Tästä on kyse Harry Potter -kohussa, jossa J.K. Rowling on puolustanut Johnny Deppiä ja saanut Deppin ex-puolison Amber Heardin sekä satojen fanien vihat niskaansa

Harry Potter -maailman tarinaa jatkavan Ihmeotukset: Grindelwaldin rikokset -elokuvan yhtenä päänäyttelijänä nähdään Johnny Depp. Potter-sarjan fanit eivät ilahtuneet.

Viime torstaina kirjailija J.K. Rowling julkaisi twiitin, jota monet Harry Potter -sarjan fanit olivat odottaneet.

Twiitin sisältö ei ollut kuitenkaan toivotunlainen.
Twiittiinsä Rowling linkitti nettisivuilleen kirjoittamansa kommentin siitä, miksi Johnny Depp nähdään myös tulevassa Ihmeotukset-elokuvassa pääpahis Gellert Grindelwaldin roolissa.

”Elokuvantekijät ja minä emme ole ainoastaan tyytyväisiä pitäytyessämme alkuperäisessä roolituksessa, vaan olemme aidosti iloisia siitä, että Johnny näyttelee päähahmoa elokuvissa”, Rowling kirjoittaa.

Samaan aikaan myös elokuvan tuotantoyhtiö Warner Bros julkaisi kannanoton, jossa tuettiin Rowlingin näkemystä.

Rowlingin ja elokuvasarjan fanit olivat pettyneitä, jopa vihaisia, Rowlingin ja Warner Brosin kommenteista.
Sosiaalisessa mediassa normaalisti erittäin aktiivinen ja faneilleen usein vastaileva Rowling ei ole huomioinut twiittiensä saamia kommentteja tällä kertaa ollenkaan.

Ei vielä silloinkaan, kun Johnny Deppin ex-vaimo, näyttelijä Amber Heard otti kantaa Warner Brosin lausuntoon ja ilmoitti, että kirjoituksessa mainittu Heardin kommentti on irrotettu asiayhteydestä.
Hetkinen, mistä koko tapauksessa on siis kyse?

Kaikki alkoi Ihmeotukset ja niiden olinpaikat -elokuvasta, joka sai ensi-iltansa marraskuussa 2016. Kyse on J.K. Rowlingin käsikirjoittamasta ja David Yatesin ohjaamasta elokuva, joka sijoittuu samaan Harry Potter -universumiin kuin huippusuosittu Potter-kirjasarja ja sen elokuvat.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Ihmeotukset ja niiden olinpaikat sijoittuu kuitenkin aikakauteen vuosikymmeniä ennen Harry Potterin syntymää: tarkalleen ottaen 1920-luvulle. Elokuvan päähahmo on Eddie Redmaynen näyttelemä Lisko Scamander, joka kohtaa elokuvan loppuosassa yhden taikamaailman julmimmista velhoista eli Gellert Grindelwaldin.

Johnny Deppin näyttelemä Grindelwald esiintyy elokuvassa omana itsenään vain lyhyen hetken. Tulevissa osissa hänelle on luvattu huomattavasti isompi rooli, mikä on varsin helppo päätellä jo siitä, että elokuvan jatko-osan nimi on Ihmeotukset: Grindelwaldin rikokset. Yhteensä Ihmeotukset-elokuvasarjasta on luvattu viisiosaista.

Ensimmäinen elokuva on saanut jakautuneen vastaanoton, mutta monet ovat pitäneet sitä hyvin onnistuneena. Esimerkiksi HS:n kriitikko Anna Möttölä antoi elokuvalle neljä tähteä.

Jo elokuvan ensi-illan aikaan fanit kuitenkin suhtautuivat Deppin roolitukseen kriittisesti, ja joidenkin mielestä Deppiä ei olisi pitänyt valita Grindelwaldin rooliin ollenkaan. Arvostelu ei ole vähentynyt jatko-osan filmaamisen aikaan, vaan kuluneena syksynä fanit ovat vaatineet äänekkäästi Grindelwaldin näyttelijän vaihtamista Deppistä johonkuhun muuhun.

Syy vaatimuksiin on Deppin yksityiselämä. Keväällä 2016 Deppin silloinen puoliso Amber Heard syytti Deppiä henkisestä ja fyysisestä perheväkivallasta.

Depp kiisti teot, mutta Heardista julkaistiin kuvia mustelmilla olevista kasvoista. Heard ilmoitti, että hänellä on todistajia teoista, ja vaati lähestymiskieltoa Deppille. Deppin asianajaja puolestaan väitti, että Heardin syytökset johtuvat siitä, että hän yritti saada enemmän rahaa avioerossa.

Tapausta käsiteltiin julkisesti kuukausien ajan, kunnes elokuussa juuri ennen oikeudenkäyntiä ex-pariskunta sopi eronsa ja Heard veti vaatimuksensa lähestymiskiellosta pois. Heardille maksettiin eron yhteydessä seitsemän miljoonaa dollaria, jotka hän luovutti hyväntekeväisyyteen. Depp ja Heard julkaisivat samalla yhteisen lausunnon, joka kuuluu kokonaisuudessaan näin.

”Suhteemme oli intensiivisen intohimoinen ja toisinaan epävakaa, mutta sitä sitoi aina rakkaus. Kumpikaan osapuoli ei ole tehnyt valheellisia syytöksiä saavuttaakseen taloudellisesta hyötyä. [Suhteessa] ei ollut missään vaiheessa pyrkimystä fyysiseen tai emotionaaliseen vahinkoon. Amber toivoo Johnnylle kaikkea hyvää tulevaisuudessa. Amber luovuttaa erosta saadut taloudelliset edut hyväntekeväisyyteen.”

Vaikka Deppiä ei ole siis tuomittu väitetyistä teoista, fanien mielestä Depp ei ole silti sopiva jatkamaan Grindelwaldin roolissa.

Perustelu tälle on se, että syytökset Deppiä kohtaan ovat olleet niin vakavia, että niitä ei voi ohittaa olankohautuksella.

Depp ja Heard sopivat tapauksen oikeuden ulkopuolella, mutta Deppiin kohdistuneet syytökset eivät ole ohi. Tänä vuonna Deppin entiset managerit syyttävät Deppin käyneen fyysisesti käsiksi Heardiin heidän avioliittonsa aikana. Depp syyttää samaista managerointiyhtiötä hänen raha-asioidensa virheellisestä hoitamisesta.

Useissa Twitter-kommenteissa viitataan uusiin syytöksiin ja ”Deppin rikoksiin”, eli niissä annetaan ymmärtää, ettei Deppin syyttömyyttä tekoihin ole todistettu edelleenkään ja että Deppin väitetyistä teoista on paljon todisteita.
Kommenteissa on myös viitattu siihen, että esimerkiksi seksuaalisesta ahdistelusta syytetty Kevin Spacey on jo korvattu Christopher Plummerilla uudessa Ridley Scottin ohjaamassa elokuvassa.

Omassa kannanotossaan Rowling perusteli Deppin valitsemista rooliin nimenomaan sillä, että Deppiä ei ole tuomittu mistään. Rowling myös korosti, että Heard ja Depp haluavat jatkaa elämäänsä eteenpäin ja sen takia hänellä ei ole mahdollisuutta kommentoida asiaa laajemmin.

Rowling kirjoittaa, että hän ja ohjaaja David Yates harkitsivat uuden näyttelijän valitsemista Grindelwaldin rooliin, mutta halusivat jatkaa töitä Deppin kanssa.

”Harry Potterin ympärille kasvanut valtaisa ja yksimielisen tukeva yhteisö on ollut yksi suurimmista iloista elämässäni. Minulle henkilökohtaisesti on ollut vaikeaa, turhauttavaa ja toisinaan tuskaisaa, etten ole voinut puhua tästä asiasta avoimesti faneille”, Rowling kirjoittaa.

Warner Brosin kannanotossa puolestaan viitataan Deppin ja Heardin julkaisemaan yhteiseen kannanottoon.

”Tätä tapausta on käsitelty molempien osapuolten yhdessä julkaisemassa kannanotossa, jossa he sanovat, että ’[suhteessa] ei ollut missään vaiheessa pyrkimystä fyysiseen tai emotionaaliseen vahinkoon’.”

Juuri tämä kohta on sai Amber Heardin kommentoimaan. Hän twiittasi omalla tilillään hänen ja Deppin lausunnon kokonaisuudessaan ja sanoi, että ei ole oikein irrottaa yhtä kohtaa lausunnosta asiayhteydestään.

Heard ei ole tarkentanut, mitä hän tarkoitti, mutta Heard vaikuttaa viittaavan siihen, että Warner Bros on kommentissaan ohittanut kannanoton kohdat, jossa puhutaan siitä, että ”suhde oli intohimoinen ja toisinaan epävakaa” ja että ”kumpikaan osapuoli ei ole tehnyt valheellisia syytöksiä saavuttaakseen taloudellisesta hyötyä”.

Ihmeotukset: Grindelwaldin rikokset -elokuvan on tarkoitus tulla ensi-iltaan marraskuussa 2018, mutta sitä ennen ehtii tapahtua vielä paljon.

Monet fanit ovat edelleen sitä mieltä, että Deppin vaihtaminen on yhä mahdollista. Rowlingin julkinen kannanotto on tuntunut tällä kertaa vain voimistavan näkemystä, vaikka tarkoitus on ollut päinvastainen. Silti jopa Rowling näyttää tietävän, että tällä kertaa hänellä ei ole takanaan faniensa sataprosenttista tukea.

”Hyväksyn sen, että osa ei ole tyytyväisiä nimikkoroolin näyttelijävalinnastamme. Omaatuntoa ei kuitenkaan hallita komiteoissa. Sekä kuvitteellisessa että todellisessa maailmassa meidän kaikkien täytyy tehdä niin kuin uskomme olevan oikein.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Elokuvat
  • Harry Potter
  • Nyt
  • Juuso Määttänen
Nyt.fi luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Sata vuotta pelkkää bailaamista – HS vietti illan kolmessa legendaarisessa yökerhossa ja kysyi, mikä on niiden loputtoman suosion salaisuus

    Tilaajille
  2. 2

    Femmagaalan 15-vuotisjuhlassa Saimaa soittaa kaksi ja puoli tuntia ja palkintosarjat ovat toinen toistaan oudompia

  3. 3

    ”I hear you”, luki Trumpin lunttilapussa, kun hän kuunteli Floridan joukkosurmasta selvinneitä opiskelijoita ja ehdotti opettajille aseita

  4. 4

    Pornoa katsovat lähes kaikki, mutta siitä ei puhuta, ja Amerikassa sen kieltämistäkin on ehdotettu – uuden tv-ohjelman toimittaja Ina Mikkola yrittää saada ihmiset keskustelemaan pornosta ja maksamaan siitä

  5. 5

    Pari kilometriä punkista härömpään suuntaan – tämä konsertti sai korvat savuamaan Rytmihäiriöklubilla

  6. 6

    Viikonloppuna Helsingissä: Kiitetyssä Nukkemusikaalissa parodioidaan valkoisen miehen historiankirjoitusta

  7. 7

    Älypuhelimen käytön vähentämiseen on tiukka sovellus, joka rajaa puhelimen ilot ulos vessasta, makuuhuoneesta ja työmatkoilta – kokeilimme, saako sillä elämästä kiinni

  8. 8

    17 länsimetron varrella sijaitsevaa ravintolaa, joihin kannattaa pysähtyä

  9. 9

    67 brunssia Helsingissä – kattava opas siihen, mitä syödä ja missä

  10. 10

    Mikko, 32, söi juhannuksena sata vegenakkia Suomen kunniaksi, kertoo nyt kaiken huikeasta urakastaan: ”Nakin numero 40 kohdalla nousi oksennus kurkkuun”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    ”I hear you”, luki Trumpin lunttilapussa, kun hän kuunteli Floridan joukkosurmasta selvinneitä opiskelijoita ja ehdotti opettajille aseita

  2. 2

    Sata vuotta pelkkää bailaamista – HS vietti illan kolmessa legendaarisessa yökerhossa ja kysyi, mikä on niiden loputtoman suosion salaisuus

    Tilaajille
  3. 3

    Pornoa katsovat lähes kaikki, mutta siitä ei puhuta, ja Amerikassa sen kieltämistäkin on ehdotettu – uuden tv-ohjelman toimittaja Ina Mikkola yrittää saada ihmiset keskustelemaan pornosta ja maksamaan siitä

  4. 4

    15 upeaa ja yksi nolo reaktio Black Panther -elokuvaan, joka rikkoo ennätyksiä: ihmiset ympäri maailman hehkuttavat, alt-right pohtii, koska saamme ”valkoisen pantterin”

  5. 5

    Tällaisia ovat suositut tytöt, tavikset ja ei-suositut – tutkija kertoo, miten kaverisuosio jakaa tytöt

  6. 6

    Roasbergin Sivukonttori on mukava olohuone katutason alapuolella – giniä löytyy ja muutenkin ollaan siirtomaaimperiumien tunnelmassa

  7. 7

    17 länsimetron varrella sijaitsevaa ravintolaa, joihin kannattaa pysähtyä

  8. 8

    Pari kilometriä punkista härömpään suuntaan – tämä konsertti sai korvat savuamaan Rytmihäiriöklubilla

  9. 9

    24-vuotias suomalaisnainen haki miehiä netti-ilmoituksella, johon vastasivat itsensäpaljastaja, sadisti, porno-ohjaaja ja ”elävä nukke” – Samira Elagoz teki dokumentin, jollaista ei ole ennen nähty

  10. 10

    Sometähti Sini Laitinen, 25, otti ensin animesöpöselfieitä, sitten muotifiilisteli – ja tekee nyt ”viiden euron räkäistä herutusta”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    ”I hear you”, luki Trumpin lunttilapussa, kun hän kuunteli Floridan joukkosurmasta selvinneitä opiskelijoita ja ehdotti opettajille aseita

  2. 2

    Sata vuotta pelkkää bailaamista – HS vietti illan kolmessa legendaarisessa yökerhossa ja kysyi, mikä on niiden loputtoman suosion salaisuus

    Tilaajille
  3. 3

    New York Times ilmoitti palkanneensa uuden toimittajan, internet selvitti hetkessä tyypin olevan ”avoin rasisti” ja ”natsien kaveri”, ja potkut tulivat samana päivänä – mutta onko hän kumpaakaan?

  4. 4

    Suomi mainittu! Amerikassa alkoi tällä viikolla Bachelor-ohjelman spin-off, jossa nähdään suomalainen Jenny Helenius – Näin hänelle kävi kilpailussa

  5. 5

    17 länsimetron varrella sijaitsevaa ravintolaa, joihin kannattaa pysähtyä

  6. 6

    15 upeaa ja yksi nolo reaktio Black Panther -elokuvaan, joka rikkoo ennätyksiä: ihmiset ympäri maailman hehkuttavat, alt-right pohtii, koska saamme ”valkoisen pantterin”

  7. 7

    Pornoa katsovat lähes kaikki, mutta siitä ei puhuta, ja Amerikassa sen kieltämistäkin on ehdotettu – uuden tv-ohjelman toimittaja Ina Mikkola yrittää saada ihmiset keskustelemaan pornosta ja maksamaan siitä

  8. 8

    Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

  9. 9

    Nyt se on virallista: Taylor Swiftin hittikappaleen kertosäe on ”liian lyhyt, tavanomainen ja luovuutta vailla”, että se voisi edes olla plagiaatti

  10. 10

    Tulossa teattereihin: Arnold Schwarzeneggerin tähdittämä ja täysin överiksi vedetty 80-lukulainen toimintaleffa, jonka pääpahis on Adolf Hitler

  11. Näytä lisää
Luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    26-vuotias korkea­koulutettu paloi loppuun työssä, eikä stressi hellittänyt edes sairauslomalla – Tutkija: ”Olen huolissani siitä, millaiseen kulttuuriin nuori sukupolvemme on työelämässä opetettu”

  2. 2

    Janne Pyykkö tamppasi yksin hämmästyttävät lumipiirrokset keskelle Nuuksion järviä – pystyt siihen myös itse: tarvitset vain pätkän narua ja kengät

  3. 3

    Totaalikieltäytyjä vetosi oikeudessa siihen, että haluaa samanvertaista kohtelua kuin Jehovan todistajat – vankeustuomiosta vapautuksella voi olla laajoja seurauksia

  4. 4

    Kolme vuotta sitten yhdysvaltalainen Allison Burger googlasi maailman parasta maata asua – nyt hän asuu poikansa kanssa Tuusulassa

  5. 5

    ”Halusin vatsani räjähtävän” – Gabrielle Deydier söi itsensä 150-kiloiseksi kunnes tajusi, että häntä haukkunut pomo oli väärässä

    Tilaajille
  6. 6

    Pääministeri Sipilä: En tiedä, millä asialla ex-ministeri Lindén oli Ugandassa – Patrian osalta ”asia on loppuunkäsitelty”

  7. 7

    Lomille karkaavia perheitä kytätään lentokentillä Keski-Euroopassa – Lisälomalle lapsiaan vievät vanhemmat voivat saada jopa satojen eurojen sakot

  8. 8

    Opintotuen tulorajojen poistosta tehdään selvitys – kulut nousisivat satoihin miljooniin euroihin, arvioi Kelan suunnittelija

  9. 9

    Sitran raportissa esitetään kansanvallan peruskorjausta, ei täyttä remonttia – ja tämä on sen ongelma

  10. 10

    SK: Panu Rajala vähättelee Tampereen yliopiston entisten opiskelijoiden ahdistelusyytöksiä – ”Mitään ei tullut minun tietooni tai pöydälleni”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kolme vuotta sitten yhdysvaltalainen Allison Burger googlasi maailman parasta maata asua – nyt hän asuu poikansa kanssa Tuusulassa

  2. 2

    Yhdysvalloissa tapahtuu nyt jotain, mitä ei ole ennen nähty – Miksi Floridan kouluampuminen oli erilainen kuin muut?

  3. 3

    Panssarilasin alta löytyy Viron mahtavin aarre, jonka tarina on kuin jännitys­näytelmästä – Piilopaikan tiesi vain pari ihmistä, mutta tieto oli hävitä Siperian vankileireille

  4. 4

    Lomille karkaavia perheitä kytätään lentokentillä Keski-Euroopassa – Lisälomalle lapsiaan vievät vanhemmat voivat saada jopa satojen eurojen sakot

  5. 5

    26-vuotias korkea­koulutettu paloi loppuun työssä, eikä stressi hellittänyt edes sairauslomalla – Tutkija: ”Olen huolissani siitä, millaiseen kulttuuriin nuori sukupolvemme on työelämässä opetettu”

  6. 6

    Maailmanennätyksen tehnyttä 15-vuotiasta taitoluistelijaa itkettää, kun hän kertoo elämästään – Alina Zagitovasta on rakennettu olympiavoittajaa pikkutytöstä lähtien

  7. 7

    Tutkimus: Laihduttajan on turha tuijottaa hiilihydraatteja ja rasvoja – tai edes syyttää geenejä

  8. 8

    Saara Aallon kolmas kappale on täysiveristä euroviisua kaikessa törkeydessään – tosin UMK-voittaja lienee jo taputeltu

  9. 9

    ”Ei hätää, hoidetaan tämä alta pois”, ajatteli Samuel raskauden selvittyä – puoliso sanoi ei, ja nyt Samuel hoitaa yksin lasta, jota hän ei halunnut

    Tilaajille
  10. 10

    ”I hear you”, luki Trumpin lunttilapussa, kun hän kuunteli Floridan joukkosurmasta selvinneitä opiskelijoita ja ehdotti opettajille aseita

  11. Näytä lisää
  1. 1

    ”Ei hätää, hoidetaan tämä alta pois”, ajatteli Samuel raskauden selvittyä – puoliso sanoi ei, ja nyt Samuel hoitaa yksin lasta, jota hän ei halunnut

    Tilaajille
  2. 2

    Kuoleva kenkätehdas keksi vuonna 1989 nerokkaan idean – nyt niitä seisoo rivillinen jokaisen päiväkodin eteisessä

    Tilaajille
  3. 3

    Amerikkalaisen mielestä suomalainen on vauva

  4. 4

    Lähes 30 vuotta Ylellä työskennellyt urheiluselostaja Tapio Suominen on saanut potkut

  5. 5

    Maailmalla kohistaan nyt ”järisyttävältä” tuntuvasta uudesta orgasmista, mutta mikä ihme on kohdunkaula­orgasmi? Selvitimme

  6. 6

    Näiden sanojen runsas käyttö voi paljastaa puhujan masennuksen – Suomalais­asiantuntija vahvistaa: ”Kieli kertoo käyttäjästään asioita, joita hän ei itse tiedosta”

    Tilaajille
  7. 7

    Ilja Janitskin loi ja hylkäsi MV-lehden, ja nyt hän kääntää selkänsä sen kannattajille – ”Olen saanut tarpeekseni isänmaallisten skenestä, siitä pelleilystä”

    Tilaajille
  8. 8

    Naisleijonissa kuohuu, tähtihyökkääjältä Jatkoajassa suoraa puhetta: ”Meidän kisoja ei tule pilaamaan kukaan, ei oma valmentaja tai kukaan ulkopuolinen”

  9. 9

    Kuolinpesiä tyhjentävä Petteri Laine, 49, siivoaa työkseen asunnot puhtaaksi natsimenneisyydestä, salaisista eroottisten kirjojen kokoelmista ja ”mummotavarasta”

  10. 10

    Yhdysvaltojen pikaluistelijoiden kilpailuasut herättävät ihmetystä: ”Mikä tuo jättimäinen harmaa vaginaympyrä oikein on?”

  11. Näytä lisää