa elämän voittoa kuolemasta. Tämä sanoma on kestänyt vuosituhanten ajan niin tyynet kuin myrskytkin ja kaikessa yksinkertaisuudessaan se on totta tänäänkin. Kärsimisellään ja ylösnousemisellaan Kristus on voittanut kuoleman vallan ja lahjoittanut meille iankaikkisen elämän. Tästä saamme riemuita tänäkin pääsiäisenä.

Riihimäen kaupunginhallitus kehottaa kaikkia läsnä olevia, muita kaupunkilaisia ja koko ihmiskuntaa viettämään hyvää, rauhallista ja iloista pääsiäisjuhlaa. Samalta kehotetaan kaupunkilaisia kunkin omalta osaltaan rakentamaan kotikaupunkiaan yhä paremmaksi ja turvallisemmaksi paikaksi asua. Älkäämme myöskään unohtako niitä lähimmäisiämme, jotka kotimaassa tai muualla ovat vaikeuksissa tai elävät vailla turvaa ja rauhaa.

Olkoon vuoden 2017 pääsiäinen meille kaikille hyvä ja riemullinen juhla!
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Pääsiäinen
  • Riihimäki
  • Kotimaa
Nyt.fi luetuimmat
  1. 1

    Arabimiehet eivät tasa-arvosta välitä, sanoi tutkimus ja riemastutti maahanmuuton vastustajat – mutta yksi arabimaa on poikkeus ja osoittaa, kuinka monimutkaista kaikki on

  2. 2

    Presidenttiehdokas Merja Kyllönen esitti tukiräpin itselleen – kuuntelimme, ällistyimme ja rakastuimme

  3. 3

    Girls-sarjan luoja Lena Dunham puolusti työkaveriaan Murray Milleriä raiskaussyytteeltä väittämällä syytösten olevan valetta ja söi samalla omat sanansa

  4. 4

    Kukaan ei pelasta sinua täältä, sanoi ”lääkäri”, riisui toimittajan ja aloitti tutkimuksen – Kokeilimme, miltä tuntuu osallistua seksuaalisia fantasioita toteuttavaan esitykseen

  5. 5

    Pari viikkoa lämpöaaltoon – We Jazz juhlii Suomen ja jazzlevyjen satavuotista historiaa

  6. 6

    Nyt.fi kommentti: Ylen A-teema osoitti jälleen, kuinka surkea konsepti sillä on – Ohjelmassa piti keskustella seksuaalisesta häirinnästä, mutta siellä keskusteltiin siitä, miten voi flirttailla

  7. 7

    Hanasaaren uusittu fine dining -ravintola saa kriitikolta neljä tähteä: pohjoismaisia annoksia ja erityisen maittavia jälkiruokia

  8. 8

    Tässä 10 kovaa musiikkitapausta Helsingissä juuri nyt – Yksi niistä on brittibändi The Horrors, jonka syntysijoilla kävimme

  9. 9

    Legendaarinen ravintola Palace avautuu taas, mutta on parhaaseen aikaan kiinni – puikkoihin tarttuva Hans Välimäki: ”Olen saanut kunnian olla kotona enemmän”

  10. 10

    Näistä poliisi ei varoittanut: Jos vanhemman älypuhelimesta löytyy joku näistä sovelluksista, voi olla aika keskustella

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Arabimiehet eivät tasa-arvosta välitä, sanoi tutkimus ja riemastutti maahanmuuton vastustajat – mutta yksi arabimaa on poikkeus ja osoittaa, kuinka monimutkaista kaikki on

  2. 2

    Girls-sarjan luoja Lena Dunham puolusti työkaveriaan Murray Milleriä raiskaussyytteeltä väittämällä syytösten olevan valetta ja söi samalla omat sanansa

  3. 3

    Presidenttiehdokas Merja Kyllönen esitti tukiräpin itselleen – kuuntelimme, ällistyimme ja rakastuimme

  4. 4

    Hanasaaren uusittu fine dining -ravintola saa kriitikolta neljä tähteä: pohjoismaisia annoksia ja erityisen maittavia jälkiruokia

  5. 5

    Kukaan ei pelasta sinua täältä, sanoi ”lääkäri”, riisui toimittajan ja aloitti tutkimuksen – Kokeilimme, miltä tuntuu osallistua seksuaalisia fantasioita toteuttavaan esitykseen

  6. 6

    Nyt.fi kommentti: Ylen A-teema osoitti jälleen, kuinka surkea konsepti sillä on – Ohjelmassa piti keskustella seksuaalisesta häirinnästä, mutta siellä keskusteltiin siitä, miten voi flirttailla

  7. 7

    Miksi vaikutusvaltaiset miehet panevat naiset katsomaan masturbointiaan? Asiantuntija vastaa

  8. 8

    Pari viikkoa lämpöaaltoon – We Jazz juhlii Suomen ja jazzlevyjen satavuotista historiaa

  9. 9

    Uuvuttaako keskustelu seksuaalisesta häirinnästä jo? Suomessa käytiin myös toinen pitkä, syyllistävä keskustelu – ja se lopulta auttoi

  10. 10

    Trumpin valinta presidentiksi on tragedia Yhdysvalloille, sanoo Mikko Alanne, joka lähti 1990-luvulta Espoosta Hollywoodiin ja on luonut 171 maassa esitettävän tv-sarjan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Miksi vaikutusvaltaiset miehet panevat naiset katsomaan masturbointiaan? Asiantuntija vastaa

  2. 2

    Nyt.fi kommentti: Ylen A-teema osoitti jälleen, kuinka surkea konsepti sillä on – Ohjelmassa piti keskustella seksuaalisesta häirinnästä, mutta siellä keskusteltiin siitä, miten voi flirttailla

  3. 3

    Arabimiehet eivät tasa-arvosta välitä, sanoi tutkimus ja riemastutti maahanmuuton vastustajat – mutta yksi arabimaa on poikkeus ja osoittaa, kuinka monimutkaista kaikki on

  4. 4

    Presidentti­ehdokas Laura Huhtasaari hehkutti Puolan äärioikeiston järjestämää itsenäisyys­marssia, arvostelijat ja CNN mokasivat, maahanmuutto­vastaiset riemastuivat – tästä on kyse

  5. 5

    Kukaan ei pelasta sinua täältä, sanoi ”lääkäri”, riisui toimittajan ja aloitti tutkimuksen – Kokeilimme, miltä tuntuu osallistua seksuaalisia fantasioita toteuttavaan esitykseen

  6. 6

    Trollit ja automatisoidut videotehtaat tuottavat lapsia traumatisoivia videoita Youtubeen, eikä vanhemmilla ole välttämättä edes hajua, mitä lapset palvelussa katsovat

  7. 7

    Jari Sinkkonen arvosteli sukupuolierojen hämärtämistä, Mauri Pekkarinen kiitti häntä ”höpö höpö”-puheen osoittamisesta – Nyt Twitterissä vitsaillaan #Sinkkoselle

  8. 8

    Helsinkiläiset jonottavat päivä toisensa perään Taco Belliin, ja se sai ihmettelemään, että ”kuka väitti, ettei kaupunkilaiset oo juntteja?”– Tässä lisää hämmästelyn aihetta

  9. 9

    Anna Abreu tyhjensi Instagram-tilinsä ja vaihtoi artistinimensä – Sometempaukset ovat muusikoille varma tapa huomion keräämiseen

  10. 10

    Porilainen Atte Timonen twiittasi supersankarielokuvan naiskuvastoa arvostelevan kuvaparin, iso amerikkalainen viihdelehti teki jutun hänen twiitistään – Soitimme

  11. Näytä lisää
Luetuimmat
  1. 1

    Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

  2. 2

    Amsterdam saa himoitun Euroopan lääkeviraston – Helsinki putosi heti skandaalimaisella viiden pisteen tuloksella, Frankfurt vahvoilla pankkivirastokisassa

  3. 3

    Arabimiehet eivät tasa-arvosta välitä, sanoi tutkimus ja riemastutti maahanmuuton vastustajat – mutta yksi arabimaa on poikkeus ja osoittaa, kuinka monimutkaista kaikki on

  4. 4

    Joonas Konstig kyllästyi yksivuotiaan kiukuttelua muistuttavaan käytökseensä, ja päätti ryhtyä opiskelemaan herrasmieheksi – lopputuloksena kirja joka jokaisen miehen kannattaisi lukea

  5. 5

    Sinisten oli tarkoitus heittää halla-aholaiset ulos perussuomalaisista – tekstiviestit kertovat kaaoksesta hajoavassa puolueessa

  6. 6

    Vantaan lastensuojelun työntekijät: Oikeasti täällä on kaaos, vaikka muuta väitetään – ”Tässä puhutaan nyt kuusivuotiaista yrittämässä lyödä puukolla ikäistään”

  7. 7

    Antti Rinne tylyttää Vartiaista tämän työllistymispuheista: ”Uskomatonta roskaa”

  8. 8

    Charles Manson edusti hippiajan pimeää puolta – Murhakultin johtaja houkutteli huuruisilla puheillaan nuoria naisia järjettömään väkivaltaan mutta vältti lopulta kuolemantuomion

  9. 9

    Lauri Markkanen vastasi temppuheitto­haasteeseen mykistävällä videolla – löikö haastajan viimeinen suoritus kuitenkin jauhot suuhun?

  10. 10

    Hyväosaiset omistavat yhteiskunnan, joka myötäilee heidän etuaan – siihen on yksi syy ylitse muiden

    Tilaajille
  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

  2. 2

    Vantaan lastensuojelun työntekijät: Oikeasti täällä on kaaos, vaikka muuta väitetään – ”Tässä puhutaan nyt kuusivuotiaista yrittämässä lyödä puukolla ikäistään”

  3. 3

    New Yorkissa siskoni sopeutui hyvin joukkoon – Suomessa moni katsoo häntä kuin hänessä olisi jotain vikaa, ja se tuntuu pahalta

  4. 4

    Arabimiehet eivät tasa-arvosta välitä, sanoi tutkimus ja riemastutti maahanmuuton vastustajat – mutta yksi arabimaa on poikkeus ja osoittaa, kuinka monimutkaista kaikki on

  5. 5

    Hyväosaiset omistavat yhteiskunnan, joka myötäilee heidän etuaan – siihen on yksi syy ylitse muiden

    Tilaajille
  6. 6

    Maapallon pyöriminen hidastuu, tutkijat ennustavat ensi vuodeksi rajuja maanjäristyksiä – Helsingin yliopiston apulaisprofessori: ”Edelleenkään emme voi ennustaa, missä järisee”

  7. 7

    Donald Trump hermostui Kiinasta pelastetun koripalloilijan isän kommenteista – ”Olisi pitänyt jättää heidät vankilaan”

  8. 8

    Tältä näyttää syrjäytyminen Suomen kartalla: Kruunupyyssä voidaan parhaiten, synkin tilanne on Äänekoskella – HS:n laskuri ja kartat kertovat, miten kotikuntasi nuorilla menee

    Tilaajille
  9. 9

    Joonas Konstig kyllästyi yksivuotiaan kiukuttelua muistuttavaan käytökseensä, ja päätti ryhtyä opiskelemaan herrasmieheksi – lopputuloksena kirja joka jokaisen miehen kannattaisi lukea

  10. 10

    Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ravintoloissa Helsingissä – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hätähuuto ihmiskunnan tulevaisuuden puolesta, 15 000 tieteentekijää varoittaa joukkotuhosta – ”Pitkään jatkunut nopea väestönkasvu on syy moniin ekologisiin ja jopa yhteiskunnallisiin uhkiin”

  2. 2

    ”Kukaan älykäs ja kaunis nainen ei halua seurustella työttömän, kouluttamattoman miehen kanssa” – 28-vuotias Valtteri ja 26-vuotias Kharouf kertovat tarinansa syrjäytymisestä

    Tilaajille
  3. 3

    Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

  4. 4

    Kolmevuotiaan lapsensa puukotuksesta epäillyn isän kuulustelut alkavat tiistaina, miehellä aiempaa rikostaustaa – Poliisi henkirikoksesta: ”Tapahtumia, joita ihmismieli ei meinaa käsittää”

  5. 5

    Varaslähtö länsi­metroon: astu kyytiin ja kiidä tunnelissa 36 kilometriä idästä länteen – verkko­retki kuvaa reitin kuljettajan silmin ja esittelee jokaisen aseman 360-kuvalla

  6. 6

    Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

  7. 7

    Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

    Tilaajille
  8. 8

    Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

  9. 9

    Turvapaikkapäätöstä odottava Sharif Qaderi potkaistiin ulos ryhmäkodista kun hän täytti 18 vuotta – Sitten itähelsinkiläinen lapsiperhe otti hänet luokseen asumaan

  10. 10

    Parisuhde tuhon partaalla – asiantuntija ja HS:n lukijat kertovat, millaiset syyt ajavat parit harkitsemaan eroa ja mikä lopulta sai pysymään yhdessä

    Tilaajille
  11. Näytä lisää
Uusimmat
  1. Juuri nyt
  2. Lauri Markkasen huippuvire tuotti piste- ja NBA-ennätyksen – valmentaja ylisti suomalaisen koripalloälyä
  3. Zimbabwen Mugabelle annettu aikaraja umpeutui, mutta virallista eroilmoitusta ei ole kuulunut – syrjäytetylle presidentille kaavaillaan nyt virkasyytettä, monien maan johtohenkilöiden kerrotaan lähteneen ulkomaille
  4. Amsterdam saa himoitun Euroopan lääkeviraston – Helsinki putosi heti skandaalimaisella viiden pisteen tuloksella, Frankfurt vahvoilla pankkivirastokisassa
  5. Lastensuojelun työntekijät uupuvat, eikä yhteiskunnalla ole mitään säädöksiä henkilöstöpulaan – yhdellä sosiaalityöntekijällä voi olla jopa yli sata lastensuojelun asiakasta
  6. Volvo valmistaa Uberille 24 000 robottiautoa – voisivat hoitaa asiakkaiden kuljetukset itsenäisesti
  7. Yhdysvallat on lisännyt Pohjois-Korean takaisin terrorismia tukevien valtioiden listalle
  8. Lauri Markkanen vastasi temppuheitto­haasteeseen mykistävällä videolla – löikö haastajan viimeinen suoritus kuitenkin jauhot suuhun?
  9. Ulkoministeri Soini tapasi Myanmarin kritisoidun johtajan: ”Aung San Suu Kyi on ahtaassa raossa” – Suomi avaa maahan lähetystön tiistaina
  10. Tunti sitten
  11. Charles Manson edusti hippiajan pimeää puolta – Murhakultin johtaja houkutteli huuruisilla puheillaan nuoria naisia järjettömään väkivaltaan mutta vältti lopulta kuolemantuomion
  12. Katso maanantain HS-uutiset ja sää
  13. Näytä lisää