”Tärkeätä on se, että palkinto tuli jazzille”, sanoo Musiikin valtionpalkinnon saanut saksofonisti Eero Koivistoinen

”Raati on oikeassa: Koivistoinen on elävä legenda”, kirjoittaa Katri Kallionpää.

Säveltäjä ja saksofonisti Eero Koivistoinen (s. 1946) on saanut musiikin tämän vuoden valtionpalkinnon. Kulttuuriministeri Sampo Terho jakoi Valtion musiikkitoimikunnan myöntämän 14 000 euron suuruisen palkinnon perjantaina.


Koivistoinen sanoo olevansa erityisen iloinen siitä, että palkinto myönnetään jazzia edustavalle muusikolle. ”Se on minulle tärkeää.”

Raati perustelee valintaansa Koivistoisen puolen vuosisadan mittaisella uralla, jolla on ollut Suomen jazzkenttään mittava ja ainutlaatuinen vaikutus. ”Ajan hermolla jatkuvasti uutta etsivä ja tuottava Koivistoinen on elävä legenda”, perusteluissa todetaan. Ja siinähän raati on aivan oikeassa.

Koivistoisen ura alkoi jo 1960-luvulla. Hän sai Suomen Jazzliiton ensimmäisen Yrjö-palkinnon vuonna 1967.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kansainvälinen ura käynnistyi pari vuotta myöhemmin, kun Koivistoisen yhtye voitti jazzyhtyekilpailun Sveitsin Montreux’ssa. Sen jälkeen Koivistoinen opiskeli ja työskenteli pitkään Yhdysvalloissa.

Koivistoisen merkittävä yhteistyökumppani Suomessa on ollut UMO Jazz vuodesta 1975 alkaen. Vuosina 1996–1998 hän toimi UMO:n taiteellisena johtajana.

Raati muistuttaa myös, että Koivistoinen elää parhaillaan ”hyvin tuotteliasta taiteellista kukoistuskautta”.

Se pitää paikkansa. Jazzkeittiö tavoitti Koiviston torstaina Tallinnasta, jossa tämä konsertoi nuorten virolaismuusikoiden kanssa.

Hän kertoi työskentelevänsä parhaillaan myös peräti kolmen eri tilausteoksen kimpussa.

Yksi niistä on sävellys Ilmavoimien Big Bandille, toinen Kymi Sinfoniettalle. Kolmantena projektina Koivistoinen säveltää big band -musiikkia Japaniin.

Hän on myös aloittanut omien muistelmiensa kirjoittamisen Teos-kustantamolle. Valmista pitäisi tulla ensi vuoden aikana.

Entä mitä Koivistoinen aikoo tehdä 14 000 euron palkintosummallaan?

”Rahareikiä löytyy kyllä. Instrumenteissa on aina parantamisen varaa”, hän kertoo.

Osan summasta hän aikoo kuitenkin käyttää matkustamiseen ensi vuoden alussa. ”Vähän aion käydä hakemassa lämpöä.”

Tykkää Jazzkeittiöstä Facebookissa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Jazz
  • Jazzkeittiö
  • Musiikki
  • blogit
  • Saksofoni
  • Katri Kallionpää blogi
Nyt.fi luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Suomi mainittu! Amerikassa alkoi tällä viikolla Bachelor-ohjelman spin-off, jossa nähdään suomalainen Jenny Helenius – Näin hänelle kävi kilpailussa

  2. 2

    Testaa, kuinka haurasta maskuliinisuutesi on – Internetissä leviää uusin tapa vahvistaa omaa mieheyttään haukkumalla muita ”soijapojiksi”

  3. 3

    New York Times ilmoitti palkanneensa uuden toimittajan, internet selvitti hetkessä tyypin olevan ”avoin rasisti” ja ”natsien kaveri”, ja potkut tulivat samana päivänä – mutta onko hän kumpaakaan?

  4. 4

    The Leftovers on HBO:n paras sarja koskaan, vaikket ole välttämättä siitä edes kuullut – viimeinen kausi on käynnissä, ja näistä syistä kannattaa nyt viimeistään tutustua

  5. 5

    Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

  6. 6

    Kommentti: Nämä ovat tämän vuoden parhaat ja pahimmat Putous-hokemat – Suurin pettymys oli suoraan viime kaudelta napattu sketsihahmo

  7. 7

    17 länsimetron varrella sijaitsevaa ravintolaa, joihin kannattaa pysähtyä

  8. 8

    Arviossa kaupungin kuumin pizzeria Via Tribunali, johon voi joutua jonottamaan tunninkin – mutta se on sen arvoista

  9. 9

    Nyt se on virallista: Taylor Swiftin hittikappaleen kertosäe on ”liian lyhyt, tavanomainen ja luovuutta vailla”, että se voisi edes olla plagiaatti

  10. 10

    Tinder paljastaa, ovatko Facebook-kaverisi deittisovelluksessa – käyttäjät tyrmistyivät

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suomi mainittu! Amerikassa alkoi tällä viikolla Bachelor-ohjelman spin-off, jossa nähdään suomalainen Jenny Helenius – Näin hänelle kävi kilpailussa

  2. 2

    New York Times ilmoitti palkanneensa uuden toimittajan, internet selvitti hetkessä tyypin olevan ”avoin rasisti” ja ”natsien kaveri”, ja potkut tulivat samana päivänä – mutta onko hän kumpaakaan?

  3. 3

    Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

  4. 4

    17 länsimetron varrella sijaitsevaa ravintolaa, joihin kannattaa pysähtyä

  5. 5

    Maailman paras teinisarja alkoi 15 vuotta sitten – Katsoin O.C.:n kokonaan läpi, ja kaiken tämän se kertoo teini-iän ongelmista

  6. 6

    Tulossa teattereihin: Arnold Schwarzeneggerin tähdittämä ja täysin överiksi vedetty 80-lukulainen toimintaleffa, jonka pääpahis on Adolf Hitler

  7. 7

    Testaa, kuinka haurasta maskuliinisuutesi on – Internetissä leviää uusin tapa vahvistaa omaa mieheyttään haukkumalla muita ”soijapojiksi”

  8. 8

    Nyt se on virallista: Taylor Swiftin hittikappaleen kertosäe on ”liian lyhyt, tavanomainen ja luovuutta vailla”, että se voisi edes olla plagiaatti

  9. 9

    Millaista on aito kiinalainen ruoka ja mistä sitä Helsingissä saa? HS kävi tulokas­ravintolassa ja vanhassa klassikossa – muista myös nämä kahdeksan helmeä

    Tilaajille
  10. 10

    Ihmisiä tappavat robottikoirat ovat Black Mirrorin pelottavimpia otuksia – maanantaina robottiyhtiö näytti, että jakso voi olla totta hyvin pian

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Testaa, kuinka haurasta maskuliinisuutesi on – Internetissä leviää uusin tapa vahvistaa omaa mieheyttään haukkumalla muita ”soijapojiksi”

  2. 2

    Tällainen on Barack Obaman virallinen muotokuva, joka sai internetin riemastumaan ja yleisön haukkomaan henkeä – Soitimme suomalaistaiteilijalle ja kysyimme, mikä kuvassa on niin hienoa

  3. 3

    Tästä on kyse Sinkkuelämää-faneja kuohuttavassa tosielämän vihanpidossa – ”Et ole ystäväni”, Kim Cattrall ilmoitti julkisesti Sarah Jessica Parkerille

  4. 4

    Pikatestissä Suomeen saapunut tuhatkiloinen sushijuna, jossa itsehillintä pettää ja itsensä voi syödä aivan liian täyteen

  5. 5

    New York Times ilmoitti palkanneensa uuden toimittajan, internet selvitti hetkessä tyypin olevan ”avoin rasisti” ja ”natsien kaveri”, ja potkut tulivat samana päivänä – mutta onko hän kumpaakaan?

  6. 6

    Suomen uskonnollinen tv aloitti ”konservatiiviset uutiset” – Katsoimme ne, ja yhtäkkiä huomasimme olevamme kaikkien Suomen alt-right-ryhmien keskipisteessä

  7. 7

    Suomi mainittu! Amerikassa alkoi tällä viikolla Bachelor-ohjelman spin-off, jossa nähdään suomalainen Jenny Helenius – Näin hänelle kävi kilpailussa

  8. 8

    Maailman paras teinisarja alkoi 15 vuotta sitten – Katsoin O.C.:n kokonaan läpi, ja kaiken tämän se kertoo teini-iän ongelmista

  9. 9

    Ihmisiä tappavat robottikoirat ovat Black Mirrorin pelottavimpia otuksia – maanantaina robottiyhtiö näytti, että jakso voi olla totta hyvin pian

  10. 10

    Maailmankuulun standup-koomikon uusi ohjelma käsitteli asekeskustelun typeryyttä samana päivänä, kun Floridassa tapettiin 17 ihmistä

  11. Näytä lisää
Luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Naisleijonissa kuohuu, tähtihyökkääjältä Jatkoajassa suoraa puhetta: ”Meidän kisoja ei tule pilaamaan kukaan, ei oma valmentaja tai kukaan ulkopuolinen”

  2. 2

    Vähenevä kiinnostus lastenhankintaan näkyy myös adoptiohakemuksissa – hakijat ovat niin vanhoja, että eivät voi toivoa pientä lasta

  3. 3

    Wired: Sukellusvenemurhasta epäilty Peter Madsen oli kertonut täsmällisesti murhafantasioistaan seksikumppanilleen ennen tekoa

  4. 4

    Sastamalassa on todettu useita hinkuyskätapauksia lapsilla – pikkuvauva joutui sairaalahoitoon

  5. 5

    Joensuulaisesta keskustanuoresta tuli rockin mystinen kulttilaulaja, jonka huumeet ja hulluus ajoivat kuolemaan – Jouni Mömmö oli liikaa myös Sielun veljille

  6. 6

    (Mies)taiteilijat ovat kohdelleet muita törkeästi yli kahdensadan vuoden ajan, ja saaneet kaiken anteeksi – mikä muuttui vuodessa?

    Tilaajille
  7. 7

    Finlandia-talo peruskorjataan taas – seinien kupruilevat marmorilaatat eivät kestä 20 vuotta kauempaa, mutta niitä ei välttämättä saa vaihdettua kestävämpiin

  8. 8

    Johaugin dopingpanna loppusuoralla – manageri kertoi Eurosportille, että hiihtäjä on osa maajoukkuetta sunnuntaista lähtien

  9. 9

    Olen typerys, jota uhkaa varattomuus

  10. 10

    Britannian EU-vastainen Ukip-puolue antoi potkut johtajalleen – Henry Bolton erotettiin naisystävänsä viestin vuoksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Naisleijonissa kuohuu, tähtihyökkääjältä Jatkoajassa suoraa puhetta: ”Meidän kisoja ei tule pilaamaan kukaan, ei oma valmentaja tai kukaan ulkopuolinen”

  2. 2

    (Mies)taiteilijat ovat kohdelleet muita törkeästi yli kahdensadan vuoden ajan, ja saaneet kaiken anteeksi – mikä muuttui vuodessa?

    Tilaajille
  3. 3

    Olen typerys, jota uhkaa varattomuus

  4. 4

    Kansaansa kiduttava hirmuvaltio hukkui hetkeksi kansainväliseen ihailuun ja kehuun: katsokaa Pohjois-Korean prinsessan pisamia ja kaunotarten armeijaa

  5. 5

    Pohjois-Korean cheerleaderien ei kannata harkitakaan kisojen aikana loikkaamista, sanoo vuonna 2006 loikannut entinen cheerleader

  6. 6

    Maailmalla kohistaan nyt ”järisyttävältä” tuntuvasta uudesta orgasmista, mutta mikä ihme on kohdunkaula­orgasmi? Selvitimme

  7. 7

    Wired: Sukellusvenemurhasta epäilty Peter Madsen oli kertonut täsmällisesti murhafantasioistaan seksikumppanilleen ennen tekoa

  8. 8

    Joensuulaisesta keskustanuoresta tuli rockin mystinen kulttilaulaja, jonka huumeet ja hulluus ajoivat kuolemaan – Jouni Mömmö oli liikaa myös Sielun veljille

  9. 9

    Uusi rasismi vaihtoi rodun kulttuuriin

  10. 10

    Lehti: Donald Trumpilla oli suhde Playboy-mallin kanssa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pystytkö tähän hyppyyn? Jos et, kannattaa huolestua – ”Kolmi­kymppisenä on viimeinen hetki ruveta kuntoilemaan”

    Tilaajille
  2. 2

    Viime keväänä Zakarie Ali oli töissä Sörnäisten Alepassa, kun lippispäinen mies teki kahvihyllyllä yllättävän ehdotuksen – nyt 19-vuotias suomalainen on maailman kysytyimpiä muotinäytösmalleja

    Tilaajille
  3. 3

    Ihmiset pitävät lämpimänä jopa viittä ”varasuhdetta” siltä varalta, että parisuhde päättyisi – koskee niin sinkkuja kuin varattuja

  4. 4

    Onko puolisosi taipuvainen syrjähyppyyn? Tutkijat löysivät tiedostamattomia tapoja, jotka paljastavat alttiuden pettämiseen

  5. 5

    Maailmalla kohistaan nyt ”järisyttävältä” tuntuvasta uudesta orgasmista, mutta mikä ihme on kohdunkaula­orgasmi? Selvitimme

  6. 6

    Pääsin neljässä viikossa bikinikuntoon – näillä tehokkailla ohjeilla

  7. 7

    ”Haluaisin suojella ihmisiä siltä, etteivät he itse mokaisi omia suhteitaan”, sanoo kokenut parisuhdekouluttaja, ja kertoo viisi olennaista rakastamisen taitoa

    Tilaajille
  8. 8

    Kilohinta neljä miljardia euroa – Suomen arvokkainta vientituotetta tehdään espoolaisen toimistotalon uumenissa

  9. 9

    Sissikoulutus on rankinta mitä armeija tarjoaa, mutta Jaakko Pessinen vain lihoi – miten selittyy mies, joka reuhtoo 45 vuotta metsässä ilman sairaspäiviä ja kaataa traktorin paljain käsin?

    Tilaajille
  10. 10

    Jos yleisradioyhtiön toimittaja ei saa kysyä asiallisia maahanmuutosta, niin kuka sitten saa?

  11. Näytä lisää