Seuraava Tähtien sota -elokuva on vain kolmen kuukauden päässä, ja tänään julkaistu ensimmäinen traileri näyttää upealta

Han Solosta kertova elokuva on aiemmin ollut otsikoissa lähinnä tuotantovaikeuksien takia.

Seuraava Tähtien sota -elokuva on vain kolmen ja puolen kuukauden päässä.

Kyllä, kolmen ja puolen kuukauden. Tuntuu oudolta, sillä The Last Jedi tuli teattereihin vasta joulukuussa.

Toukokuun 25. päivä elokuvateattereihin tulevasta Solo: A Star Wars Story -elokuvasta ei ennen maanantain vastaista yötä ollut nähty yhtään kuvaa. Ensimmäinen mainospätkä julkaistiin Yhdysvalloissa Super Bowlin aikana. Samalla luvattiin, että varsinainen traileri ilmestyy maanantaina.

Tässä se on:

Trailerin perusteella ei voi vielä paljon sanoa, mutta ainakin se näyttää upeasti Tähtien sodalta!

Erityisesti Lando Calrissianin hahmo (näyttelijänä Donald Glover) näyttää tv-mainoksessa ja trailerissa siltä, että tätä elokuvaa uskaltaa sittenkin vähän odottaa.

Solo: A Star Wars Story kertoo Han Solo -hahmosta ja hänen nuoruudestaan. Kuinka Han Solosta tuli tuntemamme ja Harrison Fordin näyttelemä Han Solo ja kuinka hän sai universumin toiseksi nopeimman avaruusaluksen Millennium Falconin käyttöönsä? Entä kuinka Han tapasi Landon? Odotamme tulevalta elokuvalta vastauksia.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Han Soloa esittää 28-vuotias Alden Ehrenreich. Hanin mentoria esittää Woody Harrelson. Naispääosaa esittää myös Game of Thrones -sarjassa Daenerysiä näyttelevä Emilia Clarke. Chewbaccaa näyttelee suomalainen Joonas Suotamo.

Han Solosta kertova oma elokuva on jatkoa Tähtien sota -universumiin sijoittuville ”antologiaelokuville”, joista ensimmäinen oli joulukuussa 2016 ensi-iltansa saanut Rogue One.

Solo-elokuva on tähän mennessä ollut otsikoissa lähinnä tuotantovaikeuksiensa takia. Alkuperäiset ohjaajat Phil Lord ja Christopher Miller saivat viime kesänä tiettävästi potkut ”taiteellisten erimielisyyksien” takia. Heidän tilalleen palkattiin Ron Howard, joka on ohjannut esimerkiksi elokuvat Apollo 13 (1995) ja Kaunis mieli (2001). Jälkimmäisestä Howard voitti parhaan ohjaajan Oscar-palkinnon.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Tähtien sota
  • Nyt
Nyt.fi luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Saksan suuret TV-kanavat ostivat oikeudet suomalaiseen hittisarjaan ja tekivät siitä oman versionsa, joka on identtinen – lukuun ottamatta tapaa, jolla käydään vessassa

  2. 2

    Anna Abreu tyhjensi Instagram-tilinsä ja laulaa suoraan seksistä, mutta ei pyri olemaan silti Taylor Swift tai Antti Tuisku – Tällainen on ”oikea Abreu”

  3. 3

    Suomalaiskuvaajan kuvat yhdestä saaresta Lapissa nousivat viraalihitiksi maailmalla – eikä ihme, sillä ne näyttävät täydellisesti Suomen luonnon upeuden

  4. 4

    Legendaarinen Noidan käsikirja on järkyttänyt kokonaisia sukupolvia Suomessa tarinoillaan – Luimme kirjan ja kokosimme sen kamalimmat hetket, jotka painuivat mieleen jo lapsena

  5. 5

    Kaikki, siis kaikki pelaavat nyt Fortnitea – ja tämä teini jatkoi pelaamista samalla kun pyörremyrsky tuhosi naapuruston

  6. 6

    Helsingin ensimmäinen vegaaninen lippakioski sai luvan alkaa myydä alkoholia terassillaan – ja se voi olla jopa historiallinen hetki

  7. 7

    Tätä lähes 100 vuotta vanhaa kuvaa pidetään nyt maailman vanhimpana meeminä – ja se osoittaa täydellisesti, ettei huumorimme ole muuttunut ollenkaan

  8. 8

    Vuoden suurin tv-ilmiö alkaa sunnuntaina, kun Westworld palaa uusin jaksoin – nyt on viimeinen hetki kerrata henkilöt, juonenkäänteet ja mitä odottaa

  9. 9

    Näin Juhana Helmen­kalastajasta tuli Suomen tv-viihteen vihatuin tyyppi täsmälleen samasta syystä kuin 15 vuotta aiemmin

  10. 10

    Kallion Populus on auki kellon ympäri, ja tältä näyttää päättymätön juhla – Kaljankaltainen kannattelee juhlijoita aamuyön tunnit, ja välillä oli tulla turpaan

    Tilaajille
  11. Näytä lisää

    Presidentti Obama sanoo Youtube-videolla Trumpia paskapääksi – mikä on kylmäävää, vaikka sanojen takana on kuuluisa koomikko

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Näin Juhana Helmen­kalastajasta tuli Suomen tv-viihteen vihatuin tyyppi täsmälleen samasta syystä kuin 15 vuotta aiemmin

  2. 2

    Tätä lähes 100 vuotta vanhaa kuvaa pidetään nyt maailman vanhimpana meeminä – ja se osoittaa täydellisesti, ettei huumorimme ole muuttunut ollenkaan

  3. 3

    Tämä kuva pöllöistä tuijottamassa toimiston ikkunasta sisään riitti täyttämään Twitterin pöllövitseillä – eikä se ole ihme, koska kuva on upea

  4. 4

    Saksan suuret TV-kanavat ostivat oikeudet suomalaiseen hittisarjaan ja tekivät siitä oman versionsa, joka on identtinen – lukuun ottamatta tapaa, jolla käydään vessassa

  5. 5

    Legendaarinen Noidan käsikirja on järkyttänyt kokonaisia sukupolvia Suomessa tarinoillaan – Luimme kirjan ja kokosimme sen kamalimmat hetket, jotka painuivat mieleen jo lapsena

  6. 6

    Kallion Populus on auki kellon ympäri, ja tältä näyttää päättymätön juhla – Kaljankaltainen kannattelee juhlijoita aamuyön tunnit, ja välillä oli tulla turpaan

    Tilaajille
  7. 7

    Suomalaiskuvaajan kuvat yhdestä saaresta Lapissa nousivat viraalihitiksi maailmalla – eikä ihme, sillä ne näyttävät täydellisesti Suomen luonnon upeuden

  8. 8

    Supertähti Ed Sheeranin henkivartija liittyi Instagramiin, ja hänestä tuli sensaatio – ja aivan syystä, sillä vartija ei kunnioita staraa liiaksi ja se näkyy kuvissa

  9. 9

    Kaikki maailman väittelyt voidaan ilmaista tällä viime viikkojen hittimeemillä – ja se on mahtavaa, koska kuvasarjoista todella oppii asioita

  10. 10

    Mitä jos luotettavuutesi pisteyttäisiin, ja saisit edullisempia lainoja, parempia hotellihuoneita ja vip-kohtelun lentokentällä? Kiinassa tämä on todellisuutta ja ihmiset pitävät siitä

  11. Näytä lisää
Luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Saksan suuret TV-kanavat ostivat oikeudet suomalaiseen hittisarjaan ja tekivät siitä oman versionsa, joka on identtinen – lukuun ottamatta tapaa, jolla käydään vessassa

  2. 2

    ”Juoksin kotiin mielessäni kuolleet hevoset ja päätön nainen” – Helsinkiläisnaisen jäämistöstä paljastui ennennäkemättömiä kuvia Helsingin valtauksesta 1918

  3. 3

    Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen: Suomeen tarvitaan vanhempien kansanliike, jos emme halua menettää lapsiamme peliriippuvuudelle

  4. 4

    ”Tämä minun elämäni nyt meni näin” – Yli tuhat HS:n lukijaa kertoi, miltä lapsihaaveiden kariutuminen tuntuu ja kuinka tuskasta pääsee yli

    Tilaajille
  5. 5

    Onnistujia yhdistää yksi olennainen piirre, ja psykologi Satu Kaski löysi sen – Nyt hän kertoo, mitä ominaisuuksia kannattaa kehittää, jos haluaa menestyjäksi

    Tilaajille
  6. 6

    ”Kun tämä Pandoran lipas on avattu, sitä on vaikea sulkea” – aseistetut robotit saattavat päättää ihmisten tappamisesta jo lähivuosina, ja tutkijoiden mukaan se on vakava uhka

    Tilaajille
  7. 7

    Miksi kirosanoja on olemassa, jos niitä ei saa käyttää?

  8. 8

    Anna Abreu tyhjensi Instagram-tilinsä ja laulaa suoraan seksistä, mutta ei pyri olemaan silti Taylor Swift tai Antti Tuisku – Tällainen on ”oikea Abreu”

  9. 9

    Tutkimus osoitti ylivertaisuus­vinouman pätevän myös politiikkaan: Mitä vähemmän ihminen tajuaa aiheesta, sitä enemmän hän luulee tietävänsä

  10. 10

    Suomalaiskuvaajan kuvat yhdestä saaresta Lapissa nousivat viraalihitiksi maailmalla – eikä ihme, sillä ne näyttävät täydellisesti Suomen luonnon upeuden

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Eteläsuomalainen pariskunta syytteessä alle kouluikäisen lapsensa törkeästä pahoinpitelystä – epäilyt paljastuivat, kun perhe oli lähdössä pitkälle purjehdukselle

  2. 2

    Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen: Suomeen tarvitaan vanhempien kansanliike, jos emme halua menettää lapsiamme peliriippuvuudelle

  3. 3

    Onnistujia yhdistää yksi olennainen piirre, ja psykologi Satu Kaski löysi sen – Nyt hän kertoo, mitä ominaisuuksia kannattaa kehittää, jos haluaa menestyjäksi

    Tilaajille
  4. 4

    Saksan suuret TV-kanavat ostivat oikeudet suomalaiseen hittisarjaan ja tekivät siitä oman versionsa, joka on identtinen – lukuun ottamatta tapaa, jolla käydään vessassa

  5. 5

    Kansanedustaja Hjallis Harkimo jättää kokoomuksen ja haukkuu puolueen johtamista: ”Olen keskustellut Orpon kanssa tänä vuonna ehkä kaksi minuuttia” – Nämä asiat Harkimon lähdöstä tiedetään

  6. 6

    Suomalaiskuvaajan kuvat yhdestä saaresta Lapissa nousivat viraalihitiksi maailmalla – eikä ihme, sillä ne näyttävät täydellisesti Suomen luonnon upeuden

  7. 7

    Ranskalainen parisuhde eroaa suomalaisesta, koska puoliso menee lasten edelle eikä uskottomuutta tuomita – kirjailija Helena Liikanen-Renger kertoo, mitä parisuhteen salaisuuksia voimme oppia ranskalaisilta

    Tilaajille
  8. 8

    Tamperelainen tietoturva-asiantuntija Janne Ahlberg on internetin huijareiden metsästäjä, jonka paljastama kuva­huijaus levisi jälleen Syyrian ohjus­iskun jälkeen

  9. 9

    Turun puukottajan kuulemisesta tuli hyvin sekava – Bouananen käytöksestä voi tehdä muutaman päätelmän siitä, millainen ihminen salissa istui

  10. 10

    Hjallis Harkimo ja Mikael Jungner ovat perustamassa uutta poliittista liikettä nykyisten puolueiden haastajaksi – Lähteet: ”Kokoomuksessa vallitsee syvä huoli”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Näin Juhana Helmen­kalastajasta tuli Suomen tv-viihteen vihatuin tyyppi täsmälleen samasta syystä kuin 15 vuotta aiemmin

  2. 2

    Tämä maatila ehti olla saman suvun hallussa 300 vuotta – nyt Vantaa saa pakkolunastaa alueen tonttimaaksi

  3. 3

    Eteläsuomalainen pariskunta syytteessä alle kouluikäisen lapsensa törkeästä pahoinpitelystä – epäilyt paljastuivat, kun perhe oli lähdössä pitkälle purjehdukselle

  4. 4

    Tippuri yleistyy nuorten keskuudessa – ”Kukaan ei tunnista muita odotushuoneessa, ja kaikki ilmoittavat olevansa saman henkilön vakituinen seksikumppani”

  5. 5

    ”Ei 20 vuotta sitten ollut sen näköisiä hampaita” – Purentaelimistön vaivat ovat lisääntyneet huimasti, sanoo hammasasiantuntija, ja syy on kahdessa isossa muutoksessa

    Tilaajille
  6. 6

    Onnistujia yhdistää yksi olennainen piirre, ja psykologi Satu Kaski löysi sen – Nyt hän kertoo, mitä ominaisuuksia kannattaa kehittää, jos haluaa menestyjäksi

    Tilaajille
  7. 7

    Tätä lähes 100 vuotta vanhaa kuvaa pidetään nyt maailman vanhimpana meeminä – ja se osoittaa täydellisesti, ettei huumorimme ole muuttunut ollenkaan

  8. 8

    Venäjän vaatimus Syyriaan tehtyjen iskujen tuomitsemiseksi sai laihan kannatuksen YK:n turvaneuvostossa – Yhdysvallat: Olemme valmiita uuteen iskuun

  9. 9

    Lukuisten autoilijoiden pihoilla kytee tuhansien eurojen vakuutus­pommi – heitä ei voi varoittaa, sillä käytännössä kukaan ei tiedä, keitä he ovat

  10. 10

    Hjallis Harkimo ja Mikael Jungner ovat perustamassa uutta poliittista liikettä nykyisten puolueiden haastajaksi – Lähteet: ”Kokoomuksessa vallitsee syvä huoli”

  11. Näytä lisää
Uusimmat
  1. Juuri nyt
  2. Miten MTV:n uutisilla menee? Ylelle siirtyvä Merja Ylä-Anttila jättää taakseen uutisia tuottavan yhtiön, jossa raha tulee muualta kuin uutisista
  3. Rivitalo syttyi tuleen Kälviällä, ikkunat pidettävä kiinni – video näyttää keskustaan leviävän savupilven
  4. Ranskalainen parisuhde eroaa suomalaisesta, koska puoliso menee lasten edelle eikä uskottomuutta tuomita – kirjailija Helena Liikanen-Renger kertoo, mitä parisuhteen salaisuuksia voimme oppia ranskalaisilta Tilaajille
  5. HS Aamusauna käy läpi päivän puheenaiheet: ”Voiko Hjallis olla Vapaavuoren marionettinukke? Ota toi foliohattu pois päästäsi”
  6. Onnistujia yhdistää yksi olennainen piirre, ja psykologi Satu Kaski löysi sen – Nyt hän kertoo, mitä ominaisuuksia kannattaa kehittää, jos haluaa menestyjäksi Tilaajille
  7. Miksi kirosanoja on olemassa, jos niitä ei saa käyttää?
  8. ”Kun tämä Pandoran lipas on avattu, sitä on vaikea sulkea” – aseistetut robotit saattavat päättää ihmisten tappamisesta jo lähivuosina, ja tutkijoiden mukaan se on vakava uhka Tilaajille
  9. Tänään vietettävästä kannabis­päivästä on Yhdys­valloissa tullut päivän­valon kestävä kansan­juhla – lukemattomat yritykset mainostavat omia 4/20-tarjouksiaan
  10. Tunti sitten
  11. ”Haluamme luottaa kuulijaan” – Roll FM -kanavalla toimittajat valitsevat joka ikisen biisin itse
  12. Jäteauto kaatui Lahdenväylällä Tuuliruusun huoltoaseman kohdalla Mäntsälässä – liikenteelle haittaa Lahden suuntaan
  13. Näytä lisää