22-vuotias laulaja yritti kaikin tavoin lyödä läpi – sitten yksi dramaattinen tapaaminen muutti kaiken

Maggie Rogers on amerikkalainen laulajalupaus, joka äänitti ensimmäisen levynsä siivouskomerossa. Nyt ura on hurjassa nousussa, kiitos yhden satumaisen kohtaamisen Pharrell Williamsin kanssa.

Viime vuoden maaliskuussa tuottaja, muusikko, Get Lucky -hitistä tunnettu Pharrell Williams latasi Youtubeen videon, josta tuli nopeasti valtava hitti.

Videolla Williams vierailee Clive Davis Institute of Recorded Music -yliopistossa New Yorkissa. Useat koulun oppilaat soittavat Williamsille tekemäänsä musiikkia ja saavat häneltä palautetta.

Williams ei kuitenkaan ole videon tärkein henkilö.

Tärkein on yksi oppilaista, 22-vuotias Maggie Rogers.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Williamsin ja Rogersin tapaaminen alkaa videolla kohdasta 18.25:

Hän kertoo Williamsille olevansa kotoisin maaseudulta, soittavansa banjoa ja rakastavansa ulkoilmassa olemista, mutta löytäneensä musiikin tekemisen ilon uudelleen elektronisesta musiikista.

”Nyt haluan vain yhdistää folk-musiikin kuvaston ja luonnollisuuden elektronisen musiikin selkärankaan ja energiaan”, Rogers sanoo videolla.


Rogersin kappale Alaska lähtee soimaan, ja Williamsin kulmakarvat pomppaavat puoliväliin otsaa. Koko loppukappaleen ajan hän vilkuilee epäuskoisesti Rogersia, joka puolestaan vilkuilee Williamsia alkuun varuillaan, jännittyneesti, mutta lopussa jo hymyilee.


Alaska on eteeristä, elektronista folk-poppia, joka muistuttaa hieman ruotsalaisen First Aid Kitin musiikkia.

”Vau!” Williams sanoo kun laulu loppuu.

”Minulla ei ole tuohon mitään sanottavaa. Sinä teet täysin omaa juttuasi.”

Video julkaistiin Redditissä, ja nyt sitä on katsottu yli kaksi ja puoli miljoonaa kertaa.


Kesäkuuhun mennessä Alaska kiipesi Spotifyn soitetuimmaksi. Rogers sai levytyssopimuksen Capitolilta, hänen helmikuussa ilmestynyt levynsä Now That The Light Is Fading kerää kiitoksia, ja keikka-aikataulu on täynnä koko kesäksi.

Vielä tässä vaiheessa Maggie Rogersista on vaikea puhua puhumatta samalla Pharrell Williamsista. ”On pahempiakin asioita kuin olla ’Pharrellin tyttö’”, Rogers sanoo Rolling Stonen haastattelussa. ”Toivon kuitenkin, että se loppuisi.”

Näihin lauseisiin kiteytyvät Maggie Rogersin uran alkuvaiheet: tuuriin, jonka kautta supertuottaja Williams löysi hänet, ja sekä muusikon, toimittajien että kuuntelijoiden yhteiseen haluun tuoda esille, että Rogersin ura ei suinkaan ole mikään onnenkantamoinen, vaan on vaatinut kovaa työtä.

Näyttää siltä, että ainakin Rogersin kohdalla toimittajilla on tietoinen pyrkimys korostaa nuoren naisen työteliäisyyttä ja ammattitaitoa ja häivyttää menestyksessä mukana olleen kuuluisan miehen osallisuutta.

Sekä Rolling Stonen että muun muassa Voicen haastattelussa kerrotaan, että hän on kirjoittanut omia kappaleitaan peruskoulusta asti, ja huolimatta siitä, että hän ei ole kotoisin musikaalisesta perheestä, hän on pienestä pitäen soittanut harppua, pianoa ja kitaraa.

High schoolissa hän innostui banjosta ja oli koulun lehden musiikkituottaja. Hänellä oli bändi ja hän voitti laulunkirjoituskilpailun. Viimeisenä high school -vuotenaan hän rakensi levytysstudion siivouskomeroon ja nauhoitti siellä ensimmäisen levynsä, omakustanteen nimeltä The Echo (2012).


Lisäksi Rogersilla on visio: juurevan folkin yhdistäminen elektronisen musiikin biitteihin tavalla, jolla hän kokee pystyvänsä ilmaisemaan aidointa itseään, ja joka tuntuu kuulijasta uudelta ja autenttiselta.

Autenttisuus, aitous, on ylipäätään tärkeä osa Maggie Rogersin julkisuuskuvaa. Facebook-sivuillaan hän kirjoittaa:

”En voi luvata etten muuttuisi tai etten rakastuisi uusiin ihmisiin tai ideoihin jotka muuttavat sen, miten katson maailmaa, mutta voin luvata olla minä.

Olla sotkuinen. Olla viallinen.

Olla rehellinen. Olla avoin.

Olla ihminen.”

Eli tuuri + työ + visio + aitous = menestystarina nimeltä Maggie Rogers.

Tai näin tarina meille tarjoillaan.

Menestyksen takaa löytyy kuitenkin vielä viideskin asia. Capitolin Nate Albert sanallistaa sen sivulauseessa Voicen haastattelussa:

”Hänen musiikkinsa on modernia, mutta samalla paluu luontoon ja valoon. Uskon, että sen takia niin monet reagoivat hänen musiikkinsa niin vahvasti.”

”He kuulevat jotain, mitä he epätoivoisesti tarvitsevat.”

Tärkeämpää kuin työstä, tuurista tai näkemyksestä muodostuva tarina onkin ehkä se, mitä Maggie Rogers tekee.

Musiikkia, josta tulee hyvä mieli.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Musiikki
  • Ulkomaat
Nyt.fi luetuimmat
  1. 1

    Tätä on seksuaalinen häirintä, ja tämän sille voi tehdä – Kaikki, mitä asiasta pitää tietää

  2. 2

    Naisten kohtaamasta vihapuheesta on tullut niin normaalia, että poliisikaan ei tunnista normaalin nettikeskustelun rajaa – Siksi Suomessa tehtiin sarjakuva, joka tarjoaa uhreille selviytymiskeinoja

  3. 3

    Näin voit juhlia ilman krapulaa, ehkä – Kaikissa maailmankolkissa bilettänyt Madventures-kaksikko jakaa vinkkinsä uutuuskirjassa

  4. 4

    Amerikkalaisnäyttelijä kehotti kaikkia seksuaalista häirintää kokeneita jakamaan kokemuksensa – Some täyttyi sadoistatuhansista ”Minä myös” -viesteistä

  5. 5

    Amerikkalaiset ja japanilaiset insinöörit saivat kahden vuoden urakan valmiiksi – kummankin tiimin nelimetriset megarobotit tappelevat toisiaan vastaan, lähetys keskiviikkona

  6. 6

    Nämä naiset romuttivat radiotiimien miehisen kaavan, valloittivat somen – ja seuraavaksi television

  7. 7

    Kaikki alkoi yksinäisten miesten masturbointilakosta, mutta jotenkin hyvätkin ideat näyttävät lopulta johtavan natsien kanssa marssimiseen – tätä on Proud Boys

  8. 8

    Tällaisia ovat Helsingin kolme saksalaiskahvilaa – ja tällaisia herkkuja Saksassa syödään

  9. 9

    Matti Vanhasen vaalivideolla ajetaan väärällä kaistalla ja pysäköidään kevyen liikenteen väylälle – Soitimme ja kysyimme, miksi ihmeessä

  10. 10

    Ruotsalainen pikaruokaketju Sushirullen avasi Suomessa ensimmäisen ravintolansa Kamppiin, syksyllä sushirullia saa myös asematunnelista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Naisten kohtaamasta vihapuheesta on tullut niin normaalia, että poliisikaan ei tunnista normaalin nettikeskustelun rajaa – Siksi Suomessa tehtiin sarjakuva, joka tarjoaa uhreille selviytymiskeinoja

  2. 2

    Amerikkalaisnäyttelijä kehotti kaikkia seksuaalista häirintää kokeneita jakamaan kokemuksensa – Some täyttyi sadoistatuhansista ”Minä myös” -viesteistä

  3. 3

    Tätä on seksuaalinen häirintä, ja tämän sille voi tehdä – Kaikki, mitä asiasta pitää tietää

  4. 4

    Matti Vanhasen vaalivideolla ajetaan väärällä kaistalla ja pysäköidään kevyen liikenteen väylälle – Soitimme ja kysyimme, miksi ihmeessä

  5. 5

    Amerikkalaiset ja japanilaiset insinöörit saivat kahden vuoden urakan valmiiksi – kummankin tiimin nelimetriset megarobotit tappelevat toisiaan vastaan, lähetys keskiviikkona

  6. 6

    Analysoimme The Last Jedin trailerin – näin meitä huijataan ja tämän trailerista voi päätellä

  7. 7

    Näin voit juhlia ilman krapulaa, ehkä – Kaikissa maailmankolkissa bilettänyt Madventures-kaksikko jakaa vinkkinsä uutuuskirjassa

  8. 8

    Nämä ovat 7 kiinnostavinta helsinkiläistä galleriaa, joissa kannattaa nyt käydä

  9. 9

    Kaikki alkoi yksinäisten miesten masturbointilakosta, mutta jotenkin hyvätkin ideat näyttävät lopulta johtavan natsien kanssa marssimiseen – tätä on Proud Boys

  10. 10

    Hyvinkään lentokentälle siirtyvä suuri kotimainen festari paljastettiin – Rockfest vaihtaa paikkaa ensimmäisen vuotensa jälkeen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Koko some kuohuu, sillä Pressiklubin juontaja Sanna Ukkolalle ehdotettiin erikeeperiä päähän, tämä kanteli ehdottajan pomolle ja myrsky oli valmis – tästä on kyse

  2. 2

    Ei, liian seksikkäitä naisia syyllistänyt muotisuunnittelija Donna Karan, raiskatuksi joutuminen ei edelleenkään ole naisten oma syy, kuten tämä nerokas miesanalogia osoittaa

  3. 3

    Arnold Schwarzenegger tunnustaa jekuttaneensa vihamiehensä Sylvester Stallonen tähdittämään elokuvaa, jota Syltty pitää nyt koko aurinkokunnan surkeimpana

  4. 4

    Kaikki alkoi yksinäisten miesten masturbointilakosta, mutta jotenkin hyvätkin ideat näyttävät lopulta johtavan natsien kanssa marssimiseen – tätä on Proud Boys

  5. 5

    Australiassa bongattiin järjettömän bodattu kenguru, joka näyttää ihan Vladimir Putinilta – Ja kyllä, yhtäläisyys paidatta kalastavaan presidenttiin on ilmeinen

  6. 6

    Tältä hän näyttäisi: internetin keinoälyn mukaan Saulin ja Jennin vauva olisi söpö kuin mikä

  7. 7

    Onko poliisi todella neuvonut Yleisradiota ottamaan häirintätilanteessa yhteyttä häiritsijän työnantajaan? Komisario pitää sellaista ohjetta outona

  8. 8

    Anteeksi punaviherkupla, mutta Sampo Terho on oikeassa: Lenininpuiston nimi pitää vaihtaa, koska Amerikassakin vedetään rasistien patsaat mutaan

  9. 9

    Amerikkalaisnäyttelijä kehotti kaikkia seksuaalista häirintää kokeneita jakamaan kokemuksensa – Some täyttyi sadoistatuhansista ”Minä myös” -viesteistä

  10. 10

    Matti Vanhasen vaalivideolla ajetaan väärällä kaistalla ja pysäköidään kevyen liikenteen väylälle – Soitimme ja kysyimme, miksi ihmeessä

  11. Näytä lisää
Luetuimmat
  1. 1

    Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

  2. 2

    Autokoulunopettaja näytti, miten vaihteita vaihdetaan – Miksi tuntuu paremmalta olla hiljaa ahdistelusta?

  3. 3

    Tätä on seksuaalinen häirintä, ja tämän sille voi tehdä – Kaikki, mitä asiasta pitää tietää

  4. 4

    Matti Nissisen alaiset varoittivat esimiestään, mutta valtakunnansyyttäjä jatkoi veljensä firman markkinointia – ”Tietyllä tavalla hurahdin tähän menetelmään”

  5. 5

    Onko alkoholin tilaaminen ulkomailta todella kielletty laissa? – Lakimies sanoo kieltoa ”suureksi sumutukseksi”, joka perustuu muutaman virkamiehen ratkaisuun

  6. 6

    Perussuomalaiset hajoaa ydinkannatusalueellaan Vantaalla – yhdeksän aktiivia loikkaa sinisiin

  7. 7

    Ystävistä tuli vihamiehiä – nykyisten ja entisten perussuomalaisten vihanpito on saanut hämmentävät mittasuhteet

  8. 8

    Suomalais-hollantilainen laite mullisti saasteiden mittauksen: Satelliittikuvat paljastavat, missä päin maailmaa ilma on saastuneinta

  9. 9

    Alppitähti Anja Pärson joutui tiuhaan seksuaalisen häirinnän uhriksi: ”Yhteen aikaan tietyt miehet tekivät siitä urheilulajin”

  10. 10

    Naisten kohtaamasta vihapuheesta on tullut niin normaalia, että poliisikaan ei tunnista normaalin nettikeskustelun rajaa – Siksi Suomessa tehtiin sarjakuva, joka tarjoaa uhreille selviytymiskeinoja

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

  2. 2

    Seuraan lyöttäytynyt kaksikko repi suomalaiselta hopeakorun Firenzessä – mies hermostui ja taltutti ryöstäjät pystypainin jälkeen: ”Poliisi sanoi, että aika harvoin käy näin”

  3. 3

    Suomalais-hollantilainen laite mullisti saasteiden mittauksen: Satelliittikuvat paljastavat, missä päin maailmaa ilma on saastuneinta

  4. 4

    Lääkäri ei ottanut poikani puheita itsemurhasta todesta – ensimmäinen yritys oli viimeinen

  5. 5

    Kela vastaa yksinhuoltajalle, joka säästi lapsilleen rahastoon: ”Lapsen säästörahaston varat pitää käyttää lapsesta aiheutuviin menoihin”

  6. 6

    Humalainen nuorisojoukko jahtasi kahta 15-vuotiasta teräaseen kanssa Espoossa – Jahdatut piiloutuivat bussiin, joukkio hajotti kahdeksan ikkunaa

  7. 7

    Onko alkoholin tilaaminen ulkomailta todella kielletty laissa? – Lakimies sanoo kieltoa ”suureksi sumutukseksi”, joka perustuu muutaman virkamiehen ratkaisuun

  8. 8

    ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

    Tilaajille
  9. 9

    Meteorologi selittää, miksi Helsingin yllä loisti voimakkaan punainen aurinko

  10. 10

    Pellolta löytyi ammuttu mies, motiiviksi epäillään tieriitaa – uhri oli ärsyyntynyt liikenteestä ja asetellut tielle esteitä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Ossi Nyman ei tee töitä ja sanoo, että työvoimatoimisto on ihmisoikeusloukkaus – näin ”ideologisesti työtön” taktikoi itselleen yhteiskunnan tuet

    Tilaajille
  2. 2

    Koko some kuohuu, sillä Pressiklubin juontaja Sanna Ukkolalle ehdotettiin erikeeperiä päähän, tämä kanteli ehdottajan pomolle ja myrsky oli valmis – tästä on kyse

  3. 3

    ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

    Tilaajille
  4. 4

    ”Sinun hiljaisuutesi on valanut sementtiin itätytön stereotypian, ja se myy lisää poikamiesmatkoja”, kirjoittaa kirjailija Sofi Oksanen avoimessa kirjeessään Melania Trumpille

  5. 5

    Kirjailija kertoi olevansa ”ideologisesti” työtön ja kikkailevansa tukia – TE-toimisto katkaisee tuet ja aloittaa poikkeuksellisen selvityksen

  6. 6

    Trumpin lähipiiri pelkää presidentin olevan ”hajoamassa” – avustajat yrittävät pitää presidentin aisoissa, kun hän saapuu toimistolle kiihdyksissään

  7. 7

    Kiusaajat voittivat Niklas Herlinin

    Tilaajille
  8. 8

    Teollisuuden ja median suuromistaja Niklas Herlin on kuollut

  9. 9

    Nalkutatko sinäkin? ”Naisvalitus” ei ole naisten vika, vaan puhetapa kertoo parisuhteiden epätasa-arvosta

    Tilaajille
  10. 10

    Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

  11. Näytä lisää