Laura Huhtasaari esiintyi toisena Ylen vaalitentissä, tarkastimme faktat – tässä parhaat palat giffeinä

Nytin juttusarjassa käydään läpi kaikkien presidenttiehdokkaiden haastattelut Ylen yksilövaalitentissä. Toisena vuorossa oli Laura Huhtasaari.

Presidentinvaalit ovat kohta täällä!

Vaalihuuma loistaa edelleen täysin poissaolollaan, mutta ehdokkailla on nyt silti hetkensä esittää näkemyksiään vaalitenteissä. Yleensä käy kuitenkin niin, että kaikki vaalitentin tuoksinassa esitetyt näkemykset eivät pidä paikkaansa, tai niissä on tiettyjä vajavaisuuksia.

Juttusarjassamme käymme läpi kaikkien ehdokkaiden yksilötentit Ylellä ja tarkastamme, miten hyvin puheet pitävät paikkansa. Aiemmin olemme käsitelleet Paavo Väyrysen (sit) tentin.

Toisena tenttivuorossa oli Laura Huhtasaari (ps).

Huhtasaari puhui suuren osan tunnin mittaisesta lähetyksestä korostetun hitaasti ja selkeästi, mutta haastatteluosuudessa toimittaja Kirsi Heikelin tentissä hän näytti erityisesti loppupuolella turhautuvan, kun Heikel vaati Huhtasaarta vastaamaan esitettyihin kysymyksiin.

Tässä poimittuna tärkeimmät kohdat, joissa Huhtasaarella oli epätarkkuuksia:



Vuoden 2015 lukujen perusteella Puola ei ole yksi eniten saastuttavista maista.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Sitä suuremmat hiilidioksidipäästöt on Kiinan, Yhdysvaltojen ja Venäjän kaltaisten suurmaiden lisäksi muun muassa Saksalla, Ranskalla ja Italialla. Väkilukuun suhteutettuna päästöjen määrässä menevät edellä muun muassa Belgia, Viro – ja Suomi.

Tenttiosassa Huhtasaarelta kysyttiin ulkopoliittisista meriiteistä. Huhtasaari aloitti niiden luettelemisen seuraavasti:



Sen jälkeen Huhtasaari jatkoi luetteloa kertomalla vierailleensa myös Donald Trumpin rukousaamiaisella, olleensa vapaaehtoistyössä kehitysmaassa ja opiskelleensa Yhdysvalloissa. Pohjoismaiden neuvostossa Huhtasaari kertoo olleensa ja tehneensä siellä paljon yhteistyötä muiden poliitikkojen kanssa.

Luottamustoimista kysyttäessä Huhtasaari mainitsi vielä varapuheenjohtajan paikan Pohjoismaiden neuvoston Osaaminen ja kulttuuri Pohjolassa -valiokunnassa ja varapuheenjohtajan paikan eduskunnan Yhdysvaltojen-ystävyysryhmässä.

Huhtasaaren vastausten perimmäinen ongelma on se, että osalla Huhtasaaren luettelemista asioista ei ole mitään tekemistä perinteisen ulkopolitiikan, valtioiden välisten politiikan, kanssa. Varsinkaan vapaaehtoistyötä tai opiskelua ulkomailla ei voi laskea ulkopolitiikaksi.

Pohjoismaiden neuvostossa toimiminen vaikuttaa olevan Huhtasaaren merkittävin ulkopoliittinen meriitti.

Huhtasaari ennakoi myös Ruotsin Nato-jäsenyyttä:



Kuten toimittaja Kirsti Heikel huomautti Huhtasaarelle heti perään, Ruotsin Nato-jäsenyyden hakeminen on viime aikoina muuttunut vähintäänkin varteenotettavaksi mahdollisuudeksi. Väittämä on tietenkin spekulatiivinen, eikä varmaa vastausta voida tietää.

Silti ruotsalaiset oikeistopuolueet ovat asettuneet tukemaan Natoon liittymistä. Tällä hetkellä ne ovat oppositiossa Ruotsin valtiopäivillä, mutta uudet vaalit ovat edessä tulevana syksynä, ja muutos saattaa olla edessä.

Joulukuun puolivälissä julkistetussa Aftonbladetin gallupissa tämänhetkinen porvarioppositio oli selvästi nykyistä puna-vihreää hallitusta suositumpi.

Donald Trumpin toimia Huhtasaari kehui puhuttaessa Yhdysvalloista:



Amerikkalaismedioiden näkemyksen mukaan Trump nimenomaan ei ole vaatinut merkittävästi ihmisoikeuksia vieraillessaan Kiinassa ja että ihmisoikeudet eivät ole olleet korkealla hänen tärkeyslistallaan kansainvälisten asioiden edistämisessä.

Siinä missä edellinen presidentti Barack Obama käytti julkisia puheenvuorojaan ihmisoikeuksien näkyvään vaatimiseen, Trumpin hallinnon mukaan vastaavaan ei ole tarvetta. Jos ihmisoikeuksista on puhuttu, keskustelut on käyty julkisuudelta piilossa.

Huhtasaari oli muutenkin huolissaan Kiinasta:



Yhdysvallat on edelleen ylivoimaisesti maailman suurin sotilasmahti. Kansainvälisiä sotilasvoimia vertailevassa taulukossa Yhdysvallat on tuoreimmissa luvuissa ylivoimainen ykkönen. Toisena on Venäjä, kolmantena Kiina.

Yhdysvaltojen sotilasbudjetti on 587 miljardia dollaria, kun Kiinalla se on 161 miljardia dollaria. Ero on reilusti yli kolminkertainen, joten ajatus Kiinan noususta Yhdysvaltojen ohi on hyvin kaukainen.

Nyt.fi käy läpi kaikkien ehdokkaiden Ylen tenteissä esittämien väittämien totuudenmukaisuuden.
Nyt.fi luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Sometähti Sini Laitinen, 25, otti ensin animesöpöselfieitä, sitten muotifiilisteli – ja tekee nyt ”viiden euron räkäistä herutusta”

  2. 2

    Tulossa teattereihin: Arnold Schwarzeneggerin tähdittämä ja täysin överiksi vedetty 80-lukulainen toimintaleffa, jonka pääpahis on Adolf Hitler

  3. 3

    Suomi mainittu! Amerikassa alkoi tällä viikolla Bachelor-ohjelman spin-off, jossa nähdään suomalainen Jenny Helenius – Näin hänelle kävi kilpailussa

  4. 4

    Kuolleesta ihmisestä videon julkaissut tubettajatähti teki paluun, löi koko tapauksen leikiksi ja suututti taas ihmiset – Juuri tätä häneltä odotettiin

  5. 5

    Tästä on kyse Sinkkuelämää-faneja kuohuttavassa tosielämän vihanpidossa – ”Et ole ystäväni”, Kim Cattrall ilmoitti julkisesti Sarah Jessica Parkerille

  6. 6

    Ihmisiä tappavat robottikoirat ovat Black Mirrorin pelottavimpia otuksia – maanantaina robottiyhtiö näytti, että jakso voi olla totta hyvin pian

  1. 1

    Suomi mainittu! Amerikassa alkoi tällä viikolla Bachelor-ohjelman spin-off, jossa nähdään suomalainen Jenny Helenius – Näin hänelle kävi kilpailussa

  2. 2

    New York Times ilmoitti palkanneensa uuden toimittajan, internet selvitti hetkessä tyypin olevan ”avoin rasisti” ja ”natsien kaveri”, ja potkut tulivat samana päivänä – mutta onko hän kumpaakaan?

  3. 3

    Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

  4. 4

    17 länsimetron varrella sijaitsevaa ravintolaa, joihin kannattaa pysähtyä

  5. 5

    Maailman paras teinisarja alkoi 15 vuotta sitten – Katsoin O.C.:n kokonaan läpi, ja kaiken tämän se kertoo teini-iän ongelmista

  6. 6

    Tulossa teattereihin: Arnold Schwarzeneggerin tähdittämä ja täysin överiksi vedetty 80-lukulainen toimintaleffa, jonka pääpahis on Adolf Hitler

  7. 7

    Testaa, kuinka haurasta maskuliinisuutesi on – Internetissä leviää uusin tapa vahvistaa omaa mieheyttään haukkumalla muita ”soijapojiksi”

  8. 8

    Nyt se on virallista: Taylor Swiftin hittikappaleen kertosäe on ”liian lyhyt, tavanomainen ja luovuutta vailla”, että se voisi edes olla plagiaatti

  9. 9

    Millaista on aito kiinalainen ruoka ja mistä sitä Helsingissä saa? HS kävi tulokas­ravintolassa ja vanhassa klassikossa – muista myös nämä kahdeksan helmeä

    Tilaajille
  10. 10

    Ihmisiä tappavat robottikoirat ovat Black Mirrorin pelottavimpia otuksia – maanantaina robottiyhtiö näytti, että jakso voi olla totta hyvin pian

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Testaa, kuinka haurasta maskuliinisuutesi on – Internetissä leviää uusin tapa vahvistaa omaa mieheyttään haukkumalla muita ”soijapojiksi”

  2. 2

    Tällainen on Barack Obaman virallinen muotokuva, joka sai internetin riemastumaan ja yleisön haukkomaan henkeä – Soitimme suomalaistaiteilijalle ja kysyimme, mikä kuvassa on niin hienoa

  3. 3

    Tästä on kyse Sinkkuelämää-faneja kuohuttavassa tosielämän vihanpidossa – ”Et ole ystäväni”, Kim Cattrall ilmoitti julkisesti Sarah Jessica Parkerille

  4. 4

    Pikatestissä Suomeen saapunut tuhatkiloinen sushijuna, jossa itsehillintä pettää ja itsensä voi syödä aivan liian täyteen

  5. 5

    New York Times ilmoitti palkanneensa uuden toimittajan, internet selvitti hetkessä tyypin olevan ”avoin rasisti” ja ”natsien kaveri”, ja potkut tulivat samana päivänä – mutta onko hän kumpaakaan?

  6. 6

    Suomen uskonnollinen tv aloitti ”konservatiiviset uutiset” – Katsoimme ne, ja yhtäkkiä huomasimme olevamme kaikkien Suomen alt-right-ryhmien keskipisteessä

  7. 7

    Suomi mainittu! Amerikassa alkoi tällä viikolla Bachelor-ohjelman spin-off, jossa nähdään suomalainen Jenny Helenius – Näin hänelle kävi kilpailussa

  8. 8

    Maailman paras teinisarja alkoi 15 vuotta sitten – Katsoin O.C.:n kokonaan läpi, ja kaiken tämän se kertoo teini-iän ongelmista

  9. 9

    Ihmisiä tappavat robottikoirat ovat Black Mirrorin pelottavimpia otuksia – maanantaina robottiyhtiö näytti, että jakso voi olla totta hyvin pian

  10. 10

    Maailmankuulun standup-koomikon uusi ohjelma käsitteli asekeskustelun typeryyttä samana päivänä, kun Floridassa tapettiin 17 ihmistä

  11. Näytä lisää
Luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Amerikkalaisen mielestä suomalainen on vauva

  2. 2

    Valepoliiseja, asekauppaa ja kuolema – HS tutki, miten suomalainen liikemies ja entinen ministeri Suvi Lindén päätyivät Ugandaan ja mitä sen jälkeen tapahtui

    Tilaajille
  3. 3

    Toimitusjohtajamme käytös on pitänyt sisällään nimittelyä, haukkumista, aiheettomia syytöksiä ja raivokohtauksia – Hallitus ei katso tarpeelliseksi puuttua tilanteeseen

  4. 4

    Elintaso on Virossa nyt kuin Suomessa 1990-luvulla – näin keskiluokka elää Tallinnassa

  5. 5

    MV-lehden nousu ja uho – näin Ilja Janitskin loi ja hylkäsi lehden, jota hän nyt syyttää ”törkypaskaksi”

    Tilaajille
  6. 6

    Naisleijonissa kuohuu, tähtihyökkääjältä Jatkoajassa suoraa puhetta: ”Meidän kisoja ei tule pilaamaan kukaan, ei oma valmentaja tai kukaan ulkopuolinen”

  7. 7

    Wired: Sukellusvenemurhasta epäilty Peter Madsen oli kertonut täsmällisesti murhafantasioistaan seksikumppanilleen ennen tekoa

  8. 8

    On hyvin kummallista, että ylioppilaskokeet on tähän asti kirjoitettu kynällä paperille

  9. 9

    ”Mun unelmana on käydä Malediiveilla ennen kuin ne uppoaa” – HS vietti vuorokauden abien kanssa, jotka juovat ja tupakoivat vähemmän kuin yksikään aiempi sukupolvi

  10. 10

    Joensuulaisesta keskustanuoresta tuli rockin mystinen kulttilaulaja, jonka huumeet ja hulluus ajoivat kuolemaan – Jouni Mömmö oli liikaa myös Sielun veljille

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Naisleijonissa kuohuu, tähtihyökkääjältä Jatkoajassa suoraa puhetta: ”Meidän kisoja ei tule pilaamaan kukaan, ei oma valmentaja tai kukaan ulkopuolinen”

  2. 2

    (Mies)taiteilijat ovat kohdelleet muita törkeästi yli kahdensadan vuoden ajan, ja saaneet kaiken anteeksi – mikä muuttui vuodessa?

    Tilaajille
  3. 3

    Kansaansa kiduttava hirmuvaltio hukkui hetkeksi kansainväliseen ihailuun ja kehuun: katsokaa Pohjois-Korean prinsessan pisamia ja kaunotarten armeijaa

  4. 4

    Olen typerys, jota uhkaa varattomuus

  5. 5

    Wired: Sukellusvenemurhasta epäilty Peter Madsen oli kertonut täsmällisesti murhafantasioistaan seksikumppanilleen ennen tekoa

  6. 6

    Joensuulaisesta keskustanuoresta tuli rockin mystinen kulttilaulaja, jonka huumeet ja hulluus ajoivat kuolemaan – Jouni Mömmö oli liikaa myös Sielun veljille

  7. 7

    Maailmalla kohistaan nyt ”järisyttävältä” tuntuvasta uudesta orgasmista, mutta mikä ihme on kohdunkaula­orgasmi? Selvitimme

  8. 8

    Pohjois-Korean cheerleaderien ei kannata harkitakaan kisojen aikana loikkaamista, sanoo vuonna 2006 loikannut entinen cheerleader

  9. 9

    Uusi rasismi vaihtoi rodun kulttuuriin

  10. 10

    Vähenevä kiinnostus lastenhankintaan näkyy myös adoptiohakemuksissa – hakijat ovat niin vanhoja, että eivät voi toivoa pientä lasta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pystytkö tähän hyppyyn? Jos et, kannattaa huolestua – ”Kolmi­kymppisenä on viimeinen hetki ruveta kuntoilemaan”

    Tilaajille
  2. 2

    Viime keväänä Zakarie Ali oli töissä Sörnäisten Alepassa, kun lippispäinen mies teki kahvihyllyllä yllättävän ehdotuksen – nyt 19-vuotias suomalainen on maailman kysytyimpiä muotinäytösmalleja

    Tilaajille
  3. 3

    Ihmiset pitävät lämpimänä jopa viittä ”varasuhdetta” siltä varalta, että parisuhde päättyisi – koskee niin sinkkuja kuin varattuja

  4. 4

    Onko puolisosi taipuvainen syrjähyppyyn? Tutkijat löysivät tiedostamattomia tapoja, jotka paljastavat alttiuden pettämiseen

  5. 5

    Maailmalla kohistaan nyt ”järisyttävältä” tuntuvasta uudesta orgasmista, mutta mikä ihme on kohdunkaula­orgasmi? Selvitimme

  6. 6

    Pääsin neljässä viikossa bikinikuntoon – näillä tehokkailla ohjeilla

  7. 7

    ”Haluaisin suojella ihmisiä siltä, etteivät he itse mokaisi omia suhteitaan”, sanoo kokenut parisuhdekouluttaja, ja kertoo viisi olennaista rakastamisen taitoa

    Tilaajille
  8. 8

    Kilohinta neljä miljardia euroa – Suomen arvokkainta vientituotetta tehdään espoolaisen toimistotalon uumenissa

  9. 9

    Sissikoulutus on rankinta mitä armeija tarjoaa, mutta Jaakko Pessinen vain lihoi – miten selittyy mies, joka reuhtoo 45 vuotta metsässä ilman sairaspäiviä ja kaataa traktorin paljain käsin?

    Tilaajille
  10. 10

    Naisleijonissa kuohuu, tähtihyökkääjältä Jatkoajassa suoraa puhetta: ”Meidän kisoja ei tule pilaamaan kukaan, ei oma valmentaja tai kukaan ulkopuolinen”

  11. Näytä lisää