Helsinkiläinen Heikki Salko julkaisi Redditissä ”Kahdeksan tapaa jakaa Suomi” -kuvasarjan, joka levisi päivässä kaikkialle somessa – Soitimme

Twitter täyttyi torstaina ”Eight ways to divide Finland”-kuvasarjasta.

”Kahdeksan tapaa jakaa Suomi.”

Jos avasi eilen Twitterin (ja seuraa käytännössä ketään suomalaista siellä), ei näiltä sanoilta voinut välttyä.

Tai paremmin sanottuna näiltä kuvilta ei voinut välttyä.
Muutamassa tunnissa sadat suomalaiset Twitter-käyttäjät intoutuivat jakamaan tätä kuvasarjaa, joka tiivistää monta oleellista asiaa Suomesta.

Alun perin hezec-nimimerkin Redditissä julkaisema kuvasarja levisi ympäri sosiaalista mediaa. Tuntui siltä, että jokaisen oli julkaistava itse sama kuvasarja tai vähintäänkin jaettava eteenpäin jonkun toisen julkaisu kyseisestä kuvasta.
Tämä kaikki tapahtui vajaassa päivässä. Hezec julkaisi grafiikkakoosteensa torstaina aikaisin aamulla, ja iltapäivään mennessä se tuntui olevan jo kaikkialla Twitterissä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Mikä teki juuri tästä kuvasta niin suositun?

Kahdeksassa karttagrafiikassa Suomi on jaettu eri tavoin: olemassaolon, keskustelutyylin, toiseen paikalliseen kielen, väestöntiheyden, varoituskylteissä olevien eläimien, järvien määrän, kasvillisuusvyöhykkeiden ja auringon sijainnin mukaan.

Vastaavia humoristisia karttagrafiikoita on julkaistu eri maista viime aikoina erityisesti Redditissä lukemattomina versioina. Myös ulkomaiset viraalisivustot ovat julkaisseet jo viime syksynä juttuja muun muassa siitä, millä kaikilla tavoilla koko Euroopan voi jakaa.

Idea on aina sama: karttagrafiikat ovat yksinkertaisia, humoristisia ja leikkivät kaikkien tuntemilla stereotypioilla.

Jostain syystä Suomesta ei kuitenkaan ollut tehty ainakaan laajalti levinnyttä karttakoostetta ennen eilistä. Siksi hitiksi nousseen kuvakoosteen suosio ei ole suuri yllätys. Moni meemejä seuraava oli osannut jo odottaa vastaavan koosteen julkaisua myös Suomesta.

Redditissä Suomi-versio alkoi levitä erityisesti ensimmäiseen kuvaan liittyvän vitsin ansiosta. Kuten vuonna 2016 kirjoitimme, netissä on jo pitkään levinnyt teoria, jonka mukaan Suomea ei ole lainkaan olemassa. Tähän vitsiin nojaa ”olemassaolon tasoa” ilmaiseva kartta, jossa koko Suomi on merkitty olemassa olevaksi.

Mutta ketä saamme kiittää tästä upeasta koosteesta?

Twitterissä eilen illalla tekijäksi ilmoittautui helsinkiläinen Heikki Salko, joka käyttää Redditissä hezec-nimimerkkiä.
Niinpä soitimme Salkolle.

Nyt.fi tässä terve! Miten päädyit tekemään ”Kahdeksan tapaa jakaa Suomi”-koosteen?

”Tämä on ihan puhtaasti muiden matkimista. Redditissä on pyörinyt samanlaisia karttoja muista maista paljon. Ajattelin, että samanlaisen voisi tehdä Suomesta, koska sellaista ei vielä löytynyt. Olen harrastanut karttojen piirtämistä ja opiskelen liikennetekniikkaa, johon kartat liittyvät myös läheisesti, joten siksi olin kiinnostunut aiheesta.”

Karttakooste nousi nettihitiksi parissa tunnissa. Yllättikö suosion laajuus sinut?

”Yllätti täysin, että se lähti niin laajasti leviämään myös Twitterissä. Redditissä se nousi suosituksi erityisesti Europe-puolella, mutta siellä myös ilmoitettiin tämän julkaisemisen jälkeen, että näitä meemejä ei tarvitse julkaista enää lisää.”

Mistä yksinkertaisen karttakoosteen suosio oikein johtuu?

”En osaa sanoa. Netti on omituinen paikka.”

Millaista henkilökohtaista palautetta olet saanut kuvasarjasta?

”Yllättävän positiivista. Jonkun verran enemmän tarkkuutta kartoissa olisi voinut vielä olla. Esimerkiksi kainuulaiset mieltävät itsensä ennemmin suorapuheisiksi kuin savolaisen kieroiksi.”

Onko karttoja tulossa vielä lisää?

”Ei ainakaan minulta. Se alkaisi olla jo vähän liikaa saman meemin toistamista.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Internet
  • Nyt
  • Juuso Määttänen
Nyt.fi luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Suuri jämäruokaselkkaus selitettynä: Ravintoloiden ylijäämistä riitelee nyt Helsingissä kolme yritystä, tästä on kyse

  2. 2

    Roasbergin Sivukonttori on mukava olohuone katutason alapuolella – giniä löytyy ja muutenkin ollaan siirtomaaimperiumien tunnelmassa

  3. 3

    Mediterraneon salaattilounas on tavallista tuhdimpi – falafelit kaupungin parhaiden joukoissa

  4. 4

    67 brunssia Helsingissä – kattava opas siihen, mitä syödä ja missä

  5. 5

    Miksi blackface on rasistinen? Tutkija selittää

  6. 6

    Tähtikiekkoilija Veli-Matti Savinainen värväsi ystävänsä seuramiehiksi Siperiaan

    Tilaajille
  7. 7

    Nils Torvalds esiintyi Ylen vaalitentissä, tarkastimme faktat ja löysimme yhden virheen – tässä se giffinä

  8. 8

    Nyt se on virallista: Taylor Swiftin hittikappaleen kertosäe on ”liian lyhyt, tavanomainen ja luovuutta vailla”, että se voisi edes olla plagiaatti

  9. 9

    New York Times ilmoitti palkanneensa uuden toimittajan, internet selvitti hetkessä tyypin olevan ”avoin rasisti” ja ”natsien kaveri”, ja potkut tulivat samana päivänä – mutta onko hän kumpaakaan?

  10. 10

    Kommentti: Nämä ovat tämän vuoden parhaat ja pahimmat Putous-hokemat – Suurin pettymys oli suoraan viime kaudelta napattu sketsihahmo

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Roasbergin Sivukonttori on mukava olohuone katutason alapuolella – giniä löytyy ja muutenkin ollaan siirtomaaimperiumien tunnelmassa

  2. 2

    Suuri jämäruokaselkkaus selitettynä: Ravintoloiden ylijäämistä riitelee nyt Helsingissä kolme yritystä, tästä on kyse

  3. 3

    17 länsimetron varrella sijaitsevaa ravintolaa, joihin kannattaa pysähtyä

  4. 4

    Donald Trump antaa tv:n vitsiniekoille loputtomasti aihetta, mutta samaa vitsiä vääntävät kaikki – John Oliverin Last Week Tonight palasi ruutuun tänään, katsoimme

  5. 5

    Harry Potter -fanit ovat jälleen menettäneet hermonsa uuden elokuvan yksityiskohdan takia, eikä J.K. Rowling ole erityisen innoissaan asiasta

  6. 6

    Mediterraneon salaattilounas on tavallista tuhdimpi – falafelit kaupungin parhaiden joukoissa

  7. 7

    Riikinkukko tarjoaa muhevia mutta liiankin tuttuja makuja

  8. 8

    The Times -lehden urheilutoimittaja kirjoitti "rakkauskirjeen" Jari Litmaselle

  9. 9

    Suomi mainittu! Amerikassa alkoi tällä viikolla Bachelor-ohjelman spin-off, jossa nähdään suomalainen Jenny Helenius – Näin hänelle kävi kilpailussa

  10. 10

    Miksi blackface on rasistinen? Tutkija selittää

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Testaa, kuinka haurasta maskuliinisuutesi on – Internetissä leviää uusin tapa vahvistaa omaa mieheyttään haukkumalla muita ”soijapojiksi”

  2. 2

    New York Times ilmoitti palkanneensa uuden toimittajan, internet selvitti hetkessä tyypin olevan ”avoin rasisti” ja ”natsien kaveri”, ja potkut tulivat samana päivänä – mutta onko hän kumpaakaan?

  3. 3

    Tällainen on Barack Obaman virallinen muotokuva, joka sai internetin riemastumaan ja yleisön haukkomaan henkeä – Soitimme suomalaistaiteilijalle ja kysyimme, mikä kuvassa on niin hienoa

  4. 4

    Suomi mainittu! Amerikassa alkoi tällä viikolla Bachelor-ohjelman spin-off, jossa nähdään suomalainen Jenny Helenius – Näin hänelle kävi kilpailussa

  5. 5

    17 länsimetron varrella sijaitsevaa ravintolaa, joihin kannattaa pysähtyä

  6. 6

    Maailman paras teinisarja alkoi 15 vuotta sitten – Katsoin O.C.:n kokonaan läpi, ja kaiken tämän se kertoo teini-iän ongelmista

  7. 7

    Ihmisiä tappavat robottikoirat ovat Black Mirrorin pelottavimpia otuksia – maanantaina robottiyhtiö näytti, että jakso voi olla totta hyvin pian

  8. 8

    Maailmankuulun standup-koomikon uusi ohjelma käsitteli asekeskustelun typeryyttä samana päivänä, kun Floridassa tapettiin 17 ihmistä

  9. 9

    Suomi mainittu! HBO:n uuden sarjan yhden jakson nimi on ”Ilsa From Finland”

  10. 10

    Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

  11. Näytä lisää
Luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Miestä epäillään kymmenien poikien seksuaalisesta hyväksikäytöstä Helsingissä – ”Epäillyllä on kyky kommunikoida samalla tasolla näiden poikien kanssa”

  2. 2

    Leijonat pelaa turnauksen tärkeintä erää, paikka mitaliotteluihin irtoaa erävoitolla Kanadasta – HS seuraa, kolmas erä käynnissä: yhä 0–0

  3. 3

    ”Ei hätää, hoidetaan tämä alta pois”, ajatteli Samuel raskauden selvittyä – puoliso sanoi ei, ja nyt Samuel hoitaa yksin lasta, jota hän ei halunnut

    Tilaajille
  4. 4

    Jo kolmas lähtö Patriasta Uganda-tapauksen vuoksi: Myös kuolleen liikemiehen kanssa asioinut myyntipäällikkö on jättänyt yhtiön

  5. 5

    Metroliikenne kulkee taas, mutta epäsäännöllisin vuorovälein – korvaava bussiliikenne lopetettu

  6. 6

    Mafiatyylinen muilutus Uudellamaalla: mies pakotettiin hiekkakuopalle, jossa hänen kätensä uhattiin katkaista viidakkoveitsellä

  7. 7

    Keinottelijan epäillään huijanneen Spotifyltä jopa miljoona euroa – Ohjelmoi yli tuhat tiliä soittamaan manipuloitua soittolistaa

  8. 8

    Helsinkiläisyrittäjä varasti yhdessä kehitetyn bisnesidean itselleen ja perusti oman firman muutaman viikon päästä – oikeus tuomitsi yrityssalaisuuden rikkomisesta

  9. 9

    Suomalaislautailijoita uhkaa putoaminen kärjen vauhdista – uudet harjoitusmuodot jakavat mielipiteitä: ”Dopingia”, sanoo Roope Tonteri

  10. 10

    Hyvää kodin sisustajaa ei tunnista paksusta lompakosta vaan värisilmästä ja mielikuvituksesta – paras kikka asunnon virkistämiseen vaatii kuitenkin myös vähän vaivaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Yhdysvaltojen pikaluistelijoiden kilpailuasut herättävät ihmetystä: ”Mikä tuo jättimäinen harmaa vaginaympyrä oikein on?”

  2. 2

    ”Ei hätää, hoidetaan tämä alta pois”, ajatteli Samuel raskauden selvittyä – puoliso sanoi ei, ja nyt Samuel hoitaa yksin lasta, jota hän ei halunnut

    Tilaajille
  3. 3

    Näiden sanojen runsas käyttö voi paljastaa puhujan masennuksen – Suomalais­asiantuntija vahvistaa: ”Kieli kertoo käyttäjästään asioita, joita hän ei itse tiedosta”

    Tilaajille
  4. 4

    ”Kun joku tekee Suomessa jotain hienoa, siitä ollaan silti vaatimattomia” – intialaiset nuoret miehet rynnivät nyt suomalaisille työpaikoille, näin he näkevät suomalaisen työkulttuurin

  5. 5

    Ovatko näppisi aina jäässä? Tutkijat havaitsivat vartalotyypin, jonka käsistä lämpö ei karkaa

  6. 6

    Sarjahukuttajasta tehtiin harvinainen vaarallisuusarvio, jossa pengotaan ihmisen koko elämä – ”Tutkijatiimillä on ainutlaatuiset valtuudet saada kaikki tieto”

  7. 7

    Kuolinpesiä tyhjentävä Petteri Laine, 49, siivoaa työkseen asunnot puhtaaksi natsimenneisyydestä, salaisista eroottisten kirjojen kokoelmista ja ”mummotavarasta”

  8. 8

    Työoloistaan valittaneiden metron­kuljettajien työpäivä on ollut vuosikaudet helpompi kuin sopimus määrää

  9. 9

    Viron kieli kuulostaa joskus hämäävän tutulta – kokeile HS:n kielivisassa, tunnistatko 25 sanan merkitykset

  10. 10

    Helsingissä hytistään juuri nyt harvinaisen pitkän pakkasjakson keskellä – Katso videolta, kuinka talvi loi kaupunkilaisille oikoreitin keskustaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kuoleva kenkätehdas keksi vuonna 1989 nerokkaan idean – nyt niitä seisoo rivillinen jokaisen päiväkodin eteisessä

    Tilaajille
  2. 2

    Ihmiset pitävät lämpimänä jopa viittä ”varasuhdetta” siltä varalta, että parisuhde päättyisi – koskee niin sinkkuja kuin varattuja

  3. 3

    Amerikkalaisen mielestä suomalainen on vauva

  4. 4

    Onko puolisosi taipuvainen syrjähyppyyn? Tutkijat löysivät tiedostamattomia tapoja, jotka paljastavat alttiuden pettämiseen

  5. 5

    Maailmalla kohistaan nyt ”järisyttävältä” tuntuvasta uudesta orgasmista, mutta mikä ihme on kohdunkaula­orgasmi? Selvitimme

  6. 6

    Pääsin neljässä viikossa bikinikuntoon – näillä tehokkailla ohjeilla

  7. 7

    Naisleijonissa kuohuu, tähtihyökkääjältä Jatkoajassa suoraa puhetta: ”Meidän kisoja ei tule pilaamaan kukaan, ei oma valmentaja tai kukaan ulkopuolinen”

  8. 8

    Sissikoulutus on rankinta mitä armeija tarjoaa, mutta Jaakko Pessinen vain lihoi – miten selittyy mies, joka reuhtoo 45 vuotta metsässä ilman sairaspäiviä ja kaataa traktorin paljain käsin?

    Tilaajille
  9. 9

    Ilja Janitskin loi ja hylkäsi MV-lehden, ja nyt hän kääntää selkänsä sen kannattajille – ”Olen saanut tarpeekseni isänmaallisten skenestä, siitä pelleilystä”

    Tilaajille
  10. 10

    Näiden sanojen runsas käyttö voi paljastaa puhujan masennuksen – Suomalais­asiantuntija vahvistaa: ”Kieli kertoo käyttäjästään asioita, joita hän ei itse tiedosta”

    Tilaajille
  11. Näytä lisää