Kirsti Oksasen työ on tehdä Helsingistä kesäisin kaunis, ja tänä vuonna se on vaikeampaa kuin koskaan aiemmin

Kirsti Oksanen on vastannut Helsingin kausikasvien suunnittelusta jo kahdenkymmenenviiden vuoden ajan.

Kuinka moni kaupungilla kiirehtijä edes huomaa kaikkia kukkia, joita Helsingin julkiset tilat ovat pullollaan?

Musiikkitalon edustan istutukset, Esplanadin puiston kukat ja vaikkapa Eduskuntapuistikon asetelmat ovat verrattoman kauniita ja tuottavat iloa ulkoilijoille joka päivä.

Kukat eivät ole itsestäänselvyys, eivätkä ne kasva sattumalta puistoissa ja toreilla kukka­astioissa. Eräs nainen on nimittäin käyttänyt niiden suunnittelutyöhön paljon aikaa.

Hän on Kirsti Oksanen, Helsingin virallinen kukkatyyppi. Oksanen vastaa koko Helsingin kesäkukkaistutusten kasvisuunnittelusta kahdenkymmenenviiden vuoden kokemuksella.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Nyt sukellamme kukkien maailmaan ja lupaamme, että tämän jutun luettuasi viimeinkin pysähdyt ja haistelet kukkia.

Oksanen on aina ollut kiinnostunut kukista. Hän on vastannut Helsingin kausikasvien suunnittelusta vuodesta 1992.

Homma menee niin, että Rakennusviraston katu- ja puisto-osasto tilaa kaupungin tuottajaorganisaatio Staralta kukat jonnekin. Sitten Oksanen suunnittelee ohjeistuksen pohjalta kukka-asetelmat.

”Ensin haetaan kuviota, muotoa, ideaa ja ajatusta. Tämän jälkeen aletaan etsiä sopivia kasveja. Pitää ottaa huomioon myös korkeuserot, jotta istutuksesta tulee kerroksellinen”, Oksanen sanoo.

Kukka-asetelmien ja istutusten suunnittelussa pitää ottaa huomioon se, mihin niitä ollaan laittamassa. ”Esimerkiksi Snellmaninaukion istutus Suomen pankin edustalla on hyvin rauhallinen, ihan muutamalla kasvilla. Musiikkitalon istutuksessa taas on värejä, muotoja ja kasveja huomattavasti enemmän.”

Myös kukan luonne vaikuttaa. Esimerkiksi ruusu voi olla Eduskuntatalon läheisyydessä poliittinen ja puistossa romanttinen.

Tänä vuonna suunnittelu on ollut ihan erilaista kuin aikaisemmin, koska Suomi täyttää sata vuotta.

Sen täytyy näkyä myös Helsingin kukissa.


Viime syksynä Oksanen sai raapia päätään etenkin kukka-astioihin liittyvien pyyntöjen äärellä, kun kevään ja kesän kukka-asetelmia tilattiin häneltä. Kaikkien Helsingin kukka-astioiden sekä joidenkin istutuksien pitäisi olla kesällä 2017 satavuotisjuhlan kunniaksi sinivalkoisia, Oksaselle sanottiin.

”Valkoisia kukkia riittää, mutta sitä Suomen lipun sinistä ei ole kuin muutamassa hassussa kukassa.”

Oksanen sai onneksi vähän vapauksia, ja sinistä väriä on lupa venyttää violettiin ja lilaan. Niinpä lähes kaikki nyt istutettavat kevätkukat ovat sinivalkoisia. Kevätkukat istutetaan perinteisesti vapun ja äitienpäivän välisenä ajankohtana, joten pian Helsinki on taas kukitettu. Istutusta odottaa noin 20 000 orvokkia ja 8 000 helmililja- ja tulppaaniruukkua.

Oksanen on erityisen tyytyväinen Musiikkitalon edustalle tuleviin istutuksiin. Se, millainen siitä tulee, nähdään kun kukat kukkivat. Oksanenkaan ei voi aina olla nimittäin sata prosenttisen varma siitä, millainen lopputulos lopulta on, kun kukat puhkeavat.

Kukkaistutusten ulkonäköön vaikuttaa myös muoti, koska kukkatrendit vaihtelevat.

”Istutukset olivat ihan erilaisia 1970–80-luvuilla. Jos silloin tehtiin ympyrän muotoinen istutus siihen rakennettiin isoja segmenttejä tietyistä väreistä. Ny­kyään keskitytään eri kasvien muotoihin ja siihen, miten ne pelaavat yhteen. 1990-luvulla taas oli paljon vähemmän kukkalajeja, joita oli tapana käyttää.”

Oksasen mielestä kaupunki tarvitsee kukkia, koska ne ­viimeistelevät monet ulkoilma-alueet. Palautteen perusteella myös kaupunkilaiset tykkäävät kukista. Silti niiden määrä on vähentynyt.

”Viimeisen viiden vuoden aikana kukkien määrä on vakiintunut tasolle, joka on alhaisin koko urani aikana.”

Miksi?

”Se on osin rahakysymys, ja – astumatta nyt kenkään varpaille – nykyään maisema-arkkitehtien modernit suunnitelmat ovat sellaisia, että niihin eivät heidän mielestään kukat sovi.”

Helsingin tärkeimmät kevätkukkaryhmät tulevat Esplanadin puistoon, Snellmaninaukiolle, Senaatintorille, Talvipuutarhan eteen, Annalan puistoon sekä sankarihaudoille muun muassa Munkkiniemeen ja Etelä-Haagaan.

Kukka-astioihin istutettuja kevätkukkia nähdään esimerkiksi Rautatientorilla, Kolmen sepän aukiolla ja Kasarmitorilla.


Nyt eletään Oksasen kannalta hyvää aikaa, sillä kukkaihmisen sielu riutuu tammi–maaliskuussa, kun mikään ei kasva.

”Silloin tekee tiukkaa”, Oksanen sanoo ja nauraa.

Kukat tuottavat Oksaselle suuresti iloa paitsi kaupungissa, myös kotona. Hän on innokas kotipuutarhuri.

”Värit, muodot ja kaikki se, miten niistä pystyy tekemään vaikka mitä erilaista, kun niitä on niin monenlaisia. Omalla pihalla tähän liittyy vielä se kasvattamisen ilo, kun saa kukat kasvamaan ja menestymään.”

Oksasella on suosikkikukkiakin. ”Vanhan ajan daaliat. Ja sirokesäkynttilät, niitä tulee olemaan kesällä monessa paikassa. Ja sitten vielä pelargonia, kirjavalehtinen.”

Erään kukan kanssa hänellä on vaikeuksia tulla toimeen. Se on kesäbegonia, jota kuvaillessaan Oksasen naama käy pitkäksi.

”Se ei muuta muotoaan, aina vaan näyttää samalta. Se on muovisen näköinen. Suhteemme on hankala, koska sitä käytetään paljon kaupungin istutuksissa.”

Oksasen ja kesäbegonian suhteeseen liittyy myös traaginen tarina, jossa kesäbegonia kaappasi vallan ahkeraliisalta.

”Ahkeraliisa oli loistava kasvi, mutta siihen iski tauti, ja istutuksia jouduttiin korvaamaan kesäbegonialla. Näin unta niistä kesäbegonioista, että ne eivät lopu ikinä”, Oksanen nauraa.

Kukissa on tuoksun ja ulkomuodon lisäksi haikeutta ja toisaalta toivoa, koska ne elävät herkässä kauneudentilassaan vain hetken.

”Ne kestävät sen yhden kauden, ja sitten ne vaihtuvat.”

Pysähtykäämme siis ensi kesänä haistelemaan kaupungin kukkia.

Ne eivät ole siinä ikuisesti.
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Helsinki
  • Kasvit
  • Kotimaa
Nyt.fi luetuimmat
  1. 1

    James Damore kirjoitti työpaikallaan Googlella manifestin, jonka myötä häntä alettiin vihata ympäri maailmaa – nyt hän kertoo, miksi feminismi on niin kauheaa

  2. 2

    Nytin suuressa snägärikatsauksessa 8 Helsingin parasta nakkikioskia – katso mistä kannattaa hakea makkaraperunat ja mistä vegaaneille parhaat yöruoat

  3. 3

    ”Olen tyytyväinen hitaasta kärsimyksestäsi – et ansaitse luotia”, näin näyttelijä Uma Thurman rikkoi hiljaisuuden Harvey Weinsteinin ahdistelukohusta, ja internetissä riemuitaan nyt rohkeasta postauksesta

  4. 4

    Tämä yksi hovioikeuden lause on kuin väärältä planeetalta – ja somessa kuohuvan raivon ydin

  5. 5

    Mazdak Nassir tuli pakolaisena Suomeen ja kävi läpi ”perus-mamukuviot” – Nyt hänellä on oma avaruusohjelma, joka kerää kansainvälistä huomiota ja miljoonasijoituksia

  6. 6

    Suomalaiset teinitytöt pelaavat nyt mobiilipeliä, jossa selvitetään, mitä vuonna 1917 elänyt tubettaja Olivia tekee, kun kaveri pettää tai kun ensimmäinen seksikerta lähestyy

  7. 7

    VR:n tempauksessa pelataan maailman pisin pakohuone-peli – osallistujat suorittavat tehtäviä 13 tuntia putkeen liikkuvassa junassa Helsingistä Rovaniemelle

  8. 8

    8 ihanaa espoolaista kahvilaa, joihin kannattaa tehdä kesäretki

  9. 9

    Räppäri Nikke Ankara on parissa vuodessa kadonnut, lopettanut uransa, noussut taas huipulle ja suututtanut ihmiset tv:ssä – ”Yhtäkkiä mä olinkin mukamas perverssi”

  10. 10

    67 brunssia Helsingissä – kattava opas siihen, mitä syödä ja missä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    James Damore kirjoitti työpaikallaan Googlella manifestin, jonka myötä häntä alettiin vihata ympäri maailmaa – nyt hän kertoo, miksi feminismi on niin kauheaa

  2. 2

    Tämä yksi hovioikeuden lause on kuin väärältä planeetalta – ja somessa kuohuvan raivon ydin

  3. 3

    Nytin suuressa snägärikatsauksessa 8 Helsingin parasta nakkikioskia – katso mistä kannattaa hakea makkaraperunat ja mistä vegaaneille parhaat yöruoat

  4. 4

    ”Olen tyytyväinen hitaasta kärsimyksestäsi – et ansaitse luotia”, näin näyttelijä Uma Thurman rikkoi hiljaisuuden Harvey Weinsteinin ahdistelukohusta, ja internetissä riemuitaan nyt rohkeasta postauksesta

  5. 5

    VR:n tempauksessa pelataan maailman pisin pakohuone-peli – osallistujat suorittavat tehtäviä 13 tuntia putkeen liikkuvassa junassa Helsingistä Rovaniemelle

  6. 6

    Game of Thrones -tähti Emilia Clarke kyllästyi katsojiin, jotka kauhistelevat sarjassa näkyvää seksiä ja alastomuutta ja kehottaa heitä kasvamaan aikuisiksi

  7. 7

    Suomalaiset teinitytöt pelaavat nyt mobiilipeliä, jossa selvitetään, mitä vuonna 1917 elänyt tubettaja Olivia tekee, kun kaveri pettää tai kun ensimmäinen seksikerta lähestyy

  8. 8

    Räppäri Nikke Ankara on parissa vuodessa kadonnut, lopettanut uransa, noussut taas huipulle ja suututtanut ihmiset tv:ssä – ”Yhtäkkiä mä olinkin mukamas perverssi”

  9. 9

    Nykyisen internetin tärkeimpiin kuuluva periaate ollaan tuhoamassa Yhdysvalloissa – miltä kuulostaisi maksaa Netflixistä nelinkertaista hintaa?

  10. 10

    ”Tärkeätä on se, että palkinto tuli jazzille”, sanoo Musiikin valtionpalkinnon saanut saksofonisti Eero Koivistoinen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Arabimiehet eivät tasa-arvosta välitä, sanoi tutkimus ja riemastutti maahanmuuton vastustajat – mutta yksi arabimaa on poikkeus ja osoittaa, kuinka monimutkaista kaikki on

  2. 2

    Tämä yksi hovioikeuden lause on kuin väärältä planeetalta – ja somessa kuohuvan raivon ydin

  3. 3

    Instagram-suosikkitili julkaisee oppilaiden saamat pahimmat Wilma-huomautukset – Soitimme Wilma-viestien asiantuntijalle ja kysyimme, pitääkö tästä olla huolissaan

  4. 4

    Nykyisen internetin tärkeimpiin kuuluva periaate ollaan tuhoamassa Yhdysvalloissa – miltä kuulostaisi maksaa Netflixistä nelinkertaista hintaa?

  5. 5

    James Damore kirjoitti työpaikallaan Googlella manifestin, jonka myötä häntä alettiin vihata ympäri maailmaa – nyt hän kertoo, miksi feminismi on niin kauheaa

  6. 6

    Nyt.fi kommentti: Ylen A-teema osoitti jälleen, kuinka surkea konsepti sillä on – Ohjelmassa piti keskustella seksuaalisesta häirinnästä, mutta siellä keskusteltiin siitä, miten voi flirttailla

  7. 7

    Kukaan ei pelasta sinua täältä, sanoi ”lääkäri”, riisui toimittajan ja aloitti tutkimuksen – Kokeilimme, miltä tuntuu osallistua seksuaalisia fantasioita toteuttavaan esitykseen

  8. 8

    Räppäri Nikke Ankara on parissa vuodessa kadonnut, lopettanut uransa, noussut taas huipulle ja suututtanut ihmiset tv:ssä – ”Yhtäkkiä mä olinkin mukamas perverssi”

  9. 9

    Girls-sarjan luoja Lena Dunham puolusti työkaveriaan Murray Milleriä raiskaussyytteeltä väittämällä syytösten olevan valetta ja söi samalla omat sanansa

  10. 10

    Nytin suuressa snägärikatsauksessa 8 Helsingin parasta nakkikioskia – katso mistä kannattaa hakea makkaraperunat ja mistä vegaaneille parhaat yöruoat

  11. Näytä lisää
Luetuimmat
  1. 1

    ”Sydän kääntyy rinnassa ympäri, kun jokin kone piippaa” – Tällainen on ihan tavallinen päivä Suomen suurimmassa synnytyssairaalassa, jossa syntyy jo viidennes maan vauvoista

  2. 2

    Näin Mehiläinen pääsee hoitamaan oululaisia verovaroilla: Maaseudun pikkukunta lähti terveysyrityksen välikädeksi

  3. 3

    Mitä tapahtui turvapaikanhakijoiden määrille ruuhkavuoden 2015 jälkeen, ja kuinka moni hakijoista sai luvan jäädä Suomeen? Todennäköisesti monen suomalaisen vastaus on väärä

    Tilaajille
  4. 4

    Koulussa poikien pään sisään yrittävät naisopettajat, joiden oma lapsuus on keskittynyt tyttöjen hoivaleikkeihin ja kasvavan tytön kokemusmaailmaan

  5. 5

    Kolmevuotiaat kertovat, että opettaja antoi pillereitä ja käski olla alasti – Jälleen uusi päiväkoteja koskeva epäily roihautti suuren keskustelun Kiinassa: voiko ammattilaisiin luottaa?

  6. 6

    Voiko lapsen opettaa fiksuksi rahankäyttäjäksi? Voi, ja näin sen tekee varallisuusvalmentaja ja kolmen lapsen äiti Nina Nordlund

    Tilaajille
  7. 7

    Taikinan syöminen on vaarallista, varoitetaan Yhdysvalloissa – Evira: Sairastuminen teoriassa mahdollista Suomessakin

  8. 8

    Suomen hallitus heräsi myöhässä todellisuuteen – terveydenhuolto menee villiksi, kun kunnat yrittävät pelastaa palvelunsa

  9. 9

    Yleisurheilijan raiskausväite kuohuttaa Ruotsissa – lajilegenda Patrik Sjöberg käy kuumana: ”Sain nimen selville puolessa tunnissa”

  10. 10

    Johanna Laitinen, 31, välttelee liikuntaa – silti hän on Suomen vahvin nainen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nuorisojoukko vandalisoi Lauttasaaren kauppakeskusta, huoltomies pani kuvat Facebookiin – Poliisi: ”Etsintäkuulutukset” eivät lähtökohtaisesti ole rikollisia

  2. 2

    Taikinan syöminen on vaarallista, varoitetaan Yhdysvalloissa – Evira: Sairastuminen teoriassa mahdollista Suomessakin

  3. 3

    ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

    Tilaajille
  4. 4

    James Damore kirjoitti työpaikallaan Googlella manifestin, jonka myötä häntä alettiin vihata ympäri maailmaa – nyt hän kertoo, miksi feminismi on niin kauheaa

  5. 5

    Maailman kovin kiroilumaa on Suomi – Äänestä voimallisin suomalainen kirosana

  6. 6

    Yleisurheilijan raiskausväite kuohuttaa Ruotsissa – lajilegenda Patrik Sjöberg käy kuumana: ”Sain nimen selville puolessa tunnissa”

  7. 7

    Tuulia Tiihosen kävelykyky heikkeni ja korkea kuume jatkui kaksi vuotta – Väsymysoire­yhtymästä ei tiedetä juuri mitään, vaikka sitä sairastavat tuhannet suomalaiset

  8. 8

    Kolmekymppiset ystävykset avasivat Helsinkiin boutique-hostellin, joka työllistää kehitysvammaisia ja maksaa heille kunnollista palkkaa: ”Paras idea ikinä!”

  9. 9

    Poikani kävi yhdeksän vuotta kouluhelvettiä

  10. 10

    Kumpi on terveellisempi valinta, pesto vai majoneesi? Kokeile HS:n visassa, valitsetko samoin kuin ravitsemusterapeutti Hanna Partanen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

    Tilaajille
  2. 2

    Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asian­tuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset

  3. 3

    ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

    Tilaajille
  4. 4

    Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

  5. 5

    Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

  6. 6

    Espoolaiset Vaahtorannat rohkaistuivat rakentamaan kotiinsa valtavan näköalaikkunan – sitten huippupoliitikko puuttui peliin, ja ikkunan alle saatetaan raivata luontopolku

  7. 7

    Tutkijat löysivät arkistosta sokeriteollisuuden vuosikymmeniksi pimittämät tutkimustulokset, jotka linkittävät sokerin kohonneeseen syöpäriskiin

  8. 8

    Moni nainen muuttuu ikääntyessään tai lihoessaan toisille näkymättömäksi – sen huomaa, kun kävelee rautatie­asemalla väistämättä ketään

  9. 9

    Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ruokapaikoissa pääkaupunkiseudulla – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

  10. 10

    Melkein varma työpaikka ja lähes 3 500 euron palkka kenelle tahansa – Mikä estää suomalaisia työttömiä ryntäämästä Norjaan?

  11. Näytä lisää
Uusimmat
  1. Juuri nyt
  2. Uuden alkoholilain kohtalonhetket lähestyvät – ”Kaupan vahvemmille juomille on tullut murskaava tuomio”, sanoo keskustan Hannakaisa Heikkinen
  3. Komitea alkaa jäljittää Venäjän radioaktiivisten päästöjen lähdettä – Rosatom kiistää, että taustalla olisi ydinonnettomuus
  4. Johanna Laitinen, 31, välttelee liikuntaa – silti hän on Suomen vahvin nainen
  5. Väärä ilmoitus ammuskelusta johti suuroperaatioon Lontoon keskustassa – 16 ihmistä loukkaantui väkijoukon rynniessä pakoon, poliisi epäilee kahden miehen riitaa hälytyksen syyksi
  6. Mitä tapahtui turvapaikanhakijoiden määrille ruuhkavuoden 2015 jälkeen, ja kuinka moni hakijoista sai luvan jäädä Suomeen? Todennäköisesti monen suomalaisen vastaus on väärä Tilaajille
  7. Yli 230 ihmistä kuoli Egyptin moskeijaiskussa, joka oli yksi maan historian kuolettavimmista – presidentti vannoo vastaavansa ”brutaalilla voimalla”
  8. Maailma puhuu sähköautoista, ja Sotkamossa on niitä varten suuri suunnitelma – HS vieraili Terrafamen valtavalla kaivoksella, joka saattaa tuoda Suomeen akkukeskittymän
  9. Tunti sitten
  10. Sdp haluaa edus­kuntaan ajan­kohtais­keskustelun seksuaalisesta häirinnästä – ”kansanedustajat ja eduskunta eivät voi vaieta”
  11. Veneestä pudonnut mies hukkui Hirvensalmella
  12. 2 tuntia sitten
  13. Jere Lehtisen pelinumero nousi kattoon Dallasissa – ”Se hetki iski syvälle”
  14. Näytä lisää