Kampin kellariyökerhoon avataan tänä viikonloppuna ”japanilaistyylinen” karaokeklubi

Helsingin Kampissa sijaitsevassa Eerikinkatu 11 -kellariyökerhossa vietetään tänä viikonloppuna uuden – ja Suomessa uudenlaisen – karaokeklubin avajaisia.

Karaoke 3000 on Eerikinkatu 11:n ohjelmavastaava Kalle Häkkisen mukaan ”esteettisesti Japanista vaikutteita ottanut pieni karaokehuone.”

”Yökerhossa on pieni takahuonebaari, ja oltiin pitkään mietitty, mitä tehtäisiin sillä tilalla. Sitten tuli tällainen idea, että koitettaisiin tehdä karaokehommaa vähän eri tavalla.”

Japani-teemalla Eerikinkatu 11:n karaokehuone haluttiin erottaa perinteisistä suomalaisista karaokekuppiloista.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

”Sellaisista ’kaurismäkeläisistä’ karaokepaikoista, joita Suomesta löytyy vaikka kuinka paljon. Eikä niissä mitään vikaa ole, mutta tällä päivitetään hommaa vähän uuden näköiseksi”, Häkkinen sanoo.

Karaoke 3000 -klubin biisivalikoima eroaa myös perinteisestä karaokebaarista. Listalta löytyy kappaleita esimerkiksi Buzzcocksilta, Disclosurelta, MIA:lta, Kendrick Lamarilta ja War on Drugsilta.

Tosin tutumpaa karaokeosastoa, vanhoja klassikoita ja listahittejä, löytyy Häkkisen mukaan myös.

Karaokepuolen on tarkoitus olla tästä viikonlopusta lähtien auki joka viikonloppu. Avajaisissa karaokeisäntänä toimii Windows95-miehenä tunnettu Teemu Keisteri. Normaali klubitoiminta jatkuu Eerikinkatu 11:n isommalla puolella.

Anniskeluravintola Eerikinkatu 11 avattiin kyseiseen osoitteeseen noin vuosi sitten. Sitä ennen paikalla toimi Roska Helsinki. Eerikinkatu 11 on osa Night People Group -ketjua.

Muita Helsingin yökerhoja, joista löytyy karaokepuoli, ovat muun muassa Erottaja Bar, Iso-Roobertinkadun Swengi sekä Vallilan Musta Härkä.
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Karaoke
  • Ravintolat
  • yökerho
  • Helsinki
  • Kotimaa
Nyt.fi luetuimmat
  1. 1

    Näin Mikko Kärnästä tuli politiikan supertrolli, jonka sanomisista suuttuvat kaikki – ja joka yllättyy itsekin, mihin kaikkeen media tarttuu

  2. 2

    Ikiaikainen vitsi on vihdoin totta – Kallioon avataan panimoravintola, jonne lähtiessään voi sanoa ”menevänsä Panemaan”

  3. 3

    Media: Trumpin perhe yritti äänestää New Yorkin pormestarin­vaaleissa, mutta siitä ei oikein tullut mitään

  4. 4

    Ministeri Britanniassa ”ratkaisi” filosofisen kiistan: Objektiivinen todellisuus on olemassa – ja on valitettavaa, että sen myöntäminen on uutinen

  5. 5

    Mies huijasi koko internetiä ja nosti takapihan varastonsa Lontoon 18 149 ravintolasta ykköseksi – vaikka tarjoili pelkkiä pakaste-eineksiä

  6. 6

    Äärimmäisen vaikean My Summer Car -pelin suomalainen tekijä ansaitsi yli puoli miljoonaa euroa – Hittipeli on ”käytännössä tyhmää sekoilua kännissä”

  7. 7

    Huono huumoriräppi on Suomen kovinta hittimusiikkia, vaikka yli 30-vuotiaat eivät tajua siitä mitään – Lajin ykkösnimen Slim Millin mukaan nykyräppi on tylsää

  8. 8

    Kaarina Hazard nauraa asianajajan välityksellä uhkailevalle miehelle #MeToo-keskustelussa – ”Kasvoton valta yrittää sabotoida naisten järjestäytymis­yritykset”

  9. 9

    Koko maailma halusi tietää tänä vuonna kaikkein palavimmin ”miten tehdään limaa” – Näin se tapahtuu ja tästä limassa on kyse

  10. 10

    Amerikkalaisäiti julkaisi koulukiusatusta pojastaan videon, joka keräsi miljoonia katsojia ja julkkisten sympatiat, mutta tapaus ei ole niin yksinkertainen kuin ensin näytti

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

  2. 2

    New York Times: Trump herää puoli kuudelta katsomaan televisiota ja katsoo sitä neljästä kahdeksaan tuntia päivässä

  3. 3

    Tästä on kyse Harry Potter -kohussa, jossa J.K. Rowling on puolustanut Johnny Deppiä ja saanut Deppin ex-puolison Amber Heardin sekä satojen fanien vihat niskaansa

  4. 4

    Emojit, aikamme vitsaus! Tässä 20 suomennosta ennen kuin viestimme ovat pelkkää kuvakirjoitusta

  5. 5

    Mies huijasi koko internetiä ja nosti takapihan varastonsa Lontoon 18 149 ravintolasta ykköseksi – vaikka tarjoili pelkkiä pakaste-eineksiä

  6. 6

    Huono huumoriräppi on Suomen kovinta hittimusiikkia, vaikka yli 30-vuotiaat eivät tajua siitä mitään – Lajin ykkösnimen Slim Millin mukaan nykyräppi on tylsää

  7. 7

    ”Kerroin, että haluaisin harrastaa merirosvoseksiä” – Vääriin numeroihin lähetetyt tekstiviestit aiheuttivat kiusallisia tilanteita, koostimme parhaat tekstarimuistot

  8. 8

    Kaarina Hazard nauraa asianajajan välityksellä uhkailevalle miehelle #MeToo-keskustelussa – ”Kasvoton valta yrittää sabotoida naisten järjestäytymis­yritykset”

  9. 9

    Sanna Klemetti tutki gradussaan miten indiepiirejä puhutellaan, teki levyn ja nousi indiepiirien tähdeksi – onko Litku Klemetti aito vai huijari?

  10. 10

    Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

  11. Näytä lisää
Luetuimmat
  1. 1

    Taksinkuljettaja törmäsi tahallaan pyöräilijään kevyen liikenteen väylällä Espoossa – jyräsi vielä kaatuneen pyöränkin

  2. 2

    Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

  3. 3

    Facebookin ex-johtaja ja muut sosiaalisen median kehittäjät myöntävät luoneensa hirviön, jota he eivät osaa pysäyttää: ”Kukaan ei pysty enää keskittymään”

  4. 4

    Paljastava pukeutuminen on häirintää

  5. 5

    Tuntemattoman sotilaan räjähdyskohtaus rikkoi Guinnessin maailmanennätyksen – saavutus huomattiin ulkomaillakin

  6. 6

    Sinnikäs tee se itse -henkilö kiinnittelee aidonnäköisiä liikennemerkkejä Mellunmäessä – ”En ymmärrä yhtään”, hämmästelee kaupungin työntekijä

  7. 7

    Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

    Tilaajille
  8. 8

    HS maistoi 8 täyteläistä joulupöydän punkkua – yksi sai viisi tähteä

    Tilaajille
  9. 9

    Kokoomuksen suosio suurempi kuin kertaakaan tänä vuonna, keskustan painui alle 15 prosentin

  10. 10

    Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

  2. 2

    Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

  3. 3

    Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

    Tilaajille
  4. 4

    Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

    Tilaajille
  5. 5

    Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

  6. 6

    Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

  7. 7

    Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

    Tilaajille
  8. 8

    Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

  9. 9

    Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

  10. 10

    Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

  11. Näytä lisää