Pikku G julkaisi ensimmäisen uuden kappaleensa yli 10 vuoteen, ja se on täsmälleen samanlaista kuin kaikki muukin hittiräppi tällä hetkellä

Pikku G julkaisi tänään perjantaina uuden kappaleen Solmussa, jossa hänen kanssaan esiintyy uusi laulaja Behm.

Jos joku vielä väittää, että 2000-luvun nostal­gisointi (eli nollari­huuma) ei ole yhtä todellinen ilmiö kuin ysäri- tai kasari­buumi, hän on väärässä.

Tänään, vuoden 2017 joulukuun ensimmäisenä päivänä, olemme tulleet nollarihuuruissamme niin pitkälle, että Pikku G julkaisi uuden kappaleen Solmussa.

Toisin sanoen: mobiiliteknologiayritys AppGyverin perustaja ja johtaja Henri Vähäkainu on palannut takaisin musiikkibisnekseen, ottanut taas käyttöön 15 vuotta sitten keksimänsä artistinimen ja alkanut tehdä uutta musiikkia. Levy-yhtiö Warner Musicilla tuntuu olevan suuria odotuksia 30-vuotiaan Pikku G:n suhteen.

30-vuotiaan Pikku G:n. Siinä on sanapari, jota ei olisi voinut kuvitella kirjoittavansa vajaat 15 vuotta sitten, kun teiniartisti oli julkaissut hittialbuminsa Räjähdysvaaran. Sitä on myyty yli 120 000 kappaletta.

Tuskin tätä osasi kuvitella Vähäkainu itsekään: vuonna 2008 hän yritti päästä pikku-tittelistä eroon tekemällä paluun nimellä Gee, mutta suosio jäi vaisuksi. Sitä ennen Vähäkainu oli jo pyrkinyt politiikkaan keskustan listoilla vuoden 2007 eduskuntavaaleissa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Silloin aika ei ollut ollenkaan kypsä, mutta nyt tilanne on toinen. Ensimmäiset merkit olivat nähtävillä, kun Pikku G veti tämän vuoden maaliskuussa yllätyskeikan Turun opiskelijabileissä. Paikka oli loppuunmyyty, ja yliopisto-opiskelijat lauloivat ulkoa kaikki Pikku G:n suurimmat hitit.

Puolitoista kuukautta myöhemmin ilmoitettiin, että Pikku G esiintyy kolmella festarilla kesän aikana. Hurmos tuntui jatkuvan. Yli 15 000 ihmistä lauloi kuorossa, kun Pikku G esitti Himoksen juhannuksen päälavalla ensimmäistä koskaan julkaisemaansa kappaletta Shala la la.

Tuntuu siltä, että Pikku G:n paluu on toteutettu varovaisesti ja harkiten. Räppäri itse on sanonut, että comeback ei ole erityisen suunniteltu.

”Vuosien aikana on tullut useampiakin pyyntöjä keikoista, mutta olen aina sanonut ei ja niin sanoin nytkin kun keikkaa ensimmäiseksi ehdotettiin”, Pikku G kertoi kesäkuussa HS:n haastattelussa.

Ulkopuolelta seuraten näyttää silti siltä, että paluu on aikataulutettu tarkkaan. Ei ole haluttu rymistellä suurella volyymilla, jos ketään ei olisi kiinnostanutkaan. Pelko osoittautui selvästi vääräksi, ja nyt olemme pisteessä, jossa nostalgianjanoiselle kansalle on tarjoiltava uutta Pikku G:tä.

Millainen sitten on Solmussa, ensimmäinen Pikku G:n kappale yli kymmeneen vuoteen?

Aikalailla samanlainen kuin kaikki muutkin tällä hetkellä julkaistavat suomalaisten hittiräppäreiden kappaleet. On kuuntelijasta kiinni, pitääkö sitä hyvänä vai huonona asiana. Muutaman kuuntelukerran jälkeen päällimmäisin tunne on se, että tarkka laskelmointi näyttää ulottuvan myös musiikkiin.

Hyvin nopealla kuuntelulla tunnistaa, että jo kappaleen perustunnelma ja rytmi muistuttaa suurinta osaa tämän hetken radiohiteistä. Ei ihme, sillä kappaleen tuottaja on ”MGI” Henry Lanz, yksi Suomen tämän hetken suosituimmista tuottajista, joka on työskennellyt lähes kaikkien nykyisten suomalaisten eturivin artistien kanssa.

Nykyiseen suomiräpin tyyliin kappaleella yhdistellään riimittelyä ja laulamista. Ajalle sopivaa on myös se, että Pikku G itse ei hoida lauluosuuksia, vaan hänellä on uusi levy-yhtiön kiinnittämä naisartisti hoitamassa lauluosuudet.

Siis samalla tavalla kuin Cheekin kappaleella Sillat, jossa kuultiin ensimmäisen kerran Ilta-nimisen laulajan laulua. Pikku G:n kappaleella mukana on Behm & Ellis -duon laulaja Behm. Seuraavaksi Pikku G voisi yhdistää voimansa jonkun tunnetun iskelmäartistin kanssa: esimerkkiä ovat näyttäneet jo esimerkiksi Nikke Ankara ja Irina sekä Mikael Gabriel ja Suvi Teräsniska.

Pikku G:n Solmussa-kappaleessa ja Cheekin Sillat-biisissä on paljon muutakin samaa kuin laulajavalinta. Molemmissa pyritään melodiassa kohtalokkaaseen tunnelmaan ja sanoituksissa ihmissuhteiden riipivään käsittelyyn.

”Luulin jo itteeni Houdiniks / Eka törkee virhearvio / Ja osasyy siihen / Miks meijän välis on nyt enemmän solmui ku partios / Luulin et voin korjaa vauhilla virheet / Toka virhearvio / Avataan lukkoja kirveel / Mut syntyy vaan vääränlaist vaurioo / Joo, arki on hektist / Mul on sulle pelkkii hetkii / Ja luulin sokeesti / Et sil pysyy kaks ihmist yhes / Mut eihän se mee nii.” (Pikku G: Solmussa)

”Nyt mä nään sut vastarannal / Yksin tsiigaamassa liekkeihin / Ja ihan paskan spiidaamas /Vaik vilkutan et liikahdakkaan / Mäkin oon vaan liian maassa / Riitaa haastan / En fiilaa matsaa / Mut mun päässä viiraa / Ja tiedät et demonit on riivaamassa / Eilen illal vast olin kyytii kentälle meille tilaamassa / Nyt liian monta miinaa maassa / Kaiken pilaamassa” (Cheek: Sillat)

Pikku G:n levy-yhtiössä seurataan varmasti suurella jännityksellä, onko tällaisella kolmekymppisen tunteikkaalla räpillä mahdollista nousta vastaavaan suosioon kuin teinipojan nuorisoräpäytyksellä.

Uuden biisin julkaisua seuraa myös keikkakiertue, joka alkaa 16. joulukuuta Helsingin Circuksesta. Keikoilla Pikku G:n pitää onnistua vielä yhdistämään uuden biisinsä aikuinen tunnelma ja nuoruuden uhmakkuus luontevasti, mikä voi olla haasteista suurin.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Hiphop-musiikki
  • Musiikki
  • Nyt
  • Juuso Määttänen
Nyt.fi luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    15 upeaa ja yksi nolo reaktio Black Panther -elokuvaan, joka rikkoo ennätyksiä: ihmiset ympäri maailman hehkuttavat, alt-right pohtii, koska saamme ”valkoisen pantterin”

  2. 2

    Suuri jämäruokaselkkaus selitettynä: Ravintoloiden ylijäämistä riitelee nyt Helsingissä kolme yritystä, tästä on kyse

  3. 3

    17 länsimetron varrella sijaitsevaa ravintolaa, joihin kannattaa pysähtyä

  4. 4

    Agapio Racing Teamin tarina: Tämä mies oli luomassa Digimonia ja muita legendaarisia dubbauksia

    Tilaajille
  5. 5

    Kolumni: Mitä jos puhuisimme somesta päihteenä? Mikään sovellusten suunnittelussa ei tähtää hillittyyn käyttöön, vaan täysriippuvuuteen

  6. 6

    Tiesitkö että suuri osa suomalaisista miehistä näkee saman unen? Toimittaja lähti elämään sen oikeasti päästäkseen painajaisesta eroon

  7. 7

    ”Oletko ENFP vai INTJ?” Armottoman vanhentunutta persoonatestiä käytetään jatkuvasti työelämässä ja deittiprofiileissa – psykologi kertoo, miksi se ei toimi

  8. 8

    Pikaruokajätti Kentucky Fried Chicken teki trollausmainoksen, jossa pilkataan terveysruokaa – Suomikin mainittiin

  9. 9

    Nykyisen internetin tärkeimpiin kuuluva periaate ollaan tuhoamassa Yhdysvalloissa – miltä kuulostaisi maksaa Netflixistä nelinkertaista hintaa?

  10. 10

    Millaista on aito kiinalainen ruoka ja mistä sitä Helsingissä saa? HS kävi tulokas­ravintolassa ja vanhassa klassikossa – muista myös nämä kahdeksan helmeä

    Tilaajille
  11. Näytä lisää
  1. 1

    15 upeaa ja yksi nolo reaktio Black Panther -elokuvaan, joka rikkoo ennätyksiä: ihmiset ympäri maailman hehkuttavat, alt-right pohtii, koska saamme ”valkoisen pantterin”

  2. 2

    Suuri jämäruokaselkkaus selitettynä: Ravintoloiden ylijäämistä riitelee nyt Helsingissä kolme yritystä, tästä on kyse

  3. 3

    Roasbergin Sivukonttori on mukava olohuone katutason alapuolella – giniä löytyy ja muutenkin ollaan siirtomaaimperiumien tunnelmassa

  4. 4

    17 länsimetron varrella sijaitsevaa ravintolaa, joihin kannattaa pysähtyä

  5. 5

    Harry Potter -fanit ovat jälleen menettäneet hermonsa uuden elokuvan yksityiskohdan takia, eikä J.K. Rowling ole erityisen innoissaan asiasta

  6. 6

    Donald Trump antaa tv:n vitsiniekoille loputtomasti aihetta, mutta samaa vitsiä vääntävät kaikki – John Oliverin Last Week Tonight palasi ruutuun tänään, katsoimme

  7. 7

    Mediterraneon salaattilounas on tavallista tuhdimpi – falafelit kaupungin parhaiden joukoissa

  8. 8

    Riikinkukko tarjoaa muhevia mutta liiankin tuttuja makuja

  9. 9

    The Times -lehden urheilutoimittaja kirjoitti "rakkauskirjeen" Jari Litmaselle

  10. 10

    Miksi blackface on rasistinen? Tutkija selittää

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Testaa, kuinka haurasta maskuliinisuutesi on – Internetissä leviää uusin tapa vahvistaa omaa mieheyttään haukkumalla muita ”soijapojiksi”

  2. 2

    New York Times ilmoitti palkanneensa uuden toimittajan, internet selvitti hetkessä tyypin olevan ”avoin rasisti” ja ”natsien kaveri”, ja potkut tulivat samana päivänä – mutta onko hän kumpaakaan?

  3. 3

    Tällainen on Barack Obaman virallinen muotokuva, joka sai internetin riemastumaan ja yleisön haukkomaan henkeä – Soitimme suomalaistaiteilijalle ja kysyimme, mikä kuvassa on niin hienoa

  4. 4

    Suomi mainittu! Amerikassa alkoi tällä viikolla Bachelor-ohjelman spin-off, jossa nähdään suomalainen Jenny Helenius – Näin hänelle kävi kilpailussa

  5. 5

    17 länsimetron varrella sijaitsevaa ravintolaa, joihin kannattaa pysähtyä

  6. 6

    Maailman paras teinisarja alkoi 15 vuotta sitten – Katsoin O.C.:n kokonaan läpi, ja kaiken tämän se kertoo teini-iän ongelmista

  7. 7

    Ihmisiä tappavat robottikoirat ovat Black Mirrorin pelottavimpia otuksia – maanantaina robottiyhtiö näytti, että jakso voi olla totta hyvin pian

  8. 8

    Maailmankuulun standup-koomikon uusi ohjelma käsitteli asekeskustelun typeryyttä samana päivänä, kun Floridassa tapettiin 17 ihmistä

  9. 9

    Suomi mainittu! HBO:n uuden sarjan yhden jakson nimi on ”Ilsa From Finland”

  10. 10

    Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

  11. Näytä lisää
Luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Lähes 30 vuotta Ylellä työskennellyt urheiluselostaja Tapio Suominen on saanut potkut

  2. 2

    ”Influenssa” saattaakin olla samaan aikaan jylläävä A-streptokokki – hoitoon hakeutumista ei kannata jäädä odottelemaan

  3. 3

    ”Ei hätää, hoidetaan tämä alta pois”, ajatteli Samuel raskauden selvittyä – puoliso sanoi ei, ja nyt Samuel hoitaa yksin lasta, jota hän ei halunnut

    Tilaajille
  4. 4

    Kauhupakkaset saattavat väistää Suomen, mutta luvassa on silti hyytäviä lukemia – Etelä-Suomen kaupungeissa pakkanen voi tuntua -30 asteelta

  5. 5

    Ugandassa kuolleesta suomalaismiehestä kirjoittanut toimittaja kertoo oudosta sieppauksestaan HS:lle: ”He laittoivat hupun päähäni ja ajoivat ympäri kaupunkia hirmuista vauhtia”

  6. 6

    Kahden erityislapsen yksinhuoltajaäiti halusi ammatin – Espoon kaupungin vastaus oli tyly: lastenhoito loppuu

    Tilaajille
  7. 7

    Koulun liikuntasalin lattian alta paljastui muinaisia asuintaloja – valokuvat näyttävät, että Turun uumenissa on piilossa kokonainen kaupunki

  8. 8

    Hillary Clintonia kutsuttiin ”saatanaksi” ja hänen väitettiin kannattavan sharia-lakia – HS kävi läpi erikoistutkija Muellerin 37-sivuisen syytekirjelmän venäläisten vaalivaikuttamisesta USA:ssa

  9. 9

    Leijonia vaivaa jokin kumma tauti

  10. 10

    Verkkolehti: Wagner-yhtymän venäläisiä palkkasotilaita voi olla Syyriassa tuhansittain

  11. Näytä lisää
  1. 1

    ”Ei hätää, hoidetaan tämä alta pois”, ajatteli Samuel raskauden selvittyä – puoliso sanoi ei, ja nyt Samuel hoitaa yksin lasta, jota hän ei halunnut

    Tilaajille
  2. 2

    Yhdysvaltojen pikaluistelijoiden kilpailuasut herättävät ihmetystä: ”Mikä tuo jättimäinen harmaa vaginaympyrä oikein on?”

  3. 3

    Lähes 30 vuotta Ylellä työskennellyt urheiluselostaja Tapio Suominen on saanut potkut

  4. 4

    ”Kun joku tekee Suomessa jotain hienoa, siitä ollaan silti vaatimattomia” – intialaiset nuoret miehet rynnivät nyt suomalaisille työpaikoille, näin he näkevät suomalaisen työkulttuurin

  5. 5

    Sarjahukuttajasta tehtiin harvinainen vaarallisuusarvio, jossa pengotaan ihmisen koko elämä – ”Tutkijatiimillä on ainutlaatuiset valtuudet saada kaikki tieto”

  6. 6

    Näiden sanojen runsas käyttö voi paljastaa puhujan masennuksen – Suomalais­asiantuntija vahvistaa: ”Kieli kertoo käyttäjästään asioita, joita hän ei itse tiedosta”

    Tilaajille
  7. 7

    Leijonat taipui kirvelevään tappioon Kanadalle ja putosi jatkopeleistä – Ruotsi hävisi Saksalle jatkoajalla

  8. 8

    Kuolinpesiä tyhjentävä Petteri Laine, 49, siivoaa työkseen asunnot puhtaaksi natsimenneisyydestä, salaisista eroottisten kirjojen kokoelmista ja ”mummotavarasta”

  9. 9

    Äideillä on kiire töihin ja lapsilla päiväkotiin – lapsen pitäisi olla kotona vähintään kolme­vuotiaaksi

  10. 10

    Helsingissä hytistään juuri nyt harvinaisen pitkän pakkasjakson keskellä – Katso videolta, kuinka talvi loi kaupunkilaisille oikoreitin keskustaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kuoleva kenkätehdas keksi vuonna 1989 nerokkaan idean – nyt niitä seisoo rivillinen jokaisen päiväkodin eteisessä

    Tilaajille
  2. 2

    Ihmiset pitävät lämpimänä jopa viittä ”varasuhdetta” siltä varalta, että parisuhde päättyisi – koskee niin sinkkuja kuin varattuja

  3. 3

    Amerikkalaisen mielestä suomalainen on vauva

  4. 4

    Onko puolisosi taipuvainen syrjähyppyyn? Tutkijat löysivät tiedostamattomia tapoja, jotka paljastavat alttiuden pettämiseen

  5. 5

    Maailmalla kohistaan nyt ”järisyttävältä” tuntuvasta uudesta orgasmista, mutta mikä ihme on kohdunkaula­orgasmi? Selvitimme

  6. 6

    Pääsin neljässä viikossa bikinikuntoon – näillä tehokkailla ohjeilla

  7. 7

    Naisleijonissa kuohuu, tähtihyökkääjältä Jatkoajassa suoraa puhetta: ”Meidän kisoja ei tule pilaamaan kukaan, ei oma valmentaja tai kukaan ulkopuolinen”

  8. 8

    Sissikoulutus on rankinta mitä armeija tarjoaa, mutta Jaakko Pessinen vain lihoi – miten selittyy mies, joka reuhtoo 45 vuotta metsässä ilman sairaspäiviä ja kaataa traktorin paljain käsin?

    Tilaajille
  9. 9

    Ilja Janitskin loi ja hylkäsi MV-lehden, ja nyt hän kääntää selkänsä sen kannattajille – ”Olen saanut tarpeekseni isänmaallisten skenestä, siitä pelleilystä”

    Tilaajille
  10. 10

    Näiden sanojen runsas käyttö voi paljastaa puhujan masennuksen – Suomalais­asiantuntija vahvistaa: ”Kieli kertoo käyttäjästään asioita, joita hän ei itse tiedosta”

    Tilaajille
  11. Näytä lisää
Uusimmat
  1. Juuri nyt
  2. Hollannin poliisiyhdistys kaipaa lisäresursseja – järjestäytyneet rikollisryhmät eivät ole hallinnassa, raportti kertoo
  3. Kiukaistaan tunnettu Harvia listautuu Helsingin pörssiin
  4. Ugandassa kuolleesta suomalaismiehestä kirjoittanut toimittaja kertoo oudosta sieppauksestaan HS:lle: ”He laittoivat hupun päähäni ja ajoivat ympäri kaupunkia hirmuista vauhtia”
  5. Kahden erityislapsen yksinhuoltajaäiti halusi ammatin – Espoon kaupungin vastaus oli tyly: lastenhoito loppuu Tilaajille
  6. Junckerin kovaotteinen luottomies nousee Euroopan komission pääsihteeriksi – pelottavaksi luonnehdittu Martin Selmayer tunnetaan armottomuudestaan kollegoitaan kohtaan
  7. Verkkolehti: Wagner-yhtymän venäläisiä palkkasotilaita voi olla Syyriassa tuhansittain
  8. Lähes 30 vuotta Ylellä työskennellyt urheiluselostaja Tapio Suominen on saanut potkut
  9. Tunti sitten
  10. Leijonien tehottomuus oli järkyttävää – ja valmentaja teki muutoksia, joita oikeastaan kukaan ei tajunnut
  11. Unkarin kaamean huono freestylelaskija on Piilaaksossa työskentelevä amerikkalainen, joka pyrki Venezualan edustajana Sotšiin ja haastoi Schwarzeneggerin kuvernöörinvaalissa
  12. Suomi kärsi Kanadalle järisyttävän tappion – olympiajäähallin käytävillä marssi pettyneitä ja hiljaisia leijonia: ”Ei ole erityisen hyvä fiilis”
  13. Näytä lisää