Tuure Boelius, 17, sai tappouhkauksia tehtyään kappaleen lätkäjätkän ja pojan ihastumisesta – Nyt asiaan ovat puuttuneet Teemu Selänne, Jääkiekkoliitto ja ruotsalainen iltapäivälehti

Lätkäjätkä-Ville on ollut jääkiekon MM-kisojen ensimmäisten päivien ajan yksi kuumimmista puheenaiheista.

”En pidä stereotypioista, mutta jos ajatellaan sitä stereotyyppistä lätkäfania, niin joo. Hän varmasti vihaa tätä biisiä.”

Näin sanoi 17-vuotias tubettaja ja laulaja Tuure Boelius viime viikon keskiviikkona haastattelussamme.

Boeliuksen kappale Lätkäjätkä-Ville oli julkaistu samana päivänä, eikä aihe ollut vielä noussut merkittävästi esille.

QX-lehden vuosittaisessa gaalassa viime vuonna vuoden homoksi valittu Boelius osasi kuitenkin varautua siihen, että tuore kappale voisi herättää voimakkaita tunteita ja jopa suoranaista raivoa.

Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun hän olisi joutumassa mediamyllytyksen keskelle. Boeliuksella on Youtubessa 140 000 seuraajaa, joten mediahuomiosta hänellä on jo paljon kokemusta. Esimerkiksi perussuomalaisten kansanedustaja Jari Ronkainen paheksui viime vuonna ”vuoden homo” -palkinnon antamista Boeliuksen ikäiselle.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Niinpä Boelius sanoi jo viime viikolla kappaleen julkaisun kynnyksellä, että kappaleen julkaisu on ”häneen kohdistuvan mahdollisen – tai todennäköisen – vihapuheen arvoista”.

Boelius halusi kappaleellaan herätellä keskustelua siitä, miten homous on edelleen vaiettu aihe jääkiekkopiireissä.

”Lätkäjätkä Ville, kuinka se nyt sillee, mua pussas, mua pussas”, kappaleella lauletaan.



Keskustelua kappale on viime päivinä todellakin herättänyt.

Eikä pelkästään keskustelua, vaan juuri sitä Boeliuksen mahdollisena pitämää vihapuhetta.

Perjantaina Boelius kertoi Iltalehden haastattelussa saaneensa tappouhkauksia.

”On typerä sanoa näin, että se on jollain tavalla ihan perus. Voi sanoa, että tappouhkauksia satelee, mutta painotan, että ne tulevat todennäköisesti hyvin nuorilta käyttäjiltä”, Boelius sanoo.

Youtube-kommenteissa haukutaan Boeliusta loukkaavilla sanoilla ja kerrotaan tämän ”häpäisseen Leijonat”.

Muun muassa tällaisia kommentteja pelkästään julkinen Youtube-video on kerännyt:

”Ei vittu vieläkö tämä hintti on hengissä?”

”Toi saatana homo pitäis ampuu”

”Ällöttävä äijä. Pitäis lukita kaikki tollaset homostelijat lukkojen taakse”

”Tuure mulla on sulle 3 sanaa hirta ittes”

Viikonlopun aikana Boeliuksen saamat vihaviestit herättivät vastareaktion.

Erityisesti Twitter täyttyi Boeliusta kannustavista kommenteista. Niissä hämmästeltiin muun muassa sitä, että jatkuvat kappaleet miesten ja naisten välisistä suhteista myös urheilukappaleissa ovat aivan hyväksyttäviä, mutta yksi kappale ”lätkäjätkän” ja toisen miehen suhteesta on homouden tuputtamista.

Toimittaja-juontaja Arman Alizad jakoi perjantai-iltana Iltalehden jutun Twitterissä, puolusti Boeliusta ja kertoi odottavansa jääkiekkoliitolta kommenttia aiheeseen.
Ennen Jääkiekkoliittoa keskusteluun puuttui kuitenkin Teemu Selänne, yksi koko Suomen kiekkohistorian legendaarisimmista pelaajista.
”Omasta ja Leijonien puolesta ei todellakaan häpäise, päinvastoin”, Selänne kirjoitti ja jakoi Boeliukselle ”zemiä” parin hymiön kera.

Selänteen nopea kommentti herätti suuren reaktion. Twiitistä on tykätty yli 2 000 kertaa, ja Selännettä on kiitetty selvästä kannanotosta.

Pari tuntia myöhemmin myös Jääkiekkoliitto osallistui keskusteluun virallisella kannanotolla.
”Leijonat arvostaa kaikkia kannustajiaan ja myös kaukalosta löytyy suvaitsevaisuutta”, twiitissä ilmoitettiin.

Myös liiton kannanotto keräsi Twitterissä tykkäyksiä. Viikonlopun aikana Boeliuksen tueksi on ilmoittautunut useita kulttuurihenkilöitä, muun muassa laulaja Paula Vesala. Sen sijaan Selännettä ja Jääkiekkoliittoa lukuun ottamatta urheilijoiden kannanotot ovat olleet vähissä.
Sunnuntaina aiheesta kiinnostui myös ruotsalainen iltapäivälehti Expressen.

”Vihamyrsky 17-vuotiasta vastaan – uuden kiekkovideon jälkeen”, otsikossa kerrottiin.


Sunnuntai-iltana Iltalehti tavoitti Boeliuksen, joka oli Selänteeltä saamastaan tuesta erittäin innoissaan.

”Halusimmekin biisillä herättää keskustelua ja meillä oli villejä unelmia, että olisi siistiä, jos joku iso nimi ottaisi tähän kantaa. Joku levy-yhtiöstä taisi heittää, että miettikää jos Teemu Selänne kommentoisi”, Boelius kertoi.

Nyt Selänne on kommenttinsa antanut.

Nähtäväksi jää, toteutuuko jossain vaiheessa toinenkin Boeliuksen villi toive, jonka hän kertoi keskiviikkoisessa jutussamme kysyttäessä, voisiko Lätkäjätkä-Ville soida jäähallissa tänä päivänä.

”Olen miettinyt sitä aika paljon. Villi veikkaus: ei. Mutta onhan siellä Suomen joukkueessa joku Ville, eikö ole? Ehkä hänen maalibiisinään?”

Suomen maajoukkueessa pelaa tämän vuoden kisoissa maalivahti Ville Husson (joka todennäköisesti ei tee maaleja) lisäksi puolustaja Ville Pokka.

Maalilaulua odotellessa!

Juttua päivitetty 14.29: Tarkennettu Expressenin otsikon käännöstä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Musiikki
  • Jääkiekko
  • Homoseksuaalisuus
  • Jääkiekon MM-kisat
  • Nyt
Nyt.fi luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Kolumni: Kaverisi jonka nimi alkaa T:llä ei osta sinulle olutta – kiitos kun pilasit Facebookin

  2. 2

    Tämä Patrik Laineen reaktio Suomen Sveitsi-tappioon olisi täydellinen meemi, joka sopisi vastaukseksi mihin tahansa huonoon uutiseen

  3. 3

    Koko viikon nettiä kuohuttaneeseen ”Yanny vai Laurel” -kiistaan on löytynyt loppullinen totuus – tässä kaikki, minkä tapauksesta voi ylipäänsä selvittää

  4. 4

    ”Kaikilla meillä on kuule rajoitteita!” sanoi Susanna Koski A-studiossa pitkäaikaistyöttömälle ja suututti ihmiset somessa – ja oli yhtä aikaa oikeassa sekä aivan väärässä

  5. 5

    Suomi hävisi Euroviisut – ja tässä on siihen syy

  6. 6

    Netissä nauretaan teksteille, jotka selittävät kappaleiden lyriikat niin kuivasti kuin on mahdollista – Tällaisia ne ovat parhaimmillaan

  7. 7

    Asuntoilmoitukset koettelevat fysiikan lakeja, kieltä ja ymmärrystä – koostimme selvennykseksi asuntoilmoitus–Suomi-sanakirjan

  8. 8

    Juoksuhiekkaan uppoaminen pelotti kokonaista sukupolvea, kunnes kaikki unohtivat sen – Kokoamme yhteen omituiset lapsuuden pelot

  9. 9

    Kokeile HS:n testillä, mikä koulutusvaihtoehto sopii sinulle parhaiten

    Tilaajille
  10. 10

    Pihlajamäen ostarilla on loistava neljän tähden aasialainen ravintola, josta saa edullista ruokaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tämä Patrik Laineen reaktio Suomen Sveitsi-tappioon olisi täydellinen meemi, joka sopisi vastaukseksi mihin tahansa huonoon uutiseen

  2. 2

    Kolumni: Kaverisi jonka nimi alkaa T:llä ei osta sinulle olutta – kiitos kun pilasit Facebookin

  3. 3

    Suomi hävisi Euroviisut – ja tässä on siihen syy

  4. 4

    ”Kaikilla meillä on kuule rajoitteita!” sanoi Susanna Koski A-studiossa pitkäaikaistyöttömälle ja suututti ihmiset somessa – ja oli yhtä aikaa oikeassa sekä aivan väärässä

  5. 5

    Netissä nauretaan teksteille, jotka selittävät kappaleiden lyriikat niin kuivasti kuin on mahdollista – Tällaisia ne ovat parhaimmillaan

  6. 6

    Koko viikon nettiä kuohuttaneeseen ”Yanny vai Laurel” -kiistaan on löytynyt loppullinen totuus – tässä kaikki, minkä tapauksesta voi ylipäänsä selvittää

  7. 7

    Asuntoilmoitukset koettelevat fysiikan lakeja, kieltä ja ymmärrystä – koostimme selvennykseksi asuntoilmoitus–Suomi-sanakirjan

  8. 8

    Tällä ääninauhalla sanotaan selvästi ”Yanny” tai ”Laurel”, mutta kumman kuulet on täysin sattumanvaraista

  9. 9

    Juoksuhiekkaan uppoaminen pelotti kokonaista sukupolvea, kunnes kaikki unohtivat sen – Kokoamme yhteen omituiset lapsuuden pelot

  10. 10

    Pikatestissä Kurvin uusi ravintola, josta saa mietittyjä drinkkejä ja kekseliäitä pikkuruokia

  11. Näytä lisää
  1. 1

    ”Kaikilla meillä on kuule rajoitteita!” sanoi Susanna Koski A-studiossa pitkäaikaistyöttömälle ja suututti ihmiset somessa – ja oli yhtä aikaa oikeassa sekä aivan väärässä

  2. 2

    Janni Hussi luuli osallistuvansa urheilukilpailuun, mutta sitten hänen bikinikuvansa olivat lehtien sivuilla – Nyt hän kertoo televisiossa, miten toipui fitness-uransa aiheuttamasta syömishäiriöstä

  3. 3

    Tämä Patrik Laineen reaktio Suomen Sveitsi-tappioon olisi täydellinen meemi, joka sopisi vastaukseksi mihin tahansa huonoon uutiseen

  4. 4

    Internetin tämän hetken suosikkimeemi tiivistää minkä tahansa tilanteen yhteen kuvaan, ja siksi se on niin upea – näin se sai alkunsa

  5. 5

    Rihanna julkaisi alusvaatemalliston, jonka mainoskuvat rikkovat perinteisiä mallistereotypioita – ja se on vain yksi syy lisää Rihannan hurjaan nettisuosioon

  6. 6

    Kolumni: Kaverisi jonka nimi alkaa T:llä ei osta sinulle olutta – kiitos kun pilasit Facebookin

  7. 7

    Maanantaina paljastui maailman yksi epätoden­näköisimmistä seurustelu­suhteista, ja internet on yhtä aikaa sekä innoissaan että tyrmistynyt

  8. 8

    Juoksuhiekkaan uppoaminen pelotti kokonaista sukupolvea, kunnes kaikki unohtivat sen – Kokoamme yhteen omituiset lapsuuden pelot

  9. 9

    Tällä ääninauhalla sanotaan selvästi ”Yanny” tai ”Laurel”, mutta kumman kuulet on täysin sattumanvaraista

  10. 10

    Suomi mainittu! Brittilehti ylistää Helsinkiin rakenteilla olevaa keskustakirjastoa ja hämmästelee suomalaisten tapaa käyttää kirjastoa

  11. Näytä lisää
Luetuimmat
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Sveitsi ja Ruotsi huimassa jännitysnäytelmässä – HS seuraa MM-finaalia hetki hetkeltä, jatkoerä menossa

  2. 2

    Näyttelijät vastaavat Aku Louhimiehen väitteisiin –”Seisomme sanojemme takana”

  3. 3

    Kemikaaliyliherkät rakennuttivat itselleen vähäpäästöiset talot – perheen oireet katosivat, toiselle rakennuttajalle kävi köpelösti: ”Omaisuuteni on nyt pumpattava sänky”

    Tilaajille
  4. 4

    Kuka on piispa Curry, joka lähes varasti show’n intohimoisella saarnallaan Meghanin ja Harryn häissä? Kuninkaalliset vieraat kuuntelivat puhetta kikatellen ja suu auki

  5. 5

    Hillitön helle palaa maanantaina – lämmin sää piti poliisin kiireisenä viikonloppuna

  6. 6

    Vastahan Kalle syntyi ja kohta hän on ylioppilas – minulla on antaa hänelle yksi elämänohje, ja sen opin omissa lakkiaisissani

  7. 7

    Ruotsalaisiskijä löi kaikkea, mitä tielle osui – myös kehätuomaria, joka jatkoi verta vuotaen

  8. 8

    Enemmistö aseiden omistajista kannattaa monia aserajoituksia USA:ssa – miksi niitä on sitten niin vaikea saada läpi?

  9. 9

    Yleisradio vastaa Aku Louhimiehen uusiin syytöksiin asiavirheistä – ”Emme löytäneet mitään oikaistavaa”, sanoo Jouko Jokinen HS:lle

  10. 10

    Ihmisistä irtoava töhnä ja syövälle altistavat aineet veivät uima-altaan käyttökieltoon helsinkiläisessä hotellissa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Vastahan Kalle syntyi ja kohta hän on ylioppilas – minulla on antaa hänelle yksi elämänohje, ja sen opin omissa lakkiaisissani

  2. 2

    Kuka on piispa Curry, joka lähes varasti show’n intohimoisella saarnallaan Meghanin ja Harryn häissä? Kuninkaalliset vieraat kuuntelivat puhetta kikatellen ja suu auki

  3. 3

    Ihmisistä irtoava töhnä ja syövälle altistavat aineet veivät uima-altaan käyttökieltoon helsinkiläisessä hotellissa

  4. 4

    Harri Aho on nähnyt ihmisten kateuden ja poikansa nousun huipulle – kateellisuus loppui, kun Sebastian Aho ratkaisi mestaruuden

  5. 5

    Professori Piia Jallinoja tietää, millainen juhlapöytä ottaa kaikki huomioon – ja miksi voileipäkakku on moka

    Tilaajille
  6. 6

    Kemikaaliyliherkät rakennuttivat itselleen vähäpäästöiset talot – perheen oireet katosivat, toiselle rakennuttajalle kävi köpelösti: ”Omaisuuteni on nyt pumpattava sänky”

    Tilaajille
  7. 7

    Kirkon ei pitäisi enää vastustaa muutosta, sanoo eläkkeelle jäävä arkkipiispa Kari Mäkinen: ”Ei Jumalaa voi poimia hyllystä”

  8. 8

    Asuntoilmoitusten kuvissa huonekasveja säilytetään eteisen hattuhyllyllä ja jokaisessa keittiössä on söpö basilika – ”Nyt on muodissa eukalyptuksen oksa”

  9. 9

    Meghanin puku oli aikuisen naisen valinta – kuningatar lainasi tiaran ja Harry poimi kukat

  10. 10

    Yleisradio vastaa Aku Louhimiehen uusiin syytöksiin asiavirheistä – ”Emme löytäneet mitään oikaistavaa”, sanoo Jouko Jokinen HS:lle

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sanna oli 16-vuotias, kun hän kertoi tulleensa raiskatuksi – Viisi vuotta myöhemmin hän paljasti, että vankilaan joutui syytön mies

    Tilaajille
  2. 2

    Haiseva hengitys vaivaa yhä useampaa suomalaista – Asian­tuntija kertoo, mistä se johtuu ja mitä sille voi tehdä

    Tilaajille
  3. 3

    Onko istuminen painanut hartiasi kyyryyn ja niskan kipeäksi? Nämä kolme liikettä paljastavat, kuinka jumissa oikeasti olet, ja treenaavat samalla yläselän kuntoon

  4. 4

    Miesten liikkuminen ryhmissä pitäisi kieltää

  5. 5

    Jasper Pääkkösellä on merkittävä rooli Spike Leen uutuuselokuvassa, josta tuli Cannesissa suuri tapaus – ”Iski tajuntaan, että olen oikeasti osa tällaista”

    Tilaajille
  6. 6

    Patikoimassa ollut turisti ryöstettiin Nuuksion kansallis­puistossa – taklattiin maahan takaapäin vaellus­reitillä

  7. 7

    Tee nämä yksinkertaiset asiat, niin näytät hyvältä selfiessä – HS:n palkittu kuvaaja Sami Kero kertoo 8 temppua, jotka jokainen osaa tehdä

  8. 8

    ”Kaikilla meillä on kuule rajoitteita!” sanoi Susanna Koski A-studiossa pitkäaikaistyöttömälle ja suututti ihmiset somessa – ja oli yhtä aikaa oikeassa sekä aivan väärässä

  9. 9

    Kysy nämä kaksi kysymystä, kun lapsi uhmaa ja raivoaa – kasvatuskouluttaja Liisa Ahosen mukaan ongelmalapsia käsitellään väärin

    Tilaajille
  10. 10

    Häkellyttävän moni kertoo joutuneensa avaruusolentojen sieppaamaksi – Ilmiölle on nimi, ja se selittää, miksi sieppaustarinat ovat nyt loppuneet

    Tilaajille
  11. Näytä lisää