Koko Ruotsi listattiin Airbnb-palveluun: ”Nimeni on Åke ja tämä on kotini”

Visit Swedenin mainostempauksessa ruotsalainen Åke kutsuu kaikki kylään kotiinsa Ruotsiin. Mieleen tulee kondomimainos, jossa kehotettiin ”kuksimaan kuin suomalainen”.

Ruotsin matkailutoimisto on tunnettu hauskoista mainostempauksistaan.

Keväällä 2016 se esimerkiksi markkinoi Ruotsia puhelinnumerolla, johon soittamalla puhelu yhdistyisi satunnaiselle ruotsalaiselle jossain päin Ruotsia.

Tietysti soitimme numeroon, josta vastasi muuan Johanna Tukholmasta. Juttelimme muun muassa säästä ja kuninkaan voinnista.

Nyt Ruotsin matkailutoimisto on tempaissut taas ja listannut koko Ruotsin Airbnb-matkakohteeksi.

Kyllä, Airbnb-palvelun kanssa toteutettu mainoskampanja perustuu vahvasti jokamiehenoikeuteen, joka on Suomessakin. Metsään saa mennä telttailemaan ja metsän antimia saa hyödyntää omaan tarpeeseen.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Mainos alkaa laajasta ilmakuvalla metsistä. Miehen ääni sanoo:

”Hei, nimeni on Åke ja tämä on kotini.”

Seuraavaksi ”Åke” esittelee kotiaan, joka toki kuuluu myös 10 miljoonalle muulle ruotsalaiselle. Näemme henkeäsalpaavan kauniita kuvia auringonlaskusta saaristossa, ihmisistä rantakivellä.

Ruotsin laajoihin vesistöihin hän viittaa muotitermillä ”infinity pool”. Se on maailmalla suosittu uusi uima-allastyyppi, jossa altaan vesi virtaa yli yhden reunan niin, että allas näyttää jatkuvan vain.

Kallion kielekkeen kohdalla ääni toteaa:

”Tämä on terassini.”

Ja niin edelleen. Voit katsoa koko videon alta:

Mutta hetkinen, tästä mainosvideosta tulee mieleen jotain.

Se muistuttaa todella paljon toista uutta mainosta, nimittäin huhtikuun lopussa julkaistua RFSU:n kondomimainosta F*ck like a Finn. Se on saanut Youtubessa jo yli 470 000 katselua.

Video alkaa kuvalla hirvestä metsässä. Miehen ääni sanoo: ”Finland. The sexiest country in Europe.”

”Suomi. Euroopan seksikkäin maa.”

Seuraa kuvia Suomen järvistä, saaristosta, karttapallosta, telakasta ja tietokoneen näytöstä.

”Nämä kaikki asiat tekevät Suomesta hienon paikan asua ja vierailla”, ääni jatkaa.

”Mutta kaikki nämä asiat tekevät Suomesta myös erinomaisen paikan harrastaa seksiä. Itse asiassa: parhaan.”

Videon kliimaksikohdassa näemme kuvan rytmikkäästi heiluvasta teltasta, jonka päällä on ääntämysohjeet suomenkieliselle sanalle: [’kuk-si-mi-nen].

Voit lukea koko jutun täältä ja katsoa videon alta:

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Internet
  • Ulkomaat
  • Matkailu
Nyt.fi luetuimmat
  1. 1

    Näin voit juhlia ilman krapulaa, ehkä – Kaikissa maailmankolkissa bilettänyt Madventures-kaksikko jakaa vinkkinsä uutuuskirjassa

  2. 2

    Nuoret suomalaismiehet fanittavat 27-vuotiaan opiskelijan tekemää tv-sarjaa, vaikka sen ei pitänyt olla enää mahdollista – Näin ärsyttävästä nörtistä tuli nettisuosikki

  3. 3

    Nyt puhuu Ensitreffit alttarilla -asiantuntija, joka myöntää mokanneensa eikä usko sen oikean löytämiseen: Miksi täydellisten parien muodostaminen on niin vaikeaa?

  4. 4

    Facebookin Messenger haluaa, että tunnemme itsemme hylätyiksi – Tämän takia nähtyyn viestiin vastaamatta jättäminen satuttaa

  5. 5

    Tällaista oli entisajan Lapinlahden mielisairaalassa, jossa potilaiden kasvoille levitettiin paiseita nostattavaa elohopeaa – Tutustuimme Helsingin kävelykierroksiin

  6. 6

    Ysäriviikko: Tällaista oli 90-luvun muoti – olkatoppauksia, grungea ja vyölaukkuja

    Tilaajille
  1. 1

    Näin voit juhlia ilman krapulaa, ehkä – Kaikissa maailmankolkissa bilettänyt Madventures-kaksikko jakaa vinkkinsä uutuuskirjassa

  2. 2

    Nyt puhuu Ensitreffit alttarilla -asiantuntija, joka myöntää mokanneensa eikä usko sen oikean löytämiseen: Miksi täydellisten parien muodostaminen on niin vaikeaa?

  3. 3

    Tällaista oli entisajan Lapinlahden mielisairaalassa, jossa potilaiden kasvoille levitettiin paiseita nostattavaa elohopeaa – Tutustuimme Helsingin kävelykierroksiin

  4. 4

    Facebookin Messenger haluaa, että tunnemme itsemme hylätyiksi – Tämän takia nähtyyn viestiin vastaamatta jättäminen satuttaa

  5. 5

    Nuoret suomalaismiehet fanittavat 27-vuotiaan opiskelijan tekemää tv-sarjaa, vaikka sen ei pitänyt olla enää mahdollista – Näin ärsyttävästä nörtistä tuli nettisuosikki

  6. 6

    Laulaja Tomi Metsäketo kirjoittaa itseensä kohdistuneista häirintäsyytöksistä, mutta kiertää keskustelun seksuaalisesta häirinnästä – Tästä on kyse

  7. 7

    Festivaali itähelsinkiläisessä hotellissa on Paola Suhosen uusi aluevaltaus: Superwoodissa esiintyy MC Taakibörsta ja muita kovia kotimaisia

  8. 8

    Tätä on seksuaalinen häirintä, ja tämän sille voi tehdä – Kaikki, mitä asiasta pitää tietää

  9. 9

    Tämä nainen kirjoittaa Ensitreffit alttarilla -sarjaan draaman ja kertoo nyt, miten sellaiset sarjat koukuttavat sinut

  10. 10

    Pornoa kuvataan salaa, kömpelösti ja surkeissa olosuhteissa – Tästä HBO:n uutuussarjasta puhutaan juuri nyt, koska se kertoo, miten pornosta tuli jättibisnes

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Laulaja Tomi Metsäketo kirjoittaa itseensä kohdistuneista häirintäsyytöksistä, mutta kiertää keskustelun seksuaalisesta häirinnästä – Tästä on kyse

  2. 2

    Tätä on seksuaalinen häirintä, ja tämän sille voi tehdä – Kaikki, mitä asiasta pitää tietää

  3. 3

    Nyt puhuu Ensitreffit alttarilla -asiantuntija, joka myöntää mokanneensa eikä usko sen oikean löytämiseen: Miksi täydellisten parien muodostaminen on niin vaikeaa?

  4. 4

    Naisten kohtaamasta vihapuheesta on tullut niin normaalia, että poliisikaan ei tunnista normaalin nettikeskustelun rajaa – Siksi Suomessa tehtiin sarjakuva, joka tarjoaa uhreille selviytymiskeinoja

  5. 5

    Nuoret suomalaismiehet fanittavat 27-vuotiaan opiskelijan tekemää tv-sarjaa, vaikka sen ei pitänyt olla enää mahdollista – Näin ärsyttävästä nörtistä tuli nettisuosikki

  6. 6

    Amerikkalaisnäyttelijä kehotti kaikkia seksuaalista häirintää kokeneita jakamaan kokemuksensa – Some täyttyi sadoistatuhansista ”Minä myös” -viesteistä

  7. 7

    Facebookin Messenger haluaa, että tunnemme itsemme hylätyiksi – Tämän takia nähtyyn viestiin vastaamatta jättäminen satuttaa

  8. 8

    Matti Vanhasen vaalivideolla ajetaan väärällä kaistalla ja pysäköidään kevyen liikenteen väylälle – Soitimme ja kysyimme, miksi ihmeessä

  9. 9

    Internet ei saa tästä tarpeekseen: saman kuvan Instagramissa aivan eri kuvateksteillä jakavat pariskunnat

  10. 10

    Näin voit juhlia ilman krapulaa, ehkä – Kaikissa maailmankolkissa bilettänyt Madventures-kaksikko jakaa vinkkinsä uutuuskirjassa

  11. Näytä lisää
Luetuimmat
  1. 1

    Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

    Tilaajille
  2. 2

    Yksitoista kertaa vankilaan joutunut Tommi koki ennen olevansa ”aikuisten lastentarhassa” – Vankien olot muuttuvat yhä vapaammiksi

  3. 3

    Michael Monroe käyttäytyi 30-vuotisjuhlakeikallaan taas sopimattomasti, ja hyvä niin – Illan erikoisvieraat olivat todellinen antikliimaksi

  4. 4

    ”Enää ei ole yhdentekevää, minkä näköisissä vaatteissa lapsi kulkee päiväkodissa”, sanoo menestyvän lastenvaatebrändin luonut Marjut Rahkola

  5. 5

    Intian Basaarin perustajalla oli parhaimmillaan 27 liikettä ympäri Suomen – Hippivaatteita tuotiin suoraan omasta tehtaasta Intiasta, kunnes lama pakotti sulkemaan kauppoja

  6. 6

    Pelkäätkö jakavasi liikaa tietoa yksityiselämästäsi? Se tuskin on mitään verrattuna siihen, mitä teki 1700-luvun kuninkaamme

  7. 7

    Laulaja Tomi Metsäketo sai potkut Tähdet, tähdet -ohjelmasta häirintäkohun takia – Pyytää anteeksi ”typerää käytöstä” ja vetoaa omaan vauhtisokeuteensa

  8. 8

    Johtuuko masennuksen lisääntyminen siitä, että onnen korostaminen on mennyt överiksi?

  9. 9

    Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

    Tilaajille
  10. 10

    On julma etuoikeus pystyä ahdistelemaan tyttöä tai naista ilman seuraamuksia

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Michael Monroe käyttäytyi 30-vuotisjuhlakeikallaan taas sopimattomasti, ja hyvä niin – Illan erikoisvieraat olivat todellinen antikliimaksi

  2. 2

    ”Enää ei ole yhdentekevää, minkä näköisissä vaatteissa lapsi kulkee päiväkodissa”, sanoo menestyvän lastenvaatebrändin luonut Marjut Rahkola

  3. 3

    Haaveeni olisi tehdä työtä, hankkia asunto ja perustaa perhe, mutta tähän Suomi ei anna mahdollisuutta

  4. 4

    Laulaja Tomi Metsäketo sai potkut Tähdet, tähdet -ohjelmasta häirintäkohun takia – Pyytää anteeksi ”typerää käytöstä” ja vetoaa omaan vauhtisokeuteensa

  5. 5

    Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

    Tilaajille
  6. 6

    Jenna Lehtonen tekee ulkomaanmatkan lähes joka kuukausi, Pirkko Schildt on käynyt 113 maassa – Miksi osa meistä tahtoo olla jatkuvasti liikkeessä?

    Tilaajille
  7. 7

    Poliisi otti neljä ihmistä kiinni mielen­osoituksissa Tampereella – uusnatseja ja poliisia kohti heitettiin paukkupommeja

  8. 8

    Kittilän käsissä on satojen miljoonien eurojen bisnes, joka syöksi lappilaiskunnan kriisiin – ”Miten poromiehen ammatissa toimiva valtuutettu voisi tuntea lakipykäliä?”

    Tilaajille
  9. 9

    Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

  10. 10

    Useita ihmisiä haavoittui veitsihyökkäyksessä Münchenissä, epäilty otettu kiinni – Poliisin mukaan kyse ei ole terrorismista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

    Tilaajille
  2. 2

    Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

    Tilaajille
  3. 3

    Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

  4. 4

    ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

  5. 5

    ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

  6. 6

    Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

  7. 7

    Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

    Tilaajille
  8. 8

    Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

  9. 9

    Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”Talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

  10. 10

    Seuraan lyöttäytynyt kaksikko repi suomalaiselta hopeakorun Firenzessä – mies hermostui ja taltutti ryöstäjät pystypainin jälkeen: ”Poliisi sanoi, että aika harvoin käy näin”

  11. Näytä lisää