Suomalaiskuvaajan kuvat yhdestä saaresta Lapissa nousivat viraalihitiksi maailmalla – eikä ihme, sillä ne näyttävät täydellisesti Suomen luonnon upeuden

Rovaniemeläisen Jani Ylinampan kuvat Kotisaaresta ovat nousseet kansainväliseksi uutisaiheeksi.

Suomi mainittu!


Viime päivinä maailmalla on ihasteltu Kotisaarta.

Kovin moni tuskin tietää, missä se edes sijaitsee, eikä sillä ole heille suurta merkitystä.

Tärkeäm­pää on se, miten upeita kuvia rova­niemeläinen valo­kuvaaja Jani Yli­nampa on saaresta ottanut.

Kolme viikkoa sitten suositulla viraali­sivustolla Bored­pandassa julkaistiin juttu, jossa hehkutetaan Yli­nampan kuvia.

”Hän dokumentoi saaren dronella neljänä eri vuodenaikana, mikä johti neljään todella erilaiseen mutta lumoavaan valokuvaan tästä upeasta paikasta”, jutussa sanotaan.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Eikä Ylinampan kuvien ylistäminen jäänyt tuohon. Viime viikonloppuna iso brittilehti The Guardian julkaisi ison koosteen Ylinampan kuvista.

Oleellista kuvissa on juuri se, miten erilaiselta ja samalla upealta saari sekä Suomen luonto näyttävät neljänä eri vuodenaikana.


Kuvat on otettu käytännössä täsmälleen samalta etäisyydeltä ja samoilla asetuksilla, mutta maisema on jokaisessa kuvassa aivan erilainen.

Toki vaikutuksensa on myös sillä, että pieni lappilainen Kotisaari on kiinnostavan näköinen. Saari toimii nykyisin myös turistikohteena.

Ylinampa on ottanut kuvat kesän 2016 ja kevään 2017 välillä. Hän on julkaissut jokaisen kuvan Instagram-tilillään, jossa ne ovat keränneet tuhansia tykkäyksiä.

Tässä ne ovat.

Kesä:
Syksy:
Talvi:
Kevät:
Oikeastaan kaikki alkoi jo keväällä 2016. Silloin Ylinampa julkaisi ensimmäisen kuvan saaresta. Hän ei osannut odottaa, että se nousisi Instagram-hitiksi, joka keräisi tuhansia tykkäyksiä.

Ensimmäisen kuvan suosion jälkeen hän päätti ottaa samanlaiset kuvat jokaisena vuodenaikana.

Miten tarkkaan hän mietti, minä päivänä tarkalleen kuva kannattaa ottaa?

”Muutoin en juuri miettinyt päivää, kuin olosuhteiden puolesta ettei sataisi tai tuulisi älyttömiä.”

Ylinampa aloitti luontokuvauksen ollessaan käymässä aikoinaan Kilpisjärvellä ja napatessaan siellä luonnonpuistossa kuvia. Nykyisin hänellä ja hänen kuvillaan on Instagramissa lähes 20 000 seuraajaa.

Kansainväliseltä medialta saatuun suitsutukseen Ylinampa suhtautuu rauhallisesti.

”Oikein hyvältähän se tuntuu. En sinänsä odottanut sen erikoisempaa, sillä julkaisin kuvasarjan viimeisen osan jo vajaa vuosi sitten”, Ylinampa kertoo.

Hyvä Suomi, Kotisaari ja Jani Ylinampa!

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Suomi
  • Luontokuvaus
  • Internet
  • Valokuvaus
  • Nyt
Nyt.fi luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Asuntokupla uhkaa! Markkinat yllättyivät! Puhumme talousasioista kuin ne olisivat satuolentoja tai luonnonvoimia, ja se on vaarallista

  2. 2

    Hyvän ravintolakokemuksen perässä ei tarvitse matkata Helsingin keskustaan asti – Torpparinmäen Kulmassa on hyvä palvelu ja harkittuja annoksia

  3. 3

    Tästä oli kyse jalkapallon MM-kisojen isoimmassa uutistapahtumassa, joka peitti hetkeksi alleen jopa Ranskan voitonjuhlat

  4. 4

    Autoharrastusta arvostellaan ja vihataan, ja monien autoilijoiden mitta on tullut täyteen: ”Intiasta joogakuvia julkaiseva jengi kuluttaa polttoainetta paljon enemmän”

  5. 5

    Kissa häiritsi äärimmäisen vakavaa tv-haastattelua – omistaja vähät välitti, ja lopputuloksena oli viikon paras video

  6. 6

    Jordan B. Peterson aloitti käskemällä nuoria vetelyksiä siivoamaan huoneensa, ja pian hänestä tuli internet-oikeiston palvoma älykkö – mutta kuka hän oikein on?

  7. 7

    Hyvää sushia Alppiharjusta, vaikka paloittain: Pikatestasimme kuljetuspalvelussakin suositun ravintolan, jota pyörittää kolme opiskelijaa

  8. 8

    Tässä 9 kiinnostavinta pizzeriaa Helsingissä juuri nyt

  9. 9

    Näin nopeasti se käy – Vartiointiyrityksen päällikkö kirjoitteli rasistisia viestejä vuosia, yksi punkkarien nettikeskustelu muutti tilanteen alle päivässä

  10. 10

    Sushiburritoistaan tunnettu Soma avasi toisen ravintolan Helsingin keskustaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tästä oli kyse jalkapallon MM-kisojen isoimmassa uutistapahtumassa, joka peitti hetkeksi alleen jopa Ranskan voitonjuhlat

  2. 2

    Maanantaina paljastui maailman yksi epätoden­näköisimmistä seurustelu­suhteista, ja internet on yhtä aikaa sekä innoissaan että tyrmistynyt

  3. 3

    Hyvän ravintolakokemuksen perässä ei tarvitse matkata Helsingin keskustaan asti – Torpparinmäen Kulmassa on hyvä palvelu ja harkittuja annoksia

  4. 4

    Asuntokupla uhkaa! Markkinat yllättyivät! Puhumme talousasioista kuin ne olisivat satuolentoja tai luonnonvoimia, ja se on vaarallista

  5. 5

    Villejä huhuja ja törkypuheita: Suomalaisten suosikkisovelluksessa puhutaan julkkiksista mitä halutaan, poliisikin tutkii keskusteluja – tästä on kyse

  6. 6

    Autoharrastusta arvostellaan ja vihataan, ja monien autoilijoiden mitta on tullut täyteen: ”Intiasta joogakuvia julkaiseva jengi kuluttaa polttoainetta paljon enemmän”

  7. 7

    Jordan B. Peterson aloitti käskemällä nuoria vetelyksiä siivoamaan huoneensa, ja pian hänestä tuli internet-oikeiston palvoma älykkö – mutta kuka hän oikein on?

  8. 8

    Tämä video vierivästä sitruunasta on tämän hetken rauhoittavin näky, jota kaikki internetissä katsovat – vaikka siinä ei ole mitään järkeä

  9. 9

    Millenniaalit villiintyivät Kiinan Twitterissä ”henkisestä suomalaisuudesta” – eli mistä? Soitimme ilmiön tietämättään aloittaneelle sarjakuvapiirtäjälle

  10. 10

    Kissa häiritsi äärimmäisen vakavaa tv-haastattelua – omistaja vähät välitti, ja lopputuloksena oli viikon paras video

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kissa häiritsi äärimmäisen vakavaa tv-haastattelua – omistaja vähät välitti, ja lopputuloksena oli viikon paras video

  2. 2

    Millenniaalit villiintyivät Kiinan Twitterissä ”henkisestä suomalaisuudesta” – eli mistä? Soitimme ilmiön tietämättään aloittaneelle sarjakuvapiirtäjälle

  3. 3

    Autoharrastusta arvostellaan ja vihataan, ja monien autoilijoiden mitta on tullut täyteen: ”Intiasta joogakuvia julkaiseva jengi kuluttaa polttoainetta paljon enemmän”

  4. 4

    Unohtakaa kuivakat ja viralliset ohjeet – Näitä viittä turvallisuusuhkaa Trumpin ja Putinin pitää Helsingissä oikeasti varoa

  5. 5

    Soitimme toimittajalle, joka kirjoitti päättömän jutun Timo Soinista törmäämässä moottoripyörällä englantilaiseen maanviljelijään Thaimaassa – Miten perätön uutinen syntyi?

  6. 6

    Ruisrock on suositumpi ja suurempi kuin koskaan, mutta miksi? Näin syntyi itseään ruokkiva suosio, jolle ei näy loppua

  7. 7

    Tämä video vierivästä sitruunasta on tämän hetken rauhoittavin näky, jota kaikki internetissä katsovat – vaikka siinä ei ole mitään järkeä

  8. 8

    Tästä oli kyse jalkapallon MM-kisojen isoimmassa uutistapahtumassa, joka peitti hetkeksi alleen jopa Ranskan voitonjuhlat

  9. 9

    Pikatestissä Kotipizzan uusi konsepti­ravintola No Pizza – monimutkainen puhelintilaus stressaa, mutta roseeviini on täydellistä

  10. 10

    Keskisormea heilutteleva Maradona, kivusta kierivä Neymar ja raskaasti pettynyt Niinistö – jalkapallon MM-kisat ovat olleet internetin meemijuhlaa, tässä parhaat palat

  11. Näytä lisää
Luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Trumpin Euroopan-vierailu oli lopulta nöyryytys, josta jää jälki maailmanhistoriaan

  2. 2

    Jäämies Ötzi kuoli täysin vatsoin, mutta nykyihmistä hänen viimeinen ateriansa voi hirvittää

  3. 3

    Suomalainen unelma: Paula Seppä osti rintamamiestalon 100-vuotiaalta mieheltä, joka oli rakentanut sen – ”Mitään ei korjata, mikä ei ole rikki”

  4. 4

    USA:ssa nousi poliittinen myrsky Trumpin puheista – ”Yksi Yhdysvaltain presidentin häpeällisimmistä esiintymisistä”

  5. 5

    ”Propralia, Seroxatia, Arcoxia, Esomeprazolia” –Tällaisen lääke­cocktailin voimin huippukokki Henri Alén paiski töitä vuosia ja kertoo nyt, miten pääsi pillereistä eroon

  6. 6

    Ensin kipu, sitten lamauttava väsymys ja lopulta koiran ulkoiluttaminenkin muuttui ylivoimaisen vaikeaksi – Nykyinen elintapamme uuvuttaa monet

  7. 7

    Trump tuhosi Helsingin huippukokouksen yhdellä iskulla – amerikkalaiset tyrmistyivät Trumpin ”antautumisesta” Venäjän presidentille

  8. 8

    Suomi oli eilen koko maailman huomion keskipiste, mutta oliko siitä hyötyä?

  9. 9

    ”Ostin kaksi kuumemittaria ja söin elohopeat niistä” – tutkija selvittää laittoman abortin teettäneiden naisten kohtaloita

    Tilaajille
  10. 10

    Putin antoi haastattelun vain Trumpin äänitorvena toimivalle Fox-kanavalle ja vihjasi, että venäläiset sekaantuivat USA:n vaaleihin – ”Mutta kaikkihan ne ovat tosiasioita”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Republikaani­senaattori John McCain: Helsingin huippu­kokous oli hirvittävä virhe – lue HS:n seuranta Trumpin ja Putinin tapaamisen käänteistä

  2. 2

    Trump tuhosi Helsingin huippukokouksen yhdellä iskulla – amerikkalaiset tyrmistyivät Trumpin ”antautumisesta” Venäjän presidentille

  3. 3

    ”Konttorirotta” käveli Ancelikh Kaspisen ja Anni Nykäsen kojulle ja pyysi heidät Finlandia-talolle tarjoamaan mansikoita – Nyt kuvat ”sokeeraavan” makeista mansikoista leviävät maailmalla

  4. 4

    Raskaana olevat Trumpit vangitsivat huomion Esplanadilla – Kuvakooste tiivistää maanantain kiinnostavimmat mielenosoitukset

  5. 5

    Hullutteleva suomalaispoliisi pelmahti keskelle uusiseelantilaisen kanavan suoraa lähetystä Finlandia-talolla – ”Tämä Jouni varasti show’n”

  6. 6

    Sosiaalinen media täyttyi asian­tuntijoiden järkytyksestä: ”Onko mikään tiedotus­tilaisuus ollut Yhdys­valtain presidentille näin nöyryyttävä?”

  7. 7

    ”Ensivaikutelmani oli, että hups, kuningatar Elisabet se siinä” – Melania Trump pitää kiinni luksus­tyylistään Helsingin helteessä

  8. 8

    ”Ostin kaksi kuumemittaria ja söin elohopeat niistä” – tutkija selvittää laittoman abortin teettäneiden naisten kohtaloita

    Tilaajille
  9. 9

    USA:ssa nousi poliittinen myrsky Trumpin puheista – ”Yksi Yhdysvaltain presidentin häpeällisimmistä esiintymisistä”

  10. 10

    Trumpin Euroopan-vierailu oli lopulta nöyryytys, josta jää jälki maailmanhistoriaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Republikaani­senaattori John McCain: Helsingin huippu­kokous oli hirvittävä virhe – lue HS:n seuranta Trumpin ja Putinin tapaamisen käänteistä

  2. 2

    Netissä pyöriminen kuormittaa ja vie keskittymiskyvyn – tämän jutun voit lukea vain ilman verkkoyhteyttä

  3. 3

    Kävin Elastisen kuntosalilla ja vaivaannuin suunnattomasti – Mitä vikaa on keskinkertaisuudessa?

  4. 4

    Donald ja Melania Trumpin saattue saapui Kalastaja­torpalle suuren väkijoukon saattelemana – lue HS:n seuranta sunnuntain tapahtumista

  5. 5

    Suomen hipsterein paikka on pieni kylä Nokian hylkäämässä Salossa – ”Elämäntilanteeni on niin hyvä, ettei siitä melkein kehtaa puhua”

  6. 6

    Los Angeles Timesin toimittaja tuli Helsinkiin raportoimaan huippukokouksesta, mutta rakastuikin julkiseen liikenteeseen – ”Suomi on voittanut minut puolelleen”

  7. 7

    Kaikki loukkuun jääneet pelastettiin luolasta Thaimaassa, myös lääkäri ja sukeltajat pääsivät ulos – ”Emme tiedä, onko tämä ihme, tiedettä vai mitä”

  8. 8

    Trump tuhosi Helsingin huippukokouksen yhdellä iskulla – amerikkalaiset tyrmistyivät Trumpin ”antautumisesta” Venäjän presidentille

  9. 9

    Suomalais­sukeltaja Mikko Paasi oli thaimaalaisessa luolassa viimeisten joukossa ja joutui pakenemaan nousevaa vettä viime hetkellä – nyt hän kertoo HS:lle tapahtumien dramaattiset vaiheet

  10. 10

    Trump teki etikettimokan ja saattoi kuningatar Elisabetin kiusalliseen tilanteeseen Britanniassa

  11. Näytä lisää