Naiset puhuvat miehilleen kuin idiooteille ja miehet eivät osaa sanoa ei, sanoo provosoiva tanskalaisohjaaja, jonka uutuuselokuva on herättänyt vihaa

Kauhea nainen on ollut alkuvuoden suurimpia puheenaiheita kotimaassaan Tanskassa. Voiko henkisestä väkivallasta kertoa komedian ja stereotyyppien keinoin?

Elokuva alkaa naissukupuolen symbolilla, jolla on pirunsarvet. Elokuvan nimi on Kauhea nainen.

Pääosassa on hahmo nimeltä Marie (Amanda Collin), joka katsoo elokuvan aikana muutaman kerran suoraan kameraan ja katsojiin ja antaa ymmärtää, että hänellä on suunnitelma.

Marie vaikuttaa aluksi Rasmuksen (Anders Juul) elämän rakkaudelta. Pian Marie kuitenkin paljastuu manipuloivaksi olennoksi, joka muuttaa Rasmuksen oman mielensä mukaiseksi.

Tämä on henkistä väkivaltaa, mutta Rasmus ei sitä ymmärrä.

Rasmus pelaa kavereiden kanssa jalkapalloa, käy heidän kanssaan baarissa, syö lihaa, ei ymmärrä taidetta eikä osaa sisustaa. Hän ei pidä Marien tavasta muuttaa asioita, mutta pysyttelee omalta kannaltaan kauheaksi muuttuneessa parisuhteessa, kun ei muutakaan osaa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Rasmukselle kauheat asiat alkavat pienestä: käyttämättömänä hyllyssä olevien cd-levyjen viennistä kirpparille. Käyttämättömän kitaran siirtämisestä pois nurkista. Ei syytä sanoa ei, vaikka haluaisi. Kasaantuvien ongelmien päällä soi Vivaldi. Ei tässä mitään.

Pian ollaan pidemmällä. Sopimattomia asioita Marien mielestä: Rasmuksen hengailu bileissä Marien vanhojen kavereiden kanssa, jotka sattuvat pitämään Rasmuksesta sellaisena kuin hän on ja siitä, että hän myöntää, ettei tajunnut taidegallerian näyttelystä mitään.

Loppu on hiljaista huutoa, melkein kuin Edvard Munchin maalauksesta.

HS:n arviossa elokuva sai neljä tähteä.



Elokuvan nähtyään on melkein pakko ajatella, että se on tehty provokaatioksi. Aivan kuin se erikseen kerjäisi, että siitä keskustellaan. Miesohjaaja on tehnyt elokuvan demonisesta naisesta. Symboli, nimi, Marien katseet kameraan. Niin miesten kuin naisten stereotypiat.


Välissä ei voi kuin nauraa, sillä tilanteet, joihin Marie ja Rasmus joutuvat, ovat niin absurdeja.

Eihän tiskikoneen täyttämisestä tietyllä tavalla voi syntyä vallankäyttötilannetta!

Elokuva onkin komedia. Surullinen, jopa traaginen, mutta komedia, vahvistaa myös elokuvan ohjaaja ja toinen käsikirjoittaja Christian Tafdrup.

”Yritimme tehdä myös käsikirjoituksen, joka olisi paljon syvempi. Mutta tässä genressä stereotyyppejä on käytettävä, kunhan sen tekee älykkäästi.”

Elokuvasta leikattiin pois useita kohtauksia erityisesti alusta ja Marien ja Rasmuksen deittailuvaiheesta, koska ”elokuva kertoo rooleista, ei ihmisistä”.

Tafdrup vertaa elokuvaa antropologiaan. Se on tutkielma siitä, miten stereotyyppinen mies ja nainen käyttäytyvät, kun heidät laitetaan samaan huoneeseen.

Mutta voiko henkisestä väkivallasta kertoa komedian ja stereotyyppien keinoin?

Ehkä tämän kysymyksen takia Kauhea nainen on ollut alkuvuoden suurimpia puheenaiheita kotimaassaan Tanskassa. Katsojia on parin kuun aikana kertynyt jo noin 200 000.

”Reaktiot ovat olleet äärimmäisiä, ja hyvin erilaisia”, Tafdrup sanoo.

”Jotkut ihmiset ovat erittäin vihaisia elokuvasta, toiset rakastavat sitä ja jotkut käyttävät sitä pariterapiana ja keskustelevat elokuvasta kolme tuntia sen näkemisen jälkeen.”

Miksi niin voimakas reaktio? Ehkä koska minäkin pidin elokuvaa sen näkemisen jälkeen provokaationa. Sellaiseksi sitä ei kuitenkaan ole tehty, Tafdrup sanoo.

”Tiedän, että ideani voidaan nähdä provokatiivisina, mutta minusta se tulee vain siitä, mitä ihmiset ajattelevat ennakkoon aiheesta, joka tekee siitä provokatiivisen.”

Tafdrup kertoo, että elokuva syntyi henkilökohtaisista kokemuksista naisten kanssa.

”Kymmenen vuotta sitten ymmärsin, että minulla oli ollut neljä tai viisi kurjaa parisuhdetta naisten kanssa, jotka olivat aluksi hyvin jännittäviä, mutta kun suhde syveni, he yrittivät hallita, manipuloida ja muuttaa minua.”

”Kysymys onkin: olivatko he pahoja vai oliko ongelma minun? Miksi en sanonut ei, miksi en vain lähtenyt? Oliko tämä todellisuudessa tarina naisesta vai tarina miehestä?”

Nämä kysymykset Tafdrup esittää Kauheassa naisessa, miehen näkökulmasta.

”Yritin tehdä elokuvan siitä, miten mies voi kokea naisen parisuhteessa. Se on tarina siitä, miten olen kokenut useamman naisen ja kritiikki siitä, millaisia naiset voivat olla, ei koko totuus.”

Elokuva ei yritä olla objektiivinen totuus, joka sanoisi että nainen on paha ja mies hyvä. Elokuva on myös pikemminkin kevyempi versio todellisuudesta, Tafdrup sanoo.

Hän luki vanhoja päiväkirjojaan ja yritti kirjoittaa sieltä tilanteita suoraan elokuvaan, mutta se ei toiminut.

”Ihmiset ajattelivat, että nainen on psykopaatti, ja tarina hullu.”

Lopulta Tafdrup kirjoitti käsikirjoituksen veljensä Mads Tafdrupin kanssa. He kysyivät ystäviensä kokemuksia ja seurasivat pariskuntien käytöstä ravintoloissa ja museoissa.

”Näimme, että naisilla on tapana olla hyvin julmia miehiään kohtaan, puhua heille kuin idiooteille. Toisaalta miehillä ei näytä olevan kykyä sanoa ei. Miksi asia on niin?”

Aluksi Tafdrup ei kertomansa mukaan osannut nähdä, että elokuva on myös tarina miehestä.

”Nyt olen kuitenkin tajunnut, että elokuvan jälkeen voi aivan hyvin kysyä, onko nainen lainkaan kauhea. Marie muuttaa asuntoon, joka näyttää kamalalta, ja hänellä on parempia ideoita. Miksi mies kokee, että hänen identiteettinsä katoaa?”

Tafdrup myöntää, etteivät sukupuolet ole kiinteitä. Kauheassa naisessakin osa miehistä tunnistaa itsensä Mariessa, osa naisista Rasmuksessa. Yksi tapa nähdä elokuva onkin, että stereotyyppiset, opitut roolit vievät aina tuhoon.

”Miehelle on hyvin hämmentävää olla kolmekymppinen, haluta rakkautta ja perhe. Monet miehet on kasvatettu uskomaan naisten suojelemiseen. Joka kerta kun minä olen yrittänyt jättää kauhean naisen ja hän alkoi itkeä, palasin välittömästi hänen luokseen, koska minut on kasvatettu uskomaan naisen suojelemiseen ja hyviin asioihin uskomiseen.”

Ehkä tällaiset uskomukset pitäisi purkaa. Feministisesti: Tafdrup kuvaa yllä sitä, miten patriarkaatti toimii myös miehiä vastaan, ja velvoittaa heidät toimimaan tietyllä tavalla.

Joitakin eroja miesten ja naisten välillä silti on, väittää Tafdrup.

”Luulen, että se tulee biologiasta ja geeneistä. Minusta tämän ajan suuri väärinkäsitys on, että yritämme vältellä asiaa ja sanoa, että sukupuolessa on kyse vain identiteetistä.”

Samaan syssyyn Tafdrup haukkuu ruotsin ”hen”-pronominin, joka on hänestä ”julma”. Ilmeisesti hän ei ole kuullut pronomista ”hän”, mutta tajuan asian vasta haastattelun jälkeen.

”Miesten ja naisten välillä on joitain perustavanlaatuisia eroja. Tietenkin tässä on liukumaa, mutta minusta se on geneettistä ja jos sitä ei ymmärretä, ongelmat kasvavat. Ja se näkyy yhteiskunnassa.”

Elokuvassa Tafdrupin konservatiivinen näkökulma näkyy lähinnä niin, että Rasmus on reppana, tai ”skandinaavinen” niin kuin Tafdrup itse sanoo. Ohjaajan mielestä elämme ”hyvin feministisellä ajalla, jossa miesten pitää olla naismaisempia”.

Miesten pitäisi siis uskaltaa olla miehiä ja naisten naisia, mitä tämä ikinä tarkoittaakaan.

Onko ihmisten biologisilla eroilla kuitenkaan mitään tekemistä opittujen sukupuoliroolien kanssa? Koko elokuvan voi nähdä kertovan siitä, että nuo roolit ovat ongelmallisia, olivat ne mitä tahansa. Tämä on ehkä tapahtunut ohjaajan itsensä huomaamatta, mutta ristiriita lisää elokuvan kiinnostavuutta.

”Kauhea nainen on elokuva stereotyypeistä ja se on elokuva, joka yleistää paljon. Se ei ole psykologiaa, ei ainakaan paljon.”

Tafdrupin mukaan elokuvalla ei ole vastausta siihen, kuka on oikeassa ja kuka väärässä. Totuus on jossain välissä.

”Monet parisuhteet alkavat rakkaudella ja kiintymyksellä, mutta sen jälkeen ne ovat valtapeliä ja sitä, kuka on vahvin. Minun tapauksessani olen kokenut, että nainen on paljon vahvempi saamaan agendansa läpi kuin mies.”

Tässä on todennäköisesti yksi syy, miksi elokuva on aiheuttanut niin suuren debatin Tanskassa ja analyysejä, joiden mukaan on aivan ok vihata elokuvaa.

Tafdrup ei asiasta suuremmin välitä, pikemminkin hän on iloinen elokuvan saamasta huomiosta.

”Se on taidetta, se on tarina. Se ei ole lehtiartikkeli, jossa yrittäisin todistaa naisten kauheuden. Minusta taiteilijalla on vapaus kysyä kysymyksiä ja haastaa katsojat.”

Kauhea nainen ensi-illassa perjantaina 9.3.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Elokuvat
  • Nyt
  • Pekka Torvinen
Nyt.fi luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Studiokeskustelu: Mistä Suomen politiikkaa myllertävässä Liike Nytissä on kyse? HS:n toimittajat analysoivat

  2. 2

    Anna Abreu vaihtoi nimensä Abreuksi ja tyhjensi Instagram-tilinsä, ja se oli täysin hänen oma ideansa – Nyt hän ”ei varo sanomisiaan”, mutta mitä se tarkoittaa?

  3. 3

    Suuri ketjukahvilatesti: Veimme kaksi kahvien asiantuntijaa arvioimaan Helsingin keskustan ketjukahvilat – Tässä ovat paikkojen hyvät ja huonot puolet

  4. 4

    Saksan suuret TV-kanavat ostivat oikeudet suomalaiseen hittisarjaan ja tekivät siitä oman versionsa, joka on identtinen – lukuun ottamatta tapaa, jolla käydään vessassa

  5. 5

    Legendaarinen Noidan käsikirja on järkyttänyt kokonaisia sukupolvia Suomessa tarinoillaan – Luimme kirjan ja kokosimme sen kamalimmat hetket, jotka painuivat mieleen jo lapsena

  6. 6

    Suomalaiskuvaajan kuvat yhdestä saaresta Lapissa nousivat viraalihitiksi maailmalla – eikä ihme, sillä ne näyttävät täydellisesti Suomen luonnon upeuden

  7. 7

    Huippukokit kertovat, missä Helsingin ravintoloissa käyvät syömässä ja juomassa

  8. 8

    Kaikki, siis kaikki pelaavat nyt Fortnitea – ja tämä teini jatkoi pelaamista samalla kun pyörremyrsky tuhosi naapuruston

  9. 9

    Näin Juhana Helmen­kalastajasta tuli Suomen tv-viihteen vihatuin tyyppi täsmälleen samasta syystä kuin 15 vuotta aiemmin

  10. 10

    Kom-ravintolan korvanneen Pontuksen karitsanpotka on hengästyttävä makujen ilotulitus, joka jakaa mielipiteet – hahmoton sekamelska tai mahdollinen klassikkoannos

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Anna Abreu vaihtoi nimensä Abreuksi ja tyhjensi Instagram-tilinsä, ja se oli täysin hänen oma ideansa – Nyt hän ”ei varo sanomisiaan”, mutta mitä se tarkoittaa?

  2. 2

    Suuri ketjukahvilatesti: Veimme kaksi kahvien asiantuntijaa arvioimaan Helsingin keskustan ketjukahvilat – Tässä ovat paikkojen hyvät ja huonot puolet

  3. 3

    Saksan suuret TV-kanavat ostivat oikeudet suomalaiseen hittisarjaan ja tekivät siitä oman versionsa, joka on identtinen – lukuun ottamatta tapaa, jolla käydään vessassa

  4. 4

    Suomalaiskuvaajan kuvat yhdestä saaresta Lapissa nousivat viraalihitiksi maailmalla – eikä ihme, sillä ne näyttävät täydellisesti Suomen luonnon upeuden

  5. 5

    Näin Juhana Helmen­kalastajasta tuli Suomen tv-viihteen vihatuin tyyppi täsmälleen samasta syystä kuin 15 vuotta aiemmin

  6. 6

    Tätä lähes 100 vuotta vanhaa kuvaa pidetään nyt maailman vanhimpana meeminä – ja se osoittaa täydellisesti, ettei huumorimme ole muuttunut ollenkaan

  7. 7

    Legendaarinen Noidan käsikirja on järkyttänyt kokonaisia sukupolvia Suomessa tarinoillaan – Luimme kirjan ja kokosimme sen kamalimmat hetket, jotka painuivat mieleen jo lapsena

  8. 8

    ”On huolestuttavaa, kun ihmiset puhuvat Paperi T:lle eivätkä minulle”, sanoo Henri Pulkkinen, josta kohkattiin pari vuotta sitten kaikkialla – Missä hän on oikein ollut?

  9. 9

    Kaikki, siis kaikki pelaavat nyt Fortnitea – ja tämä teini jatkoi pelaamista samalla kun pyörremyrsky tuhosi naapuruston

  10. 10

    Studiokeskustelu: Mistä Suomen politiikkaa myllertävässä Liike Nytissä on kyse? HS:n toimittajat analysoivat

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Näin Juhana Helmen­kalastajasta tuli Suomen tv-viihteen vihatuin tyyppi täsmälleen samasta syystä kuin 15 vuotta aiemmin

  2. 2

    Tätä lähes 100 vuotta vanhaa kuvaa pidetään nyt maailman vanhimpana meeminä – ja se osoittaa täydellisesti, ettei huumorimme ole muuttunut ollenkaan

  3. 3

    Saksan suuret TV-kanavat ostivat oikeudet suomalaiseen hittisarjaan ja tekivät siitä oman versionsa, joka on identtinen – lukuun ottamatta tapaa, jolla käydään vessassa

  4. 4

    Legendaarinen Noidan käsikirja on järkyttänyt kokonaisia sukupolvia Suomessa tarinoillaan – Luimme kirjan ja kokosimme sen kamalimmat hetket, jotka painuivat mieleen jo lapsena

  5. 5

    Suomalaiskuvaajan kuvat yhdestä saaresta Lapissa nousivat viraalihitiksi maailmalla – eikä ihme, sillä ne näyttävät täydellisesti Suomen luonnon upeuden

  6. 6

    Supertähti Ed Sheeranin henkivartija liittyi Instagramiin, ja hänestä tuli sensaatio – ja aivan syystä, sillä vartija ei kunnioita staraa liiaksi ja se näkyy kuvissa

  7. 7

    Kallion Populus on auki kellon ympäri, ja tältä näyttää päättymätön juhla – Kaljankaltainen kannattelee juhlijoita aamuyön tunnit, ja välillä oli tulla turpaan

    Tilaajille
  8. 8

    Mitä jos luotettavuutesi pisteyttäisiin, ja saisit edullisempia lainoja, parempia hotellihuoneita ja vip-kohtelun lentokentällä? Kiinassa tämä on todellisuutta ja ihmiset pitävät siitä

  9. 9

    Anna Abreu vaihtoi nimensä Abreuksi ja tyhjensi Instagram-tilinsä, ja se oli täysin hänen oma ideansa – Nyt hän ”ei varo sanomisiaan”, mutta mitä se tarkoittaa?

  10. 10

    Tämä kuva pöllöistä tuijottamassa toimiston ikkunasta sisään riitti täyttämään Twitterin pöllövitseillä – eikä se ole ihme, koska kuva on upea

  11. Näytä lisää
Luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    ”Yhtäkkiä hän oli maan suurin” – 28-vuotiaana kuollut Avicii nousi vaivihkaa Ruotsin menestyneimpien artistien joukkoon, mutta hänestä tiedetään poikkeuksellisen vähän

  2. 2

    Heti ulos Britanniasta, jossa asuit 50 vuotta – Karibialta lapsena saapuneiden kohtelu kuohuttaa Britanniassa

  3. 3

    Ammattikorkeakouluihin haetaan vilpillä sisään Helsingissä, helposti – ”Koe mittaa enemmänkin kykyä olla epärehellinen kuin oikeaa osaamista”

  4. 4

    Harkimo ja Jungner kertovat HS:n yhteishaastattelussa uuden liikkeen tavoitteista: Nettiäänestyksellä voi vaikuttaa kansanedustajan äänestyspäätökseen

  5. 5

    Vihaisten twiittien takaa paljastuu syvenevä ahdinko – Donald Trumpin ympärillä on jatkuva kohina, mutta nyt sen seassa on tärkeitä signaaleja, kirjoittaa Saska Saarikoski

    Tilaajille
  6. 6

    Kysyimme lukijoilta toteutumatta jääneistä perhehaaveista, ja vastaukset yllättivät – Monen elämä ei tunnu lasten saamiseen tarpeeksi turvalliselta, tulevaisuudesta puhumattakaan

  7. 7

    Jari Sillanpää haluaisi olla Ricky Martin, mutta hän on George Michael – tähden stigma eivät ole huumeet vaan iskelmälaulajuus

  8. 8

    Maailmankuulu ruotsalainen dj ja musiikkituottaja Avicii on kuollut 28-vuotiaana – myös kuningasperhe ilmoitti surevansa prinssi Carl Philipin ja prinsessa Sofian häissä esiintynyttä tähteä

  9. 9

    Pikkukaupungin gynekologi totesi minun olevan 38-vuotiaana liian vanha lapsentekoon

  10. 10

    Kymmenien lapsien nenät vuosivat verta, kun kaatopaikkahöyryt tupsahtivat kouluun – Miljoonien moskovalaisten jätehuolto on kaaoksessa, ja nyt päättäjien on pakko ottaa protestit tosissaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Maailmankuulu ruotsalainen dj ja musiikkituottaja Avicii on kuollut 28-vuotiaana – myös kuningasperhe ilmoitti surevansa prinssi Carl Philipin ja prinsessa Sofian häissä esiintynyttä tähteä

  2. 2

    Ammattikorkeakouluihin haetaan vilpillä sisään Helsingissä, helposti – ”Koe mittaa enemmänkin kykyä olla epärehellinen kuin oikeaa osaamista”

  3. 3

    Pikkukaupungin gynekologi totesi minun olevan 38-vuotiaana liian vanha lapsentekoon

  4. 4

    Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen: Suomeen tarvitaan vanhempien kansanliike, jos emme halua menettää lapsiamme peliriippuvuudelle

  5. 5

    Pelikasvattajat tyrmäävät lasten­psykiatri Jari Sinkkosen näkemykset peli­riippuvuudesta: ”On aivan kohtuutonta verrata pelaavaa lasta alkoholistiin”

  6. 6

    Espoolainen Jorma Järvinen istuskeli kaikessa rauhassa omakotitalonsa portailla, kun metsästä astui esiin kauris jouluvalot päässään

  7. 7

    Vihaisten twiittien takaa paljastuu syvenevä ahdinko – Donald Trumpin ympärillä on jatkuva kohina, mutta nyt sen seassa on tärkeitä signaaleja, kirjoittaa Saska Saarikoski

    Tilaajille
  8. 8

    Onnistujia yhdistää yksi olennainen piirre, ja psykologi Satu Kaski löysi sen – Nyt hän kertoo, mitä ominaisuuksia kannattaa kehittää, jos haluaa menestyjäksi

    Tilaajille
  9. 9

    Saksa huolestui muslimi­maahanmuuttajien juutalais­vastaisuudesta – keskitysleiri­sanoituksista tunnetun hip hop -duon palkitseminen nosti myrskyn

  10. 10

    1900-luvun alun talot ovat energia­tehokkaampia, kestävämpiä ja terveellisempiä kuin uusilla menetelmillä rakennetut, väittää radikaali arkkitehtiviisikko

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Näin Juhana Helmen­kalastajasta tuli Suomen tv-viihteen vihatuin tyyppi täsmälleen samasta syystä kuin 15 vuotta aiemmin

  2. 2

    Onnistujia yhdistää yksi olennainen piirre, ja psykologi Satu Kaski löysi sen – Nyt hän kertoo, mitä ominaisuuksia kannattaa kehittää, jos haluaa menestyjäksi

    Tilaajille
  3. 3

    Tämä maatila ehti olla saman suvun hallussa 300 vuotta – nyt Vantaa saa pakkolunastaa alueen tonttimaaksi

  4. 4

    Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen: Suomeen tarvitaan vanhempien kansanliike, jos emme halua menettää lapsiamme peliriippuvuudelle

  5. 5

    Eteläsuomalainen pariskunta syytteessä alle kouluikäisen lapsensa törkeästä pahoinpitelystä – epäilyt paljastuivat, kun perhe oli lähdössä pitkälle purjehdukselle

  6. 6

    ”Ei 20 vuotta sitten ollut sen näköisiä hampaita” – Purentaelimistön vaivat ovat lisääntyneet huimasti, sanoo hammasasiantuntija, ja syy on kahdessa isossa muutoksessa

    Tilaajille
  7. 7

    Tippuri yleistyy nuorten keskuudessa – ”Kukaan ei tunnista muita odotushuoneessa, ja kaikki ilmoittavat olevansa saman henkilön vakituinen seksikumppani”

  8. 8

    Tätä lähes 100 vuotta vanhaa kuvaa pidetään nyt maailman vanhimpana meeminä – ja se osoittaa täydellisesti, ettei huumorimme ole muuttunut ollenkaan

  9. 9

    Ammattikorkeakouluihin haetaan vilpillä sisään Helsingissä, helposti – ”Koe mittaa enemmänkin kykyä olla epärehellinen kuin oikeaa osaamista”

  10. 10

    Venäjän vaatimus Syyriaan tehtyjen iskujen tuomitsemiseksi sai laihan kannatuksen YK:n turvaneuvostossa – Yhdysvallat: Olemme valmiita uuteen iskuun

  11. Näytä lisää
Uusimmat
  1. Juuri nyt
  2. ”Yhtäkkiä hän oli maan suurin” – 28-vuotiaana kuollut Avicii nousi vaivihkaa Ruotsin menestyneimpien artistien joukkoon, mutta hänestä tiedetään poikkeuksellisen vähän
  3. Kymmenien lapsien nenät vuosivat verta, kun kaatopaikkahöyryt tupsahtivat kouluun – Miljoonien moskovalaisten jätehuolto on kaaoksessa, ja nyt päättäjien on pakko ottaa protestit tosissaan
  4. Tunti sitten
  5. Laulaja Demian Seesjärvi pohti itsemurhaa kunnes muuttui sopraanosta baritoniksi – mitä tapahtuu kuoroille, kun tiukat sukupuolirajat naisten ja miesten välillä madaltuvat?
  6. Espanjalainen rikollisliiga ansaitsi lähes kaksi miljoonaa euroa myymällä vanhoja autonrenkaita – 200 000 hävitettäväksi tarkoitettua rengasta päätyi kehitysmaihin
  7. Lupaava nuori taidemaalari Viljami Heinonen luo painajaismaisia tulevaisuudenvisioita, joiden kuvasto on tuttu uutisista ja kauhuelokuvista
  8. Heti ulos Britanniasta, jossa asuit 50 vuotta – Karibialta lapsena saapuneiden kohtelu kuohuttaa Britanniassa
  9. Jari Sillanpää haluaisi olla Ricky Martin, mutta hän on George Michael – tähden stigma eivät ole huumeet vaan iskelmälaulajuus
  10. Kirkkonummella kolari, STT:n mukaan henkilöauton kuljettaja kuoli
  11. Studiokeskustelu: Mistä Suomen politiikkaa myllertävässä Liike Nytissä on kyse? HS:n toimittajat analysoivat
  12. Nämä näyttelyt Lontoossa kannattaa tänä keväänä ja kesänä nähdä
  13. Näytä lisää