Tällaista oli entisajan Lapinlahden mielisairaalassa, jossa potilaiden kasvoille levitettiin paiseita nostattavaa elohopeaa – Tutustuimme Helsingin kävelykierroksiin - Nyt.fi | HS.fi
Nyt.fi|Nyt.fi

Tällaista oli entisajan Lapinlahden mielisairaalassa, jossa potilaiden kasvoille levitettiin paiseita nostattavaa elohopeaa – Tutustuimme Helsingin kävelykierroksiin

Missä Helsingissä murhattiin neljä puolalaista vuonna 1918? Entä miksi mielisairautta pidettiin riivauksena vielä pitkään 1900-luvulle? Helsingin kävely­kierroksilla kuulee kiinnostavia asioita. Tutustuimme Lapinlahden sairaalaan oppaan johdolla. Esittelyssä myös muita kävelykierroksia kaupungissa.

Lapinlahden sairaalassa ennen Mielentilatutkimuksen osaston ikkunoiden hopeiset langat laukaisivat hälytyksen, jos ikkunan kautta yritettiin pakomatkalle.

Julkaistu: 20.10.2017 9:16

Kello lähestyy kahtatoista harmaana lokakuisena lauantaina. Puoli kau­punkia heräilee vielä viikonloppuun, mutta täällä Helsingin Lapinlahdessa ei nuku kukaan. Vanhan sairaalan potilashuoneet on muutettu taiteilijoiden työtiloiksi, ja puutarhassa koiranulkoiluttajat reippailevat jo tuulipuvut suhisten.

Seuraa uutisia tästä aiheesta

Nyt.fi luetuimmat

Luitko jo nämä?

Luetuimmat

Uusimmat