”Ketään ei kiinnosta, miltä sinusta tuntuu” –Sanakirjojen klassikko trollaa Donald Trumpia, lentoyhtiötä ja toimittajaa somessa säälimättä – tästä on kyse

Amerikkalainen Merriam-Webster on Yhdysvaltain suurimpia sanakirjakustantajia. Sen tunnetuin tuote on 1800-luvulta asti julkaistu ikoninen Webster's Dictionary.

Merriam-Websterin Twitter-tilin sisältö on sellaista, kuin voisi kuvitellakin: ”päivän sanoja”, triviatietoa, kielenhuoltoa ja ajankohtaisiin aiheisiin liittyvää sanastoa – samankaltaista kuin Suomessa Kotimaisten kielten keskuksella eli Kotuksella.

Mutta ei siinä kaikki.

Merriam-Websterin Twitterissä myös trollataan säännöllisesti presidentti Donald Trumpia sekä tämän hallintoa.

Ensinnäkin kustantamon Twitter-tilillä puututaan sanoihin, joita Trump ja tämän lähipiiri käyttävät väärin.

Merriam-Webster alkoi riivata Trumpia jo tämän kampanjan aikana. Helmikuussa 2016 kustantamo ruoti Trumpin (sittemmin poistettua) twiittiä, jossa riitti väärin kirjoitettuja sanoja:



Joulukuussa juuri presidentiksi valittu Trump käytti vahingossa twiitissään sanaa ”unpresidented.” Hän tarkoituksensa oli kirjoittaa ennenkuulumatonta tarkoittava ”unprecedented.”
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Trumpin sittemmin deletoimasta twiitistä ehti tulla somehitti. Ja niin tuli myös Merriam-Websterin kuittailusta, jossa linkattiin ihmettelevään ”huh”-sanaan.



Tämän vuoden alussa Merriam-Webster taas iski Trumpin neuvonantajan Kellyanne Conwayn käyttämään, runsaasti huomiota herättäneeseen ”vaihtoehtoiset faktat” -termiin.

Kommenttinaan Merriam-Webster twiittasi yksinkertaisesti sanan ”fakta” sekä sen sanakirjasta löytyvän merkityksen.



Myöhemmin Merriam-Webster opasti Conwayta feminismi-sanan merkityksestä:



Trumpia piikitellään kustantamon somessa muillakin tavoilla kuin sanoja korjaamalla.

Esimerkiksi tammikuussa, kun Trumpin uutisoitiin palkanneen näyttelijöitä osoittamaan hänelle suosiota virkaanastujaispäivänä, Merriam-Webster twiittasi sanan ”claque” merkityksineen. Se tarkoittaa taputtamaan palkattua ryhmää.



Presidentinvaaleja edeltävänä päivänä kustantamo jopa vaihtoi Twitter-tilinsä pääkuvaksi sanan ”Gotterdämmerung.” Wagnerin Jumalten tuho -oopperan alkuperäiskielinen nimi on jäänyt englannin sanastoon tarkoittamaan yhteiskunnan väkivaltaista sortumista.



Merriam-Webster on kuittaillut myös epäsuorasti Trumpin kannattajille – tai ylipäätään konservatiivisesti ajatteleville. Keväällä kustantamo kommentoi genderqueer- eli muunsukupuolinen-sanaa näin:

”Ihmiset 1) sanovat jatkuvasti, etteivät tiedä mitä ’muunsukupuolinen’ tarkoittaa 2) kysyvät nyt jatkuvasti, miksi lisäsimme sen sanakirjaan.”



Kaikki tämä on osa Merriam-Websterin laajaa someuudistusta. Buzzfeedin jutussa kerrotaan, kuinka kustantamo palkkasi freelance-toimittaja Lauren Naturalen johtamaan projektia viime vuoden tammikuussa.

Tarkoitus oli räjäyttää yli satavuotiaan kustantamon pölyinen maine ja tehdä siitä sosiaalisessa mediassa paitsi taitava, myös vähän outo ja röyhkeäkin.

Sen jälkeen kustantamo on tuntunut jopa kokeilevan rajoja röyhkeydellään.

Viime syksynä ison amerikkalaisen nettilehden Slaten toimittaja Gabriel Roth kritisoi Merriam-Websterin nuorekasta sometyyliä monella twiitillä.

”Minusta tuntuu, että Merriam-Websteristä on tullut sellainen ’rento’ vanhempi joka antaa kaveriesi tulla kotiisi polttamaan pilveä”, Roth kirjoitti.

”Ketään ei kiinnosta miltä sinusta tuntuu”, Merriam-Webster vastasi.



Hauskaa, ehkä – mutta onko oikein, että iso vaikutusvaltainen yritys iskee tylysti yksityishenkilöä sosiaalisessa mediassa ”särmikkyyden” tähden, pohti Roth myöhemmin kolumnissaan.

Oli miten oli, Merriam-Websterin projekti tulla huomatuksi netissä on onnistunut. Vuodessa kustantamo on saanut runsaasti mainetta (ja palkintojakin) räväkällä someosaamisellaan.

Kustantamon viimeisin trollauksen kohde oli United Airlines -lentoyhtiö. Huhtikuussa United Airlines joutui myrskyn keskelle, kun se poisti väkivaltaisesti matkustajan ylibuukatusta koneesta. Twitterissä lentoyhtiö kommentoi aluksi, että sen työntekijät olivat etsineet ”vapaaehtoisia” lähtijöitä (”volunteers”).

”Vapaaehtoinen tarkoittaa jotakuta, joka tekee jotakin ilman että hänet pakotetaan siihen”, Merriam-Webster twiittasi volunteer-sanasta.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?
Nyt.fi luetuimmat
  1. 1

    Tätä on seksuaalinen häirintä, ja tämän sille voi tehdä – Kaikki, mitä asiasta pitää tietää

  2. 2

    Naisten kohtaamasta vihapuheesta on tullut niin normaalia, että poliisikaan ei tunnista normaalin nettikeskustelun rajaa – Siksi Suomessa tehtiin sarjakuva, joka tarjoaa uhreille selviytymiskeinoja

  3. 3

    Näin voit juhlia ilman krapulaa, ehkä – Kaikissa maailmankolkissa bilettänyt Madventures-kaksikko jakaa vinkkinsä uutuuskirjassa

  4. 4

    Amerikkalaisnäyttelijä kehotti kaikkia seksuaalista häirintää kokeneita jakamaan kokemuksensa – Some täyttyi sadoistatuhansista ”Minä myös” -viesteistä

  5. 5

    Analysoimme The Last Jedin trailerin – näin meitä huijataan ja tämän trailerista voi päätellä

  6. 6

    Matti Vanhasen vaalivideolla ajetaan väärällä kaistalla ja pysäköidään kevyen liikenteen väylälle – Soitimme ja kysyimme, miksi ihmeessä

  7. 7

    Amerikkalaiset ja japanilaiset insinöörit saivat kahden vuoden urakan valmiiksi – kummankin tiimin nelimetriset megarobotit tappelevat toisiaan vastaan, lähetys keskiviikkona

  8. 8

    Ei, liian seksikkäitä naisia syyllistänyt muotisuunnittelija Donna Karan, raiskatuksi joutuminen ei edelleenkään ole naisten oma syy, kuten tämä nerokas miesanalogia osoittaa

  9. 9

    Tänne Tallinnassa oikeasti kannattaa mennä: 37 vinkkiä urbaaniin reissuun

    Tilaajille
  10. 10

    20 tänä vuonna ilmestynyttä sarjaa, jotka kannattaa katsoa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tätä on seksuaalinen häirintä, ja tämän sille voi tehdä – Kaikki, mitä asiasta pitää tietää

  2. 2

    Naisten kohtaamasta vihapuheesta on tullut niin normaalia, että poliisikaan ei tunnista normaalin nettikeskustelun rajaa – Siksi Suomessa tehtiin sarjakuva, joka tarjoaa uhreille selviytymiskeinoja

  3. 3

    Amerikkalaisnäyttelijä kehotti kaikkia seksuaalista häirintää kokeneita jakamaan kokemuksensa – Some täyttyi sadoistatuhansista ”Minä myös” -viesteistä

  4. 4

    Näin voit juhlia ilman krapulaa, ehkä – Kaikissa maailmankolkissa bilettänyt Madventures-kaksikko jakaa vinkkinsä uutuuskirjassa

  5. 5

    Matti Vanhasen vaalivideolla ajetaan väärällä kaistalla ja pysäköidään kevyen liikenteen väylälle – Soitimme ja kysyimme, miksi ihmeessä

  6. 6

    Amerikkalaiset ja japanilaiset insinöörit saivat kahden vuoden urakan valmiiksi – kummankin tiimin nelimetriset megarobotit tappelevat toisiaan vastaan, lähetys keskiviikkona

  7. 7

    Analysoimme The Last Jedin trailerin – näin meitä huijataan ja tämän trailerista voi päätellä

  8. 8

    Kaikki alkoi yksinäisten miesten masturbointilakosta, mutta jotenkin hyvätkin ideat näyttävät lopulta johtavan natsien kanssa marssimiseen – tätä on Proud Boys

  9. 9

    Nämä ovat 7 kiinnostavinta helsinkiläistä galleriaa, joissa kannattaa nyt käydä

  10. 10

    Hyvinkään lentokentälle siirtyvä suuri kotimainen festari paljastettiin – Rockfest vaihtaa paikkaa ensimmäisen vuotensa jälkeen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Koko some kuohuu, sillä Pressiklubin juontaja Sanna Ukkolalle ehdotettiin erikeeperiä päähän, tämä kanteli ehdottajan pomolle ja myrsky oli valmis – tästä on kyse

  2. 2

    Ei, liian seksikkäitä naisia syyllistänyt muotisuunnittelija Donna Karan, raiskatuksi joutuminen ei edelleenkään ole naisten oma syy, kuten tämä nerokas miesanalogia osoittaa

  3. 3

    Arnold Schwarzenegger tunnustaa jekuttaneensa vihamiehensä Sylvester Stallonen tähdittämään elokuvaa, jota Syltty pitää nyt koko aurinkokunnan surkeimpana

  4. 4

    Kaikki alkoi yksinäisten miesten masturbointilakosta, mutta jotenkin hyvätkin ideat näyttävät lopulta johtavan natsien kanssa marssimiseen – tätä on Proud Boys

  5. 5

    Australiassa bongattiin järjettömän bodattu kenguru, joka näyttää ihan Vladimir Putinilta – Ja kyllä, yhtäläisyys paidatta kalastavaan presidenttiin on ilmeinen

  6. 6

    Tältä hän näyttäisi: internetin keinoälyn mukaan Saulin ja Jennin vauva olisi söpö kuin mikä

  7. 7

    Onko poliisi todella neuvonut Yleisradiota ottamaan häirintätilanteessa yhteyttä häiritsijän työnantajaan? Komisario pitää sellaista ohjetta outona

  8. 8

    Amerikkalaisnäyttelijä kehotti kaikkia seksuaalista häirintää kokeneita jakamaan kokemuksensa – Some täyttyi sadoistatuhansista ”Minä myös” -viesteistä

  9. 9

    Anteeksi punaviherkupla, mutta Sampo Terho on oikeassa: Lenininpuiston nimi pitää vaihtaa, koska Amerikassakin vedetään rasistien patsaat mutaan

  10. 10

    Matti Vanhasen vaalivideolla ajetaan väärällä kaistalla ja pysäköidään kevyen liikenteen väylälle – Soitimme ja kysyimme, miksi ihmeessä

  11. Näytä lisää
Luetuimmat
  1. 1

    Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

  2. 2

    Autokoulunopettaja näytti, miten vaihteita vaihdetaan – Miksi tuntuu paremmalta olla hiljaa ahdistelusta?

  3. 3

    Tätä on seksuaalinen häirintä, ja tämän sille voi tehdä – Kaikki, mitä asiasta pitää tietää

  4. 4

    Norjan Mannen-vuori saattaa romahtaa tänään

  5. 5

    Onko alkoholin tilaaminen ulkomailta todella kielletty laissa? – Lakimies sanoo kieltoa ”suureksi sumutukseksi”, joka perustuu muutaman virkamiehen ratkaisuun

  6. 6

    Autopommi syöksi Maltan epävarmuuteen – Murhatun tutkivan journalistin Daphne Caruana Galizian poika hyökkää pääministeriä vastaan: ”Täyttänyt poliisin ja oikeusistuimet roistoilla”

  7. 7

    Suomalais-hollantilainen laite mullisti saasteiden mittauksen: Satelliittikuvat paljastavat, missä päin maailmaa ilma on saastuneinta

  8. 8

    ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

    Tilaajille
  9. 9

    Minä myös -kampanja osoitti, miten laaja ongelma seksuaalinen häirintä on – HS tapasi Helsingissä ja Espoossa kymmeniä ihmisiä, jotka kertovat omista ahdistelu­kokemuksistaan

  10. 10

    Perussuomalaiset hajoaa ydinkannatusalueellaan Vantaalla – yhdeksän aktiivia loikkaa sinisiin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

  2. 2

    Seuraan lyöttäytynyt kaksikko repi suomalaiselta hopeakorun Firenzessä – mies hermostui ja taltutti ryöstäjät pystypainin jälkeen: ”Poliisi sanoi, että aika harvoin käy näin”

  3. 3

    Suomalais-hollantilainen laite mullisti saasteiden mittauksen: Satelliittikuvat paljastavat, missä päin maailmaa ilma on saastuneinta

  4. 4

    Lääkäri ei ottanut poikani puheita itsemurhasta todesta – ensimmäinen yritys oli viimeinen

  5. 5

    Onko alkoholin tilaaminen ulkomailta todella kielletty laissa? – Lakimies sanoo kieltoa ”suureksi sumutukseksi”, joka perustuu muutaman virkamiehen ratkaisuun

  6. 6

    Autokoulunopettaja näytti, miten vaihteita vaihdetaan – Miksi tuntuu paremmalta olla hiljaa ahdistelusta?

  7. 7

    Meteorologi selittää, miksi Helsingin yllä loisti voimakkaan punainen aurinko

  8. 8

    ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

    Tilaajille
  9. 9

    Kela vastaa yksinhuoltajalle, joka säästi lapsilleen rahastoon: ”Lapsen säästörahaston varat pitää käyttää lapsesta aiheutuviin menoihin”

  10. 10

    Lasikatto murtui Turussa: Minna Arve valittiin kaupunginjohtajaksi yhden äänen erolla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Ossi Nyman ei tee töitä ja sanoo, että työvoimatoimisto on ihmisoikeusloukkaus – näin ”ideologisesti työtön” taktikoi itselleen yhteiskunnan tuet

    Tilaajille
  2. 2

    Koko some kuohuu, sillä Pressiklubin juontaja Sanna Ukkolalle ehdotettiin erikeeperiä päähän, tämä kanteli ehdottajan pomolle ja myrsky oli valmis – tästä on kyse

  3. 3

    ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

    Tilaajille
  4. 4

    ”Sinun hiljaisuutesi on valanut sementtiin itätytön stereotypian, ja se myy lisää poikamiesmatkoja”, kirjoittaa kirjailija Sofi Oksanen avoimessa kirjeessään Melania Trumpille

  5. 5

    Kirjailija kertoi olevansa ”ideologisesti” työtön ja kikkailevansa tukia – TE-toimisto katkaisee tuet ja aloittaa poikkeuksellisen selvityksen

  6. 6

    Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

  7. 7

    Trumpin lähipiiri pelkää presidentin olevan ”hajoamassa” – avustajat yrittävät pitää presidentin aisoissa, kun hän saapuu toimistolle kiihdyksissään

  8. 8

    Kiusaajat voittivat Niklas Herlinin

    Tilaajille
  9. 9

    Teollisuuden ja median suuromistaja Niklas Herlin on kuollut

  10. 10

    Nalkutatko sinäkin? ”Naisvalitus” ei ole naisten vika, vaan puhetapa kertoo parisuhteiden epätasa-arvosta

    Tilaajille
  11. Näytä lisää