Kiehtovan indieyhtyeen levynjulkaisukeikka perjantaina Helsingissä – 5 syytä, miksi Lake Jons on kiinnostava

Lake Jons on julkaissut ensimmäisen albuminsa.

1. Se on indierockia

Indierock on aina ollut hieman hankala käsite. Jonkun mielestä se on kitaravetoista musiikkia suurten levy-yhtiöiden ulkopuolella pienemmille piireille. Toiset laskevat esimerkiksi jättikokoiset Arcade Firet ja The Nationalit edelleen indierockiksi.

Oli indierock mitä hyvänsä, se ei ole ollut Suomessa kovassa huudossa sitten 2000-luvun Lapkon, Ultramariinin ja Rubikin, sillä mediatilaa ja soittolistoja hallitsevat nykyään lähinnä räppärit ja popparit.

Vuonna 2014 perustettu helsinkiläinen Lake Jons on indierockia, ja kiinnostavaa sellaista. Ehkä tästä alkaa lajityypin uusi aikakausi?

2. Sillä on Lou Reedin entinen manageri

Edesmennyt Lou Reed oli nerokas ja kiistelty musiikkitaiteilija, jolla oli imago, jopa brändi. Näiden kiillottamisessa Reedia auttoi eittämättä hänen managerinsa Tom Sarig, joka manageroi nyt Lake Jonsia. Imago ja brändi ovat tärkeitä mielikuvia myyvässä viihdeteollisuudessa, joten hyvä manageri voi olla avain suureen menestykseen.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

3. Se puhkesi kukkaansa Huittisissa

Uuteen Lake Jons -nimiseen levyyn ”puhallettiin sielu Huittisissa, metsän keskellä hirsimökissä”, kertoi yhtye viime vuonna Soundi-lehdelle. Kuinkas muutenkaan!

4. Sillä on hienoja musiikkivideoita

Yhtyeen musiikkivideot ovat ainakin sen näköisiä, että tuotantoarvot ovat kunnossa. Musiikki ja kuvat puhuvat yhteistä kieltä, sillä Lake Jonsin hidastempoinen, kuulas musiikki sopii seesteisiin kuviin – joissa on tolkuttoman paljon hidastuksia.

5. Se on valmis

Runosieluimago, eteerinen musiikki, raukeat musiikkivideot, hyvät biisit, hyvä manageri ja korkeat tavoitteet: valmista kamaa maailmalle, jonne yhtye on kertonut hamuavansa.

Lake Jonsin levynjulkaisukeikka Kuudennessa Linjassa (Hämeentie 13) pe 2.2. Ovet klo 19. Liput 11,50 e. K-18.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Nyt
  • Musiikki
  • Tapahtumat
  • Jose Riikonen
  • Keikat
Nyt.fi luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Sata vuotta pelkkää bailaamista – HS vietti illan kolmessa legendaarisessa yökerhossa ja kysyi, mikä on niiden loputtoman suosion salaisuus

    Tilaajille
  2. 2

    Pornoa katsovat lähes kaikki, mutta siitä ei puhuta, ja Amerikassa sen kieltämistäkin on ehdotettu – uuden tv-ohjelman toimittaja Ina Mikkola yrittää saada ihmiset keskustelemaan pornosta ja maksamaan siitä

  3. 3

    Emme haluaisi lietsoa paniikkia, mutta hummus on loppumassa

  4. 4

    Janelle Monáe julkaisi niin upean biseksuaali­musiikkivideon, että se ampaisi Youtuben trendaavimmaksi

  5. 5

    Pikatesti: Espoolaisravintola tarjoaa herkullista, mietoa ruokaa ja lapsetkin viihtyvät

  6. 6

    Some on pullollaan vitsejä ja imitaatioita elokuvaohjaaja Werner Herzogista – nyt hän teki dokumentin internetistä, ja lauantaina se nähdään Helsingissä

  7. 7

    Skeittilehti Thrasherin päätoimittaja haukkuu Rihannan, Justin Bieberin ja muut sen paitoja pitävät julkkikset pelleiksi: ”Ihan helvetin kornia”

  8. 8

    Näin hyvin Suomi-tubettaja tienaa: Hanki yli 100 000 tilaajaa, voit saada yhdestä sponsoroidusta videosta tuhansia euroja

  9. 9

    Nuoret suomalaismiehet fanittavat 27-vuotiaan opiskelijan tekemää tv-sarjaa, vaikka sen ei pitänyt olla enää mahdollista – Näin ärsyttävästä nörtistä tuli nettisuosikki

  10. 10

    Suomen todennäköisesti kallein ravintola ikinä HS:n arviossa: Helsingin Palace lähestyy täydellisyyttä, mutta halvin illallinen maksaa 169 euroa

    Tilaajille
  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sata vuotta pelkkää bailaamista – HS vietti illan kolmessa legendaarisessa yökerhossa ja kysyi, mikä on niiden loputtoman suosion salaisuus

    Tilaajille
  2. 2

    Pornoa katsovat lähes kaikki, mutta siitä ei puhuta, ja Amerikassa sen kieltämistäkin on ehdotettu – uuden tv-ohjelman toimittaja Ina Mikkola yrittää saada ihmiset keskustelemaan pornosta ja maksamaan siitä

  3. 3

    Janelle Monáe julkaisi niin upean biseksuaali­musiikkivideon, että se ampaisi Youtuben trendaavimmaksi

  4. 4

    ”I hear you”, luki Trumpin lunttilapussa, kun hän kuunteli Floridan joukkosurmasta selvinneitä opiskelijoita ja ehdotti opettajille aseita

  5. 5

    Ole erilainen, valitse proge – Steven Wilson saapuu tänään Helsinkiin

  6. 6

    Femmagaalan 15-vuotisjuhlassa Saimaa soittaa kaksi ja puoli tuntia ja palkintosarjat ovat toinen toistaan oudompia

  7. 7

    15 upeaa ja yksi nolo reaktio Black Panther -elokuvaan, joka rikkoo ennätyksiä: ihmiset ympäri maailman hehkuttavat, alt-right pohtii, koska saamme ”valkoisen pantterin”

  8. 8

    Kommentti: Nämä ovat tämän vuoden parhaat ja pahimmat Putous-hokemat – Suurin pettymys oli suoraan viime kaudelta napattu sketsihahmo

  9. 9

    Pari kilometriä punkista härömpään suuntaan – tämä konsertti sai korvat savuamaan Rytmihäiriöklubilla

  10. 10

    Viikonloppuna Helsingissä: Kiitetyssä Nukkemusikaalissa parodioidaan valkoisen miehen historiankirjoitusta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sata vuotta pelkkää bailaamista – HS vietti illan kolmessa legendaarisessa yökerhossa ja kysyi, mikä on niiden loputtoman suosion salaisuus

    Tilaajille
  2. 2

    ”I hear you”, luki Trumpin lunttilapussa, kun hän kuunteli Floridan joukkosurmasta selvinneitä opiskelijoita ja ehdotti opettajille aseita

  3. 3

    15 upeaa ja yksi nolo reaktio Black Panther -elokuvaan, joka rikkoo ennätyksiä: ihmiset ympäri maailman hehkuttavat, alt-right pohtii, koska saamme ”valkoisen pantterin”

  4. 4

    Pornoa katsovat lähes kaikki, mutta siitä ei puhuta, ja Amerikassa sen kieltämistäkin on ehdotettu – uuden tv-ohjelman toimittaja Ina Mikkola yrittää saada ihmiset keskustelemaan pornosta ja maksamaan siitä

  5. 5

    Donald Trump antaa tv:n vitsiniekoille loputtomasti aihetta, mutta samaa vitsiä vääntävät kaikki – John Oliverin Last Week Tonight palasi ruutuun tänään, katsoimme

  6. 6

    17 länsimetron varrella sijaitsevaa ravintolaa, joihin kannattaa pysähtyä

  7. 7

    Roasbergin Sivukonttori on mukava olohuone katutason alapuolella – giniä löytyy ja muutenkin ollaan siirtomaaimperiumien tunnelmassa

  8. 8

    Janelle Monáe julkaisi niin upean biseksuaali­musiikkivideon, että se ampaisi Youtuben trendaavimmaksi

  9. 9

    Mediterraneon salaattilounas on tavallista tuhdimpi – falafelit kaupungin parhaiden joukoissa

  10. 10

    Suomi mainittu! Amerikassa alkoi tällä viikolla Bachelor-ohjelman spin-off, jossa nähdään suomalainen Jenny Helenius – Näin hänelle kävi kilpailussa

  11. Näytä lisää
Luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Isä ja tytär asuvat salaa siirtola­puutarha­mökissä – ”Emme haittaa täällä kenenkään elämää”

  2. 2

    Brother Christmas on kuolevia lapsia auttava hyväntekeväisyyshahmo, josta paisui miljoonabisnes – HS selvitti sen rahankäytön epäselvyyksiä, jotka avaavat hyväntekeväisyyden ongelmia some-huomion aikakaudella

    Tilaajille
  3. 3

    Sinisten Sampo Terho ehdottaa ansiosidonnaista turvaa kaikille työttömille – STTK:n Ralf Sund Demokraatti-lehdessä: ”Röyhkeää, törkeää ja pöljää”

  4. 4

    Näyttelijä halusi esitellä mekkoaan, mutta yleisö luuli, että hänet oli pakotettu palelemaan – Mikä Jennifer Lawrencen tapauksessa on feminismiä?

  5. 5

    Yritysjohtajia huijataan maailman halvimmalla tempulla, varoittaa kyber­rikollisuuden asian­tuntija

  6. 6

    ”Teitä hädänalaisia lapsettomia käytetään hyväksi, kun tarjotaan tällaista lasta”, sanoi lääkäri adoptioäiti Lee Lehdolle – Adoptioperheet jäävät yhä useammin yksin vaikeisiin tilanteisiin

  7. 7

    ”Jos vaatii kohtuullista palkkaa, voi työ jäädä saamatta” – Lapin työläiset kertovat työehtojen villistä lännestä, jossa työntekijän ei kannata sairastua

  8. 8

    ”Jäärännissä” Suomenlahdella kulkeneet alukset törmäsivät toisiinsa – toinen alus sai reiän keulaansa

  9. 9

    Kun Yhdysvalloissa tapahtuu joukko­murha, aserajoituksia jopa höllätään – HS:n kirjeen­vaihtaja kertoo, miksi aselakeja on niin vaikea muuttaa

  10. 10

    Tuomarineuvoston puheenjohtaja Jussi Prykäri itävaltalaisen hiihtäjän harhautumisesta: ”Reitti oli tehty minun ohjeistukseni mukaan”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Isä ja tytär asuvat salaa siirtola­puutarha­mökissä – ”Emme haittaa täällä kenenkään elämää”

  2. 2

    Brother Christmas on kuolevia lapsia auttava hyväntekeväisyyshahmo, josta paisui miljoonabisnes – HS selvitti sen rahankäytön epäselvyyksiä, jotka avaavat hyväntekeväisyyden ongelmia some-huomion aikakaudella

    Tilaajille
  3. 3

    ”Teitä hädänalaisia lapsettomia käytetään hyväksi, kun tarjotaan tällaista lasta”, sanoi lääkäri adoptioäiti Lee Lehdolle – Adoptioperheet jäävät yhä useammin yksin vaikeisiin tilanteisiin

  4. 4

    Ennen Kampin keskus oli Helsingin merkittävin portti länteen – länsimetron takia kauppakeskus menettää nyt päivittäin tuhansia kävijöitä

  5. 5

    Kolme vuotta sitten yhdysvaltalainen Allison Burger googlasi maailman parasta maata asua – nyt hän asuu poikansa kanssa Tuusulassa

  6. 6

    Kulutamme itsemme kuoliaiksi, jyrisee ympäristö­professori Lassi Linnanen: Suomessa on vallalla harhainen mantra, joka syöksee koko planeetan perikatoon

    Tilaajille
  7. 7

    Puistotyöntekijät luulivat nykytaideteosta roskaksi, nyt Helsinki kiistelee taiteilijan kanssa korvauksista – ”Esineiden yhteydessä ei ollut mitään kylttiä”

  8. 8

    Urheiluministeri Sampo Terho lupasi tehdä ”arhinmäet”, jos Iivo Niskanen ottaa kultaa – Arhinmäeltä tuli viiltävä kuitti, mutta Terho oli jo baarissa

  9. 9

    ”Jos vaatii kohtuullista palkkaa, voi työ jäädä saamatta” – Lapin työläiset kertovat työehtojen villistä lännestä, jossa työntekijän ei kannata sairastua

  10. 10

    Vapaaehtoiset rakensivat kaikessa hiljaisuudessa varajärjestelmän viranomaisten verkolle – ”Kustannustehokas keino turvata pelastustoiminnan johtaminen poikkeusoloissa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    ”Ei hätää, hoidetaan tämä alta pois”, ajatteli Samuel raskauden selvittyä – puoliso sanoi ei, ja nyt Samuel hoitaa yksin lasta, jota hän ei halunnut

    Tilaajille
  2. 2

    Kuoleva kenkätehdas keksi vuonna 1989 nerokkaan idean – nyt niitä seisoo rivillinen jokaisen päiväkodin eteisessä

    Tilaajille
  3. 3

    26-vuotias korkea­koulutettu paloi loppuun työssä, eikä stressi hellittänyt edes sairauslomalla – Tutkija: ”Olen huolissani siitä, millaiseen kulttuuriin nuori sukupolvemme on työelämässä opetettu”

    Tilaajille
  4. 4

    Amerikkalaisen mielestä suomalainen on vauva

  5. 5

    Kolme vuotta sitten yhdysvaltalainen Allison Burger googlasi maailman parasta maata asua – nyt hän asuu poikansa kanssa Tuusulassa

  6. 6

    Isä ja tytär asuvat salaa siirtola­puutarha­mökissä – ”Emme haittaa täällä kenenkään elämää”

  7. 7

    Lähes 30 vuotta Ylellä työskennellyt urheiluselostaja Tapio Suominen on saanut potkut

  8. 8

    Näiden sanojen runsas käyttö voi paljastaa puhujan masennuksen – Suomalais­asiantuntija vahvistaa: ”Kieli kertoo käyttäjästään asioita, joita hän ei itse tiedosta”

    Tilaajille
  9. 9

    Brother Christmas on kuolevia lapsia auttava hyväntekeväisyyshahmo, josta paisui miljoonabisnes – HS selvitti sen rahankäytön epäselvyyksiä, jotka avaavat hyväntekeväisyyden ongelmia some-huomion aikakaudella

    Tilaajille
  10. 10

    Ilja Janitskin loi ja hylkäsi MV-lehden, ja nyt hän kääntää selkänsä sen kannattajille – ”Olen saanut tarpeekseni isänmaallisten skenestä, siitä pelleilystä”

    Tilaajille
  11. Näytä lisää
Uusimmat